Hain netissä Joustoluottoa solo-avaimilla.
Nyt sieltä sitten tuli vastaus solo-postina, että hakemuksen käsittely on siirretty pankkini konttoriin, ja että sieltä otetaan minuun yhteyttä.
Otin viime vuoden lopussa joustoluoton, suuruudeltaan 3700 euroa, lähettivät solo-postia, pyysivät viimeisimmän tilinauhan, faxasin sen sinne, ja laina myönnettiin.
Maksoin tammikuussa ensimmäisen erän, helmikuussa toisen erän, oli suoraveloitus, eli maksut meni ajallaan. Maaliskuussa sitten maksoin loput pois kerralla, 3500 euroa.
Tällä kertaa hain 5000 euron luottoa.
Tuloni ovat n. 1300 euroa brutto ja käteen jää 1000 euroa kuussa.
Nyt ihmettelen, mikä on sellainen syy että he eivät myöntäneet sitä heti.
Nordean Joustoluoton myöntäminen
4
2302
Vastaukset
- Nordea
Nordea, kuten muutkin seuraavat aika tarkoin pitkällä aika välillä asiakkaiden rahan käyttöä. Mulla teki tiukkaa saada edes pankki/luottokorttia, koska n. 5 vuotta sitten tuli hoidettua raha-asioita vähän niin sun näin.
Hain myös joustoluottoa keväällä ja myönsivät 5000 €. Hauskinta tuossa luoton haussa on se, että jos pankki ei myönnä luottoa niin sen ei tarvitse edes perustella sitä.
Luotto myönnetään aina kotikonttorisi kautta, joten tuo on ihan normaali käytäntö.- TST
Perustelu voi olla senkin vuoksi hankalaa, että lainanmyöntö tapahtuu tämän tyyppisissä lainoissa yleensä ns. pisteytysjärjestelmän mukaan. Pisteytykseen vaikuttaa esim. asumismuoto, siviilisääty jne. Esim. vuokralla asuvan sinkkumiehen pojot voivat jäädä heikoiksi, vaikka tulopuoli olisikin kunnossa.
Riittävä maksukyky ja maksuhäiriöttömyys taitavat olla vain perusedellytyksiä, eivät niinkään takeita lainan saannille. - jore
Mitäs hauskaa siinä on, ettei pankin tarvitse perustella mitään? Jos sinä olet ruokakaupassa ja siellä konsulentti maistattaa sulla makkaran palasen ja päätät ettet moista paskaa osta, niin perusteletko päätöksesi? Entä jos lehdenmyyjä soittaa sulle ja tarjoaa 7päivää-lehteä?
Alkuperäisestä kirjoituksesta, jos pankki siirtää päätöksen omaan konttoriin, _voi_ se tarkoittaa huonoa, koska silloin pisteesi ei riittänyt ja he eivät halua myöntää sulle lainaa, ellei oma konttorisi tunne sinua ja halua erityisesti tarjota rahaa.
- sakke
Millaisella marginaalilla olette saaneet tuon joustoluoton (siis vakuudeton luotto)?. Mulla on 3000e ja tuo 6% 3kk euribor. Mun mielestä se on halvinta vakuudetonta lainaa, ei mulla vakuuksia oliskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399