Miten suorituspaineista pääsee eroon?

Olen 25-vuotias mieshenkilö, ja olen kärsinyt sexuaalisista suorituspaineista aikaisesta teini-iästä asti. Aloitin tämän ketjun, koska minua kiinnostaisi tietää jos täältä löytyy muita jotka kärsivät tai ovat kärsineet samasta ongelmasta, ja miten he ovat onnistuneet voittamaan pelkonsa (tai pyrkivät tekemään sen). Toki muutkin ovat tervetulleita antamaan palautetta.

Vielä muutama vuosi sitten en suostunut myöntämään pelkoani edes itselleni, mutta ajan myötä asia on kuitenkin tullut hyväksyttyä. En osaa sanoa mistä pelko on peräisin, tai miksi se on niin vahva, mutta en ole sen takia koskaan kyennyt aloittamaan suhdetta naisen kanssa, siinä pelossa että se saattaisi johtaa suuteluun/sexiin ja nolo totuus tulisi hänen tietoisuuteensa. Olen myös huomannut että vaikka on helpointa keskittyä muihin asioihin ja kuvitella että mitään ongelmaa ei ole, niin ongelmat eivät katoa itsestään odottamalla.

Muutama vuosi sitten en kyennyt keskustelemaan, saati edes katsomaan nuoria naisia silmiin hermostumatta. Tiesin kuitenkin että syy hermostumiseeni oli huono itsevarmuus/itsekuva, ja kun lopulta lakkasin kuvittelemasta että ongelmaa ei ollut ja aloin tekemään jotakin asian eteen, asiat myös parantuivat. Selvitin eri tapoja joilla omaa itsekuvaa voi parantaa ja itsevarmuutta kasvattaa. Pyrin myös parantamaan sosiaalisia taitojani ja yleensäottaen viettämään enemmän aikaa muiden ihmisten parissa. Tuloksena oli että yksinäinen mies joka piti aikaisemmin itseänsä rumana, tyhmänä ja turhana (ja joka myös muistutti itseänsä tästä taukoamatta), on tätänykyä tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja muistuttaa itseänsä omista vahvuuksistaan heikkouksien sijasta. Olen myös saanut monia uusia ystäviä, joista osa ovat jopa naispuolisia. Eli vaikka en ole vieläkään mikään Casanova, niin tämä kokemus opetti minulle sen että asioita voi muuttaa jos niiden eteen on valmis tekemään työtä.

Ongelmia ratkoessa on aina aloitettava jostain, ja ensimmäinen askel omalla kohdallani oli peloistani puhuminen toisen ihmisen kanssa, joka tässä tapauksessa on koulun psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen jo saanut häneltä monia hyviä neuvoja, ja ajatusmaailmani on avartunut paljon. Ymmärrän ehdottomasti pelkoni paremmin nyt, jonka luulisi auttavan sen voittamista. Tässä tapauksessa toinen henkilö voi kuitenkin vain auttaa tiettyyn pisteeseen asti, ja minulla alkaa olla sellainen tunne että siihen pisteeseen ollaan nyt tultu.

Seuraava askel olisi kaiken logiikan mukaan pyytää joku nainen ulos ja katsoa mihin se johtaa. Ongelmana on kuitenkin se, että kynnys tämän tekemiseen on erittäin korkealla. Ymmärrän että henkilölle jolla ei ole tätä pelkoa voi olla todella vaikeaa hahmottaa mikä tässä voi olla niin vaikeaa, mutta ainakin minun kohdallani naisen ulos pyytäminen tuntuu kutakuinkin mahdottomalta. Tunnetta voisi ehkä verrata siihen että äärimmäisen korkeanpaikankammon omaavan henkilön pitäisi tehdä Benji-hyppy. Se ei yksinkertaisesti tunnu realistiselta.

Naisen ulospyytämisessä pelottaa ensinnäkin se että häntä ei ehkä kiinnosta mennä ulos kanssani. Suurempana ongelmana näen kuitenkin sen että pelkään vielä enemmän että hän suostuu siihen. Lehdissä, kirjoissa ja nettideittipalstoilla saa toistuvasti lukea siitä miten naiset haluavat kokeneita ja itsevarmoja miehiä, joka on tietenkin ymmärrettävää. Muut standardit ulkonäön ja persoonallisuuden välillä vaihtelevat tietenkin paljon, mutta lukemani perusteella majoriteetille naisista nuo kaksi vaikuttavat olevan minimivaatimus. 25-vuotias "mies" joka olisi ensimmäistä kertaa treffeillä ei toisinsanoen oikein sovi tuohon kuvaan.

Ongelmia lisää vielä se että kun näen naisen johon tunnen vetoa ja joka näyttää olevan kiinnostunut minusta, minua alkaa hermostuttamaan ja käyttäydyn tavalla joka saattaa antaa kuvan että en olekaan kiinnostunut hänestä. En esim. uskalla hymyillä, tai jos katseemme kohtaavat toistuvasti niin en ehkä kehtaa katsoa hänen suuntaansa muutaman kerran jälkeen. Voi siis aika lailla unohtaa sen että joku nainen pyytäisi minuakaan ulos. Olen toisinsanoen pinteessä, enkä oikein tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, ja ajattelin tarkistaa jos täältä saisi jotain hyviä neuvoja. Mikä voisi esimerkiksi helpottaa naisen pyytämistä ulos?

Tekstistä tuli suunniteltua pidempi, mutta toivon että joku kuitenkin jaksaa lukea sen läpi ja vastata. :)
2356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Terve,

Pseudotieteellisen tutkimukseni pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että 24-vuotiaasta eteenpäin naisten kriteerit miesten suhteen alkaa pikkuhiljaa muuttua. Siihen ikään asti nostetaan bäädäässit, bodarit ja kusipäät palkintopallille, koska naisilla ei ole vielä tarvetta sitoutua. No, tästä maagisesta rajasta ylöspäin biologinen kello alkaa jo tikittää. Kun aletaan olla jo lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä, naiset alkavat etsiä miestä perheen perustamiseen. Se mikä ennen tuntui hyvältä, alkaa vaikuttaa yhä huonommalta ratkaisulta joka vuosi kun ikää tulee lisää.

Tärkein asia mielestäni mitä voit tehdä, on olla täydellinen herrasmies. Ekaks, ne naiset, jotka deittailevat niitä kusipäitä ottavat sinut mielellään ystäväksi. He eivät ole kiinnostuneita koska et ole seksuaalisesti hyökkäävä, joten olet hyvää kaveriainesta. Tokaks, mitä enemmän ympärilläsi on naisia, sitä enemmän muut naiset alkavat kiinnostua. Kolmanneks, siinä vaiheessa kun kriteerit alkavat muuttua ja olet tunnettu herrasmiehenä, alkavat silmäparit kääntyä kummasti sinua päin. Neljänneksi, silloin kun otat herrasmiehen asenteen, etkä edes suunnittele mitään seksuaalista, itsevarmuutesi kasvaa kun tiedät, ettet edes tule yrittämään mitään.

Mun mielestä paras osa ihmissuhteita on se kun tyttöä voi pyytää ulos ja sitä myötä ehkä päädytään ekoille treffeille. Siihen asti nautin jännityksestä ja siitä uuteen ihmiseen tutustumisesta. Mutta sitten alkaa se vaikea osuus - pitää alkaa jotenkin sulauttaa sitä toista osaksi sitä omaa arkea. Mitä tapahtuu sille kaikelle ajalle jonka ennen on mukavasti käyttänyt johonkin muuhun?

Olen pyytänyt treffeille tässä viime vuosina ainakin kahta kassaneitiä, paria opiskelutoveria, yhtä harrastustuttua ja yhtä vanhaa kaveria. Niistä tilanteista pitää osata ottaa ilo irti! Ja minuakin on pyydetty ulos pari kertaa.

Mutta mitä tehdä jos ei uskalla pyytää tyttöä ulos? Hmm. Itseäni on auttanut sen tajuaminen, että ulos pyytäminen on AINA kohteliaisuus tyttöä kohtaan. Ellet ole pahanhajuinen ja huonosti pukeutuva hyypiö, ja ellei tyttö satu olemaan miss bikini Finland vuosimallia X (true story), niin hän on aina imarreltu kiinnostuksesta.

Kun tyttö sanoo "ei" (ainakin puolet munkin ihastuksista on kieltäytynyt treffikutsusta), on tajuttava, että kieltäytyminen ei koske sinuun yksilönä. Kieltäytyminen lähtee tytön kriteereistä käsin. Hän haluaa tiettyyn muottiin sopivan tyypin, ja jos sinä et siihen osu, niin ei se lähde treffeille. Eikä kannata. On hyvä tajuta, että ympärilläsi kulkee miljoona muuta ihmistä jotka ovat kiinnostuneet kyseisestä henkilöstä, ja joiden kanssa kyseinen tyttö ei koskaan lähtisi treffeille. Mutta SINÄ olit ainut mies joka uskalsi yrittää ja ottaa kieltäytymisen urheana vastaan. Nih.

Painotan uudestaan, herrasmies > kusipää. Herrasmiehen olemukseen kuuluu paljon muutakin kun se, että ei yritä joka tytön kanssa sänkyyn. Herrasmies avaa naiselle oven, kulkee hänen edellä liukuportaissa ja kehuu hänen hymyään ilman taka-ajatuksia.

Tänä vuonna aloin itse tietoisesti kehumaan naispuolisten ystävieni olemusta. "Hei X, näytätpä tänään ihanan aurinkoiselta!" ja jatkan kännykän näpräystä. Kohtelias sivulause, ei pitkiä ällöttäviä katseita vaan seuraavaan puheenaiheeseen casuaalisti, punastelematta. Ai sitä hymyjen määrää mitä on saanut aikaan.

Olen huomannut, että pukeutumiseen panostaminen tällä iällä alkaa viedä tytöiltä jalkoja alta. Olit sitten hoikka, huonoryhtinen tai roteva, hyvin pukeutuneena näytät aina paremmalta kuin muut ulkonäöltään kanssasi "samantasoiset". Suosittelen ihan oppimismielessä penkomaan nettiä. Ja katsomaan Ryan Goslingin leffoja. Alkaa kuule sadella kehuja tän ikäiselle miehelle ihan vaan siksi, että vaatteesi ISTUVAT (sääntö nummer 1) niin kuin niiden kuuluu. Pukeudut paremmin kuin 80% ympärilläsi jo sillä, että sinulla on Leviksen 511-malliset perussiniset, hyvin istuvat, farkut, ruskea laadukas nahkavyö, vyöhön sopivat ruskeat loaferit ja valkoinen hyvin istuva pikeepaita/T-paita. Tsädääm. Kun luovut printtipaidoista, löysistä farkuista ja isoisän leveästä kauluspaidasta, niin tsänssit kasvaa. Pukeutumisesta osaan kertoa aika paljon, vaikka se on vaan pieni osa pakettia. Sisäinen eheys tulee tärkeimpänä.

Mutta: Herrasmies lopulta saa, ja NIMENOMAAN sen takia, ettei yritä ;)

Vielä tosta naisten kriteereistä. Älä pelkää turhaan. Tutustuminen on aina ihan OK, vaikka se ei mihinkään koskaan johtaiskaan. Tutustumisella voi aina perääntyä. Jos pelottaa pyytää treffeille, pyydä tyttöä kahville kaverimielessä. Tai jos haluat pyytää treffille, mutta tyttö kiusaantuu kysymyksestä antaen merkkejä siitä ettei ole kiinnostunut, korjaa, että "ihan kaverimielellä siis, ois hauska tutustua paremmin" ja naurahda päälle. Ei oo iso juttu.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Ai niin. Pelkäsin itse korkeita paikkoja, mutta olen hypännyt laskuvarjolla. Lentokoneen ovella odottaessa olin kauhuissani, mutta heti kun vapaapudotus alkoi, hymy nousi kasvoille ja olo oli kuin Linnanmäen vuoristoradassa. Toka kerta sitten sujui ilman pelon häivääkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miespoika1987 kirjoitti:

Olen 25-vuotias mieshenkilö, ja olen kärsinyt sexuaalisista suorituspaineista aikaisesta teini-iästä asti. Aloitin tämän ketjun, koska minua kiinnostaisi tietää jos täältä löytyy muita jotka kärsivät tai ovat kärsineet samasta ongelmasta, ja miten he ovat onnistuneet voittamaan pelkonsa (tai pyrkivät tekemään sen). Toki muutkin ovat tervetulleita antamaan palautetta.

Vielä muutama vuosi sitten en suostunut myöntämään pelkoani edes itselleni, mutta ajan myötä asia on kuitenkin tullut hyväksyttyä. En osaa sanoa mistä pelko on peräisin, tai miksi se on niin vahva, mutta en ole sen takia koskaan kyennyt aloittamaan suhdetta naisen kanssa, siinä pelossa että se saattaisi johtaa suuteluun/sexiin ja nolo totuus tulisi hänen tietoisuuteensa. Olen myös huomannut että vaikka on helpointa keskittyä muihin asioihin ja kuvitella että mitään ongelmaa ei ole, niin ongelmat eivät katoa itsestään odottamalla.

Muutama vuosi sitten en kyennyt keskustelemaan, saati edes katsomaan nuoria naisia silmiin hermostumatta. Tiesin kuitenkin että syy hermostumiseeni oli huono itsevarmuus/itsekuva, ja kun lopulta lakkasin kuvittelemasta että ongelmaa ei ollut ja aloin tekemään jotakin asian eteen, asiat myös parantuivat. Selvitin eri tapoja joilla omaa itsekuvaa voi parantaa ja itsevarmuutta kasvattaa. Pyrin myös parantamaan sosiaalisia taitojani ja yleensäottaen viettämään enemmän aikaa muiden ihmisten parissa. Tuloksena oli että yksinäinen mies joka piti aikaisemmin itseänsä rumana, tyhmänä ja turhana (ja joka myös muistutti itseänsä tästä taukoamatta), on tätänykyä tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja muistuttaa itseänsä omista vahvuuksistaan heikkouksien sijasta. Olen myös saanut monia uusia ystäviä, joista osa ovat jopa naispuolisia. Eli vaikka en ole vieläkään mikään Casanova, niin tämä kokemus opetti minulle sen että asioita voi muuttaa jos niiden eteen on valmis tekemään työtä.

Ongelmia ratkoessa on aina aloitettava jostain, ja ensimmäinen askel omalla kohdallani oli peloistani puhuminen toisen ihmisen kanssa, joka tässä tapauksessa on koulun psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen jo saanut häneltä monia hyviä neuvoja, ja ajatusmaailmani on avartunut paljon. Ymmärrän ehdottomasti pelkoni paremmin nyt, jonka luulisi auttavan sen voittamista. Tässä tapauksessa toinen henkilö voi kuitenkin vain auttaa tiettyyn pisteeseen asti, ja minulla alkaa olla sellainen tunne että siihen pisteeseen ollaan nyt tultu.

Seuraava askel olisi kaiken logiikan mukaan pyytää joku nainen ulos ja katsoa mihin se johtaa. Ongelmana on kuitenkin se, että kynnys tämän tekemiseen on erittäin korkealla. Ymmärrän että henkilölle jolla ei ole tätä pelkoa voi olla todella vaikeaa hahmottaa mikä tässä voi olla niin vaikeaa, mutta ainakin minun kohdallani naisen ulos pyytäminen tuntuu kutakuinkin mahdottomalta. Tunnetta voisi ehkä verrata siihen että äärimmäisen korkeanpaikankammon omaavan henkilön pitäisi tehdä Benji-hyppy. Se ei yksinkertaisesti tunnu realistiselta.

Naisen ulospyytämisessä pelottaa ensinnäkin se että häntä ei ehkä kiinnosta mennä ulos kanssani. Suurempana ongelmana näen kuitenkin sen että pelkään vielä enemmän että hän suostuu siihen. Lehdissä, kirjoissa ja nettideittipalstoilla saa toistuvasti lukea siitä miten naiset haluavat kokeneita ja itsevarmoja miehiä, joka on tietenkin ymmärrettävää. Muut standardit ulkonäön ja persoonallisuuden välillä vaihtelevat tietenkin paljon, mutta lukemani perusteella majoriteetille naisista nuo kaksi vaikuttavat olevan minimivaatimus. 25-vuotias "mies" joka olisi ensimmäistä kertaa treffeillä ei toisinsanoen oikein sovi tuohon kuvaan.

Ongelmia lisää vielä se että kun näen naisen johon tunnen vetoa ja joka näyttää olevan kiinnostunut minusta, minua alkaa hermostuttamaan ja käyttäydyn tavalla joka saattaa antaa kuvan että en olekaan kiinnostunut hänestä. En esim. uskalla hymyillä, tai jos katseemme kohtaavat toistuvasti niin en ehkä kehtaa katsoa hänen suuntaansa muutaman kerran jälkeen. Voi siis aika lailla unohtaa sen että joku nainen pyytäisi minuakaan ulos. Olen toisinsanoen pinteessä, enkä oikein tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, ja ajattelin tarkistaa jos täältä saisi jotain hyviä neuvoja. Mikä voisi esimerkiksi helpottaa naisen pyytämistä ulos?

Tekstistä tuli suunniteltua pidempi, mutta toivon että joku kuitenkin jaksaa lukea sen läpi ja vastata. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu