Kummallinen "unenomainen" tila

Eli tulin siis muutama tunti sitten koulusta. Kotimatkalla tuntui aivan kuin päässäni olisi "vinksahtanut" jotenkin, ja olin sitten n. tunnin sellaisessa oudossa unenomaisessa tilassa. En muistanut mitä lähettämissäni viesteissä luki, en muistanut erään ihmisen nimeä vaikka juuri hetki sitten sen olin muistanut, ja olo oli muutenkin tosi sekava, aivan kuin juuri heränneellä. Yhtäkkiä kaikki, mitä olin päivän aikana tehnyt, tuntui jotenkin epätodelliselta, en tiennyt oliko tapahtumat unta vai totta. En tiennyt, mitkä tapahtumista olivat oikeasti tapahtuneet ja olivatko ne vain kuvitelmaa. Tuntui siis aivan siltä kuin olisin huumeita vetänyt! Ja nyt tuo olo on poissa, mutta tosi outoa tuo oli. Onko jollain selitystä tähän?
21252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Josksu kun ei ole syönyt, verensokeri on alhaalla. Ja olet varmaan ollut väsynytkin. Jos toistuu kannattaa mennä lääkräiin.

Äänestä

Olisikohan kyseessä depersonalisaatiohäiriö? Täällä on tietoa kyseisestä häiriöstä: http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/depersonalisaatiohairio.html

Itsellänikin on joskus sellainen epätodellinen, unenomainen olo. Ihan vaikka ei olisi alhainen verensokeri. Saatan unohtaa jonkun ihan tutun ihmisen nimen hetkeksi, ajatus ikäänkuin pysähtyy. En meinaa muistaa mitä tein edellisenä päivänä, joskus jopa saman päivän tapahtumat unohtuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1234567890 kirjoitti:

Eli tulin siis muutama tunti sitten koulusta. Kotimatkalla tuntui aivan kuin päässäni olisi "vinksahtanut" jotenkin, ja olin sitten n. tunnin sellaisessa oudossa unenomaisessa tilassa. En muistanut mitä lähettämissäni viesteissä luki, en muistanut erään ihmisen nimeä vaikka juuri hetki sitten sen olin muistanut, ja olo oli muutenkin tosi sekava, aivan kuin juuri heränneellä. Yhtäkkiä kaikki, mitä olin päivän aikana tehnyt, tuntui jotenkin epätodelliselta, en tiennyt oliko tapahtumat unta vai totta. En tiennyt, mitkä tapahtumista olivat oikeasti tapahtuneet ja olivatko ne vain kuvitelmaa. Tuntui siis aivan siltä kuin olisin huumeita vetänyt! Ja nyt tuo olo on poissa, mutta tosi outoa tuo oli. Onko jollain selitystä tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu