Berlusconi nousee :)

Voimme nauraa koko italian kansalle. En halua tuollaisten kansojen kanssa olla samassa liittoumassa, en ikinä.

Erotaan EU:sta vaan. Etelä- ja itäeuroopan kulttuurit ovat sellaisia etteivät ne sovi oikein tällaisen pilkkua viilaavan suomen politiikan liittolaisiksi.

Se on vähän kuin samassa jalkapallo-ottelussa toinen joukkuen saisi pelta palloa kädelläkin, kun toinen pelaa sääntöjen mukaan. Tuomareina tässä pelissä ovat pienet ja ahneet sokeat hiiret.

On naurettavaa kun EU:ssa olemista puolustellaan vapaalla matkustamisella tms. Siis tuonne Brysseliin annetaan päätösvalta. Ei jumaluta vieköön.

Taidan alkaa kannustamaan IPU-puoluetta. Perussuomalaiset ovat liian pehmeitä ja nössöjä rasismisyytteiden alle joutuessaan. miksi eivät ole tuoneet suoraan esiin afrikalaisten ja lähi-idän kulttuurijoukkioiden aiheuttamia vahinkoja koskaan ?

Ja sitten: Onko Norjan ja Sveistin kansat nyt kiinni maissaan tai köyhtyneet, kun eivät ole EU:ssa. Eivät lainkaan eikä heitä ole syrjjitty kaupankäynnissäkään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Voimme nauraa koko italian kansalle. En halua tuollaisten kansojen kanssa olla samassa liittoumassa, en ikinä.

Erotaan EU:sta vaan. Etelä- ja itäeuroopan kulttuurit ovat sellaisia etteivät ne sovi oikein tällaisen pilkkua viilaavan suomen politiikan liittolaisiksi.

Se on vähän kuin samassa jalkapallo-ottelussa toinen joukkuen saisi pelta palloa kädelläkin, kun toinen pelaa sääntöjen mukaan. Tuomareina tässä pelissä ovat pienet ja ahneet sokeat hiiret.

On naurettavaa kun EU:ssa olemista puolustellaan vapaalla matkustamisella tms. Siis tuonne Brysseliin annetaan päätösvalta. Ei jumaluta vieköön.

Taidan alkaa kannustamaan IPU-puoluetta. Perussuomalaiset ovat liian pehmeitä ja nössöjä rasismisyytteiden alle joutuessaan. miksi eivät ole tuoneet suoraan esiin afrikalaisten ja lähi-idän kulttuurijoukkioiden aiheuttamia vahinkoja koskaan ?

Ja sitten: Onko Norjan ja Sveistin kansat nyt kiinni maissaan tai köyhtyneet, kun eivät ole EU:ssa. Eivät lainkaan eikä heitä ole syrjjitty kaupankäynnissäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu