Suomessa astui voimaan uusi polttaineverolaki 1.1.2004, samalla uudistettiin ajoneuvoverolakia.
Kovasti julkisuutta saanut Biokaasuauto julistettiin dieselverovapaaksi myös biokaasu sai vapautuksen dieselverosta. Ajateltiin" no nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan".
montako autoa on rekisteröity tuon lainmuutoksen jälkeen, tähän päivään mennessä. Yllätys , eipä olekkaan mikään kansanauto.
Ketä hujattiin? koko eduskunnan koneisto valjastettiin biokaasuauton verottomuuspäätöksen taakse. Biokaasuauto vei kaiken huomion ja samalla tuupattiin verotukseen mielenkiintoisia asioita.
Kovasti koitettiin lopata biodieselin puolesta, mutta ei, se sei sopinut, ei edes vihreille.
No nyt alkaa soppa selkiintymään. Uusin lakimuutos joka kiireellisenä astuu voimaan 01.09.2004 koskee moottoripolttoöljyn verotusta. Eu:ssa on rikittömän moottoripolttoöljyn määrite alle 10% rikkiä sisältävät, luokitellaan rikittömiksi.
Selvyydeksi, Biokaasu ei ole sitä normaalia pullokaasua(propaani ja butaani, eikä maakaasua, vaan ihan oma "taiteen" ala, esim.,vihreiden pitäisi noin nimen muodossa tietää tämä, vaan ei , kun ei niin ei, ja mikä on raaka-aine lähde
Eli kysymys voisikin olla, paljonko on kerosiinissä haitallisia aineita, tästä .,hys...hys..hyss
Montako Biokaasu
3
750
Vastaukset
- Pasifisti
Joku ylempänä valitteli hiljaisuutta. No rikotaanpa se. Olen kuitenkin kirjoitellut energia-asioista toisaalla viimepäivät.
Biokaasu on samaa ainetta kuin maakaasukin, eli metaania. Biokaasua saadaan kaatopaikoilta, soilta, karjankasvatuksesta ja jätevedenpuhdistamoilta. Metaania alkaa muodostua, kun bakteerit alkavat tekemään työtään.
http://www.kolumbus.fi/suomen.biokaasukeskus/
Sen lisäksi, että on saatu muutettua polttoaineverotusta, pitää rakentaa polttoaineen jakeluverkosto. Se, ettei biokaasuautoja ole rekisteröity, johtuu meistä itsestämme. On meidän tehtävä vaatia autonmyyjiltä ja valmistajilta ekologisia autoja.
Muuten itselleni kelpaisi biodieselkin. Antaisitko tarkempaa tietoa?- menee
Maakaasu on luonnonkaasua, jota saadaan yleensä valmiina polttoaineena tuotantokentiltä ilman jatkojalostusta.
Maakaasun koostumus vaihtelee tuotantoalueittain riippuen siitä, miltä kaasukentältä se on peräisin.
Maakaasun perusaineita ovat metaani ja muut hiilivedyt.
Suomessa käytettävä Länsi-Siperian maakaasu koostuu lähinnä:
metaanista CH4 (98 %)
etaanista C2H6 (< 1%)
typestä N2 (< 1 %)
hiilidioksidista CO2 ( 0,1%)
Maakaasu laskutetaan asiakkaalta normikuutiometreinä (nm³). Normikuutiometri maakaasua tarkoittaa yhden kuutiometrin suuruista kaasutilavuutta normaalissa ilmanpaineessa (1,0 bar), lämpötilan ollessa 0 ºC.
"Biokaasu ei yksin riitä
Että jos halutaan kaasulla käyviä ympäristöystävällisiä ajoneuvoja, juuri volyymia siinä tarvitaan. "Maakaasu on melkein kaasuautojen ehto. Biokaasua ei ole niin paljon."
Ruotsissa on paljon enemmän biokaasulaitoksia kuin Suomessa. Useat niistä tuottavat biokaasua myös ajoneuvojen käyttöön, vaikka se edellyttääkin laitteistoa biokaasun puhdistamiseksi ja paineistamiseksi. Kaikkiaan Ruotsissa kulkee biokaasulla noin viitisensataa autoa."
toteaa toimitusjohtaja Ulf Hansson Sydgas AB:ssä ruotsalaisessa Energiteknik-lehdessä.
Tämä lainaus täältä, eli ei yleiseen käyttöön, tarkoittaa Dieselin ja Bensan korviketta, vaikka Diesel saadaankin toimimaan setaani-indeksin samankaltaisuudella, mutta mm.,Dieselin huippukoneistukset, vaativat hyvän voitelun kaikenaikaa, ne pitäisi suunnitella uusiksi sitten jos olisi kaasu Dieseli,
Menee lämpö ja sähkövoimaloiden puolelle, sinne käy hyvinkin, muutamia "irtiottoja" luonnollisesti voikin ottaa, kokeilumielessä autoillakin/traktoreilla/muut vastaavat moottorit
Bensamootorille(kaasutin) käy sellaisenaan, koska se ei vaadi voitelua, koska ei ole ruiskutuspumppua tai uudempaa korkeapainepumppua, kuten Dieseleissä, ja vielä suuttimet vaatii tehokasta voitelua(jäähdytystä)
Itse myös aikanaan ajelin vuositolkulla kaasulla(butaani) ja toimivuus lähes 100%
Eli nyt "vedetään oikeasta narusta" ja kehitään(on jo kehitetty) Bensa-autoihin kaasu systeemejä, lähinnä ongelmana kaasun tankkaukseen liittyvät asiat, ja auton kaasuvarastot, sikäli kaksi 11 kg pulloa oli hyvä ratkaisu,(riiti n.350 km ajamiseen, 22kg) meni tilaa vähän, kuitenkin siinäkin oli omia ennakolta hoidettavia turvallisuustekijöitä, jotka ottaa huomioon, mm., kaasu ilmaa raskaampana (jo 7% kaasu ilmassa saattaa syttyä palamaan, kellarit sun muut alapuoliset lokerot, joihin saataa kertyä, vuodon sattuessa
Eiköhän tuossa jo yhdeksi kerraksi olekkin.
Eli: paikallisetBiot ei autoihin, suuremassa määrin(vain pienä irtiottoja, lähinnä huomion kipeitä),menee sitten maakaasu puolelle pikkuhiljaa, ja verottajahan sitten ratkaisee lopuksi, mihin mennään - Yamamoto...
menee kirjoitti:

Eli: paikallisetBiot ei autoihin, suuremassa määrin(vain pienä irtiottoja, lähinnä huomion kipeitä),menee sitten maakaasu puolelle pikkuhiljaa, ja verottajahan sitten ratkaisee lopuksi, mihin mennäänSiinä se... Parempia koneita, vähemmän kulutusta, polttoaineesta riippumatta... Ja tulos on poikkeuksetta ympäristölle parempi.
Ja stirling-koneet ovat suurinpiirtein yhtä nirsoja polttoaineensa suhteen kuin höyrykoneetkin, eli kaikkiruokaisia... Mikä vaan millä saa kehitettyä lämpöä kelpaa...
Mutta toisin kuin höyrykoneet... stirlingit ovat polttomoottoreita tehokkaampia.
Olkoon tulevaisuuden autojen polttoaineena sitten mikä hyvänsä, niin jos tulevaisuuden autossa on lämpövoimakone, niin stirling on paras vaihtoehto... Diesel- ja otto-moottorien jatkokehittely on vain viivytys-taistelua, mikäli lämpövoimakoneita aiotaan käyttää autoissa, niin pitäisi siirtyä mahdollisimman pian stirlingeihin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380