tosiasiaa timon uskonnosta

Monia Vatikaaniin kokoontuvia kardinaaleja syytetään pedofiilipappien suojelemisesta
Paavia kerääntyy valitsemaan skandaalinkäryinen miesjoukko

Turun Sanomat

Seppo Ylönen

115 miestä, keski-ikä 72. Takana synkeä kasa skandaaleja, tavoitteena valkoinen savutupru.

Tätä on odotettavissa Vatikaanissa tulevina viikkoina, kun uutta paavia valitseva kardinaalien kokous eli konklaavi aloittaa työnsä.

Konklaavin pääluku on tällä kertaa aiempaa pienempi, sillä Edinburghin kardinaali Keith O’Brien ilmoitti maanantaina eroavansa virastaan ja jättävänsä konklaavin väliin.

Joukko skottipappeja oli syyttänyt häntä The Observer -lehdessä ”epäsopivasta käytöksestä”.

Monen osanottajan yllä leijuu paksu epäilyksen varjo. Ne liittyvät paljastuksiin seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista, jotka ovat ravistelleet katolista kirkkoa parin viimeisen vuosikymmenen ajan.

Erityisen kova paine on kohdistunut Roger M. Mahonyyn, Los Angelesin entiseen arkkipiispaan, jota syytetään seksuaalirikoksiin syyllistyneiden alaistensa suojelusta.

Kukaan ei ole väittänyt Mahonyn itsensä syyllistyneen alaikäisten hyväksikäyttöön, mutta hän piti tietonsa alaistensa rikoksista itsellään ja esti niiden pääsyn siviiliviranomaisille.

New York Times -lehden mukaan kirkon sisäinen selvitys Mahonyn alaisuudessa toimineiden pappien seksuaalirikoksista on peräti 12 000 sivun laajuinen.

Lehden mukaan Mahony kehotti epäilyksenalaisia pappeja pysyttelemään kaukana Kaliforniasta välttääkseen pidätyksen ja syytteet.

Ei tavannut uhreja
Myös Philadelphian eläkkeellä oleva arkkipiispa Justin Rigali ja Chicagon arkkipiispa Francis George suojelivat alaisiaan eivätkä siirtäneet heitä papin viroista syrjään.

Bostonin entinen arkkipiispa Bernard Law puolestaan pyyhki uuden mantereen pölyt jaloistaan ja muutti Roomaan pedofiiliskandaalien velloessa kuumimmillaan kymmenen vuotta sitten.

Hän ei korkean ikänsä vuosi pääse valitsemaan uutta paavia, mutta on oikeutettu osallistumaan konklaavia valmistelevaan kokoukseen.

Yhdysvaltojen ohella hyväksikäyttötapauksia on ollut erityisen paljon Irlannin katolisessa kirkossa. Arkkipiispa Sean Bradya on syytetty tietojen pimittämisestä, mutta hän on onnistunut pitämään paikkansa.

Kanadalaiskardinaali Marc Ouellet esitti anteeksipyynnön alaistensa toimista Quebecin provinssissa, mutta hän aiheutti suurta paheksuntaa kieltäytymällä tapaamasta hyväksikäytön uhreja.

Ouellet on mainittu yhtenä ehdokkaana seuraavaksi paaviksi.

Myös maallinen mammona houkuttaa
Chilen katolisen kirkon päätä, Santiagon entistä arkkipiispaa Francisco Javier Errázurizia syytetään siitä, että hän suojeli vuosien ajan Fernando Karadimaa, joka oli Chilen tunnetuin ja vaikutusvaltaisin pappi.

Sekä kirkko että siviilituomioistuin totesivat isä Karadiman syylliseksi alaikäisten hyväksikäyttöön. Katolinen kirkko määräsi hänet luopumaan papin virasta.

Myös maallinen mammona voi aiheuttaa houkutuksia korkeiden pappien keskuudessa.

Kardinaalikollegion dekaania, italialaista Angelo Sodanoa syytetään rahalahjojen ottamisesta Kristuksen legioona -nimiseltä organisaatiolta. Se on katolisen kirkon pappien järjestö, joka muun muassa ylläpitää kouluja.

Sodanon väitetään myös jarruttaneen tutkimuksia legioonan perustajasta, meksikolaisesta Marcial Macielista, joka paljastui pedofiiliksi.

Sodano itse oli vahvasti ehdolla paaviksi vuonna 2005.

8

100

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nunnan nänni

      Johtopäätös: paavin pallit ei olekaan mikään turha kapistus?! Käyttöä taitaa olla, ainakin väärinkäyttöä?

    • kysymys kuuluu

      onko timon puolueessa sama mene kun timon kirkossa noissa seksiasioissa

    • pakoon kirkosta..

      Jos katsoitte maanantaina MOT ohjelman, niin siinä saa selvän käsityksen myös missä suossa Suomenkin luterilainen kirkko on. Pelkkää kiemurtelua ja hihhulit ym vähemmistöt saanut vallan.

    • Punakenkä-Timo

      Nyt olisikin Isä Timolla kaikkien aikojen tilaisuus saada itselleen todellinen johtotehtävä. Läheiset välit Opus Dei -järjestöön voisivat viedä hänet vaikka virkaan asti, jos vain oma uskallus riittäisi.

    • Luulee kansa

      Ei Timosta voi tulla paavia, eihän paaveilla ole lapsia?

      • onko dna todisteita

        että timo on oikeasti "lastensa" isä


    • evankelinen ike

      Turussa on hieno lehti ja siellä on moni homo eheytynyt.

    • razorblad

      Naisvihamielisyys, pedofilia, ehkäisykielto... tässä näitä muutamia timon kannattamia hienoja "roman catholic" asioita....tirsk!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      71
      571
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe