Tarinoita kuuntelin

mauri saa

Kotiinsa palanneet Venäläisten sotavankien kohtalo oli tunnetusti karu, työ leiri tai kuula kalloon. Mutta tunsin erään Suomalaisen sota vankina olleen, niin hänen mukaansa ei hekään palannnnet missäään riemu saatossa, oli kuulema jonkin moista kyräilyä ja epäluuloa heitä kohtaan.Mitenkähän muissa länsimaissa on kotiin palanneita sotavankeja kohdeltu.

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Venäläinen" kirjoitetaan edelleen pääsääntöisesti pienellä alkukirjaimella.

      Isoisälläni oli sodan aikana työssä pari inkeriläistä sotavankia; isäni ja setäni olivat rintamalla. Toinen näistä oli työskennellyt opettajana Petroskoissa yliopistossa. Rauhan tullessa inkeriläiset tulivat eräänä yönä kertomaan papalle, että he lähtevät Ruotsiin, eikä papalla ollut mitään sitä vastaan. Heistä ei kuulunut mitään sen koommin vuosikymmeniin.

      Eräänä päivänä 1970-luvulla ollessani pyöräilemässä minut pysäytti pariskunta, jolla oli Ruotsin rekisterissä oleva auto. He kysyivät tunsinko K-nimistä henkilöä. Vastasin, että tavallaan, hän oli pappani, mutta hän oli kuollut jo parikymmentä vuotta aiemmin. Mies oli toisen inkeriläisen sotavangin poika. Hän oli isänsä pyynnöstä tullut tuomaan terveisiä papalleni Ruotsista, isä itse ei vielä silloinkaan uskaltanut tulla Suomeen. Sotavanki-opettaja työskenteli Tukholman lähellä autokorjaamossa.

      • että täällääästä ny-

        onko niin että on kivempi ku saa papereista haavoja sormiin vai että ne sormet on rasvas ja paskas.
        näen miten sinä nauroit paskaasta naurua päin naamaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      104
      1076
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      58
      1025
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      591
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      581
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      547
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe