Elisan liiketoiomintaidea...

Näin ala Jyväskylä

on perustunut laadukkaaseen tuoterepertuaariin ja hyvään palveluun.

Syksyllä 2012 yhtiön kanssa oli mukava asioida, mutta laskutuskäytäntöjen muututtua alkoi alamäki, jonka veroista on vaikea löytää. Ainakin Saunalahden laskutus oli vielä vuoden vaihteessa täysin sekaisin laskujen omavaltaisen yhdistelyjen yms. vuoksi.

Elisashopit 2013: on vaikka millaista "aspaa", mutta puuhaavat muuta kuin palvelevat asiakkaitaan. Yksi reppana juoksee kyselemässä asiakkailta "joko on vuoronumero", mutta ei voi palvella, koska se on myyjien tehtävä. Aika menee siis tyhjän kysymiseen.

Sitten nämä omagurut, jotka kaikessa ylimielisyydessään piiloutuvat läppäreittensä taakse. Kait pojilla on hyvät pornosivustot, kun ainoa neuvo on: "mene valmistajan tai sen ja sen maahantuojan sivuille, itse..."

Ja vihdoin, kun vuoro tulee, niin valmiiksi vittuuntunut myyjä ei edes päivää sano. Arvioi vain asiakkaana maksukyvyttömäksi tarjoten osamaksusopimusta, vaikka keskustelun aiheena piti olla uusi puhelin lisävarusteineen (iP 5, 64 Gt), nimen omaan käteiskauppana.

1

1220

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haista elisa vittu

      Elisalta saa aina paskaa asiakas palvelua. Niinkuin ne olis hakemassa tai jossain virossa syömässä sieniä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      108
      888
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      93
      645
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe