Missä on Raamatussa mainittu paratiisi?

ParatiisiTelluksella

Jeesus lupasi kuolevalle miehelle,
joka ilmaisi rohkeasti uskovansa häneen:

”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:43.)

Missä tuo mies tulisi olemaan?
Sijaitsisiko tuo paratiisi taivaassa, maan päällä vai jossain muualla,
missä ihmiset odottelisivat tuomiota?


Esivanhempamme elivät kerran paratiisissa.
Raamattu kertoo:
”Jehova Jumala istutti puutarhan Eedeniin, itään päin,
ja sinne hän asetti ihmisen, jonka hän oli muodostanut.

Niin Jehova Jumala otti ihmisen ja asetti hänet Eedenin puutarhaan viljelemään sitä ja huolehtimaan siitä.” (1. Mooseksen kirja 2:8, 15.)

Kun nämä sanat käännettiin kreikaksi,
sanasta ”puutarha” käytettiin nimeä pa·ra′dei·sos,
josta myös suomen kielen sana paratiisi juontuu.

Samoin kuin pariskunta laajentaa kotiaan lasten lukumäärän kasvaessa, ensimmäisten vanhempiemmekin odotettiin laajentavan paratiisia Eedenin rajojen ulkopuolelle ihmisperheen alkaessa kasvaa.
Jumala sanoi heille:
”Täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne.” (1. Mooseksen kirja 1:28.)

Luojamme tarkoitus siis oli,
että ihmiset eläisivät ja saisivat lapsia paratiisissa maan päällä.
He eläisivät ikuisesti maanpäällisessä puutarhassa,
jossa ei tarvittaisi hautausmaita.

Maasta tulisi pysyvä koti koko ihmiskunnalle.
Ei ihme, että maapallon luonto tuottaa meille niin paljon mielihyvää!
Meidät luotiin elämään kauniin maan päällä.

Onko Jumalan tarkoitus muuttunut?
Ei ole. Jehova vakuuttaa:
”Sellaiseksi osoittautuu sanani, joka suustani lähtee.
Se ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt.” (Jesaja 55:11.)

Yli 3 000 vuotta ihmisen luomisen jälkeen Raamatussa sanottiin ”maan Muodostajasta ja sen Tekijästä”,
että hän ”ei luonut sitä turhaan” vaan ”muodosti sen asuttavaksi”
(Jesaja 45:18).
Jumalan tahto ei ole muuttunut.
Maasta tulee vielä paratiisi.

http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2010890

2

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joh. 3:16

      Onkin kiinnostavaa,
      että monissa paratiisia koskevissa Raamatun jakeissa
      kuvaillaan yksinomaan elämää maan päällä.

      Esimerkiksi profeetta Jesaja sanoo:
      ”He totisesti _rakentavat taloja _ja asuvat niissä ja
      istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmän.” (Jesaja 65:21.)

      Missä talot rakennetaan, viinitarhat istutetaan ja hedelmät syödään?
      Maan päällä.
      Sananlaskujen 2:21:ssä sanotaan selvästi:
      ”Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa.”

      Jeesuskin puhui maanpäällisestä paratiisista.
      Tosin hän lupasi myös taivaallisen paratiisin, mutta se oli tarkoitettu vain muutamille harvoille (Luukas 12:32).

      Kuolemansa jälkeen he saavat ylösnousemuksen taivaalliseen paratiisiin,
      missä he
      _ hallitsevat Kristuksen kanssa_
      maallista paratiisia
      (Ilmestys 5:10; 14:1–3).

      Nämä taivaassa olevat hallitsijatoverit pitävät huolen siitä,
      että maan päällä olevaa paratiisia hallitaan oikein
      ja että sitä ylläpidetään Jumalan normien mukaisesti.


      Jeesus tiesi, että tämä oli Jumalan tahto maan suhteen.
      Olihan hän _taivaassa Isänsä luona_,
      kun Eedenin puutarha luotiin.

      Elämä tulevassa maanpäällisessä paratiisissa on mahdollista jokaiselle,
      joka nyt osoittaa uskovansa Jeesukseen (Johannes 3:16).

      Sellaiselle ihmiselle Jeesus lupaa:
      ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:43.)
      http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2010890

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe