VAIHTOEHTOJA VALTAVALLE SÄÄSTÄMISELLE

Uudet kokemattomat puheenjohtajat näyttävät täysin toimivan virkamisten tahdon myönteisesti.
Heti ollaan luottamusmiesten valtaa voimakkaasti supistamassa; kaupungintalon päälliköistä tehdään johtajia ja päätösvaltaa lisätään isosti yksin yksittäiselle virkamiehelle.
Heti luottamusmiesjohtajat ovat puhumassa vain säästöistä, vaikka talouden hoitoon on muitakin nopeita keinoja:
Koko kaupungin henkilöstön, konserniyhtiöitä myöden, lomautus 1:ksi kuukaudeksi ja ansiosidonnaiselle päivärahalle siirto, tai lomarahojen muutos lomaksi ovat hyviä ratkaisuja. Kukaan ei nytkään huomaa kun virkamies lomailee.
Kun kunnat liittyivät yhteen tuplavirkamiehille annettiin jopa 20 % palkankorotukset, miksi ? Johtajien palkat ovat lähes ministeriemme luokkaa, Teknisten palkat ovat selvästi keskiarvon yläpuolella.
Veronkorotus on luonnollisesti myös nyt edessä.
Laina on nyt huippuhalpaa, rakentaminen ja uudet asukkaat ovat parasta elvytystä, ei säästetä itseämme kipeäksi.
40430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kyllä kai asia näin on, että kokeneilla virkamiehillä on jo työnsä puolesta näkemystä kaupungin parhaaksi enemmän kuin luottamusmiehillä. Seinäjoella ei sen puoleen mitään hätää ole, vaikka velkaa on ja sitä otetaan lisää. Se on ihan eri juttu kuin tavallisen henkilön velan kanssa. Hänen velvollisuus on saada velka hoidetuksi pois ennen kuin poieru jäähtyy, mutta kaupungin ja kuntien kanssa ei sellaista kiirettä ole. Ja siksi toiseksi Seinäjoella on sellaiset määrät reaaliomaisuutta, joka kestää vielä suuremmankin velkakuorman.
On tietysti virkamiesten tehtävä pelotella velalla, mihin sitten vanhan liiton valtuutetut sortuvat. Nyt pitää investoida, rakentaa jne.
Ei vaadi suuria talousihmisen taitoja kirjoittaa lehden yleisönosastoon ja ahtaasta näkökulmastaan siunailla velkaa. Mutta kunta on kunta, ei mikääm kuolinpesä.

Äänestä

Missä on nyt uusien päättäjien visiot kaupungin kehittämisestä.

Ennen vaalia ollut reipas uho on muuttunut ikäväksi nuukuuden ihannoimiseksi.

Jopa kaupunkia nyt KRIISIKUNNAKSI nimitellään.
Onko näkökulma kovin suppea omalta sohvalta.

Äänestä

Kaupungin virkamiehet eivät halua puhua omista lomautuksista, vain pelkistä muiden palvelujen leikkauksista

Äänestä

Annetaan päättäjien ja virkamiesten rauhassa tarttua uusiin haasteisiin.
Ja haasteita varmaan löytyy.
Jostain on pakko säästää ja en usko että lomautuksiltakaan vältytään.

Äänestä

Liittymäsopimuksessa heillä on 5-vuotinen työrauha.
Ketään ei irtisanota, ollaan mieluummin pitkään kahvilla, palaverissa sekä netissä.

Täydellinen työrauha tarkoittaa, ettei luottamusmiehiä tarvita,
kaupungintalon ovet voidaan pitää päivisin lukossa ja puhelimet suljettuna ?

Omaisuutta aletaan myydä, että saadaan palkat maksettua.

Äänestä

Meinaat että suojatyöpaikka?
Jonkunhan ne työt siellä täytyy tehdä....

Äänestä

Päät kolajavat toisiinsa.
Huoneet täynnä.

Äänestä

Toivottavasti ei mennä nyt lama-aikaan hädissään myymään omaisuutta.

Mieluummin halpaa lainaa ja veroja sekä lomautuksia.

Äänestä

Kunnilla on verotusoikeus, sitä vastaan on hyvä investoida. Opettajista ja päivähoidosta on vaikea lomauttaa, kun vanhemmat ovat töissä ja yrityksiä pyörittämässä. Suuret ikäluokat ja keski-ikäiset voivat alkaa hoitamaan vanhuksia omissa kodeissaan, kun omat lapset ovat lentäneet pesästä ja pienten lasten vanhempina.

Äänestä

Seppo Katila kaupunginjohtajaksi!

Äänestä

Myös Eino Rajamäki, Kirsti Potka ja Raimo Yli-Uotila takaisin kehiin, sillä jonkin tiedon mukaan he ainakin tietävät kuinka kaupunkia hallitaan ja johdetaan. Raimo Ristilän ja Wallinin kanssa on oltava varovaisia, koska he lienevät populisteja. Wallin on ahkera lehtikirjoittaja ja voi näin selitellä asioita.

Äänestä
  • Hyvä muistaa, ketkä olivat taannoin esittämässä Seinäjoen johtavien virkamiesten ylisuuria ja kohtuuttomia palkankorotuksia. Palkankorotus oli vain hyväveli-suhmurointia, eikä perustunut kyseisten virkamiesten virkatehtävien vaatimustason nousuun.
    Tämä menoerä on vuosien kuluessa satoja ja taas satoja tuhansia euroa, joka olisi voitu käyttää järkevästi palkkaamalla lapsille ja vanhuksille hoitajia.

    Äänestä

Rami ja Eikka kuopivat nykyään kellarilooseissa .

Äänestä

Jos palkka-kassakriisi on olemassa, yksityisissä firmoissa se hoidetaan lomautuksilla.

Äänestä

Palkkakustannus on ylivoimaisesti suurin.

Äänestä

Uudet puheenjohtajat ovat täysin vietävissä.
Mielikuvitusta kehiin.

Äänestä

Tänään kaupunki myöntää palkkasummaongelman.

2 % palkoissa korotus on 3 milj. e. jota nyt yritetään siirtää puoli vuotta eteenpäin.
100 % , onko se 150 milj e. / vuosi palkkakulut, toivottavasti olen väärässä ?

Lomautukset onnistuvat monella osatolla helposti, kun hyvä sijainen on lähellä.

Äänestä

Ja palokunnan tarkastusautoiksi kelpas vaan Skoda Superb:it.
Lähtöhinta (vain) noin 28.000 euroo.

Äänestä

Kaupungintalolla omatunto soimaa.

Äänestä

Ostetahan pelastuslaitoksen tarkastajille lissää Skoda Superb:ja kuten Ykköset-lehden 28.02.2013 numerossa.

http://ykkoset.mainosmaa.fi/moottori09.html (sivu 12)

Oli varmaanki halapoja?

Mitäköhän vikaa näissä on, kun ne katoaa jatkuvasti?

Äänestä

Palkat ylivoimaisesti suurin kuluerä.

Äänestä
  • Kriisikaupunki Seinäjoki liittyköön Vaasaan.

    Äänestä

Eikö lomautus koskekaan kaikkia.
Jääko johtajat roikkumaan nettiin oleslelupaikoilleen ?

Äänestä

Joka toinen lomautetaan.
Joka ei ole johtaja.

Äänestä

http://yle.fi/uutiset/seinajoki_nuijii_saastokuurinsa/6539926

"Kuluvan vuoden säästötavoite on yhteensä noin 4 miljoonaa euroa, josta isoin paine kohdistuu sosiaali- ja terveyspalveluihin (1,7 miljoonaa euroa) ja sivistystoimeen (1,2 miljoonaa euroa)."

Niin sitä pitää. Oikeaoppisesti puu kaatuu juuresta sahaamalla.

Äänestä

Valtiolta tuleva raha ei ole enää korvamerkittyä.
Sitäkö ei enää käytetä naisten palkkoihin vaan vaiin johtajien palkkoihin ?

Äänestä

Strategian riemuvoitto. Rakentavat uusia kirjastoja, 200 lapsen päiväkoteja, yhdistelevät kouluja. Sitten kun homma on valmis alkavat kurittaa henkilöstöä, lähinnä naistyöntekijöitä. Yhdelle opettajanaiselle 30 lapsen kouluryhmä, jossa 4-5 kappaletta erityislapsia tai muuten vain puolijauhoisia. Mammuttipäiväkodeissa 20 kirkuvaa tenavaa hoitajaa kohti, desibelit 85 ja yli. Vanhustenhoidossa osastot täyteen, jotta ymmärtävät työnteon merkityksen. Tällä tavallahan se työhyvinvointi lisääntyy ja työurat pitenee seitsemänkympin korville.

Äänestä

Hurraa sille valtavalle älyn määrälle, mikä on kasaantunut valtuustosaliin ja lautakuntien kabimetteihin.

Äänestä

Miksi kaupungin henkilöstön ainoastaan pitäisi olla maksumiehenä palveluistahan nauttii kaikki kaupungin asukkaat. Eikö se kuulu kaikille veronmaksajille olla talkoissa mukana.

Äänestä

Ainakin kaupungin, yli kansanedustajan palkaa nauttivat, virkamiehet voisivat ilmoittaa kökkätyylinsä.

Äänestä

Kuka niitä lisäveroja rakastaisi? Tuskin ainakaan poliittinen keskusta-oikeisto. Parempi vain pistää henkilöstö lomille, lisätä palvelumaksuja. Työllisyys ja kilpailukyky kärsii, joten lisätään vain ALV ja omavastuuosuuksia.

Taitaa olla unelmähöttöä se, että huolehditaan ala-ikäisistä ja vanhuksista kunnolla, muilla ei ole niin lukua. Taitaa vain olla arvojärjestys toinen.

Äänestä

Laina on nyt halpaa ja
johtajien ylläpito kallista.

kaikki kaupungin henkilöstö lomalle,
se on oikean mallista.

Äänestä

Nyt lama-aikana aletaan myydä pilkkahinnalla omaisuutta.

Mm. kaupungin leirikeskus Kuorasjärbellä myydään ?

Kaupungin palkkakustannukset ovat suurimmat menot.
Liitoksessa johtajien palkat nostettiin vaikka syntyikin tuplamiehitys kaupungintalolle.
Lomautuksia kehiin.

Äänestä

Loautuksia ja siirto ansiosidonnaiselle päivärahalle. Koko poppoo.

Kurjennevan suot ja metsät voitaisiin myydä.......ei myydä Kuorasjärven mökkiä.

Äänestä

Luottamushenkilö on liian arka.

Äänestä
  • Suomen huippuekonomistit esittävät myös vaihtoehtoja väärälle säästämiselle.

    Köyhää kansaa ei saa nyt kurittaa----rikkaat voisivat nyt jotain joustaa.

    Äänestä

Ja sitten tämä meidän pyrkyri valtuuston puheenjohtaja. Jokapaikassa vaan hymyilemässä ja kepulit yrittää hymyn kautta häntä nostaa, kun kaikkeen suostuu, heti kun vaan pyydetään. Missä teot? Vai onko vain oma ura tärkein?

Äänestä
  • Pyrkyreitä kepussa kyllä piisaa ja selkään puukottajia. Taidat itse kuulua samaan joukkoon, sillä yleensä suurinta meteliä pitävät juuri nämä pyrkyri ja kateelliset. Tämä ei kuulu samaan katekoriaan. Koitahan tutustua.

    Äänestä

Ihan en nyt ymmärrä miksi Seinäjoen kaupungin työntekijöitä lomautetaan. Jos kaupungissa pitää säästää eikö se säästö pidä ottaa tasapuolisesti kaikilta kaupunkilaisilta. Miksi yhden työryhmän pitää säästä koko kaupunkilaisten puolesta?

Äänestä

Siis kunnallisveronkorotus on tasapuolisinta ja halvan lainan otto.
Ja KAIKKI lomautukseen ja ansiosidonnaiselle päivärahalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TALOUS NOUSUUN kirjoitti:

Uudet kokemattomat puheenjohtajat näyttävät täysin toimivan virkamisten tahdon myönteisesti.
Heti ollaan luottamusmiesten valtaa voimakkaasti supistamassa; kaupungintalon päälliköistä tehdään johtajia ja päätösvaltaa lisätään isosti yksin yksittäiselle virkamiehelle.
Heti luottamusmiesjohtajat ovat puhumassa vain säästöistä, vaikka talouden hoitoon on muitakin nopeita keinoja:
Koko kaupungin henkilöstön, konserniyhtiöitä myöden, lomautus 1:ksi kuukaudeksi ja ansiosidonnaiselle päivärahalle siirto, tai lomarahojen muutos lomaksi ovat hyviä ratkaisuja. Kukaan ei nytkään huomaa kun virkamies lomailee.
Kun kunnat liittyivät yhteen tuplavirkamiehille annettiin jopa 20 % palkankorotukset, miksi ? Johtajien palkat ovat lähes ministeriemme luokkaa, Teknisten palkat ovat selvästi keskiarvon yläpuolella.
Veronkorotus on luonnollisesti myös nyt edessä.
Laina on nyt huippuhalpaa, rakentaminen ja uudet asukkaat ovat parasta elvytystä, ei säästetä itseämme kipeäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu