Lakia / Laillistahan voi olla vain Totuuteen

perustuva, se ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, kaikille Oikeuden mukainen / Luvallinen. Mikään vääryyden mukainen / EPÄ oikeuden mukainenhan ei voi olla Laillista / Lakia. Niistähän tulee aina ne SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi jopa hirveän raskaat seuraamuksensa.

Eli nyt kun eletään tätä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, = Jumalan ARMON aikakautta, tarkoittaa silloin sitä kaikille hyväksi Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden perustaa ja mukaisuutta.

Mutta koska juuri kukaan ei ole siitä kiinnostunut, niin maailmaa hallitsevat ja johtavat on saaneet mahdollisuuden alkaa elämään ja toimimaan / vaikuttamaan mielivaltaisesti / Laittomasti, kaikille hyväksi Jumalan Sanan ja tahdon VASTAISESTI, mutta toisilleen / itselleen tuomioksi, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi, onnettomuutta ja kärsimystä ja valtavia turhia menetyksiä tuottavasti, jossa välinpitämättömästi, muista ja muusta niin väliä itsekkäästi elävät, toimivat ja vaikuttavat kansakuntalaiset on saatu / laitettu näiden SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi seuraamusten maksajiksi ja ns. taakan kantajiksi…

Koska kukaan ei ole välittänyt eikä ollut kiinnostunut alkaa elämään ja toimimaan Laillisesti, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Laillisen Oikeuden mukaisesti. = Kaikille hyväksi Jumalan Sanan / Lain mukaisesti. Eli Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisesti, johon kaikki Laillinen, kaikille hyväksi Luvallinen, se turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointielämän ja tulevaisuuden mahdollistava ja takaava perustuu, ja ainoastaan voi perustua, ollakseen sitä kaikille hyväksi Luvallista / Laillista. = Kaikkia kohtaan Oikeuden mukaista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

On Totuus... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu