Tästähän minä näinkin unta toissa kesänä! Tämä on aivan kreationismin mukaista.
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_merenpinnan_alla_piileskelee_ehka_kadonnut_manner/6512546
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_merenpinnan_alla_piileskelee_ehka_kadonnut_manner/6512546
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täsmälleen. Tämän mikromantereen 660 - 1200 miljoonan vuoden ikähaarukkakin vastaa YEC-kreationismin ennustemalleja täysin ristiriidattomasti.
Vain evokki voi käyttää todistamattomia miljoonien vuosien "päätelmiään" todisteina muille kuin evokeille "väkevästi todistaessaan."
Et ole Pölhökustaa vieläkään esittänyt ensimmäistäkään tieteellisestä todistetta siitä, että maapallo on alle 10000 vuoden ikäinen. Joten niin kauan kuin et todisteita pysty esittämään, ei sinun kannata jatkaa tuota vajakkimussutustasi tieteellisiä faktoja vastaan.
Niin milloinkas se tulvan jälkeinen pikajääkausi sitten loppuikaan, kun Suomessakin on todistetusti ollut asutusta jo noin 9500 vuotta sitten? Et ole siihenkään kysymykseen pystynyt vastaamaan.
Pointti on se, ettei teillä ole ikäluvuillenne mitään todisteita.
Ne ovatr teilllä vain oman päätteloyjenne tuloksia ja vieläpä kehäpäätelminä.
Ps, Tällä en pyri todistamaan mitään nuorta maata. Kritisoin vain teidän logiikkaanne. Eli väitteelläni ei ole mitään tekemistä minkään aikamäärittelyn puolesta.
Olette epätieteellisiä (science fiction) kun tieteellisyys määritellään tavanomaisella reaaliaikaiseen havaintoon perustuvalla tieteellisyydellä.
Jos totta puhutaan!
"Pointti on se, ettei teillä ole ikäluvuillenne mitään todisteita.
Ne ovatr teilllä vain oman päätteloyjenne tuloksia ja vieläpä kehäpäätelminä."
Todisteita kyllä löytyy:
http://rationalwiki.org/wiki/Evidence_against_a_recent_creation
(Sivun alaosassa on viiteluettelo)
Mikähän tässä tapauksessa on se kehäpäätelmä? Olettaen, että tiedät ylipäätään mitä kehäpäätelmä tarkoittaa.
"Olette epätieteellisiä (science fiction) kun tieteellisyys määritellään tavanomaisella reaaliaikaiseen havaintoon perustuvalla tieteellisyydellä."
Ei "science fiction" ole termi epätieteellisyydelle urpo.
Kun viittaat "tavanomaiseen reaaliaikaiseen havaintoon" viittaat tietenkin siihen argumenttiin mitä kretut käyttävät: vain empiiriset todisteet ova hyväksytäviä. Ja kretukäsityksessä empiirisyys tarkoittaa sitä, että silminnäkijät paikalla todistamassa jotain
Ikäarvioita tehdessä on tehty mittauksia (havaintoja) ja kokeita, joilla on saatu empriisiä todisteita. Tieteellisiä todisteet ovat harvoin puhtaasti empiirisiä, vaan yhdistelmä havaintoja, päättelyä ja muita tutkimusmenetelmiä.
Empiirisia todisteita kailottaessaan kretut ampuvat vain omaan jalkaansa. Missä ovat raamatun tapahtumien empiiriset todisteet. Sikäli jännään kun raamatullinen argeologiakaan ei ole löytänyt todisteita raamatun tapahtumille:
http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_the_Bible#The_Bible_and_archaeology
"Archaeology certainly doesn't prove literal readings of the Bible...It calls them into question, and that's what bothers some people. Most people really think that archaeology is out there to prove the Bible. No archaeologist thinks so."[34] From the beginnings of what we call biblical archeology, perhaps 150 years ago, scholars, mostly western scholars, have attempted to use archeological data to prove the Bible. And for a long time it was thought to work. William Albright, the great father of our discipline, often spoke of the "archeological revolution." Well, the revolution has come but not in the way that Albright thought. The truth of the matter today is that archeology raises more questions about the historicity of the Hebrew Bible and even the New Testament than it provides answers, and that's very disturbing to some people."
"Jos totta puhutaan!"
No sinulla ei mennyt sinne päinkään.
>Olette epätieteellisiä (science fiction) kun tieteellisyys määritellään tavanomaisella reaaliaikaiseen havaintoon perustuvalla tieteellisyydellä.
Eli siis mikä on sinun henkilökohtainen määritelmäsi tieteelle? Tiedeyhteisön hyväksymän määritelmän voi lukea Wikipediasta, eikä näytä siltä että arvon palstatulokasneiti käyttäisi samaa.
Tämä siis "ryväshepulille".