Steeniläisyys

Etelän Mies

Wikipedian mukaan 2000-luvulla näitä saarnaaja Sten Johanssonin opetuslapsia olisi vielä n.20 henkilöä, lähinnä vain Suomessa.
Haluaisin tietää, miksi tämä ryhmä aikoinaan (1977) erosi leeviläisyydestä, oliko syy uskon opinkappaleissa ja tulkinnoissa vaiko ihan ihmisten henkilökemioista nousseiden erimielisyyksien takiako?
Ja vielä: onko kukaan näillä sivuilla kävijä koskaan tavannut tämän lestadiolaissuunnan kristittyjä? Missä päin Suomea heitä on? Järjestävätkö enää ollenkaan omia seurojaan?
On perin hankala löytää mitään tarkempia tietoa tästä voisi sanoa sukupuuttoon kuolemassa olevasta suuntauksesta.

38

1499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietoksianto

      Vain Jeesus pelastaa, ei Leevi eikä Sten. Jos tämän opimme näistä ikävistä esimerkeistä, niin silloin olemme oppineet kaiken oleellisen tällaisista ihmisten varaan rakennetuista opeista. Ainakin yhden tunnen joka on ollut steeniläisiä.

      Yksi vanha seurailmoitus kertokoon puolestaan:

      "Kokoonnumme kuulemaan Jumalan Sanaa
      Kyrön seurakuntasalissa Loppiaisena 6. tammikuuta 2012 klo 13.00
      Saarnaajat: Heimo Mäkelä, Toivo Mäkelä, Juha-Lassi Tast ym. Satakunnasta sekä Kalervo Mäkelä, Vesa Tammisto, Pauli Mäkelä ym. Varsinais-Suomesta."

    • "Vain Jeesus pelastaa, ei Leevi eikä Sten" Mielestäni aloittaja ei kysynyt tätä. Sen mukaan mitä itse olen lukenut, ero tapahtui tosiaankin vuoden 1977 tienoilla. Muodollinen syy lienee ollut allekirjoitukset kirjaan "Hengellisen hallituksen vaiheet esikoislestadiolaisessa seurakunnassa".

      Kirjoittaja olisi halunnut teokseen ison joukon allekirjoituksia, kun taas Sten Johanssonille olisi riittänyt maininta "monista jotka voivat todistaa" kirjan tapahtumat ja asiat oikeiksi (lainaus muistinvarainen). Oma käsitykseni on, että leeviläisten ylitiukka seurakunta- ja syntioppi ei enää sopinut Stenille. Ja samalla tavoin kuin ison hajaannuksen aikana, hyvin nopeasti alettiin löytää toinen toisistaan mitä hirvittävimpiä vikoja, kun kerran sille tielle oli lähdetty.

      Korjatkoon joku joka tietää asian täsmällisemmin. Jotain on kyllä mielessäni ollut, koska olen itsekin seurannut tuolloin tapahtumia,

      • teu.

        Nykyisin , Steniläiset se vähäinenkin joukko kokoontuu Tampereen puolella ( tie-
        doksianto sinun olisi pitänyt tietää ) tuon ilmoituksen Kyröstä , Loppiais kokouk -
        uksista oli pelkkä Leeviläis kokous . siitä kirjoitettiin täällä , melko paljon mutta
        ei käynyt jollekkin vaan poistettiin koko ketju , ja jos selitän kaiken nyt uudestaan
        käy tälle samoin . Joten sepustan tuon ilmoituksen uusiksi .

        tässä kirjoitettu Juha -lassi Tast , saattoi olla tamperelainen. vaikka Satakunnassa
        nyt onkin , Kala ja Riista tutkija , on myös tutkinut Raamattua , kuinka paljon sen
        voi jokainen itse tutkia. Sitten Kalervo Mäkelä (Armaksen poika )sitten Vesa Tam-
        misto (serkkuni ) sitten Pauli Mäkelä (Heimon poika) en ole koskaan nähnyt.Kun
        Leeviläisyydessä tuli tämä ero Steniläisiin heitä erosi noin 40-45 , ja jos Wiki on
        sitä mieltä että heitä on n.20 aika moni siirtynyt Es/lestoihin jo takaisin . Mikä on
        sitten Leeviläisten aikomus . Koska eivät he voi koskaan painostaa Es/letoja
        maan rakoon sillä es /lestoja on 14*700 ja Leevejä n. 25o henkilöä .

        Karrataan : Sten Juhansenin jälkeläisiä on Tampereella , kokoontuvat joskus
        vain kodeissa ja joskus seurakuntalalolla , en ole Tamperelainen ja siksi pyy-
        dänkin että T:läiset skarppisivat asian suhteen .
        melko tarkan tiedon saa , kun Es/lesojen TULKKI (Tast ) ottaa puheeksi hänen .
        veli on siellä vetäjä. Jos nämä pysyy ketjussa , voi miettiä mitä vielä kerron.

      • myö vaan
        teu. kirjoitti:

        Pauli Mäkelä on Armaksen poika eikä heimon

      • tietoksianto

        Kun uskotaan Jeesukseen silloin miljoonat kristityt ovat yhtä riippumatta seurakuntiensa nimistä ja ulkoisista jumalanpalvelusmenoista.

        Eristäytyvien pikkuryhmien syntyyn on aina syynä, se ettei tunneta Jeesusta.

        Eli juuri siitä syystä syntyy leevilaisiä steeniläisiä ja paljon muitakin, jonka viestissäni toin esille.

        Susi keksii kyllä aina hyvän syyn kun se haluaa syödä Jeesuksen lampaita.

      • tiatoksianto

        teu J.L. Tast on biologian ja maantieteen lehtori, viron kielen opettaja.

      • teu.
        tiatoksianto kirjoitti:

        teu J.L. Tast on biologian ja maantieteen lehtori, viron kielen opettaja.

        ""TIETOKSIANTO "", En ymmärrä kuinka niin likenut , kuin J:L.Tast on , on joutunut
        täysin maalais junttien remmiin .Vaikka ,vetäjäsi , olen sitä mieltä että vaikka vetäjä-ksi kuinka kehtaa, 20 jäsenen seurakunta on tasaan tarkkaan kuin islamilainen .

        heillähän jaetaan porukka tuossa vaiheessa , vaikka se ei minusta uskoolekkaan ,
        vaan ( islamilainen huoralaitos ,,4 vaimoa ja satakunta jalkavaimoa ). ym.
        nyt he on alkaneet puhumaan että heidän on Aaraham , Mooses , Jeesus sen he
        kyllä valhetelee , Silla Jeesus on suurenpi Kuin muhammad ..

      • teu.
        tietoksianto kirjoitti:

        Kun uskotaan Jeesukseen silloin miljoonat kristityt ovat yhtä riippumatta seurakuntiensa nimistä ja ulkoisista jumalanpalvelusmenoista.

        Eristäytyvien pikkuryhmien syntyyn on aina syynä, se ettei tunneta Jeesusta.

        Eli juuri siitä syystä syntyy leevilaisiä steeniläisiä ja paljon muitakin, jonka viestissäni toin esille.

        Susi keksii kyllä aina hyvän syyn kun se haluaa syödä Jeesuksen lampaita.

        ""tietoksianto"", Kyllä Karhu tekee enemmän raatoja kuin Susi.
        Johtuen siitä että karhulla , niisuuret voimat , .Sudellä on lauma
        voima jolloin Sudet voi käydä jopa Hirven kimppuun , ja voittavat
        sen viekkaudella , taannoin oli yksi Susi tappanut 9 lammasta eli
        se oli raadellut sen katraan vain yhdestä oli syöty ..

        Susi on saa ta nan käyttämä , elikkä kun tarvitaan saada Jeesuksen
        lammas saatettua pois Jumalan sanan tiedosta ja taidosta, tapahtuu
        tälläisiä pahoja töitä, joita ei pitäsi koskaan tapahtua , mutta sielunvihollinen
        teettää kuitenkin mitä se tahtoo ja koska se tahtoo , siis pahaa. jota meillä
        on ja aina tarttuu ja hitaaksi tekee Syntiä meinaan ..

        Myös pikku ryhmiä syntyy siloin , kun ei tunneta saa ta naa. vaan luullaan että
        tämä tokka jo pärjaa , ja toiset ajattelee ettei sen niin väliä ole ,se on vain niin
        pieni tokka , kuin Eräs Lapinvanhin sanoi EL:sielläkai mitataan sanalla tokka
        kaikki poppoot , Pikku ryhmien synty , voi myöeees johtua Jeesuksen tuntemat-
        tomuusen tähden , jota pienesti karsastan koska USKOVA tunnistaa Jeesuksen .

        Kun Uskotaan Jeesukseen Silloin kaikka jotka USKOO . olkoon heitä miten
        paljon tahansa vaikka Miljoonia (tietoksianto) yhtä riippumaton tämän hetken
        seurakunta NIMESTÄÄN , Koska kaikki on Kristuksen seurakuntaa, ja ei
        ole riippuvainen jumalanpalvelus menoista . . USKOTKO:.

      • miekii mietin
        myö vaan kirjoitti:

        Pauli Mäkelä on Armaksen poika eikä heimon

        Eikös leipurin kolmas poika Raine lainkaan sarnaa?

      • teu.
        miekii mietin kirjoitti:

        Eikös leipurin kolmas poika Raine lainkaan sarnaa?

        " miekin mitin ",,,kuule noin 2000 paikkeila ei siellä enää saarnaa jokainen .
        olen kuullut että pahimmat huutajat on tyyrätty. ja ne jotka on halunneet että
        ei koskaan ollutkaan aivan oiken tarveta ovat myös saaneet jättää , kun 250
        on poppoo , montako saarnamietä se tarvii ,,Pentti Makelä ei taira ka saarnata.
        en ole nänhyt list5oissa nieä .. ja muitakin on .

        Meillä eäällä P-joella on 4. ja isossaseuroissa on 2 lisää ja kesällä 1 lisää.
        ja väkimäärä on vään alle. että tollai ... Mekelä .Kauko ei myös saarnaa
        sen tähden että hän jäi heti 1965 Essuihin ja on pysynyt , samaa veljes sarjaa
        mutta luonne on ihmisen .. en minä eläimeksi muitakaan hauku ,anteeksi..

      • tästä kysymys teu
        teu. kirjoitti:

        ""tietoksianto"", Kyllä Karhu tekee enemmän raatoja kuin Susi.
        Johtuen siitä että karhulla , niisuuret voimat , .Sudellä on lauma
        voima jolloin Sudet voi käydä jopa Hirven kimppuun , ja voittavat
        sen viekkaudella , taannoin oli yksi Susi tappanut 9 lammasta eli
        se oli raadellut sen katraan vain yhdestä oli syöty ..

        Susi on saa ta nan käyttämä , elikkä kun tarvitaan saada Jeesuksen
        lammas saatettua pois Jumalan sanan tiedosta ja taidosta, tapahtuu
        tälläisiä pahoja töitä, joita ei pitäsi koskaan tapahtua , mutta sielunvihollinen
        teettää kuitenkin mitä se tahtoo ja koska se tahtoo , siis pahaa. jota meillä
        on ja aina tarttuu ja hitaaksi tekee Syntiä meinaan ..

        Myös pikku ryhmiä syntyy siloin , kun ei tunneta saa ta naa. vaan luullaan että
        tämä tokka jo pärjaa , ja toiset ajattelee ettei sen niin väliä ole ,se on vain niin
        pieni tokka , kuin Eräs Lapinvanhin sanoi EL:sielläkai mitataan sanalla tokka
        kaikki poppoot , Pikku ryhmien synty , voi myöeees johtua Jeesuksen tuntemat-
        tomuusen tähden , jota pienesti karsastan koska USKOVA tunnistaa Jeesuksen .

        Kun Uskotaan Jeesukseen Silloin kaikka jotka USKOO . olkoon heitä miten
        paljon tahansa vaikka Miljoonia (tietoksianto) yhtä riippumaton tämän hetken
        seurakunta NIMESTÄÄN , Koska kaikki on Kristuksen seurakuntaa, ja ei
        ole riippuvainen jumalanpalvelus menoista . . USKOTKO:.

        Suomalainen sananlasku kuuluu: Kyllähän susi syyn keksii kun se syödä haluaa.

      • teu.
        tiatoksianto kirjoitti:

        teu J.L. Tast on biologian ja maantieteen lehtori, viron kielen opettaja.

        Nehä vois siinä tapauksessa aloittaa lähetys toimen viroon .
        Ainoa asi titaa olla ette heillä riitä poppoo,

    • Tähän asiaan kuuluu termi: Irtirepinyt itsensä esikoisten seurakunnasta. Jossain vaiheessa oli liikkeellä postitusta tämän asian tiimoilta ja siinä oli tosi paljon irtirepimistä. Kai hajaannus alkoi jostain eroavaisuudesta jossain muotoseikassa, joka osittautui sovittamattomaksi. En halua tarkemmin mennä siihen koska muistikuvat ovat vähän hatarat,.

      • teu.

        Tähän asiaan ei kuulu irtirepimisen syyt ja seuraukset siellä tehtiin työtä
        valheen päälle , Tulkitsen tuon postitusta sanan , johtuvaksi Postilloista
        tapahtuvaksi , ja siinä oli paljon irtirepimista .

        Niitä muoto seikkoja oli kyllä liikaakin jos ei nyt niihin, vaan pääsyntiin se
        oli pelkästään se seikka että ;SM:;n valtava halu puhujaksi edellytti että
        porukka on oltava yhtenäinen siksi heillä aluksi jokainen mies puolinen
        henkilö sai puhujan uikeuden , ei tietenkään jos sanaa ei ollut .

        Nyt näyttää että puolet on karsiutuneet , listoistä päätellen .

      • teu. kirjoitti:

        Postitus oli postin kulkua. Kävin kirjeenvaihtoa erään henkilön kanssa muutamia kuukausia asiasta. Repimiset alkoivat sen kirjeenvaihdon mukaan, kun se maininta siellä kirjeen lopussa leimasi Augustin. En käy yksityiskohtiin, mutta viimeinen hajaannus oli Levin ja Stenin välillä jostain allekirjoituksista erilainen käsitys.

        Sukulaisuutta lukuunottamatta ns Leeviläisyys ei kosketa keskivertouskovaa, koska se liikehdiuntä on järjestäytynyt omaksi toiminnakseen. Ei siis ole mitään syytä enää arvostella sitä toimintaa, paremmin pitäisi siunata ja rukoilla Jumalan siunausta.

      • Mies Hämeestä
        vihne kirjoitti:

        Hollolassa Hedelmätarhan srk, talolla kokoontuu sunnuntaisin VLKY: lyhenteinen poppoo. Ilmeisesti Steeniläisiä, ei taida olla kovin monta.

      • teu.
        Mies Hämeestä kirjoitti:

        Hollolassa Hedelmätarhan srk, talolla kokoontuu sunnuntaisin VLKY: lyhenteinen poppoo. Ilmeisesti Steeniläisiä, ei taida olla kovin monta.

        Toden näköisesti ei , koska UH mainitsi eilen puheessaan , että meistä on eronnut
        joku uusi poppoo tarkoitti es /lessuista , en tiedä ei pitäisi mitään kirjoittaa kun
        ei tidä tämän enempää , Jos se on VLKY , se on sitten sitä Vanhaa LLL:n oppia
        joka meilläkin oli 1902 alkaen ..

        Oikeastaan LLL:n eiperustanut mitään uutta oppia , vaan hän kuoli sen opin
        kanssa jonka oli saanaut Lutherilta , ja jota mekin pitäisimme noudttaa , en nyt
        tiedä enempi mutta , mutta luulen että veljet kyllä tietää , ja kertoo sitten lisää
        Nimistä ei niin väliä kuin asian tynkää,

        Vlky = Ollut,,, VANHALESTAADIOLAINENSEURAKUNTA ky . oli voimasa Suomessa virallisesti , tuonne 1977 asti , vaikka esikoislestaadioihin kuuluttiinkin.
        Esikoisten maininta serakunnassa ensi kerran oli 1872 ,,J.Raattama maininnut.

        Tälläisten populoiden kasaantuminen johtuu siitä, että Rakastamattomuus on
        alkanut iskeä ,sekä puolin että toisin , Jos rakastamattomuutta ilmenee niin
        jäähdyttää kristittyin tunteet , ja sielun vihollinen saa kaapattavaa .

        Olen kuullut , ettei se ole ainoa Lahdessa (pitääkö paikkansa ) en tiedä .
        Toivon , että kaikkikylmyys lahtisi kun laitatte kylmät rinnat vastakkain Ja
        Rukoilette Rakastamattomuutta anteeksi , ja ensin ne vanhat saarnaajat ,
        joista tämäkin on lähtöisin , en paremmin sano..

      • kukkuuku

        VLKY= vanha lestadiolaiskristillinen yhdistys ry

      • teu.
        kukkuuku kirjoitti:

        VLKY= vanha lestadiolaiskristillinen yhdistys ry

        Miksi pitää kukkua jos asia on noin sehän voi olla VL: pitää olla tarkkana mitä
        kirjoittaa , en haluaisi olla mikän pedofiili läis puolueen taka tasku roplaaja
        kyllä nuo lyhenteet on opittu kun menin aemeijaa -63, ja kun kysyttiin kuuluuko
        yhdistykseen , kylla vastasin vlky. johon vääpeli sanoi Uskonnolliseen , kyllä
        laitetaan Kenttärovasti Massan porukkaan iltahartauden pitäjösi ..

        Silloin olin varma etä he noteraasivat mut Vanhollisesksi , Aattelin sama tuo
        ei siitä varmaan yp tule .eikä tullut ,,

      • -60 luvun poppoita
        kukkuuku kirjoitti:

        VLKY= vanha lestadiolaiskristillinen yhdistys ry

        Näin kukkuu minunkin mielestäni, VLKY on Vanhalestadiolaiskristillinen yhdistys.

        Teun mainitsema "Toden näköisesti ei, koska UH mainitsi eilen puheessaan , että meistä on eronnut joku uusi poppoo tarkoitti es /lessuista , en tiedä ei pitäisi mitään kirjoittaa kun ei tiedä tämän enempää"

        UH leimaa mielelleen Jeesukseen uskovat eriseuraisiksi? Sitä en kuitenkaan usko
        että tänä aikana esikoislestadiolaisista eroaisi sellaista porukkaa, joka oman seurakunnan perustaisi. Olemmehan tähänkin saakka olleet evankelisluterilaisia, eikä Jeesuksella ole kuin yksi seurakunta, se perustettiin vajaa 2000 vuotta sitten.

        Olisikohan teu juuri tuo, että se sekoittui vanhoillisiin, ollut yksi syy siihen, että yhdistyksen nimi vaihdettiin. Kansan suussa kuitenkin ollaan oltu aina esikoislestadiolaisia.

      • teu.
        -60 luvun poppoita kirjoitti:

        Näin kukkuu minunkin mielestäni, VLKY on Vanhalestadiolaiskristillinen yhdistys.

        Teun mainitsema "Toden näköisesti ei, koska UH mainitsi eilen puheessaan , että meistä on eronnut joku uusi poppoo tarkoitti es /lessuista , en tiedä ei pitäisi mitään kirjoittaa kun ei tiedä tämän enempää"

        UH leimaa mielelleen Jeesukseen uskovat eriseuraisiksi? Sitä en kuitenkaan usko
        että tänä aikana esikoislestadiolaisista eroaisi sellaista porukkaa, joka oman seurakunnan perustaisi. Olemmehan tähänkin saakka olleet evankelisluterilaisia, eikä Jeesuksella ole kuin yksi seurakunta, se perustettiin vajaa 2000 vuotta sitten.

        Meinaatko "-60 luvuin poppoita " että, UH. kostuisi siihen poppooseen joka
        pääsee/ sitten ei kyllä saa uskoa kuin lapsi, mutta ei ole tarpeen saarnata kuin lapsi
        toisen kautta jos lapin vanhimmat ovat aina oikessa , Missä Raamattu on silloin

        Kolmas asia ihminen ei ole Jumala , miksi kehoitetaan luottamaan Lappiin ja
        niihin ihmisiin jotka siellä märssää , Siis Raamattua ei ole luettu kun harvoin
        taaai jos on ei ole mennyt perille juuri mikään asia Jumalan sanasta puhumattakaan
        Vieläkin tuntuu että lapissa joku ostanut katolisen kirkon ylijäämä varastosta
        Ranskalaisia /Italialaisia raamattuja. (kun on halvalla saatu )

        Saul Joutui huonoon valoon kun kaikessa meni edullisuus asian kanssa .
        Muutaman kerran häntä varoitettiin Sitten Jumala otti Hengensä poisa. ja
        antoi Pahan hengen tilalle uja kielsi hänetä Kuninkuuden , mutta ei hän siihenkään suostunut , Tuli Samueli Profeetta , ja ilmoitti hänelle Jumalan asiat ,
        Jos haluat lisää tieto katso Samuelin kirjasta.

      • Mies Hämeestä
        kukkuuku kirjoitti:

        VLKY= vanha lestadiolaiskristillinen yhdistys ry

        Tiedän tuon lyhenteen. Se siellä Hediksen ilmoitustaululla lukeekin kokonaisena. Ollut jo vuosien ajan. Jommallakummalla pikkuporukalla on siellä toimintaa. Ei kiinnosta niin paljon että menisin kuuntelemaan.

      • Miten on
        teu. kirjoitti:

        Miksi pitää kukkua jos asia on noin sehän voi olla VL: pitää olla tarkkana mitä
        kirjoittaa , en haluaisi olla mikän pedofiili läis puolueen taka tasku roplaaja
        kyllä nuo lyhenteet on opittu kun menin aemeijaa -63, ja kun kysyttiin kuuluuko
        yhdistykseen , kylla vastasin vlky. johon vääpeli sanoi Uskonnolliseen , kyllä
        laitetaan Kenttärovasti Massan porukkaan iltahartauden pitäjösi ..

        Silloin olin varma etä he noteraasivat mut Vanhollisesksi , Aattelin sama tuo
        ei siitä varmaan yp tule .eikä tullut ,,

        Teukka, oliko Massa silloin kenttärovasti? Wikipedia tietää vain milloin hän oli kenttäpiispana ja että hän oli toiminut useissa upseerin viroissa.

        Yrjö Massa (7. huhtikuuta 1918 Alatornio – 6. helmikuuta 1983) toimi Puolustusvoimien kenttäpiispana eli kirkollisen työn johtajana vuosina 1969-1978.

        Ennen kenttäpiispaksi tuloaan Massa toimi useissa upseerin viroissa vuodesta 1939 lähtien, mm. komppanianpäällikkönä ja Kadettikoulun opettajana.

        Teukka, et usko etkä luota Wikipediaan, mutta olen kuullut seuraavan jutun Eero Halmeelta 80-luvulla. Tuskin hän oli sitä Wikipediasta lukenut:

        Muuan anekdootti kertoo, että lestadiolainen uskonveli olisi kysynyt samaan herätysliikkeeseen kuuluvalta kenttäpiispalta: ”Onko veli uskomassa?” Siihen kenttäpiispa oli vastannut: ”En, olen Yrjö Massa.”

        Vanhoillislestadiolaisuuden vuoden 1960 hajaannuksessa Yrjö Massa valitsi pienemmän haaran eli elämänsanalaisuuden.

    • kuuntelija 22

      Joku aika sitten oli täällä linkki Koistisen saarnaan, nyt en löydä. kuka muistaisi, missä otsikossa?

    • kuuntelija22

      Kiitos, mutta ei tainnut olla tämä.

    • Gghhjuu

      Stenilaisia on lahinna Lahden seudulla. Yhtena syyna leevilaisten ja stenilaisten eroon 70-luvulla oli, etta leevilaiset halusivat painottaa tiukemmin ulkoisia asioita, kuten esiliinoja yms.

    • 1234567

      Ulkoisista asioista puheen ollen, myös steeniläisille Laestadiuksen saarnatekstit ovat melkeimpä samassa arvossa kuin apostolien kirjeet Raamatussa, eivätkä he leeviläisten tavoin hyväksy rovastin kirjoitusten asun muuttamista tai selkeistämistä. En tosin tiedä onko tämä uskomus nykypäivänä muuttunut.

      • teu.

        Kyllä olen sitä mieltä , että LLL:n teksteissä on yhtälailla sanomista kuin sinunkin
        ja minun teen esimerkin , Kun eräässä saarnassa LLL:n ei laske Nikodeemusta taivaaseen , niin se pitää vainpaikkansa niiden Jakeiden kohdalta kuin mitkä hän
        on ottanut saarnansa aiheeksi ,Mutta erittäin paljon muuttuu asia kun Kun jatkaa
        siitä ohi , eikä koeta kaikkia tuoda julki 2 jakaeen perusteella , muuten hän pystyy tekemään helposti1 h saarnan kahdella jakeella ..

        Vielä siitä sanomisesta , otan saman kohdan Raamatusta Joh.3:1-7. kun
        LLL:n on tuonut esiin etti Nikodeemus tullut autaaksi ,ja samaan aikaan puhuu
        siitä kuinka Pyhä Henki , tekee alussa Helluntaina työtä sen eteen että 3000 m
        iestä saa kasteen ja 118 miestä sai Pyhän Hengen . mutta ei halunnut itse mennä
        muutamaa jaetta pidemmälle , jolloin olsi selvinnyt että Nikodeemus kyllä pääsi
        ja heistä tuli Jeesuksen kanssa hyvät ystävät , eikä tämä ole ainoa korjaamaton
        moka LLL:n tutkihan .

        Tämä on vanhassa LLL Saarna 178. Johdanto Joh. 3:7-8 Teksti Joh. 3:1-7.

    • 19+12

      Toki Lestaatiuksen saarnat on hyvää lukemista siinä missä Paavo Ruotsalaisen kirjeet ja Lutterin hartaustekstit. Minun puolestani Lapin provastin saarnat voidaan lukea vanhassa kirjotusmuodossaan, mutta kun aletaan väittämään niitä Raamatun kirjojen veroisiksi ja erehtymättömiksi (kuten ilmeisesti leeviläiset ja steeniläiset tekevät), silloin ollaan hukkatiellä.

      • ihmetellä saapi

        Hukan teillä eksyksissä. Jeesus on tie. miksi hän ei kelpaa?

      • teu.
        ihmetellä saapi kirjoitti:

        Hukan teillä eksyksissä. Jeesus on tie. miksi hän ei kelpaa?

        Kyllä Jeesus kelpaa juuri sen tähden , että Hän ei tee mokia ,,
        Mutta kun meillä ollaan sitä mieltä että tiettyihin sanoihin ei saisi puttua
        silloin minustakin on Kysymys käsillä Mikesi Jeesus Kelpaisi

        Ei kenenkään kannata pysy hukan tiellä , jos on joutunut sellaiseen . Muistan
        kuulleeni paavo ruotsalaisen akanaan saaneen Seppä Haglundilta ensimmäisiä
        ohje sanoja , jotka oli oikein ja kohtuulliset ..

        Sitten paavo lähti jyväskylän suunnalta Nilsiään , ja asettui ison järven saaren
        missä eleli uskovaisena ja puhujana ja myöhemmin heränneiten johtomiehenä.
        olisiko se ollut Syväri järvi joka on Nurmeksesta -> Nilsiään .

        Niin minusta Leeviläiset ovat jo Mooseksen ajoista olleet monissa vaikeuksissa
        joten miksi sellaiseen suuntaan mentiin , eihän täällä ollut yhtään juutalaistakaan
        Ja me kaikki jotka kannatamme LLL:n uskoa Muuten hän ei perustanut mitään
        uskoa , hän kuoli Lutrilsisena pappina , Mistä tuo painolasti on tullut , kenen mat-
        kassa , kerro..

    • Anonyymi

      oon ite steeniläine

      • Anonyymi

        Mitä luulet siitä saavasi sitten lopputilillä?

        onko se sten siellä availemassa ovia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulet siitä saavasi sitten lopputilillä?

        onko se sten siellä availemassa ovia?

        oon lapsi viel ja tää kuolee sukupuuttoo ja meistä lapsista tulee vanhoillislestadiolaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oon lapsi viel ja tää kuolee sukupuuttoo ja meistä lapsista tulee vanhoillislestadiolaisia

        Mitä apua siitä veeälliydestä sitten on siellä taivaan portilla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe