Jäkis on nynnylaji!

Verta pakkiin!

Jäkis on nynnyjen laji. Ihan munatonta touhua tuommonen pikkutöniminen. Kun olis tarkoitus pistää porukkaa tasaseksi niin mailojen päät pitäis alkajaisiksi terottaa. Pystyis kunnolla työntämään sen mailan sinne vihollisen mahaan!

Lisäksi pitäisi varusteisiin saada metallisia piikkejä. Ainakin polvien ja kyynärpäiden kohdalle. Alkais olla jotain mielenkiintoa niissä kyynärpää- ja polvitaklauksissa. Nykyinen lussuilu on jäkistä katsomaan tulevalle yleisölle lähinnä masentavaa.

Porukka innostuu hetkeksi vain silloin kun pari hikistä lihaskimppua heittää hanskat jäähän ja tuomarit odottaa että saadaan mediaa kiinnostava nyrkkitappelu aikaiseksi. Saadaan sitten sitä kiekkoilun profiilia ja rahavirtoja kasvatettua. Ja onhan se tavallaan eroottista katsottavaa keskiverto jäkisfanin mielestä.

Kuka niitä tuloksia muistaa? Tappelut jäävät kiekkokansalle mieleen. Ovat tosin nykyisellä neitimeiningillä aivan liian kevyttä viihdettä vaativalle nyky-yleisölle. Jos ei se kaunoluistelu ala jäädä vähemmälle ja aleta saada verta jäälle niin jääkiekon kiinnostavuus on vaakalaudalla.

Rangaistuslaukauksesta tarvitaan uusi versio. Kyseessä voisi olla esimerkiksi kertalaukeava ruutiase jonka tuomari antaa pelin aikana näyttävän tapon tehneen pelaajan käyttöön. Ase kiinnitettäisiin mailan päähän ja sillä voisi pelin aikana kerran koettaa pudottaa lopullisesti yhden vihollispelaajan. Tuomari voisi ehkä antaa rangaistuslaukauksen käyttöön joukkueelle myös jos toinen joukkue pelaa liian neitimäisesti ja välttää kontaktia sekä välttelee tilanteita joissa voisi tulla tappioita tai pysyviä vammautumisia.

Kypärätemppu kaipaa myös uudistusta. Muutamia lisäpisteitä voitaisiin esim antaa pelajalle joka teroitetun mailanlavan yhdellä hurjalla sivalluksella halkaisee vihollispelaajan kypärän. Ja tietysti myös kallon. Sitä hidastusta kelpaisi sitten kyllä urkkaruudussakin näyttää useamman kerran. Taas kilisisi mukavasti rahaa jäkisbisneksen kirstuun.

Tässä ihan alkuun jo muutamia parannusehdotuksia lajin neitimaineen puhdistamiseksi. Lisää varmasti tarvitaan roppakaupalla sillä jäkiksen kunnia on viime aikoina kovasti kärsinyt ja antanut pelaajille lähinnä suihkussa takaa tuuppijoiden maineen.

2

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • out rudi

      Jaa,jaa ei tarvii provoilla,missään lajissa ei vahingoiteta vastustajaa yhtäpaljon kuin jääkiekossa,ei edes kamppailulajeissa.

    • Koopa

      Siis hä? Meinaat että on hienoa että jääkiekossa vahingoitetaan vastustajia enemmän kuin muissa lajeissa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9417
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      74
      4908
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4571
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2368
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1395
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1310
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      45
      1192
    Aihe