Maailma taas puolustautuu HENKIPARANTAJIA vastaan?

Tv 1:lle on ateistisen hengen läpitunkema henkiparantamisen morkkausohjelma juuri menossa, vai olisiko just loppunut... Hampaisiin on otettu Pirkko Jalovaaran parantamiset.... Itsekin Pirkon toiminnasta KYLLÄ löysin sen virheen, että ruvettu vähän liikaa rahaa keräämään, mutta muuten itse oppi kyllä kristillisesti ihan oikeaa henkiparantamista. Demoneja ei tietysti Pirkko aina oikeilla nimillään kutsunut, ne ei ole koskaan ihmisiä, vaan sellaisia metafyysisempiä merkityksiä, kuten syyttäminen ja katkeruus.
Se, että en itsekään usko mihinkään MAHDOTTOMAAN parantamiseen, eli poistetun hampaan, elimen tai raajan tilalle voisi tuosta vain, hokkus pokkus syntyä mitään uutta objektia, niin sen silti uskon, että jos - buddhalaisesti ilmaistuna - jokin chakra tai keskus tai elin on mennyt hermoissaan tukkoon, että sen toiminta voi vapautua ja korjaantua.... Itse massaan saamiseen kehoon, ei valitttavasti enää riitä, pelkkä mielikuvitus, koska usko, mielikuvituksen ja pelkän kuvan massallisuuteen on kadonnut television aikakaudella, jolloin kaikki käsittävät oman televisio- tai tietokonekuvan olevan yleensä pelkkä kopioitu valoprojektio...Se onko tuskalla ja kivulla aikaansaatu kuva, enää vain valoprojektio, ei ole varmaa, vaan se on pikemminkin mustaa magiaa.... Magualla on voitu myöskin parantaa, en tiedä, onko ne aina demonista vaikutusta, sen jokainen huomaa, jos jotain henkisesti epämielyyttävää vaaditaan niissä parantamisissa uskomaan....
Mikseivät tavallisetkin ateistiset lääkäriparantajat ja ruumiin patologisesti silpovat ja puoskaroivat ja kirurgoivat itsekin myönnä, etteivät ole vielä koskaan ketään hekään parantaneet kunnolla, ja sellainen parantaminen mistä EIVÄT ateistisessa lääketieteessä TIEDÄ mitään; eli henkisen ongelman korjaaminen ennen fyysistä ongelmaa, niin sellaisella ei katsota olevan mitään parantavaa voimaa.... Jos Jumala voisikin tuosta vain, pistää elimiä taivaistaan paikoilleen, niin emme me ihmiset vielä tiedä, onko sellainen mahdollista, vaikka kyllähän ihminenkin kokonaan naisen kohtuun ilmaantuu, mutta en itsekään hyväksy, että silloin jos sellaista EI OLE tapahtunut, niin miksi uskonto tuhotaan sen takia, että valhe tuhosi kaiken parantumisen, mikä olisi tullut vain positiivisen mielen saamisella, ja ihmisen valmistamisessa lähestyvään lihalliseen kuolemaansa, siitähän ei ole kukaan vielä paranemassa, valitettavasti, mutta tulet tänne uudelleen, joskus....
Kivut ja tuskat on minulta parantuneet sillä, että olen aina ollut valmis, joitakin aikoja, jotain päänsärkyjä tai sydämen tai kehon tuskia kantamaan, mutta en itse tiedä, miksi niitä ei silti ole minulle ainakaan vielä pistetty sen enempää kärsittäväksi...Ehkä olen niin nuori, suorastaan lapsi vielä, ainakin ikäni puolesta, tai sitten Jumala haluaa säästää minut ylpeydeltä, mikä kipujen kestämisissä aina tulee, tai tuskilla ja murheillahan suorastaan kunniaa saa, jopa krapulaisille alkoholisteillekin niitä tunteita usein varmaan tulee, vaikka vaiva menee ohi sillä, että saa pullon uudestaan käteen:-) Ei ketään syntistä paranna kuolema, vaan että himoa saa edelleen harrastaa, eikä himoon kuole, vaan siihen syntiseen syytökseen, minkä takia täysin typerästi vihastutaan siihen nautinkoon, mikä tuntuu vielä hyvältä, eli ei sellaisella hengellä kannata parantaa, joka himot tuosta vaan murhaa, vaan sellaisella hengellä, joka ei poista suuren riippuvuuden takia kokonaan himoaan pois, jos henkilö ilman sen himon harjoittamista suorastaan heti delaisi....Ei kannata jokaisesta rahallisestikin rehellisesti ylläpidetystä himostaan tuntea syyllisyyttä, vaikka helluntailaisuudessakin on paha vika jokaisesta pikkuisenkin himoluonteisesta asiasta ruveta ihmistä syyttämään ja piikkittelemään, ja poistamaan ystävyytensä piiristä. Vaikka itselläänkin niillä on tavalliseen ruokaan usein paljon enemmänkin himoja, ja syövähän sillä juuri saa, että se mistä muita on syyttänyt, niin se olikin itsellään vielä pahemmin mahdollisesti vaikka hieman eri aineen nauttimisen suhteen ehkä silti...
Jos kaikki asiat tulkitaan vain himoiksi, jotka heti muuttuvat synnin syytökseksi, niin silloin ei kyllä mikään voi pysyä olemassa ja elossa kauaa, mukaanlukien Jumalat... Usein ihmisen parantaisi, himo-syytöksestä vain se usko, että se on vielä vasta TARVE, eliinjäämisen kannalta välttämätöntä, eikä vain paha syntihimo, vaikka ei silloin saa valehdella itselleen, eli jos tekee jotain syntiä ja syytöstä ja rikosta tarpeensa=>himonsa vuoksi, niin siille on vain kuolema luvuttu, Raamatussakin.
11135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Koska olen tälläinen korttipakkaparantaja, ja osaan sillä ennustaakin, niin pahin vihollinen, mikä voi tulla korttipakassa on Pata-Kurko ja Risti-Kurko.... Viha on sinänsä ihan hyvä tunne ja liikettä ja energiaa ja ainakin ääntä aikaansaava tunne, mutta jos se MURHEEN, ristikurkon kanssa, se haluaa näyttää sen vihansa, ja silloin joku kohta kuolee, joka henkilö itse tai se, jonka se murhaa....
Hertta-Kurko ja Risti-Kurko parina, on jotenkin niin hellyttävää ja ihailtavaa, mutta siitä syystä, tuo Pata-K Risti-K, usein raivoistuu ja murehtuu, kun luontoa aletaan laskea, murhata ja muokata ja rakentaa rakkauden vuoksi uuteen muotoon.... Jos Rakkaus on typerää, se Hertta-Kurko, Risti-jätkän kanssa se ei ota huomioon sitä, keneltä se sen rakentamansa asian on ottanut, ja aina ei raha riitä siitä korvaukseksi, vaan se, että olisi sille jolta otti, ystäväkin(Risti-Q)....
Ruutu-jätkä voi olla koko korttipakan pahin kortti, koska juuri rohkeus saa ihmisen yriittämään mahdottomia asioita, ja jos se oli oikeasti mahdotonta, joku kuolee taas....Se on myös suuri herkuttelija, ja söisi kaikki maailman eläimet moneenkin kertaan, jos vain saisi, ei rohkeus osaa mitään järkevästi pelätä, siksi se on vain KADOTUS; vaikka ei vihollistakaan voi koskaan voittaa, ilman rohkeutta, ja ruokien syöntiä....


Jos akan saa miehen kanssa, korteilla, niin se on jo seksiäkin kohta, jos kuutosen saa sen lisäksi, oli se sitten mistä tahansa maasta.... Ristikuutosen kanssa tulee perverssein ja hulluin seksi ja ei se aina oo heterookaan:-)

Äänestä
  • Sori, muistin vähän väärin korttini... Hertta-jätkää tarkoitin sillä rohkeudella, ja ristijätkällä on hyvä näkö tehdä kaikki, ja se on aina iloinen, ujo ja toiveikas.
    Eli ei herttajätkä ole vielä se paha, vaan ehkä juuri tuo ruutu-jätkä, koska ilo on se joka tekee jonkun asian aina niin kovaksi, että se asia ei koskaan murru... Ilon saa tosin pois sillä, jos ristijätkää sen surmaa surullaan, mutta se vain silloin johtui siitä, että ilo ei ollutkaan asiaa loogisesti(risti-10) osannut määritellä oikein, eli sillä ei Isänsä Ylpeys ollut asiaa lopullisesti kovettanut ikuiseksi laiksi...
    Pata-kurko ei ole itseasiassa energiaa(Pata-Ässä(14), tyttö), vaan TEHOA, ja usein englannin sana POWER käännetään väärin VOIMAKSI, joka on pata-jätkä eli FORCE ja PELKO....

    Äänestä

Tuo sinun huume ongelma on äitynyt tosi pahaksi.
Jospa kannattas mennä Pirkon tilaisuuteen.

Äänestä

Tuo sinun huume ongelma on äitynyt tosi pahaksi.
Jospa kannattas mennä Pirkon tilaisuuteen.

Äläpäs nyt heti syytä. Mikä tuossa tekstissä oli pahaa, voisitkos kertoa, mikä tuntui pahalta asialta, jos et pysty kertomaan, sinä itse olit paha, en minä, ja en silloinkaan olisi suorastaan paha, jos koko syytöksesi oli vain valhe... Kyllä mulla tupakkia menee, ei mitään todellista muuta huumetta, mutta en minä itseäni siitä suuremmin syytä, muut kyllä syyttää, vaikka ei niillä muuta aihetta ole syytökseen, kuin tupakkiaskin teksti siitä, että "tupakki vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärillä oleviasi".... Miten esim. tupakki vahingoittaa "ympärilläni olevia", voisikos joku kertoa... Jos siitä tulipalo syttyy, niin silloin vahingoittaa, mutta se voi syttyyä muustakin syystä kuin tupakista, eikä se itse polttaminen ole siihen syynä... Voisitkos selvitää tuota syytöstäsi, mikä jutussani "mättäää"?
Vai oliko "ludmila" vain pienen sanaharkan kaipuussa?

Äänestä
  • Siitä television ohelmasta. Psykologi seurasi ja joku naikkonen, Pirkon julistamisia, ja kun kysyi sitten psykologilta, joka oli muistiltehtiön eka sivulle kirjoittanut jonkun sanankin..Totesi: VAARALLSISTA. Se oli ihan hassu ja hyvä kommentti Pirkon toiminnasta. Mutta se mikä on oikeasti vaarallista aina hengellisessä toiminnassa on se, että siitä alkaa saada rahallisesti jotain hyötyä... Ohjelma taisi väittää Pirkon netonneen jotain satoja tuhansia toiminnallaan, ja se on totta, että se on vaarallista, jos ihmiset maksaa, vanhat mummelit lähinnä, itsensä kippeeksi sillä, että kaikki vanhuuden oireet katoavat taivaaseen, kun "ane kirstuun vilahtaa"...Se on protestanttisuuden kannalta oikeasti vaarallista, jos rahalla luullaan parantavansa, ei se ole parantumista, ja jos koko homman ainoa parantaja on PIRKKO, joka silloin tällöin muistaa hokea JEESUS, JEESUS, ja oman miehen kuolemallaanko she ratsastaa? Mutta jos joku edes hetkex on parantunut edes pariksi vuodeksi, niin miksi se ei ole muka sekin parantumista? Jos läheisten epäusko, sitten sen Pirkon ja Jeesuksen ja Pirkon delanneen miehen tai suorastaan rukoilevan seurakunan parantaman uudestaan sairastuttaa, niin kuka siinä on silloin syyllinen?
    Jeesus piti mammonaa Jumalan vihollisena, mitään rahallista hyötyä EI SAA SAADA parantamisesta, ja sillä ruveta tekemään bisnestä. Jumalalta täytyy parantajan saada valtuutensa, ei mummojen kukkaroilta....

    Äänestä

  • Nämä on eksytyksen kavalia juonia. Välttäkää näitä! Amerikkalaista HAPATUSTA, jota on meillekin valitettavasti tuotu. Kiertäkää kaukaa Healing room'it.

    Äänestä

Jumalan siunausta Pirkko Jalovaaralle. Kristinuskoon kuuluu se, että pitää kiinni siitä mitä Raamattu sanoo. Raamattu on Jumalan sanaa ja siitä pidetään kiinni loppuun asti. Johanna Korhosessa on homouden henkivalta. Ei mikään ihme, että Pirkon opetus on hänen mielestään niin "paha" asia. Tuo saatanan vastustaminen on demoneiden vallasssa olevien ihmisten mielestä vaarallista, koska heidän sisällä olevat demonit eivät voi mitään Jeesuksen voimalle.
Pirkko Jalovaara rohkeasti ryhtyi "etulinjaan" saatanaa vastaan ja nyt paholainen antaa vastarintaa ja tulee mitä pimeimpiä valheita Jalovaaraa vastaan. Se, että käskee saatanan väistyä Jeesuksen Kristuksen nimessä, ei ole mikään noitaloitsu vaan ihan normaali henkien erottamisen armolahjan ominaisuus.


Ef. 4:27 älkääkä antako perkeleelle sijaa.
Ef. 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Jaak. 4:7
Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
mar 16:17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

Äänestä
  • Raamattu on täynnä symboliikkaa ja metaforia, joita jokainen voi tulkita tilanteen edellyttämällä tavalla ja tulkintaerimielisyyksillä pesunkestävä kristitty luiertelee pois kiusallisesta aihepiiristä.

    Äänestä

Ja mikä oli vastine kiusalliselle MOT ohjelmalle? Valehtelua, vääristelyä ja syytelyä. Sitä se uskonto on. Oma rahapussi on hurmossaarnaajan sydäntä lähellä. Niin suomess kuin ameriikoissa. Suomessa nämä huuhaainnaset tuppaavat saada ansionsa mukaan.

Äänestä

Minäkin joskus luulin että tuollainen takapajuinen horina on jäänyt kauan keskiajalle. Miksi sen Jalovaaran pitää mennä joka asiaan höppänyys edellä kun kaikkihan tietää että koira voi puraista mutta kehitys ei pure.

Mot osasi tiivistää oleellisen: kirkon aktivistien enemmistö on patavanhoollisia ja takapajuisia mutta kirkollisveron maksajien enemmistö on maallistuneita ja liberaaleja. Kirkon johto yrittää tässä tilanteessa mielistellä molempia vaikenemalla henkiparantamisesta ja yrittämällä pitää nykyaikaisen kristillisyyden julkisivua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Tv 1:lle on ateistisen hengen läpitunkema henkiparantamisen morkkausohjelma juuri menossa, vai olisiko just loppunut... Hampaisiin on otettu Pirkko Jalovaaran parantamiset.... Itsekin Pirkon toiminnasta KYLLÄ löysin sen virheen, että ruvettu vähän liikaa rahaa keräämään, mutta muuten itse oppi kyllä kristillisesti ihan oikeaa henkiparantamista. Demoneja ei tietysti Pirkko aina oikeilla nimillään kutsunut, ne ei ole koskaan ihmisiä, vaan sellaisia metafyysisempiä merkityksiä, kuten syyttäminen ja katkeruus.
Se, että en itsekään usko mihinkään MAHDOTTOMAAN parantamiseen, eli poistetun hampaan, elimen tai raajan tilalle voisi tuosta vain, hokkus pokkus syntyä mitään uutta objektia, niin sen silti uskon, että jos - buddhalaisesti ilmaistuna - jokin chakra tai keskus tai elin on mennyt hermoissaan tukkoon, että sen toiminta voi vapautua ja korjaantua.... Itse massaan saamiseen kehoon, ei valitttavasti enää riitä, pelkkä mielikuvitus, koska usko, mielikuvituksen ja pelkän kuvan massallisuuteen on kadonnut television aikakaudella, jolloin kaikki käsittävät oman televisio- tai tietokonekuvan olevan yleensä pelkkä kopioitu valoprojektio...Se onko tuskalla ja kivulla aikaansaatu kuva, enää vain valoprojektio, ei ole varmaa, vaan se on pikemminkin mustaa magiaa.... Magualla on voitu myöskin parantaa, en tiedä, onko ne aina demonista vaikutusta, sen jokainen huomaa, jos jotain henkisesti epämielyyttävää vaaditaan niissä parantamisissa uskomaan....
Mikseivät tavallisetkin ateistiset lääkäriparantajat ja ruumiin patologisesti silpovat ja puoskaroivat ja kirurgoivat itsekin myönnä, etteivät ole vielä koskaan ketään hekään parantaneet kunnolla, ja sellainen parantaminen mistä EIVÄT ateistisessa lääketieteessä TIEDÄ mitään; eli henkisen ongelman korjaaminen ennen fyysistä ongelmaa, niin sellaisella ei katsota olevan mitään parantavaa voimaa.... Jos Jumala voisikin tuosta vain, pistää elimiä taivaistaan paikoilleen, niin emme me ihmiset vielä tiedä, onko sellainen mahdollista, vaikka kyllähän ihminenkin kokonaan naisen kohtuun ilmaantuu, mutta en itsekään hyväksy, että silloin jos sellaista EI OLE tapahtunut, niin miksi uskonto tuhotaan sen takia, että valhe tuhosi kaiken parantumisen, mikä olisi tullut vain positiivisen mielen saamisella, ja ihmisen valmistamisessa lähestyvään lihalliseen kuolemaansa, siitähän ei ole kukaan vielä paranemassa, valitettavasti, mutta tulet tänne uudelleen, joskus....
Kivut ja tuskat on minulta parantuneet sillä, että olen aina ollut valmis, joitakin aikoja, jotain päänsärkyjä tai sydämen tai kehon tuskia kantamaan, mutta en itse tiedä, miksi niitä ei silti ole minulle ainakaan vielä pistetty sen enempää kärsittäväksi...Ehkä olen niin nuori, suorastaan lapsi vielä, ainakin ikäni puolesta, tai sitten Jumala haluaa säästää minut ylpeydeltä, mikä kipujen kestämisissä aina tulee, tai tuskilla ja murheillahan suorastaan kunniaa saa, jopa krapulaisille alkoholisteillekin niitä tunteita usein varmaan tulee, vaikka vaiva menee ohi sillä, että saa pullon uudestaan käteen:-) Ei ketään syntistä paranna kuolema, vaan että himoa saa edelleen harrastaa, eikä himoon kuole, vaan siihen syntiseen syytökseen, minkä takia täysin typerästi vihastutaan siihen nautinkoon, mikä tuntuu vielä hyvältä, eli ei sellaisella hengellä kannata parantaa, joka himot tuosta vaan murhaa, vaan sellaisella hengellä, joka ei poista suuren riippuvuuden takia kokonaan himoaan pois, jos henkilö ilman sen himon harjoittamista suorastaan heti delaisi....Ei kannata jokaisesta rahallisestikin rehellisesti ylläpidetystä himostaan tuntea syyllisyyttä, vaikka helluntailaisuudessakin on paha vika jokaisesta pikkuisenkin himoluonteisesta asiasta ruveta ihmistä syyttämään ja piikkittelemään, ja poistamaan ystävyytensä piiristä. Vaikka itselläänkin niillä on tavalliseen ruokaan usein paljon enemmänkin himoja, ja syövähän sillä juuri saa, että se mistä muita on syyttänyt, niin se olikin itsellään vielä pahemmin mahdollisesti vaikka hieman eri aineen nauttimisen suhteen ehkä silti...
Jos kaikki asiat tulkitaan vain himoiksi, jotka heti muuttuvat synnin syytökseksi, niin silloin ei kyllä mikään voi pysyä olemassa ja elossa kauaa, mukaanlukien Jumalat... Usein ihmisen parantaisi, himo-syytöksestä vain se usko, että se on vielä vasta TARVE, eliinjäämisen kannalta välttämätöntä, eikä vain paha syntihimo, vaikka ei silloin saa valehdella itselleen, eli jos tekee jotain syntiä ja syytöstä ja rikosta tarpeensa=>himonsa vuoksi, niin siille on vain kuolema luvuttu, Raamatussakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu