KP
Kumpi on parempi vaihtoehto?
Ensi kesäkuun alussa tapahtuu muutos kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisen käsittelytavassa. Periaatteessa päätösvalta siirtyy kunnilta verottajalle. Halutessaan kunta voi kuitenkin säilyttää oikeuden verovapauden määräämiseen.
Ylivieskan kaupunginhallitus ilmoittaa verohallinnolle, että verovapautuksesta päättäminen pidetään jatkossakin kaupungilla. Hallitus katsoo, että se pystyy verottajaa paremmin huomioimaan inhimilliset seikat.
Vapautus kunnallis- tai kiinteistöverosta perustuu sosiaalisiin ja taloudellisiin seikkoihin. Vuosittain vapautuksen saa Ylivieskassa kymmenkunta yksityishenkilöä ja saman verran yhdistyksiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ketä tai mitkä saavat vapautuksen,veroista ois kivatietä'ä