Koska RT ei enää tule minulle!!

Oikeaa rakkauttta

Laitoin postilaatikkooni lapun jossa lukee ei ilmaisjakeluna, pääsen vähemmällä kuin ennen, ei tarvi kantaa mainoksia ja Rauhan Tervehdys lehteä lehtilaatikkoon koska niitä ei enää tule minulle.Uskon vajavaisesti mutta vilpittömästi Jumalaan omassa tykönäni, aika konservatiivisesti, tosin elän ns. aika normaalia elämää.Rauhan Tervehdys lehti muuttui viime vuosina ahdistavaksi koska siinä ei puhuttu Raamatun tärkeimmästä sanomasta, ilosanomasta, Jeesuksen sovitustyöstä, siitä että uskovainen pääsee Taivaaseen, ei juuri mitään, RT lehdessä annettiin ymmärtää kaikkien pääsevän Taivaaseen joka olisi ihanaa jos kaikki pääsisi mutta Raamatun mukaan ei niin ole, RT lehti maallistui niin että sitä oli enää vaikea erottaa esimerkiksi kaupunki lehdestä, oli juttuja toimittajien vierailuista tanssipaikoilla joissa olivollut hauskaa, oli juttua rokkareista ym.ym.ym., haukuttiin Vanhoillislestadiolaisia oikein urakalla, heistä monet ovat toimineet väärin, eivät kaikki, kerrottiin ensimmäisestä VL uskovaisesta naispapista vaikka ei sellaista ole, Pentikäisen tyttö saa minun puolesta pitää itseään minä haluaa mutta VL uskovainen ei vihitytä itseään papiksi.Sitten tämä ex VL Oulun ev.lut seurakunnan tiedottaja Rebecca Naatus on ottanut kuin elämän tehtäväkseen haukkua VL uskovia ja hän esiintyy lähes Jumalana yrittäessään moderdisoida VL uskoa ja saada ihmisvirrat sieltä pois omaan vapaamieliseen maailmaansa.En ole itse VL uskova mutta minusta on ihanaa kun maailmassa ja maassamme toimii ja saa vielä toimia usko joka pohjautuu syvästi Raamattuun, itse en ole pystynyt parannusta tekemään, kunnioitan niitä jotka pystyvät ja saavat todellisen rauhan sieluunsa tuosta uskosta.En tiedä pelastunko itse tällä uskollani mutta saan uskostani jotain lohtua ja tämäkin vähäinen usko on minulle niin pyhä etten voisi sitä jättää, jos minulle tulisi vielä Rauhan Tervehdys lehti ja lukisin sitä niin voisi samaistua mineraaleihin ja menettää sen tärkeän vähäisen mikä sisälläni on, voisin ehkä sortua ryyppääämään kun sekään ei ole liberaalien mielestä syntiä, näin heikko olen.Suosittelen kaikille niille jotka etsivät Jumalaa että he keskeyttäisivät RT:n tulon ettei se vähäinenkin uskon hyvänen katoaisi sisältä.Jos ihmisellä on kuolemanpelko, synnin hätä niin ei siihen löydy todellista apua muutamaa pappia lukuunottamatta ev.lut kirkon sisältä, instituutiosta jossa jo osittain hyväksytään kirkko tanssit, homoparien vihkiminen avioliittoon eli jossa saarnataan hyvin paljon Raamatun vastaisesti.RT voisi vastata tähän että RT on koko seurakunnan lehti ja sillä siinä on juttuja laidasta laitaan mutta minä olen onnellinen kun minun ei tarvitse enää nähdäkään tuota lehteä jonka itse näen lähes Jumalan pilkkaa sisältävänä lehtenä.Nautin myös siitä kun minun ei tarvitse vastaanottaa lehteä jossa on katkeria, synnin hyväksyviä Rebekka Naatuksen juttuja.Olen onnetonkin mutta onnea tosiaan tuottaa kun Rauhan Tervehdys lehti tule enää minulle.Kirkkoon kuulun niin kauan kun homo ja lesbo pareja ei kirkossa vihitä.Niille etsiville, menkää herätyskokouksiin ja lukekaa Raamattua jos siltä tuntuu.

1

200

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PerusS2

      Lukekaa Timo Soinin blogia niin tiedätte kuinka hullusti on nykyinen Suomen hallitus sekä Brysselin herrat Suomen ja euroalueen asiat hoitaneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe