Perus-Korpijätkä erosi Demareista.

Demareihin kuulunut Pekka Junnilainen on eronnut puolueesta ja perustanut oman Perus-Korpijätkä ryhmän. Junnilainen kertoo eron syyksi sen, että hänet syrjäytettiin luottamuspaikkojen jaossa vaikka sai 91 ääntä.
Pekka kuului aikoinaan Ilomantsiin sitoutuneisiin, erosi omaksi ryhmäkseen, liittyen myöhemmin demareihin. Pekka sai demarina viime valtuustokaudeksi
valtuuston varapuheenjohtajuuden.
Syksyn vaalien edellä kylillä huhuttiin, että Pekka loikkaa Perussuomalaisiin. Huhuttiin myös, että loikka ei toteutunut kun vastaanotto oli torjuva.
Aika näyttää.
106571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Laavu kannattaa myös säätiöidä, ennen kuin Joensuu valtaa Ilomantsin!

Äänestä
  • Hyvä esitys.

    Äänestä

Ei ole kuulemma eronnut puolueesta.Ainoastaan valtuustoryhmästä.

Äänestä
  • Pian eroitetaan puolueestakin,kun ei retku alistu kähmijöitten jalkarätiksi.

    Äänestä

Pekka teki ihan oikein! Valtuutettujen parasta A-ryhmää rehellisyydellään ja ahkeroinnillaan ja syrjäytetään noin vain.

Äänestä

Hyvä Pekka! Tiedetään, että monet ovat kanssasi samaa mieltä vaikka eivät uskalla sitä näyttääkään!

Äänestä

Eikö hänellä ole menossa jo viiden ryhmittymä, joten taitaa olla hyvinkin yhteistyökykyisestä henkilöstä kysymys?

Äänestä

Demareilla oli jäsentenväliset. Pauli sai mennä ja Pekka pantiin sivuun. Voi olla hyväkin ratkaisu jos päätännän yhteystyö lujittuu.

Äänestä
  • Ja kähmintä saa vauhtia.

    Äänestä

Varmaan yksin saa enempi aikaan ja jos ei saa, niin eipä siitä ole kuin hyötyä kuntalaisille.
On se kummallinen ihmisen mieli, kun uutena tulee ryhmään ja ehdokaslistalle vain varmistaakseen oman pääsynsä valtuustoon, niin heti pitäisi saada ryhmän tuella parhaat hommat ja perustelee vielä sillä, että sai niin paljon ääniä. Kuitenkaan sillä äänimäärällä ei omalla listallaan olisi tullut valituksi ja demaritkin ovat listalleen ottaneet vain saadakseen nuo Pekankin äänet demareille, eivätkä siksi, että tuossapa on mies, joka voidaan istuttaa vaativille paikoille demarien asiaa ajamaan. Kai ne valtuustossa vuosien mittaan ovat huomanneet kyvyt/kyvyttömyyden ja tarkoitusperät. Näitähän Suomessa riittää.

Äänestä

82 edellisellä kaudella ja 91 nyt, joten olisi mennyt yksinkin läpi ja kyllä Korpijätkä aina 2-3 kumppania saa jos haluaa ja sitten uhkasakin jo kokoomusta.
Perusvenkula han se Korpijätkä on, ihan aito savolainen piällysmies.

Äänestä

Älä synkistele, kyllä me nauramme Korpijätkällekin.

Äänestä
  • Kyllä se Turusen Tuulakin osaa istua kokouksissa tuppisuuna. Ja kähmii vielä pääpaikat. Kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa. Vai miten se menikään.

    Äänestä

Pidetään korpijätkälle peijaiset ja lopuksi uitetaan jätkä koko ryhmän voimalla
siellä louhikoskessa.

Äänestä
  • Yllytätkö väkivaltaan?

    Äänestä

Kyllä on turha aliarvioida Turusen Tuulan kykyyn selviytyä valtavasta ja todella runsaista luottamusmies
paikoista.Ilman Tuula Turusen oloa esimerkiksi Pääskynpesän hallituksessa.ei
pesä olisi koskaan kuntoon tullut. Talouden ja liiketoiminnan asiantuntijana Tuulan
neuvot olivat ratkaisevan tärkeitä. Kettusen Amille , Tuula antoi korvaamatonta apua
ja hyviä neuvoja asian saamiseksi raiteilleen.
Kunnan talousjohtajaksikin ,hän olisi ollut yliveto.
Tuula suorastaan pursuu etevyyttä ja pätevyyttä.

Äänestä
  • Ohittamaton 1.Heh Heh. Saanen nauraa ,sielun kyllyydellä.

    Äänestä

  • ihanko totta. Eikös siellä Pääskynpesän hallituksessa ollutkaan muita neroja. Älä viitsi valehdella. Varmasti Tuula lienee hyvä keittiöhommissa mutta luottamustoimet ovat eri ihmisiä varten.

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    ihanko totta. Eikös siellä Pääskynpesän hallituksessa ollutkaan muita neroja. Älä viitsi valehdella. Varmasti Tuula lienee hyvä keittiöhommissa mutta luottamustoimet ovat eri ihmisiä varten.

    Ei Tuulan veroista kykyä.Tuula ratkaisi ongelman.
    Kiittäkäämme Tuulaa.

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    ihanko totta. Eikös siellä Pääskynpesän hallituksessa ollutkaan muita neroja. Älä viitsi valehdella. Varmasti Tuula lienee hyvä keittiöhommissa mutta luottamustoimet ovat eri ihmisiä varten.

    Kettusen Amikin oli lähinnä Tuulan tiellä Pääskyn selvityshommassa.
    Onneksi Tuula Turunen valittiin uudelleen Pääskyn hallitukseen,Amille lopputili
    Pääskyn hommista.
    Nyt kuntalaiset voi olla levollisin mielin.Tuulan terävän älyn johdolla Pääskystä
    muodostuu todellinen rahasampo Ilomantsin kunnalle.
    Mistähän näitä viisaita onkaan kerääntynyt nykyiseen demariryhmään ??
    Saunalahdeltapa hyvinkin.

    Äänestä

  • Vain parasta kirjoitti:

    Ei Tuulan veroista kykyä.Tuula ratkaisi ongelman.
    Kiittäkäämme Tuulaa.

    Teettekö patsaan torille?

    Äänestä

  • Sain orgut kirjoitti:

    Ohittamaton 1.Heh Heh. Saanen nauraa ,sielun kyllyydellä.

    Tuulalle ei ole vara naureskella.Tuulan etevyyttä ja kyvykkyyttä,sekä terävyyttä ei voita kukaan nykyvaltuutettu.

    Äänestä

  • Kim ilin tyyliin kirjoitti:

    Teettekö patsaan torille?

    Patsaalle täytyy saada riittävän tilava kenttä sijoituspaikaksi.

    Äänestä

  • Onnen potku kirjoitti:

    Kettusen Amikin oli lähinnä Tuulan tiellä Pääskyn selvityshommassa.
    Onneksi Tuula Turunen valittiin uudelleen Pääskyn hallitukseen,Amille lopputili
    Pääskyn hommista.
    Nyt kuntalaiset voi olla levollisin mielin.Tuulan terävän älyn johdolla Pääskystä
    muodostuu todellinen rahasampo Ilomantsin kunnalle.
    Mistähän näitä viisaita onkaan kerääntynyt nykyiseen demariryhmään ??
    Saunalahdeltapa hyvinkin.

    Kevät Kiima.

    Äänestä

Jopas on ihme olio, kun tuppisuunakin saa asiat hoidettua.

Äänestä

Pekka on Pekka ja Pekkana pysyy!

Äänestä

SDPn uudet valtuutetut ovat päteviä ja asiallisia.
He eivät ole vielä ottaneet mallia kähmijöistä.
Anna,Petri ja Tapio. Valtuuston parhaita.

Äänestä
  • niin,niin. varmaan ovat parhaita,mutta korpijätkä on ainut rehellinen!!! arvostan suuresti korpijätkää siitä että:uskaltaa ottaa kantaa kipeisiin asioihin,ja ennenkaikkea uskaltaa olla erimieltä valtuustotovereitten kanssa! näyttäis äänimäärä siltä että:kannattais kokeilla sitä vaalilupausten mukaista toimintaa muittenkin!

    Äänestä

Politiikassa akkoihin ja akkamaisiin miehiin ei voi luottaa.
Ilomantsissa Pekka on ainut johon voi luottaa.
Kyllä sitä uhitellaan kotona ja naapurissa, muttaa kun kokouksissa pitäis avata suu silloin eväät loppuu, rohkeus pettää ja niska punottaa.
Mutta Pekka ei ujostele Pekka sanoo suoraan niin kuin asioitten täytyis olla.

Äänestä

On tyhmää olla tyhmä, sanoo Gigantin mainos.

Äänestä
  • Toiset on sitä syntyessään.Kun taas kähmijät heittäytyvät tarkoituksella tyhmäksi.

    Äänestä

Niinkö Sinä teit?

Äänestä

Kiimaiset akat vauhdissa.

Äänestä
  • EI TAIDA ENÄÄ JOKAINEN saada puimuria vauhtiin .ei enää eroita akanoita jyvistä.

    Äänestä

Paljonko itsesääli kohentaa työllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia?

Äänestä

Tuulalle delekoidaan kaikki valta Ilomantsissa.
Kunta säästää kun ei tarvitse muille kulukorvauksia maksaa kaiken maailman hamppareille.

Äänestä

Peruskorpijätkä voisi liittoutua Mauri Hyttisen kanssa ( jos ei jo ole niin tehnytkin kun kirjoitukset ovat parantuneet) ja ottaa seuraavissa vaaleissa 3-5 paikkaa. Ainahan niitä änkyröitä löytyy, kuten J.Kärnäkin löysi.

Äänestä

Ajattelitko, että kaikki änkyrät ja purnaajat kokoontuvat yhteen? Vois toimia siihen saakka kun pomonpaikkoja jaettaisin.

Äänestä

Pekka puhuu sittenkin totta.Viittaan pokurassa olleeseen Pekan kirjoitukseen.
Henkilöt jotka Pekan tuntevat ovat samaa mieltä.

Äänestä

Uhkailiko hän?

Äänestä

Kati ,Suhteellisuuden tajua kannattaa käyttää asioitten käsittelyssä!!!!!
Ja myöskin,Järjenkäyttö tuskin pilaa asioita

Äänestä

Tietysti Kati olisit voinut kertoa totuuden,tehtyjen paikkaratkaisujen suhteen.
Ryhmä tiesi,etten minä ole ajamassa virkamiesten etua.Vaan ainoastaan
kunnan ja kuntalaisten etua.
Siinäpä se syy onkin härskiin menettelyyn.

Äänestä

Pesuskorpijätkän teot ovat kuin pisara meressä, ei edes pinta värähdä ja tuskin se värähtäisi jos teot pudotettaisiin puolillaan olevaan vesilasiin, tyhjästä kun on paha nyhjästä.
Ilmanaikuista kismaa, mutta onneksemme se pudottaa niin demarien kuin pienryhmienkin äänimäärää.

Äänestä

Näyttää siltä, että valtuustokausi tulee kulumaan muutamien keskinäiten valtataisteluiden setvimiseen. Nyt tarvitaan yhteistä tahtoa, järkeä ja kunnan edun ajamista. Ei oman navan ja aseman korostamista. Marttyyrit ja muut pellet joutavat pellolle. Keskittykää olennaiseen ja lopettakaa turhat torat ja p:n jauhamiset. Se kannattaa muistaa, että KUKAAN EI OLE KORVAAMATON. Järjen käyttö olisi nyt sallittua ja suotavaa, ei oman kilven kiillotus.

Äänestä
  • Järkeä kaaliin.
    Kukaan ei ole korvaamaton.
    Turusen Tuula näkyy olevan korvaamaton!
    HeH IHaa.

    Äänestä

Älkäähän tuomitko vielä miestä, joskus vain pitää tehdä ratkaisuja, jotka ovat välttämättömiä. Ja kokemustahan meillä ei vielä ole siitä, miten Koripijätkä omassa ryhmässään toimii. Se selvinnee tämän valtuuskauden alussa. Pidän häntä rehtinä ja oikeutta hakevana, luotettavanan luottamustehtävässään. Korkeammalle olisi pitänyt päästä valtuustossa.

Äänestä

Paikkojenjakokokouksesta on tarkkaa tietoa ,turha on valeita kannatella KATI.

Äänestä

Pekka voisi tyytyä tehtyyn ratkaisuun ja lopettaa urputus.
Jos miehessä on kykyä voisi hän sen käyttää muuhunkin kuin ihmisten haukkumiseen, riidankylvöön ja änkyröintiin.
Tuskin Pekkaa äänestettiin v****lemaan.
...tietysti jos kykyä ei muuhun ole niin se on äänien haaskoamista....

Äänestä
  • Aika näyttää.

    Äänestä

Moni odotti, että asiat nyt korjaantuu kun yksi ammattivalittaja poistui kuvioista kesken valtuustokauden. Sama ralli jatkuu yhden valtuutetun osalta eli urputus, narina ja valitus, heittäydytään marttyyriksi ja kaikkien alojen asiantuntijaksi sekä Ilomantsin pelastajaksi. Tarvitaan joukkovoimaa, yhteenhiileen puhaltamista eikä oman navan ja taitojen nostoa yli muiden. Kukaan ei valtuustossakaan ole toista parempi, vaikka luulot näkyvät olevan kovasti korkealla.

Äänestä
  • No, enpä fulkitsisi ihan noin. kyllä asioista pitää voida puhua ja lain mukaan niitä hoitaa ja pitää vähempiososaisten puolia. Jos ryhmät keskenään suhmuroivat kantansa, niin lopputulema on selvä. Kun Pekka miettii oman kantansa, eikä anna kenenkään vaikuttaa luottamusmiehenä työskentelyyn, niin hänen on tehtävä kantansa selväksi. Yhteenhiileen puhaltaminen on juuri sitä suhmurointia, ja jos ryhmässä olet erimieltä - niin olet todennäköisesti ryhmäkiusattu. Ymmärrän Pekan asenteen oikein hyvin. Joka haluaa tehdä sitä työtä, johon on valittu - oli pienessä ja isossa puolueessa tai ei - jokaisella on
    oikeus sanoa sanottavansa.

    Kaikenkaikkiaan huono alku yhteistyöllä - ja nämä sivut ovat koko Suomessa näkyvillä. Melkein voisi sanoa, että tällä sivulla on selkeää kiusaamista, johon Pekan olisi ilman muuta tartuttava lain avulla.

    Äänestä

Tuulaa ei voita kukaan. Kati ja Pekka K takuumiehinä.

Äänestä

Toivotaan, että kuumimmat tunteen jäähtyvät pakkasiin.

Onneksi laavuaika on tulossa.

Äänestä

Antaa mennä kun on alamäki vaan..SDPn Ilomantsin osasto karautti karille ,että pamahti?
Haverin laajuus selviää neljän vuoden sisällä.Selvää lienee se,että SDPn ryhmä
teki ratkaisevan erehdyksen,ja katumus ei auta?
Pekka sinä luotit ryhmääsi koko sielullasi.Kerroit syksyllä ja kehuit Pekka Korhosta
ja Kati Männynsaloa maasta taivaisiin.Kehoitin sinua olemaan varuillasi ja pitämään silmäsi auki. Niin nyt voit todeta sitten tuloksen.Nehän möi sinut kuin huoran penikan.
Ahneus otti nyt voiton.Mutta Pekka ethän lannistu,me äänestäjäsi tuemme sinua
nyt ja aina.Kavaluus on rehellisyyden palkka,tämä on hyvä muistaa.
Pekka sinun äänimääräsi ansiosta valtuustossa on ainakin yksi lisävaltuutettu.
Voit kulkea pystypäin,olemme rinnallasi.

Äänestä

Mitä se Pekka on saanut aikaan?
Tietääkö joku, kun ei muistu muuta kuin virkamiesten haukkuminen.
Onko muuta?

Äänestä
  • Saattaa tulla vielä monelle hiki.

    Äänestä

  • Pekka luotamme, että pidät kantasi Kaitiolampi asiassa.

    Äänestä

mIES ON SITTENKIN SAANUT SUUNSA AUKI .Vaikka muuta väitätte.

Äänestä

Pelle hermanniakin tarvitaan.

Äänestä

Pelle Hermanni saattaa järjestää ohjelmaa,jota kähmyt ei voi arvatakkaa.
Epärehellisyys voi vielä tuottaa tuskaa.Moni tulee katumaan tekosiaan.Katin ja Tuulankin,sekä Pekka K.,kin saattaa hiki vallata.
Kähmyily kuitenkin tulee palkituksi lisäpaikkojen ynnä muun muodossa.

Äänestä

Hei sorronyöstä nousee korpijätkäkin.

Äänestä

Miehen tuntien se on varmaa.
Haittapuolena,mitkä siitä on seuraukset.

Äänestä

Ilomantsilaisten kannalta eroaminen voip olla peräti hyväksi.
Aatelkaapa välillä.

Äänestä

Uusi aamu,uudet kujeet.

Äänestä

Luulenpa, että Korpijätkä ainakin tutustuu asiohin ennen kokouksiin menoa. Näyttää vähän siltä, että näihin jaostoihin/lautakuntiin ym valitut eivät tutustu esityksiin vaan nielevät asiat kuin ne heille esitetään virkamiestaholta. Kannattaisi kyllä selvitellä ennen päätöksiä. Eikös siellä nyt ole mukana vahvojakin toisten ihmisten asioita työkseen ajavia luottamushenkilöitä? Vai onko arkuutta vielä? Mistä muuten voi lukea näitä jaostojen esityslistoja ja pöytäkirjoja? Valtuustossa näköjään valitsivat jäseniä JAOSTOIHIN???? Mitä ne ovat? Netissä???

Äänestä

Pekka aloitti änkyröinnin.
Kyllä sde Pekankin asioihin perehtyminen on niin ja näin.
Hänellä on ollut mitä ihmeellisempiä virkamiehiä ja muita poliitikkoja koskevia mölähdyksi, jopa alamittaisia herjoja. Mitään rakentavaa ei ko. Hra puuliiterin ja laavunpitelijältä ole ainakaan julkisuuteen tullut. Syytösten mukaan aina on joku muu kan ssaihminen tehnyt väärin ja sortanut.
Vastustaa Pekka kyllä osaa ja manipuloida muitakin puoliänkyröitä mukaansa. Se on nähty useasti ja nähtiin taas.

Äänestä

Kylläpä hulluuden kanattajat taas ottivat vauhtia.
Teknisenlautakunnan päätös jättää kaitiolammen projekti jäihin,osoittaa lautakunnanjäsenten järkevyyttä ja vastuullisuutta Mitäpä nämä sotahistoriat ovat kuntalaisille
tuoneet?
Turistit nauravat kuntamme johdon järjettömille ideoille.
Kohta turistit eivät halua edes tulla kuntaamme,sotahistoria höpelöinti tympäisee.
TYKKIÄ alkaa olla joka niemessä ja notkelmassa.
Ei puutu kuin hyökkäys itään.
Taistelijan Talokin on täysin konkkakypsä,vaikka tykkiä on vierivieressä.
Eikun patia piippuun ja valtavalle turistilaumalle katsottavaa.Turistirysä Makkolaan
rakennettava välittömästi nelikaistainen moottoritie,ettei kyläläiset juutu liikenteen sekaan. Turistit vaativat palvelua,Ei heitä tykit kiinosta.Ilotalo
menestyisi,eikä kunnan tartteisi tehrä investointeja.
Teuvo son deerellä pitäisi pääoven etusen puhtaana lumesta,ettei asiakkaitten
kengissä kiireessä kantautuisi lumia sisälle .Poistuessaan tyhjällä kuormalla
kevein askelin kävijät jo kulkisivat hankia pitkin.

Äänestä

Olkaa kiitollisia, että silloin miehet olivat miehiä eivätkä mitään tyhjänpäiväisiä suunsoittajia. Jos he olisivat olleet teidän historiaa halveksivien kaltaisia ei teidänkään tarvitsisi valittaa kun olisitte jollakin Siperian koulutustyömaalla.
Jos ihminen ei tunne historiaa voisi hän sulkea suuren suunsa ja jättää tyhmyydet ulkohuussin tyhjennykseen.
Sokeareettakin näkee ja kuulee kuinka tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Äänestä

Ja ne miehet ovat kuollet - sotilassankareina tai sankarisotilaina. Ja Mitä nämä sodasta selviytyyneet ovat jättäneet muistoksi jälkipolvilleen? Helvetinmoisen perhe-elämän? Tykit pystyyn vaan ja muistot mieleen. Ja ne muistot ovat väkivallan ja koston muistot. Ja siitä sitten on rakennettava elämä - kuka jaksaa rakentaa. Laitetaanko vielä yksi korsu Möhkön tai Hattuvaaran tien risteyksiin? Näin saavat kunnian ne, joiden elämä sotasankarin tai sankarirsotilaan vieressän -se elämä eii ole ollut helpppoa. Kuka kuulisi tätä puolta elivat ja ne, jotka joutuvat kärrsimään - minä mukaan lukien?

Äänestä
  • Sodasta kärsinyt puhuu asiaa.Myös oma kokemukseni on samanlainen.
    Harvoin veteraanin puolisolla oli helppoa,yöt sai valvoa kun veteraani unissaan ja
    usein rankassa humalassa hyökkäili kangaksella.
    Ei myöskään perheenelämä ollut helppoa.Tapella sai joka päivästa,sotasankari
    piti usein perhettään pelon vallassa.
    Nyt nämä sankarit haluaisivat entisen ajan muistot verestettäväksi.Touhu vaikuttaa lähinnä hullujen touhulta.Eiköhän annettaisi menneen unohtua ja poistettaisiin
    tykit kuusankosken sulattomalle. Keitä ovat nämä hullut joitten mielestä valtavat
    varat hukataan turhuuteen.Ovatko he niitä jotka haluavat keikistellä höpö hommien avajaisissa pelleinä. Monen veteraanin mielestä tämä hullu toiminta pistää vihaksi.
    Olisihan kunnan muistaminen järkevästi toteutettuna hyvä.Veteraaneille ja heidän puolisoitten elämän helpottaminen.Aukoton terveydenhoito.
    On myös muistettava,ettei ihmisen varallisuutta ryöstetä palvelun vastikkeena.
    Ja kun viimeinen veteraani käy viimeiselle iltahuudolle.Osoitetaan heille kunniaa
    Myös veteraanin leski ansaitsee kunnian.

    Äänestä

Olisitko mieluummin Neuvostoliiton vallan alla elänyt?

Äänestä

Eikö Männynsalon Kati ota asiaa vakavasti,muut ei voi sitä kuntoon saattaa.
Sopikaa,joustakaa koko porukka.
Kyllä ryhmän pitäisi kyetä saattamaan asiat kuntoon.Itse aiheutitte tilanteen.
Seuraavasta valtuuston kokouksesta voi tulla monelle painajainen.

Äänestä

Vanikkaa ja kossua.

Äänestä

Kunnanjohto on erikoistunut tähän sotahistoriaan,Menköön Afkanistaniin,niin
sais vielä tuntumaa käytännön hommaan.

Äänestä

Ja ne sotahistorian kuoripojat mukaan.
Aseistusta unohtamatta.
Kaikki tykit Hattuvaarasta.

Äänestä

Minä kiitän veteraanien puolisoitten (todella runsaista yhteydenotoista) tämän
kaatiolammen asian tiimoilta.
Hätkähdyttävää oli heidän viestinsä sanoma. Yksimielisesti Ei tälle hullulle
suunitelmalle.
Jotenkin olen näin vähäjärkisenä oliona vieläkin järkyttynyt saamastani huomiosta.
Sulattelussa menee aikansa ja yritän koota esitelmään aineistoa näistä,
todella antoisista mielipiteistä.
Ympäristö ja teknisentoimen lautakunnalle pyysivät välittämään suuret kiitokset
tekemästämme päätöksestä Kaitiolampi asiasta.

Äänestä

Opetelkaa oikeinkirjoitusta. Pilkun jälkeen tulee AINA välilyönti ja pisteen jälkeen myös. On helpompi lukea sepustuksianne.

Äänestä
  • Pekalle kiitos Kaationlampi asiasta. Tuskin entiset taistelupaikat kaipaavat kallista kahvila vessaa. Riuku ja soppatykki ovat aitoa tunnelmaa ja nokipannukahvit päälle. Säästyvät rahat veteraaneille ja heidän puolisoilleen.

    Äänestä

Riukua näille kähmijöille.

Äänestä

Pekka seuraappa miten Perusturvassa asioita hoidetaan!
Huolestuttavia tietoja ja huhuja on liikkeellä.
Huhujen mukaan joku kunnan teräväpää on tuhoamassa yritystoimintaa .

Toivokaamme , ettei asiassa ole perää.

Äänestä

Hulluuden tukijalat! Ympäristö ja teknisen pöytäkirjoista käy ilmi, että ainoat kaatio
lampi tukijat ovat naisia Eila Piippo ja Tanja Pesonen.,Suorastaan uskomatonta!
Kummallakin on lapsia, Toisella jopa lapsenlapsia ! Voi älyn jyssääs?
Kuvottavia on edellämainittujen naisten järjenjuoksu?

Äänestä
  • Huomenna tiedetään ketkä olivat Kaatiolampi asiassa takinkääntäjiä. Näitä varmasti löytyy.. Toivottavasti Aili,Pekka ja Antti pitävät sanansa..

    Äänestä

Mikä on yrittäjän asema Ilomantsissa?
Kunnanjohtaja on luvannut tehdä tutustumiskäynnin paikallisiin yrityksiin.
Kun kysyin Kunnanjohtajalta on hän käynyt tutustumassa eräässä,sanoisinko
yhdessä kunnan laadukkaimmassa paikallisessa yrityksessä. Kunnanjohtaja totesi tutustuneensa mainittuun yritykseen.
Itse kävin kyseisessä yrityksessä ja hämmästyin miten laadukas paikka oli.
Kun kysyin mitä mieltä Kunnanjohtaja paikasta oli,vastaus hämmästytti, Kunnanjohtaja ei ollutkaan käynyt tutustumassa paikkaan, vaikka mulle totesi käyneensä.
Onko kunnanjohtajakin päättänyt lopettaa mahdollisen huippu paikan.
Onko menossa raaka ajojahti yrityksen nurin saamiseksi?
Onko Perusturvalautakunta vierrailut paikassa?
Syökö Pääskynpesä kunnanrahoituksella toiset yritykset?
Mitä raataa tämä hurjanheimo , edellinen kausi perusturvassa, nyt kunnanhallituksessa.
Jääviys on raskas kyseisen herran kohdalla,missä kunnan rahoja ohjataan.

Äänestä

Pekka olet täysi oikeassa. Muutama johtava viranhaltija juonessa mukana.
Näille lopputili pikaisesti.
Loppuisi tämä kissa hiiri leikki.
Reijolta odotamme, me kuntalaiset paljon.

Äänestä

Ei taida enää oppia.

Kalorivaje , järkivajeen lisäksi.

Äänestä

Me luotamme Pekkaan. Ehdottomasti rehellinen.

Äänestä

Pekka on lahjomaton.
Ei omaetu, vaan ja ainoastaan kuntalaisen etu.
Pekka et ole yksin.

Äänestä

Pekka ei sorru sortamalla, Pekkaa ei lyö kähmijät lakohon.

Äänestä

Onko hänellä muuta sanottavaa kuin uhkailu, haukkuminen, möläyttely ja kaikkien asioiden vastustaminen. Ei maailmaa, ei edes korpikylää, kehitetä hanttiinpanolla.
Jos hänellä ei ole muuta annettavaa olisi kuntalaisille ja hänelle itselleenkin onnellisinta, että eroaisi kunnallisista tehtävistä.

Äänestä
  • Voisiko Pekka kertoa mitä hän on elämässään tehnyt ja miksi mies on eläkkeellä?

    Äänestä

Turhaan odotatta että Pekka eroaisi! Pekalla on tukijoukko joka kestää kovimmatkin koettelut.
Turhaan vikisette,Ilomantsi kaipaa rehellisyyttä.

Äänestä

Minä äänestin Kettusen Jaria. Pidin varmana , että miehestä löytyy ryhtiä!
Nyt kuitenkin jouduin huomaamaan ja pettymään häneen.
Mies taitaakin olla herrojen sätkynukke. Tai oikeammin sutkien sutki.
Suureen ääneen julisti ennen vaaleja pistävänsä perusturvan ojennukseen.
Ja Herrat nauraa.

Äänestä

Kertokaapa samalla mitä nämä muut luottamushenkilöt puheenjohtajaa myöten ovat muka saaneet aikaan? Miksi vuodesta toiseen äänestätte samoja naamoja, jotka eivät edes puhua pukahda? Saatikka saa aikaan jotain...

Äänestä
  • Mutta Jari ja Olli ??. !!

    Äänestä

Onhan Ilomantsi saatu pysymään toistaiseksi itsenäisenä, jos se nyt on kenenkään ansioita. Eikä ainakaan tämän valttuuston aikana "vuoren varmasti" tule liittymäänkään mihinkään. No, ehkä sitten seuraavan!

Äänestä

Lautakunnassa,perusturva.Persujen edustajat,Jari ja Olli.
Herrat miten toimitte Ilomantsilaisten yrittäjien etujen valvomiseksi.

Äänestä

Kaatiolampi asiassa näyttää viimeinkin järki voittavan ! Hyvä esimerkki oli Antti Lautasen kannanotto Pokurassa.
On kunnan kannalta hyvä , että persuista löytyy jytyä.
Sotahistoria hankkeet nurin ja lopetettava totaalisesti.
Hommahan on muuttunut hulluksi ! Huijarit kuppaavat kuntaa sotahistorian varjolla minkä ennättävät.
Samoin museosäätiö lakkautettava . Täysin turha kuppaaja kunnan veronmaksajien taakkana.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Persuissa Ilomantsin tulevaisuus, kaapatkaa valta vanhoilta mäkättäjiltä. Kepu hautaan!!!

    Äänestä

Lautakunnassa,perusturva.Persujen edustajat,Jari ja Olli.
Herrat miten toimitte Ilomantsilaisten yrittäjien etujen valvomiseksi.
Tosipaikan tullen menee puun takaa katsomiseksi!
Mutta Pekka toimii kuinka asiat täytyy tehdä, luotamme Pekkaan.

Äänestä
  • Vai että Persut pistää asiat kuntoon! Ei tunnu uskottavalta, kun katsoo näitä kannattajien kirjoituksia ja päättäjiä. - Tollot tollojen tukimiehinä!

    Ilomantsilla ei ole muutenkaan itsenäisenä kuntana minkäänlaista tulevaisuutta ja sitten tukeudutaan näihin mistään mitään tietämättömiin.

    Äänestä

  • Sivistystä etsimään kirjoitti:

    Vai että Persut pistää asiat kuntoon! Ei tunnu uskottavalta, kun katsoo näitä kannattajien kirjoituksia ja päättäjiä. - Tollot tollojen tukimiehinä!

    Ilomantsilla ei ole muutenkaan itsenäisenä kuntana minkäänlaista tulevaisuutta ja sitten tukeudutaan näihin mistään mitään tietämättömiin.

    Ilomantsissa on Persuja enemmän kuin itse tietävätkään. Kun Arla aikoinaan mainosti, että meissä jokaisessa asuu pieni lehmä niin ilomantsilaisten kohdalla jokaisessa asuu pieni Persu. Tätä jonninjoutavaa jorinointia ilomantsilaisten osalta kun tulee aina hupimielessä luettua, niin huomaa kuinka pieni geeniperimä ilomantsilaisilla on..............

    Äänestä

Minua naurattaa tuon kaapuntilaisen uhoilu kun siinä ei ole päätä ei häntää vaan samaa ilomansin tuhoa ennustavaa potaskaa.
menisit rantakylään ja oisit hiljoo niin et nolaisi itseäsi.

Äänestä
  • Tällä kaapunti-pelottelulla ja itsenäisyyden menettämisuhkailuilla yritetään nyt vaimentaa kaikki kuntalaisten pienetkin elämää parantavat ajatukset ja ehdotukset yleisessä keskustelussa.

    Esimerkkinä 3.4. pokkarissa ollut Hannu Hoskosen vastine Mauri Hyttisen kirjoitukseen 21.3. Sen sijaan että Hoskonen olisi käsitellyt Hyttisen esittämiä asioita ja sanonut oman mielipiteensä niihin, hän keskittyykin vain Mauri Hyttisen mustamaalaamiseen ihmisenä muistuttamalla miten hän on toiminut kuntalaisten edun vastaisesti esimerkiksi Pääskynpesän lähialueen kaavan tarkastelussa, toiminut linjailullaan jarruttajan roolissa kunnan kehittämisen näkökulmasta katsoen, epäilipä vielä Hyttisen olevan eräänlainen hallituksen ja puolueensa takapiru täällä ajamassa kuntalaisten ja kunnan etua vastaan. Hyttinen perustelujen pohjan että väkiluku ainakin kylmiä numeroja katsellen osoittaa väkiluvun koko ajan hiljakseen vähenevän ja että toiminnot tulis mitoittaa sen mukaisesti tasolle jonka pienempi maksajamäärä jaksaa ylläpitää Hoskonen myöntää mutta kehottaa olemaan hyväksymättä tosiasiaa tosiasiana.

    Olisin odottanut Hoskoselta vastinetta esimerkiksi siihen Hyttisen huomautukseen, että Hutunniemessä on lähes 40 kaavoitettua mutta rakentamatonta tonttia. Miksi vaatia uutta kaavaa kun entisenkään kaavan tontteja ei ole rakennettu. Nyt herrojen kiikarissa oleva metsikkö Hutunniemessä tulisi hutunniemeläisten mukaan säilyttää virkistysalueena. 40 nimeä listassa tämän ovat Hoskoselle pelkkää ilmaa.

    Hoskosen kirjoituksen pääosa käsittelee hallituksen toimintaa. Hän kirjoittaa ikäänkuin kansanedustajan roolissa. Epäilenpä, että Hoskonen hakee nyt vain keppihevosta jolla hän voisi ratsastaa takaisin Eduskuntaan. Kuka sitten suostunee tuohon keppihevosen osaan.

    Mutta se että jos johonkin pieneenkin asiaan yrittää nykyään saada korjausta, leimataan sellainen uhkaksi kunnan itsenäisyydelle ja kaapuntimieliseksi hupakoinniksi.

    Äänestä

Jo historiaa seuraamalla, voi vain todeta, että just ne oman tien kulkijat, eivät massan mukana menijät, ovat olleet oikeassa! Korpijätkänkin touhuissahan massaa suututtaa juuri se, että hän on oikeassa ja nostaa oikeita asioita pöydälle, niitä, jotka muut lakaisisivat maton alle.

Äänestä
  • Juuri näin, asiaa puhut.

    Äänestä

Yhdyn edelliseen. Pekka ottaa asioista selvää, pitää yhteyttä kuntalaisiin ja selvittää taustat, ennenkuin nostaa kissan pöydälle. Hän on ymmärtänyt idean, että luottamusmiehelle kuuluu luottamusmiehen vastuu - vastuu ei ole vain viranhaltijoilla, jotka päätösesityksiä tekevät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


omantien kulkija kirjoitti:

Demareihin kuulunut Pekka Junnilainen on eronnut puolueesta ja perustanut oman Perus-Korpijätkä ryhmän. Junnilainen kertoo eron syyksi sen, että hänet syrjäytettiin luottamuspaikkojen jaossa vaikka sai 91 ääntä.
Pekka kuului aikoinaan Ilomantsiin sitoutuneisiin, erosi omaksi ryhmäkseen, liittyen myöhemmin demareihin. Pekka sai demarina viime valtuustokaudeksi
valtuuston varapuheenjohtajuuden.
Syksyn vaalien edellä kylillä huhuttiin, että Pekka loikkaa Perussuomalaisiin. Huhuttiin myös, että loikka ei toteutunut kun vastaanotto oli torjuva.
Aika näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu