Onko historia

Historiankirjoituksessa asiat pyritään esittämään siten että niihin sisältyy jokin mieli tai juoni. Syyt ja seuraukset pyritään erittelemään. Ymmärrystä tavoitellaan vähän samaan tapaan kuin itse kukin tavoittelee sitä omasta itsestään: kyselee: miksikähän tein noin, mikä minut pani nuokin sanat sanomaan...?

Onko historia kuitenkaan välttämättä mitään tällaista? Kun monet ihmiset tai kokonaiset kansat toimivat, onko mahdollista löytää tämän toiminnan "juoni", kaikki tai edes olennaiset, todelliset syyt ja seuraukset? Jos itse kukin tarkemmin ajattelee omaa henkilöhistoriaansa, siinäkin on kaikenlaisilla sattumuksilla paljon suurempi rooli kuin sillä mikä koetaan "suurena elämänsuunnitelmana" tms.

Entäpä jos historiassa ei olekaan mitään "totuutta" - jos totuus onkin vain siinä "mielekkyydessä", jonka itse liimaamme historian tapahtumien päälle? Omat lähtökohtaiset todistelutarpeemme, oma "totuutemme" on jo olemassa siinä vaiheessa kun historian tapahtumiiin paneudumme. Tai vastaavasti: ehkä jälkikäteen haluamme ehdottomasti nähdä tapahtuneet asiat jossain tietyssä mielessä, antaa niille jonkin tietyn merkityksen?

Kuinka suhtaudumme ajatukseen siitä ettei historiallisissa tapahtumissa välttämättä aina ole mieltä eikä järkeä? Että historiassa voi tapahtua - kuten yksilönkin elämässä - että sattumat näyttelevät pääosaa, eikä edes siinä, minkä pitäisi määräytyä tietoisista pyrkimyksistä käsin, välttämättä toteudu mikään mielekkyys.

Väitän, että kysymykselle selvisikö Suomi sodista itsenäisenä ja miehittämättömänä maana, ei ole vastausta. Se saattaoi johtua siitä että suomalaiset ampuivat vimmatusti perääntyessään, tai se saattoi johtua siitä että itänaapuri keskitti voimiaan mualle, tai se saattoi johtua siitä että O W Kuusinen puhui Stalinille puolestamme, tai, tai, tai...

On vain hyväksyttävä se ettei historia anna vastauksia tuollaisiin kysymyksiin. Jos luulet tietäväsi vastauksen, tiedät tosiasiassa vain mikä on oma todistustarpeesi asiassa.

Vielä vähemmän historia antaa vastauksia mihinkään laajoihin arvokysymyksiin. Sellaisiin historialla ei todellakaan ole mitään sanottavaa. Jossittelut ovat historian yhteydessä tavattoman naiiveja ja tarpeettomia. Ei siis voida antaa vastausta esim. kysymykseen olivatko sotamme sotimisen arvoisia, vai olisiko ollut parempi antautua. tällaisia kysymyksiä ihminen voi ratkaista vain esilläolevissa tositilanteissa, historiaan nämä jossittelevat vaihtoehdot eivät enää kuulu.