Lappajärven kunnanhallitus antaa lausunnon oikeudelle.

kunnanhallitus käsittelee tänä iltana lausuntoaan, joka sen on annettava Vaasan hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeudelle on tullut valitus koskien Lappajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajavalintaa vuosille 2013–2016.

Valitus on tehty kuntalain 11 ja 12 pykälien perusteella.

Pykälässä 12 todetaan, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittava samassa vaalitoimituksessa.

Lisäksi valituksen mukaan varavaltuutetut oli kutsuttu äänestykseen väärässä järjestyksessä. Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi esittää kunnanhallitukselle, että se esittäisi valituksen hylkäämistä kaikilta osin, koska valituksessa ei ole tuotu esille mitään todellista syytä tai perustetta kunnanvaltuuston tekemän päätöksen kumoamiseksi.


http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/lappajarvi-antaa-lausunnon-oikeudelle-puheenjohtajavalinnasta-1.1344866
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koska Kujalan valituksessa ei ole tuotu esiin mitään
todellista syytä tai perustetta kunnanvaltuuston tekemän päätöksen
kumoamiseksi, kunnanhallitus esittää valituksen hylkäämistä kaikilta osin.

Äänestä
  • Aikanaan sitten nähdään, eikö Kuntalain 11 ja 12 pykälien rikkominen ole peruste, niin kuin Ilkka.fi kirjoittaa, ettei valituksessa ole tuotu mitään todellista syytä tai perustetta kunnanvaltuuston tekemän päätöksen kumoamiseksi. Kuntalaissa ei ole mitään erityisperusteita, milloin pykäliä ei tarvitse noudattaa. Sama Kuntalaki on voimassa kaikissa Suomen kunnissa.

    Äänestä

Ostaako kunnanhallitus pelikortit uudelle paloasemalle, että porukka jaksaa odottaa hälytystä.
Ensivasteyksikköstä saa pelikavereita, kun ei enää tarvitse olla sairaalassa väliaikoina avustamassa.

Äänestä
  • www.sanajaylistys.org

    täältä apua teille

    Äänestä



Kommentoi aloitusta


oikeus ja kohtuus. kirjoitti:

kunnanhallitus käsittelee tänä iltana lausuntoaan, joka sen on annettava Vaasan hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeudelle on tullut valitus koskien Lappajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajavalintaa vuosille 2013–2016.

Valitus on tehty kuntalain 11 ja 12 pykälien perusteella.

Pykälässä 12 todetaan, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittava samassa vaalitoimituksessa.

Lisäksi valituksen mukaan varavaltuutetut oli kutsuttu äänestykseen väärässä järjestyksessä. Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi esittää kunnanhallitukselle, että se esittäisi valituksen hylkäämistä kaikilta osin, koska valituksessa ei ole tuotu esille mitään todellista syytä tai perustetta kunnanvaltuuston tekemän päätöksen kumoamiseksi.


http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/lappajarvi-antaa-lausunnon-oikeudelle-puheenjohtajavalinnasta-1.1344866

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu