Väärä Tieto

Tämän keskustelun tarkoitus on tuoda esiin vääriä ja valheellisia uskomuksia, joita pidetään yleisesti totuuksina. Olisi toivottavaa, että tuodessasi jonkin uskomuksen esille , linkittäisit tai lainaisit lähteestä uskomuksen kumoavat faktat.

Olen Cool ja aloitan: Homoseksuaalien prosentuaalista osuutta väestöstä liioitellaan. Olen kuullut usein puhuttavan viidestä tai jopa kymmenestä prosentista. Tätä uskolteltiin minulle esimerkiksi koulussa. Myös media tuo paljon esille homoseksuaaleja, mikä luo vaikutelmaa homoseksuaalisuuden yleisyydestä.

Wikipedian mukaan homoseksuaalisuus on kuitenkin paljon harvinaisempaa. Suomalaisten tutkimusten mukaan homoseksuaalien osuus väestöstä on 0,6-0,8%. Joidenkin muiden valtioiden tutkimusten mukaan jopa 1-2%, mikä on huomattavasti vähemmän kuin yleisesti puhuttu 5-10%.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus


ps. Kirjoituksen ainoana tarkoituksena oli vain osoittaa yksi esimerkki vääristä uskomuksista.
997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Myytti nuuskasta.

Suusyövän saaminen nuuskasta. Voi, että tätä jaksetaan huudella. Tämän väitteen tueksi ei ole yhtäkään tutkimusta, vaan se on ilmeisesti vain mielleyhtymän kautta syntynyt "fakta" : Kun polttamisesta saa keuhkosyövän nii nuuskasta pitää saada suusyöpä?
Sitä vastoin Ruotsissa on tehty kaksi suurehkoa tutkimusta, joiden mukaan suusyövällä ja nuuskalla ei ole yhteyttä.

http://nuuska.fi/suusyopa/ wikipediassa lisää aiheesta

Äänestä
  • Hahah :D Tuli mieleen ne kerrat kun mulle on väitetty, että nuuska sisältää lasinsiruja ja jopa pieniä kiviä! No nuuskahan ei sisällä lasinsiruja, vaan tää harha on kai lähtösin siitä, ku siellä on joskus suolakiteitä tai jäätynyttä vettä ku kiekko on otettu pakkasesta.

    Ja sitten pienet kivet :D

    1. Siinä ei ole pieniä kiviä
    2. Miks siinä olis pieniä kiviä?
    3. Mitä sitten jos siinä olis pieniä kiviä?

    Äänestä

Ensimmäisenä tulee itselleni mieleen peruskoulutasolta tuputettu näkemys siitä, kuinka seksi ja porno eivät liity mitenkään toisiinsa. Tätä ajattelutapaa viljellään muun muassa myös mediassa. Sinällään on ymmärrettävää, että esimerkiksi koulujen opettajat haluavat kertoa pornon olevan joissakin tapauksissa tavallisen toppatakkisen jorman seksistä poikkeavaa.

Käytännössä seksillä ja pornolla on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Porno voidaan nähdä oikeastaan seksin alakäsitteenä. Hassua on se, että muun muassa opettajat eivät pysty aina rehellisesti tai ammattitaitoisesti kertomaan, että porno on seksiä. Sen sijaan auktoriteetit päästävät usein itsensä helpolla toteamalla: "pornolla ja seksillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa"

En ole mikään pornon ilosanoman julistaja, mutta kyllä sitä katsomalla saa selville seksistä paljon oleellista tietoa. Ja jos auktoriteetti haluaa välittää paheksuntansa pornoa kohtaan, pitäisi hänen todeta se jotenkin toisin kuin kieltämällä pornon seksuaaliset elementit.

Seksin ja pornon samankaltaisuus on itsestäänselvyys. Kummallista on vain se, miksi sitä ei osata kertoa mediassa tai koulussa oikealla tavalla. Ei miljoonia tienaavan Ronaldon jalkapallon pelaaminenkaan näytä samalta kuin keravalaisen Stinden potkupallo ala-asteella. Samaa lajia nekin kuitenkin ovat.

Äänestä

Tuo virheellinen uskottelu on ärsyttävää, ja ikävä kyllä vielä melko yleistäkin. Muistan yläasteelta tilanteen, jossa opettaja heitti luokassa ilmoille väitteen, että tästäkin luokasta todennäköisesti joka viides on homoseksuaali. Kun samaa väitettä pohtii prosenttien avulla, niin kuulostaa tietenkin järjettömältä, että 20% esimerkiksi suomalaisista olisi homoja.

Homoseksuaalisuutta on ylipäätänsä yritetetty normalisoida aivan perättömillä luvuilla.

Äänestä
  • Ohhoh. Mitähän muuta meille uskotellaan?

    Äänestä

  • hmm yrittikö kiusata poikia jotka eivät suostu normaali normeihin

    Äänestä

mua on aina mietityttänyt mikä tarve monilla on laittaa naiset ja miehet samalle viivalle joka asiassa. eikö se ole kuitenkin loppujen lopuksi niin et miehet on parempia jossain ja naiset taas jossain toisessa asiassa??

sukupuolten välisiä eroja ei voi omasta mielestäni kiistää. tuntuu että aina vertailevat tutkimustapaukset, tilastot ja neuropsykologiset tutkimukset kertovat naisten ja miesten eroista mutta siitä huolimatta painotetaan miesten ja naisten samantasoisia kykyjä ja ominaisuuksia. anna perhokin muka väittää "Naiset ja miehet ovat lähtökohtaisesti yhtä kyvykkäitä kaikkeen --"

lähde: http://yle.fi/uutiset/anna_perho_koska_olen_tytto/6493377

Äänestä
  • Hmmmn..

    Äänestä

  • hmmmnn kirjoitti:

    Hmmmn..

    Aika tyngäksi jäi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alkuperäinenpostaaja kirjoitti:

Tämän keskustelun tarkoitus on tuoda esiin vääriä ja valheellisia uskomuksia, joita pidetään yleisesti totuuksina. Olisi toivottavaa, että tuodessasi jonkin uskomuksen esille , linkittäisit tai lainaisit lähteestä uskomuksen kumoavat faktat.

Olen Cool ja aloitan: Homoseksuaalien prosentuaalista osuutta väestöstä liioitellaan. Olen kuullut usein puhuttavan viidestä tai jopa kymmenestä prosentista. Tätä uskolteltiin minulle esimerkiksi koulussa. Myös media tuo paljon esille homoseksuaaleja, mikä luo vaikutelmaa homoseksuaalisuuden yleisyydestä.

Wikipedian mukaan homoseksuaalisuus on kuitenkin paljon harvinaisempaa. Suomalaisten tutkimusten mukaan homoseksuaalien osuus väestöstä on 0,6-0,8%. Joidenkin muiden valtioiden tutkimusten mukaan jopa 1-2%, mikä on huomattavasti vähemmän kuin yleisesti puhuttu 5-10%.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus


ps. Kirjoituksen ainoana tarkoituksena oli vain osoittaa yksi esimerkki vääristä uskomuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu