Lapsiluku jää yhteen, mitä mieltä?

Meillä on kaksi ja saa riittää, jotta ei kaikki resurssit ois niin loppuun sti käytettyjä. Lasten itsensä takia luulen että olisi tosi kiva jos olisi paljon sisaruksia.

Mitäs se muille kuuluu montako lasta kukin tekee.

paljon on myös kuullut kommentteja että yksilapsiset perheet ovat onnettomia perheitä? Mikä tekee siitä onnettoman? Ja paljon toitotetaan sitä että pakkohan lapsella on sisaruksia olla, että jos vanhemmat haluaa vain yhden lapsen, niin se on oman mukavuuden hakua. ja itsekästä kaikin puolin. Miksi?

Yksi lapsi voi kasvaa melkoisen itsekkääksi. Itse olen kasvanut kahden melkein samanikäisen sisaruksen kanssa ja ison serkusparven keskellä: siinä oppi pakostakin jakamaan ja tekemään kompromisseja jo pienestä asti. Mieheni taas on ainoa lapsi hyvin vähäväkisessä suvussa ja aika omanapainen. Suhteessa se olen minä (tossukka), joka aina sitten joustaa ja sovittelee. Ei kiva. ( jos ei olisi lapsia tehty tähän, en kyllä olisi enää hänen kanssaan juuri tuosta perusitsekkyydestä johtuen - ei edes omille lapsilleen soisi juttuja, jos se on häneltä pois)

Mutta tämä on asia, jonka voi välttää - lapsi aikaisin tarhaan, mahdollisimman isoon ryhmään ja pidetään huoli siitä, että vaikka oma lapsi rakas onkin, niin hänen pitää opetella ihan itse selvittämään välinsä muihin, joustamaan ja neuvottelemaan ja luopumaan sen sijaan, että aina saa tahtonsa läpi ja erikoishuomiota aikuisilta - muutkin ovat tärkeitä, ei vain hän. Mieheni kohdallakaan ongelma ei ollut niinkään se, että oli ainokainen vaan se, että äitinsä kohteli häntä kuin maailman napaa.

Ja olen tosiaan tavannut useita ainoita lapsia, jotka ovat joustavia ihmisiä, eivätkä omanapaisia ollenkaan. Tosin he ovat sitten usein kasvaneet jossain sisarusparven tapaisessa lapsiryhmässä (paljon sukulaisia tai tiivis naapurusto, jossa paljon lapsia), jossa ovat oppineet sosiaalisia taitoja ja jakamista.

Mieheni oli kovasti sitä mieltä, että tehdään vain yksi lapsi, niin menee vähemmän rahaa ja on enemmän aikaa ja että lapsi saa enemmän huomiota. Aikaa ei mielestäni ole kolmen kanssa mennyt juurikaan enempää - samalla vaivalla ne ostokset hoituu ja ruuanlaitto yms. ja minusta on hyvä vaan, ettei yksi lapsi saa liikaa huomiota - en halua kasvattaa hemmoteltua pikkukeisaria tai -keisarinnaa. Raha on toki tiukemmalla kuin vain yhden kanssa ihan jo siksikin, että olen tietenkin ollut kolminkertaisen ajan raskaana ja äitiyslomalla, mutta ihan hyvin on pärjätty näinkin. Ja lapset ovat kaikki jo alle kouluikäisinä oppineet epäitsekkäämmiksi kuin isänsä neljäkymppiseen mennessä...

Kun maltat ajatella, että se yksi lapsi on ihan tavallinen lapsi, eikä sen suurempi ihme kuin muutkaan lapset, niin kaikki on hyvin.

Jätä pois liika huolehtiminen, niin että lapsi saa kasvaa omin avuin kuten isoissa sisarusparvissakin saa.
Lapselle ei pidä antaa kaikkea eteen ja käteen. Hänelle pitää sallia omin avuin tekeminen, epäonnistumiset ja onnistumiset. Hänen pitää oppia iloitsemaan itsekin omasta osaamisestaan, eikä olla vain passivinen kohde, jolle pannaan napit kiinni ja myssy päähän vielä 8-vuotiaanakin.
Hänelle ei pidä kuoria perunoita armeijaikään saakka.

Lapsella voi olla koulussa hankaluuksia, mutta ainoan lapsen syndrooma on se, että hänellä voi olla hankalat vanhemmat, usein äiti, joka ei malta pysyä koulunkäynnistä sivussa, vaan hän puuttuu opettajan päätöksiin, läksyihin, lasten keskinäisiin suhteisiin ja muihin koulun tapahtumiin.
Se on taakka lapselle. Hankaluudet voivat johtua alun alkaen liian innokkaista vanhemmista.
Tämähän koskee tietysti useampilapsistenkin vanhempia.

Joskus tulee surkuu liikaa huolehditun lapsen vuoksi. Ajattelee, että perheessä pitäisi lapsen lisäksi olla kaksi koiraa edes, että vanhemmilla olisii hoivaamisvietilleen useampi kohde.

Usein väitetään ainoiden lasten saavan kohtuuttoman paljon vanhempien huomiota verrattuna lapsiin, joilla on sisaruksia. Joku on kuitenkin tutkinut tätäkin asiaa: kaksilapsisten perheiden lapset saavat jokseenkin yhtä paljon huomiota kuin ainoat lapset. Ja ymmärrettäväähän se onkin: nykyajan pienten perheiden lapset ovat kaikki prinsseja ja prinsessoja verrattuna entisajan kaksitoistalapsisten katraiden kasvatteihin.

Olen sitä mieltä että jokaisen oma asia. En ymmärrä mitä se kellekään kuuluu onko nolla, yksi vai kymmenen lasta.

Todella kunnioitettavaa. Suuri osa kun nykyään pullauttaa joka vuosi uuden lapsen.

Ihan jokaisen parin oma asia. Toiset päättää niin, toise eivät saa kuin yhden jne. Antaa suvun kysellä. Heille ei ole mitään tarvetta selvitellä.

Edustan itse sitä äitiä ja anoppia tässä asiassa. Ei ainkaan minulle ole kukaan tilivelvollinen

Pakko vielä sanoo sekin että tosi asiatonta mun mielestä ees kenenkään kysellä moisia. Miettisivät edes hetken, että ehkä pariskunta haluaisi enemmän lapsia mutta syystä tai toisesta ei niitä voi saada. Tuolloin jokainen "milloinkas Pekalle tulee pikkusisko- tai veli?" kysymys satuttaa varmasti todella paljon.
Itse pidän seuraavia lapsiin liittyviä kysymyksiä sen verran henkilökohtaisina, etten niitä itse kysy keneltäkään ja hämmennyn jos minulta kysytään:
- "Tuleeko lisää lapsia/miksi vain yksi lapsi?"
-"Imetätkö/miksi et imetä?" (jos joku ei halua imettää sitä ei tarvitse perustella kellekkään. Jos joku haluaa imettää muttei pysty niin kiva siinä sitten itku kurkussa alkaa selittään kun heti syyllistetään)
-"Aijotko viedä lapsen hoitoon/miksi et vie? Milloin palaat työelämään?" (no mitä se kellekkään kuuluu? jos haluaa olla ja pystyy olemaan lapsen kanssa kotona niin miksi ei olisi?)

Itse olen huomannut, että monen mielestä ei ole hyvä, jos ei ole lainkaan lapsia, yksi on liian vähän, kaksi sopivasti, kolme ehkä jo liikaa...

Olimme pitkään yhdessä mieheni kanssa lapsettomina ja usein saimme kyselyjä, koskas teille lapsi tulee. Työkaverit oli ainoita hienotunteisia, mutta kuudesta työkaveristani vain kahdella on lapsia. Ja kaikilla sen verran ikää, että ei ole enää tulossakaan.

Mutta nyt kunmeillä on se yksi lapsi niin osa niistä aiemmin hienotunteisistakin kyselee, että koskas te toisen hankitte. Yksi lapsi antaa ikään kuin luvan kysellä ja kaikki olettaa automaattisesti, että tottai kai me haluamme toisen lapsen. Ja jos ei halua sitä pitäisi selitellä miksi ei.

Todellakaan toisten odotusten mukaan lapsia ei hankita.

Kyllähän sitä toisaalta olisi kiva, että lapsellamme olisi sisarus. Ja hänen mahdollisilla lapsillaan sitten setä/täti, mahdollisesti serkkuja. Vaikka toisaalta itse esim. serkkuja näin kerran vuodessa lapsena parin viikon kesälomalla. Itselläni on sisko ja hänellä kolme lasta.

Olen myös ajatellut, että ehkä lapseni ei olisi niin kiinni minussa ja saisin tehdä esim. kotityöt helpommin, jos lapsellani olisi sisko tai veli jonka kanssa leikkiä.
Muita lapsia hän kyllä näkee päiväkodissa ja hänellä on paljon kavereita. Myös naapurissa on saman ikäinen lapsi. Lapseni on myös huomaavainen toisia kohtaan eikä tunnu yhtään itsekkäältä. Mutta on vielä aika pieni, joten aika näyttää.

Ja vaikka siskollani on kolme lasta niin he kyllä hemmottelevat lapsia enemmän, ostavat kauheasti leluja ym.

Kyllähän perheet ovat onnellisia, vaikka on "vain" yksi lapsi, mutta jos ei ole fyysistä syytä (raskausajan komplikaatiot, vaikea synnytys jne) olla tekemättä toista lasta, niin suosittelen tekemään sen toisen ja luomaan heille lämpimät ja läheiset välit, niin aikuisena ja "vanhana" on aivan ihanaa, kun on edes yksi sisarus. Minulla on yksi sisko, jonka kanssa "tapeltiin" murkkuina ihan kamalasti, mutta nyt olemme molemmat iloisia toisetemme olemassaolosta!! Olisi tosi rankkaa yksin selvitä omien vanhempien sairauksista ja kuolemasta, ellei sitä siskoa olisi ollut tukena ja apuna.
Jos mitenkään mahdollista, niin tehkää se toinen lapsi, niin hänellä todennäköisesti on sisaruksestaan seuraa ainakin sitten viidenkymmenen vuoden päästä.....

Ihan hyvä luku nykyaikana.

Lapsi ei kärsi vaikkei ole sisaria..tutuissani monia yksilapsisesta perheestä.

Älä tee muiden takia lapsia vaan ihan sen takia miltä sinusta tuntuu.

Ja nauti tästä lapsesta. :)

Itse olen halunnut monta ja uskon sen olevan hyväksi lapsillekin, mutta vanhemmat ovat ne jotka päättävät ja lapsen hankkiminen kaveriksi toiselle ei mielestäni ole oikein. Vanhempihan se hoitaa. Tunnen yksilapsisia perheitä ja vain yhdessä lapsi oli pilalle hemmoteltu. Todella rasittava ja huomionhakuinen. Kaikissa on pikkulapsivaiheessa ollut jakaminen vaikeaa, mutta sehän on normaalia, jos ei voi kotona harjoitella. Lapset oppivat sen jokatapauksessa jossain vaiheessa.
Jos ei halua kuin yhden lapsen niin ei siinä mitään väärää ole.

Kun oma ainokaiseni kuoli tapaturmaisesti nuorena, lähes aikuisena, kaduin etten ollut tehnyt lapsia enempää. Se oli myöhäistä. Jos olisin tuon tiennyt etukäteen, en olisi tehnyt sitä yhtäkään tai sitten olisin tehnyt nitä monta, monta...

Mitä se sukulaisille kuuluu ja onko ne sanonu, että "Odotamme, että teette lisää lapsia"? Miten joku voi toisen puolesta odottaa tai toivoa tai olla toivomatta? Mua itteä nyt kysmii miehen puute, koska haluaisin nyt heti tehdä kolmannen lapsen!

Perheessä yksi lapsi, siinä tahtoo väkisin käydä käydä niin, että lapsi on aarre vanhemilleen sekä isovanhemmilelen, he tekevät monia asioita tämän etee, lapsi saa helposti pyytämänsä, sitä ei huomaa tässä vaiheessa.
Mutta se on karhunpalvelus lapselle, lapsi ei osaa asettua elämään toisten ihmisten kanssa, hän on hankala koulussa , työpaikalla, joten asiaa täytyy aina katsoa pitkällä jaksolla.
Sama on kun lapilla on suuret ikäerot, yli viiden vuoden erot alkavat ehdä sen, että eka lapsi on ehtinyt jo tottua kaiken saamiseen, hänen valtavan vaikea asettua hyväksymään sisaruksiaan ja jatkossa elämässä saattaa tulla ihmissuhdeongelmia, omia lapsiaan eivät osaa ymmärtää lainkaan, ovat kieltämässä heiltä kaiken, kun itse ovat jääneet lapsiksi.

Toki kaikki eivät voi saada lapsia lainkaan ja toisille se yksi jää ainoakasi, kun lisää ei tule, joten kyllä pyytäisin olemaan utelematta lasten tekoa tai lukumäärää. Hienotunteisuutta kun ette voi tietää taustoja asioihin.

Minulla kolme lasta. Iltatähti tuli meille ja ollut aika yksin vanhempien kanssa. En voi sanoa että tämä kotona yksin ollut olisi yhtään sen itsekkäämpi kuin kaksi muuta. Luja oma tahto kaikilla, kuin myös vanhemmilla. Lapsia ei ole hemmoteltu ja otetaan huomioon jakaminen sekä toistet ihmiset. Toisten lasten kanssa ei ole ollut ongelmia eikä muutenkaan muitten ihmisten kanssa. Kotona kyllä väänetään säännöistä ja rajoista mutta sehän kuulu vanhempien tehtävään ne asettaa jokaiselle lapselle. Yksi on hyvä luku.

Minä olen teini-iästä asti sanonut, että en hanki kun yhden lapsen, eikä mieli ole muuttunut. Tyttäreni on ja pysyy ainokaisena. Sukulaiset ja ystävät eivät toki edelleenkään tahdo uskoa, että en tee enempää muksuja mutta ehkäpä asian vatvominen loppuu siinä vaiheessa kun putket pannaan lopullisesti umpeen. :)

Eiköhän se ole teidän oma asia. Toisille ei vain tule toista lasta. Ja tärkeintä on saada tämä nykyinen isoksi hyvin. Ei saa olla se talon kuningas tai kuningatar. Lapsi tarvitsee toisten lasten seuraa, jo ennen koulua, koska muuten on vaikeaa tiedossa.
Kerhot, muskarit, päiväkodit yms pitää ottaa käyttöön.
Lapsen sosiaalinen kieli on opittava. Aikuisten kanssa kasvanut pikkuvanha lapsukainen voi syrjäytyä koulussa, kun ei osaa toimia lasten kanssa.

Olkaa nyt onnellisisia kun kerran saatte lapsia jopa liikaakin kai mielestänne. Täällä yks joka olis jo kymmenen vuotta halunnu lasta mutta lapsettomana edelleen. Eipä ole kyllä sitä kumppaniakaan ja jos sellainen on jättää hän/he muutaman kuukauden jälkeen aina.
Kai se on sit näin 32v viimein todettava et kaikille niitä lapsia ei suoda vaikka haluisikin.

Olen ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi, itsellä kaksi lasta. Hyvät kasvattajat eivät pilaa ainoata lasta. Osaan ottaa muut huomioon ja olen auttavainen sekä aika antelias (olen perinyt koko sukuni). Negatiivistä on se, että kaverit olivat lapsena ja nuorena liian hallitsevassa osassa, kun halusi kuulua johonkin oman ikäisteni kanssa. Lapsistani huomaan että he eivät ole niin kaverikeskeisiä kun heillä on toisensa vaikkakin kummallakin on hyviä kavereita.

Meillä sen takia vain yksi lapsi että miehnä en halunnut toista vauvaajan härdelliä ja toiseksi vaikka viimeiset 18v ilman ehkäisyä sesktailtu niin ei tärpännyt ja eikä tärppää kun ikä tuli vastaa kun mienä olin 34v ja naiseni 37v kun lapsen saimme. Rshst eivät olisi riittäneet mitenkään kahden lapsen alättämiseen kun jonkinmoista elintasoa pitäisi pitää. Viimeisinä 3 vuotena palanut varmaan 10000€ laseen kun lasketaan kevari ja ajokortit ja muut menot mutta keväällä valkolakki lapsemme saa ja kunnon juhlat. Siihenkin varmaan tonni menee.

Yhden lapsen isänä voin sanoa että olen tyytyväinen yhteen prinsessaan ,mut myöhemmin minä halusin toisen lapsen mut ei mahdollista enää,siksi kannattaa miettiä tarkoin omat asiat ja elämän tilanteet ,myöhemmin voi olla myöhäistä.
Olisin kiitollinen jos saisin vielä nyt myöhemmällä iällä lapsen olen 43v ja ainoo tytär kohta muuttaa koulun perässä pois ja itse olen nyt siis vapaa koska erosin vuonna 2005.
Olisin myöhemmin halunnut tytölle toisen leikkikaverin ,mut sit liika iso ikäero taas ei tuo sitä onnea hänelle joten jäi sit tekemättä vuosia myöhemmin.
Nyt vanhalla iällä haluis eukon lisäksi lapsen ,kivat on kokemukset ja iloiset suloiset lapset on elämää...Itse kun raitis niin raha ei ole ongelma lapselle ,ollut koskaan.Tytär on kyl saanut lähes kaiken mitä halunnutkin .Isänä onnellinen ja tytär rakas minulle ,juuri tytärtä tavannut ,hyvin on asiat vaikka ero takana ja välit hyvät molempiin.Kannattaa miettiä omalta kohalta mitä elämältä tahtoo.Onnea ja hyvää kevättä

1. lapsi ei voi saada liikaa huomiota vanhemmiltaan
2. jos lapsia on kaksi niin molempien pitää saada vielä enemmän huomiota koska mustasukkaisuus lisää huomiontarvetta
3. yks hailee montako, mutta itse pitää pystyä ne kustantamaan ja huoltamaan

Itselläni on 1 lapsi. Haluan antaa hänelle kaiken minkä voin, mutta jossain vaiheessa olisi mukava, jos lapsella olisi sisarus. Itselläni on pikkusisko ja olen siitä kiitollinen. Oman siskon kanssa on ihana jakaa juttuja (lapsena olimme riitapukareita), keskustella (nyt kun ollaan aikuisia) ja viettää aikaa. Arvostan sitä, että minulla on sisko, jonka ansiosta olen ymmärtänyt ettei kaikkea voi saada ja omastaankin pitää joskus antaa. Ja sekin on kiva, että nyt omalla lapsellani on sitten täti ja joskus ehkä minäkin saan olla.

On se ihmeellistä, että tästäkin pitää ainiaasti keskustella ja vääntää. :D

Minulla yksi lapsi ja ainoaksi jää. Sairastan perinnöllistä sairautta, otin riskin ja saimme kaikista vaikeuksista huolimatta terveen lapsen. Myös sairaan lapsen olisimme ottaneet vastaan. Toista kertaa en jaksaisi käydä samaa läpi. Ja kaikin puolin yksi lapsi on meille sopiva määrä.

Kyllä ne on syynsä monilapsisessakin lapsiluvussa, niinkuin yksilapsessakin.

Olen ollut ainoa lapsi perheessä, enkä käsitä mikseivät vanhempani tehny minulle sisarusta.Silloinkin kun äiti on ollu raskaana, hän vaan hankkiutui siitä eroon tekemällä abortin.. Lapsuuteni olisi ollut paljon parempi enkä olisi ollut silloin niin yksinäinen jos minulla olisi edes yksi sisarus. Minun mielestäni on itsekästä olla hankkimatta toista lasta vaikka onkin mahiksia.
Ja voin siis rehellisesti kertoa että ainoana lapsena perheessä, minulla on joskus edelleenkin vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa, ja minua sanotaan usein itsekkääksi ihmiseksi. Ei oo kivaa, en haluis olla sellainen.

Juu täältä löytyy 15-vuotias ainut lapsi ja miusta se on iha jees. Miulla on ollu onnee ku asun nii lähellä serkkuja jotka on melkein saman ikäsiä. Niitten kanssa oon oppinu riitelemään ja jakamaan ja muuta sellasta. Et ei se tee aina lapsesta itsekästä jos ei oo sisaruksia. Se on vähän siitä henkilöstä itestään kiinni. Mut tottaha se on et oikeestaa saan aika paljo kaikkee. Käyn rumpu- ja pianotunneilla, lautailen ja on miul muitaki harrastuksia jotka ei oo iha halvimmasta päästä. Et ehkä en sitte osaa arvostaa sitä kaikkee mitä saan ja sillei. Mut monet on kyllä sanonu et oon "erilaine" ku muut joilla ei oo sisaruksia. Että iha vois kuvitella että oisin sellasessa laumassa kasvanu niiku muutki.

Toisaalta joskus voi olla vähä yksinäistä mut oon aikalailla tottunu siihe. Oon monesti miettiny miten kiva ois jos mulla olis vaikka veli mut tiiän et sitte miu elämä ei ois tällasta. Mulla nimittäin musiikki pelastaa aina yksinäisyydestä. Et sitte tän ikäsenä jotkut perhematkat on vähä sillei et ei kiinnosta ku sitte ei oo ketää kelle jutella. Eli siis mie oon iha tyytyväine elämääni. Mutta iha vinkiks vaa yksilapsisien perheitte vanhemmille et antaakaa niitte lasten ja nuorten oikeesti nähä niitä kavereitaa ja jos nuoren on mahollista ottaa vaikka jollekki laivamatkalle hyvä ystävä mukaa nii antakaa sen ottaa koska tiiän itekki että joskus se on tässa iässä iha kidutusta olla vaa porukoitten kaa. Ystävät ja kaverit on muutenki kaikken tärkeintä, koska ei oo sisaruksia kelle kertoo mitään juttuja.

Se on siis ihan kiinni lapsesta ja vanhemmista millasta se elämä on mut ite oon onnellisesti yksilapsisessa perheessä enkä kanna mitää kaunaa porukoille et ne ei hommannu mulle sisaruksia :)

Itse selviäisin helpommin yhdestä lapsesta, tietenkin. Paljon vähemmän hommaa, kahdesta lapsesta tulee enemmän kuin tuplasotkut ym. koska lapset vaikuttavat toisiinsa ja kaikkeen siihen, mikä heidän ympärillään "toimii", elämä on eläväisempää kahden kanssa. Se on yhdellä tavalla hyvin hauskaa myös, sillä osaksi kaksi lasta on tuplailo, vaikka heidän keskinäinen taistelunsa on jatkuva haaste. Kahdesta lapsesta on iloa ja seuraa toisilleen, parhaassa tapauksessa ja sitä en meiltä vaihtaisi pois. Sisarukset jakavat keskenään tärkeitä kokemuksia lapsuudesta, kukaan ei tunne sinua niin hyvin vanhana, kuin sisarus. Jos vanhemmat hoitavat sisarussuhteita lapsiensa puolesta niin he kenties jakavat elämäänsä myöhemmin eivätkä koskaan ole yksinäisiä. Itselleni kaukainenkin sisarus on hyvin tärkeä, vanhempia emme ole rasittaneet enää vuosikausiin joten se menee kyllä ohi aikanaan ihan varmasti.
Suositan kahta, jos vain haluaa vielä uhrata aikaa ja vaivaa, vain lopputuloksen vuoksi. Jos nyt tuntuu ylivoimaiselta, on todennäköisempää että koko homma menee pieleen ja siihen en kehota riskeeraamaan ja tällöin on yksi lapsi parempi.

Mulla yksi lapsi, kohta 3v. Ja kuumeilen ihan älyttömästi sisaruksesta hänelle.. Mutta parisuhde on lapsen myötä ollut kovalla koetuksella ja olen juuri vasta toipumassa vaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ja biologinen kello käy armottomasti. Valitettavasti järkisyyt pakottavatkin nyt jättämään lapsiluvun tähän yhteen. Saattaishan se toinen lapsi toisaalta olla "helpompi" tapaus/ paremmin nukkuva jne ja moniin asioihin osaisi tietty suhtautua nyt eri tavalla rennommin. Mutta kuten edellinen kirjoittaja totesi: kun on jo nyt ollut todella vaikeaa niin ei kannata ottaa riskiä. Eli opettelen nyt nauttimaan ainokaisestani ja hemmottelen hänet pilalle.. :D

Mielenkiintoinen aihe. Haluan tuoda omakohtaisen kokemukseni asiasta.
Se ei aina ole oma valinta, että onko perheessä yksi, kaksi tai useampi lapsi. Halusimme aina usemman lapsen. Meillä oli kaksi lasta ja saimme elää 5.5 vuotta kahden lapsen perhe-elämää. Nuorin lapsemme menehtyi verenmyrkytykseen 9 vuotta sitten. Olen surrut nämä vuodet esim. sen takia, että toisella lapsellani ei ole enää sisarusta. Murrosiässä lapseni kävi minun kanssa ne riidat, jotka hän olisi käynyt oman sisaren kanssa. Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

Ainut lapsi ja sekin otettu huostaan...

On myös niitä jotka eivät sitä toista saa jotka haluaisivat ja tällaiset gallupit eittämättä loukkaa heitä.

Sehän on jokaisen parin oma asia kuinka paljon niitä lapsia hankkii vai hankkiiko lainkaan.

jokain tekee oman tunnon mukaan lapsia. Älä anna ympäristö tekijöiden vaikuttaan teidän lapsia asiaan.
Minulla on kaksi lasta ja tuntuu ihan hyvältä.
t.R

Kunpahan olisin saanut edes sen yhden lapsen!

Minulla on 2 lasta ja molemmilla on 1 lapsi,olen siis mummo :) enkä tiedä,en ole koskaan kysellyt tuleeko lisää.Itselläni on yksi sisarus,vanhempi minusta n.7v."Tutustuimme" tai ystävystyimme vasta aikuisiällä,mutta emme ole erityisemmin läheisiä johtuen ikäerosta ja kovin erilaisesta luonteesta.Tästä tulen siihen että mielestäni kun hankitaan lapsia ei kannata odottaa kovin montaa vuotta että tulee seuraava.Sellainen 2-3 v. on oma mielipiteeni ikäeroon,on jotain seuraakin toisilleen kun ovat esim.leikki-ikäisiä.

MInusta lapsi luku on jokaisen henkilökohtainen asia. Jos teistä tuntuu, että yksi lapsi riittää, niin miksi tekisitte enempää?? Jos uhraudut tekemään lapsen vastoin omaa tahtoasi, se ei tee hyvää sinulle, miehellesi tai lapsille.

Lapsi voi olla onnellinen riippumatta onko lapsia yksi tai useampia. Mieheni on ainoa lapsi, eikä ole koskaan kaivannut edes sisaruksia. Hän on osannut leikkiä yksin ja hänellä on ollut aina kavereita, jos heitä on kaivannut. Yhdestä lapsesta ei myöskään tarvitse tulla lellittyä. Tämä riippuu täysin vanhemmista. Perheessä voi olla vaikka neljä lasta ja heidät on pilalle hemmoteltu.

Minusta kenenkään lapsimäärä tai lapsettomuus ei ole muiden asia! Jos yksi lapsi on teile ok niin eihän siinä nyt ole mieltä toista tehdä vain sen vuoksi jos ympäristöstä alkaa tulla paineita toisen lapsen suhteen.

Kun itse olin lapsi nin luokkakaverit ja kaverit olivat perheistä jossa oli yksi tai kaksi lasta. En muista yhtään ikätoveriani jolla olis ollut enemmän kuin yksi sisarus.
Nyt kun katson likimain samanikäisiä ystäviäni ja tuttuja niin niissä perheissä jossa lapsia on on niitä kaksi ja kolmas on tuloillaan tai suunnitteilla.
Tähän havaintoon ihan tullut kun muistelee lapsuusaikojaan ja nyt samanikäsiä perheitä. Eli ilmeisesti nykyään tuo 3 lasta alkaa olla peruskauraa täällä pk-seudulla ainakin.

Mikäs siinä jos haluaa vain yhden lapsen tai kaksi tai kolme tai.. jokaisen oma asia ja päätös. Joksin, päätöksestähän aina ei ole kyse sillä ainahan lasta ei saa vaikka toivoisikin.

Voitko valita lastesi lukumäärän ? Elämää ei voi aina valita. Ihan asiallisiakin mielipiteitä - mutta myös naiiveja.

No yksilapsisissa perheissä on se haittapuoli ettei lapsella ole myöhemmin ketään jonka kanssa muistella perhettä kun vanhemmista aika jättää, mutta toisaalta lapsi saa kaiken tarvitsemansa rakkauden eikä tarvitse olla kateellinen toiselle sisarukselle jne.

On varmasti ainoita lapsia jotka ovat hirveän itsekeskeisiä ja pilalle hemmoteltuja. Itse en kuulu sellaisiin; minut on opetettu toiset huomaavaksi, mutta myös erittäin itsenäiseksi. Lapsena en useinkaan saanut haluamani pelejä ja vehkeitä kuten pleikkaria, vaikka rahaa vanhemmilla riitti. Sen sijaan vietin lapsuuteni ihanassa maalaismiljöössä, ja tätä olen alkanut arvostaa vasta aikuistuttuani.

Lapsena toivoin joskus sisarusta mutta jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä parempi että olin ainokainen. Sairastuin vakavasti 13-vuotiaana, ja se oli tietenkin yhtä helvettiä perheellemme. En tiedä miten vanhempani olisivat jaksaneet jos jaloissa olisi ollut pyörimässä yksi tai useampia lapsia, kun minun hoitaminen vei melkein kaiken ajan.

Lapsiluku on jokaisen parin oma asia. Aikoinaan vanhemmiltani tultiin usein utelemaan kylillä (olen kotoisin pikku kunnasta), että milloin ***** tulee saamaan sisaruksen. Onneksi yhteisön paine ei musertanut heitä. Minä ja mieheni emme taas tule lapsia ikinä hankkimaan.

Meillä on yksi lapsi ja olemme yrittäneet saada hänelle sisarusta 2 vuoden ajan.
Ei vaan onnistu, tai jos onnistuu, menee sit raskaus kesken. Joten ei lapsilukua voi aina itse päättää. Tälle ainoalle lapsellemme olen päättänyt antaa kaiken rakkautemme, ja hoitaa häntä mahdollisimman hyvin, sekä myös hemmotella hänet "pilalle" ostamalla hänelle kaikkea ihanaa, mitä en itse ole lapsuudessani saanut tai ei ole ollut.

Päiväkodissa 25 vuotta työskenneltyäni, olen monasti ihmetellyt ja ihastellut "ainokaisten" sosiaalisia taitoja. He saattavat olla hyvinkin empaattisia, heillä on paljon kavereita ja leikit sujuvat hyvin. Heistä monet myös vaativat vähemmän aikuisen huomiota päiväkodissa ja ovat myös omatoimisia. Toki poikkeuksiakin on.
Toisinaan sisaruksia omaavat lapset ovat hyvinkin itsekkäitä, kilpailunhaluisia ja vaativat paljon aikuisen huomiota päivähoidossa. "Epäreiluu...toi sai enemmän...en varmasti hävinnyt...kuuluu usein sisaruksia omaavan lapsen suusta.
Joskus vanhemmat opettavat lapsilleen mielestäni kummallisia tapoja.
Esimerkiksi toisen lapsen syntymäpäivänä annetaan lahja myös sisarukselle. Se ainoa päivä, kun sankari ansaitsisi erityishuomiota.
Ja kun sisarukset vanhempina ehkä saavat vanhemmiltaan perintöä...se onkin oma juttunsa.

"Päiväkodissa 25 vuotta työskenneltyäni, olen monasti ihmetellyt ja ihastellut "ainokaisten" sosiaalisia taitoja. He saattavat olla hyvinkin empaattisia, heillä on paljon kavereita ja leikit sujuvat hyvin."

Kasvoin ainokaisena, isäkin kuoli jo ollessani 2 vuotias. Olin hyvin sosiaalinen, koska olin kasvanut aikuisten kanssa, opin lukemaan 4 vuotiaan. Meillä oli paljon kavereita, koska leluja ja myös kalliita ja paljon.
MUTTA sitten aikuistuessa kaikki lähti eri suuntiin, minusta tuli yksinäinen, vain opiskelu oli harrastukseni.

Nykyään on neljällä lapsellani , aivan minusta ihannetilanne.
Heidän syntymät tapahtui alle 3 vuoden aikana, keskimmäiset oli kaksoset.
Nyt heillä on jokaisella 2 lasta joiden ikäerot 1,5 - 2,5 vuotta.
Myös vanhemmat ovat keskenään lähes "samanikäisiä" kahdella on vaimo 1 v vanhempi.

Elikä 2 olis hyvä, pieni ikäero ja sitte ei mitään iltatähteä, vaikka 35-40 onkin vielä nuori, ei ole nuori kun lapsi pääsee ajokortti-ikään.