Nauttikaamme EU:sta

työttömyys ja köyhyys HUIPPULUOKKAA,suurempaa kuin koskaan ennen.

NAUTITAAN nyt jokainen suomalainen koko sydämellä noista etuisuuksista,
kukaan tai mikään ei olisi pystynyt parempaan.

ihaillaan eu:ta ja sen suurtakin suurempia saavutuksia. EU on ykkönen.

voidaan todeta,että jopa neuvostoliitto jää nyt kuudenneksi saavutuksillaan.
69409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Fantastista..Olemme päässeet Euroopan ytimeen????????????????

Mutta meiilä on edelleen vanhin autokanta ja kallein ruoka, korkeimmat verot HURRAA??????????????

Äänestä
  • On todella fantastista, että liityttiin täysjäsenenä rahaa myöten liittoon. Nyt kaikki on todella päin helvettiä.

    Tarjakin hoki tuota globaalisaatiota presidenttinä innokkaasti kun oli presidentti. Tämä on myös sitä globaalisaatiota samalla ja erityisesti sitä se on kun 1,3 miljardinen Kiina vie työpaikkoja ja 1,3 miljardinen intia myös.

    On hauskaa globaalisaatiota ja sekin on globaalisaatiota kun tämän päivän rasismifoobikot ottaa planeetan vähiten kouluttautuneita elätettäviksi (=ei koulua laisinkaan). pitää olla ihonväriä katsos ja iavan sama, mitä sen ihonvärin alla on. Vaikka olisi pahainen raiskaaja pakomatkallaan jostain afrikan sydämmestä.

    Pääasia että on niinkö väriä ja kulttuuria. en vain tiedä mitä kultturia, koska kulttuuriin kuuluu olennaisesti tekeminen ei oleskeleminen.

    Ja sitten vielä islamine levitystä myös, kyllä on ihkuu globaalisaatiota ja monikulttuuria joo.

    Äänestä

  • helvetti edessä kirjoitti:

    On todella fantastista, että liityttiin täysjäsenenä rahaa myöten liittoon. Nyt kaikki on todella päin helvettiä.

    Tarjakin hoki tuota globaalisaatiota presidenttinä innokkaasti kun oli presidentti. Tämä on myös sitä globaalisaatiota samalla ja erityisesti sitä se on kun 1,3 miljardinen Kiina vie työpaikkoja ja 1,3 miljardinen intia myös.

    On hauskaa globaalisaatiota ja sekin on globaalisaatiota kun tämän päivän rasismifoobikot ottaa planeetan vähiten kouluttautuneita elätettäviksi (=ei koulua laisinkaan). pitää olla ihonväriä katsos ja iavan sama, mitä sen ihonvärin alla on. Vaikka olisi pahainen raiskaaja pakomatkallaan jostain afrikan sydämmestä.

    Pääasia että on niinkö väriä ja kulttuuria. en vain tiedä mitä kultturia, koska kulttuuriin kuuluu olennaisesti tekeminen ei oleskeleminen.

    Ja sitten vielä islamine levitystä myös, kyllä on ihkuu globaalisaatiota ja monikulttuuria joo.

    Katainen sanoi rahaa etelään antaessaan suurinpiirtein, että kaadutaan kaikki maat jos kaadutaan.

    Äänestä

  • ja sen takia talous ei kasva, koska ei ole ostovoimaa.

    talouskasvu on utopia, se on pelkkää kusetusta ja rahan välistä vetoa.

    katsokaa hehkulamppuhuijaus, kestävä kehitys, se on valetta.

    ja omavaraisuus kapitalistin pahin painajainen.

    Äänestä

  • EU ei toivu koskaan.Olemme kulkeneet väärään suuntaan n20 vuotta.Ylläpidetty on suurta pyramiidihuijjausta joka toimi niin kauan kuin sai velkaa velan päälle.
    Euroopppaan on tuotu valtava määrä väkeä huutavaan työvoimapulaan ja samaan aikaan on talonpojat melkein tapettu sukupuuttoon.
    Eurooppa elää ostoruualla ja ravintopuoli on ollut arvelluttavaa jo vuosikymmeniä.
    Velkasosialistinen tukijärjestelmä pitää yllä valtavaa synnyttämöä ja haudottamoa missä maahanmuuttajat elävät lapsilisillä niin kauan kuin lapset on pieniä.Kun he saavuttavat aikuisiän laitetaan lapset sosiaalitädin hoitoon.
    samaan aikaan on luotu valtava asuntotukijärjestelmä joka pitää yllä sairasta asuntokeinottelua joka on sekin kupla jo puhjennut.Espanja ei todellakaan ole ainoa maa jossa on asuntokuplaa pidetty yllä rakenna ,rakenna ettei lama iske periaatteella.
    Suomessa tuo kupla on vasta puhkeamassa ja valtavasti inhimillistä kärsimystä on edessä valheellisen pyramiidihuijjauksen ja propagandan seurauksena.
    olemme kulkeneet väärään suuntaan 20 v ja eurooppa ei tule toipumaan vaan raha on nujerrettava ja nöyryytettävä .
    Etelä euroopan kadut ovat täynnä tyhjäntoimittajia joilla ei ole maata kuin kynsien alla.
    Valtioiden johdossa on maaseutu ja kylävihamielisiä ,maaseudun etnistä tuhoamista johtavia kiinteistöpelureita jotka puhuvat kasvusta vaikkei takapihalla kasva edes perunaa.
    Eurooppa on täynnä proletaareja joita kokoomus ynnä sen ystävät tekevät joka päivä lisää sillä joka haluaa nauttia kokoomuksen sosialismista täytyy ensin myydä kaiken omaisuutensa ja tulla keppikerjäläisenä suuren ja mahtavan sosiaalitädin kuulusteltavaksi .

    Äänestä

  • helvetti edessä kirjoitti:

    On todella fantastista, että liityttiin täysjäsenenä rahaa myöten liittoon. Nyt kaikki on todella päin helvettiä.

    Tarjakin hoki tuota globaalisaatiota presidenttinä innokkaasti kun oli presidentti. Tämä on myös sitä globaalisaatiota samalla ja erityisesti sitä se on kun 1,3 miljardinen Kiina vie työpaikkoja ja 1,3 miljardinen intia myös.

    On hauskaa globaalisaatiota ja sekin on globaalisaatiota kun tämän päivän rasismifoobikot ottaa planeetan vähiten kouluttautuneita elätettäviksi (=ei koulua laisinkaan). pitää olla ihonväriä katsos ja iavan sama, mitä sen ihonvärin alla on. Vaikka olisi pahainen raiskaaja pakomatkallaan jostain afrikan sydämmestä.

    Pääasia että on niinkö väriä ja kulttuuria. en vain tiedä mitä kultturia, koska kulttuuriin kuuluu olennaisesti tekeminen ei oleskeleminen.

    Ja sitten vielä islamine levitystä myös, kyllä on ihkuu globaalisaatiota ja monikulttuuria joo.

    hel...ve-tin fantastista fanttasiaa,joka ei taaskaan eikä vieläkään koske suomea.
    täällä fantastiset hallitaan, kuten ketjun alussa ja välillä todettu.

    kun tieto-taito ja työt annettu maailman käsiin,pitää olla fakiiri,joka saa saman saannon tulevaisuuteen luotua. on nimittäin ajat muuttuneet ja pysyvästi.
    fantasiat on niin tiukassa ja lyhyissä jaksoissa tulevaisuudessa,ettei sitä edes vielä tajuta.

    Äänestä

  • suomisheikki kirjoitti:

    hel...ve-tin fantastista fanttasiaa,joka ei taaskaan eikä vieläkään koske suomea.
    täällä fantastiset hallitaan, kuten ketjun alussa ja välillä todettu.

    kun tieto-taito ja työt annettu maailman käsiin,pitää olla fakiiri,joka saa saman saannon tulevaisuuteen luotua. on nimittäin ajat muuttuneet ja pysyvästi.
    fantasiat on niin tiukassa ja lyhyissä jaksoissa tulevaisuudessa,ettei sitä edes vielä tajuta.

    r745674j

    Äänestä

kuvitelmineen eu:n, joten tuskin edes "tikasaskelmat" riittää maapallolla edes gloppaalisti.
kasvu tarkoittaa vain lisää keinotteluvelkaa ja seurauksena paljon ongelmia mm.suomeen ja eurooppaan.
eu on väkipakolla luotu roistoviritelmä,joka ei kerrassaan voi toimia. eu tappaa asukkaansa kaikin mahdollisin keinoin.

Äänestä

Eipä enää ole pitkäaikainen ilo

Äänestä
  • joidenkin ilo kansan verta raastaa

    Äänestä

  • edelleen lisää työttömiä ja nyt JO sanovat,että "PITÄISI" alkaa tekemään jotakin.
    voi vi..t.tu mitä sakkia eu-kahelit ovat.
    ...että jokohan tuota pitäisi vaiko ei vielä kannata reakoida....huh huh...

    Äänestä

EU:sta ei ole vielä kukaan kyennyt kertomaan mitä todellista ( siis yksilöityä) etua siitä olemme saaneet , ainoa mitä hoetaan kyllästymiseen asti , on tämä ns vapaa liikkuminen ja että euroopan sisällä ei tarvitse vaihtaa rahaa.
Itselläni ei kylläkään ole koskaan ollut mitään vaikeuksia liikkua missäänpäin maailmaa ennen eu:takaan , eikä myöskään rahanvaihto ole ollut mikään ongelma eikä vaiva , joten kertokaa nyt EU:n ja Euron puolustajat jotain todellista etua .

Äänestä
  • ei voi kertoa hyvää,kun ei ole kuin huonouksia.
    jos joku keksii parannuksen,olen satavarma,että se tai ne olisi voitu selvittää ja sopia paljon helpommin ilman eu:n roistoviritelmää.
    olisi säästytty suurilta menetyksiltä ja veloilta,....piiiitkä lista.

    Äänestä

Sen ovat aiheuttaneet SUOMEN päättäjät. Eu ei päätä asioistamme vaan poikkeuksellisen tyhmä ja osaamaton loispummipoliitikkojen joukko.

Äänestä
  • on valinnut nämä kuuluisat suomen "päättäjät" ? olisiko tyhmä kansa ?

    ja ketkä suomessa hyväksyy vielä jatkuvasti uusia omituisia ennätyksiä tekevän
    eu:n ?

    eu:ssa päätetään todella suuri määrä suomenkin asioita ja melkein sekin,koska sinä saat käydä pas..kalla ja minne sen lykkäät lähes kelloaikoja myöten. näin toimii eu.

    Äänestä

Eipä ole EU:n puolustajilta tullut ketjuun ainuttakaan asiaa josta olisi tavalliselle kansalaiselle ollut hyötyä .

Äänestä
  • on mahdottomuus puolustaa kun puolustettavaa ei ole.
    eu on euroopan detroit, joka horjuu joka suuntaan tietämättä mihin suuntaan olisi sopivaa kaatua. euroopan perusta on jo murennettu ja murenee joka suunnalta,
    joten kuolettva isku tulee tukehtumalla omaan ahneeseen takapihan euroson--taan.

    Äänestä

Tallinassa maksoi rööki aski 2.40 e ja Fresta pullo 6.50 e eläköön vapaus.

Äänestä

tässäkin aloituksessa äänestys-peukut nollataan jotta oikea kansan suhtautuminen ei paljastuisi

Äänestä
  • Stubb näitä miinustelee.

    Äänestä

  • raukkamaista toimintaa,kuka tekenee. täytyy olla joku eurokiimainen pösilö,joka
    äänesti aikoinaan väärin ja nyt hirvittää totuuden ilmentymät.
    aurinko jaksaa paistaa,mutta eu sammuu varmasti,toivottvasti jo tänään.

    Äänestä

Jos suomi Ei olisi eu niin palkat olis paremmat ja eläkkeet vienti vetäisi hyvin ja oltaisiin varakasvaltio ja työttömyys oli lähes nollaa.

Kun nyt jo virolaisista ja venäläisitä ,puolaisista halpaduunareita on suomessa noin 300 000 osa asuu jo suomessa ja osa keikka duunareita.Koko ajan lissääntyy joka vuosi.

Myös asuntomarkinoilla ja kesämökki markinoilla omistuksia on paljon nykyään
myös .Se vaikuttaa asuntojen hintoihin kun tarjontaa ei ole ollut liian suuria määriä ja sama myös tämä pakolaispolitiikka kun asuntoja menee niille ja sosialimenot kasvaa koko ajan niin se vaikuttaa kaupinkienvuoran asuntojen hintoihin ja myös yksityisten vuokra asuntojen hintaa kun ottajia on heti 500 henkilöä vaikka vuokra on jo niin korkea että sillä maksai jo omankämpän lainakulut ja vastikkeen.

Äänestä

Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat olleet paljon älykkäämpiä kuin suomalaiset. Aina.

Äänestä

Jyrki ja Jutta myy meidät velkaorjiksi kansainvälisille riskisijoittajille!

Äänestä
  • typerysten tekemiin ja uusiin typeryyksiin voi ja pitää vaikuttaa kansalaisten tarvittaessa mekkalan avulla.
    kun tollot tekee mitä sattuu ilman tajuntaa,yhteys heihin heti ja suurella voimalla.
    ei ne muuten tajua,,ne uskoo olevansa maanpäällisiä neropatteja ja paikallisia jumalia asuinpaikkana suomi,jonka asioista eivät ymmärrä mitään.
    käytännössä ovat pilanneet suomen laidasta laitaan,eikä loppua näy.
    niitten eurokiima on aivan uskomaton ja kaikki vääryys tehdään rahan ja omaisuusvirtojen siirron takia aina köyhiltä rikkaille kaikin keinoin.

    Äänestä

  • jutta lupasi taas lisämenoja,kypros saa rahaa,vaikka on venäjän mafian koti- ja pesukonepaikka.
    kyllä eu:ssa on ihanaa,meillä on varaa millä mällätä & mellastaa ja jos ei ole,lainataan lisää itselle ja annetaan ne vaikka muillle. solidaarisuus meillä on suurinta maailmassa,aivan fantastista kautta sheikin ja heikin.

    Äänestä

  • mafia nielee kaiken kirjoitti:

    jutta lupasi taas lisämenoja,kypros saa rahaa,vaikka on venäjän mafian koti- ja pesukonepaikka.
    kyllä eu:ssa on ihanaa,meillä on varaa millä mällätä & mellastaa ja jos ei ole,lainataan lisää itselle ja annetaan ne vaikka muillle. solidaarisuus meillä on suurinta maailmassa,aivan fantastista kautta sheikin ja heikin.

    Kertakaikkiaan fantastista kun Kyproksellekin aletaan rahaa jakamaan, mutta ei riitä rahaa edes lastensairaalan rakentamiseen. Ovatko meidän päättäjät olenkaan terveitä päästään.

    Äänestä

Tähän on pakko saada nostetta,on niin hyvä ketju !

Äänestä

Tämä on ihanaa, kohta pääsemme entistä ehompaan euvostoliittoon!

Ihan vanhan sydäntä lämmittää.

Äänestä
  • soini on pettänyt väkensä täysin, näkemiin.

    soini haluaa eläkevirkaan eu:n, siinä suurin syy jättää muut tuuliajolle ja itse valmistua
    suureen eläkkeeseen jos henki pysyy.

    myös toiminnat ja puheet muuttuneet kuin takin kääntö. ei mehua enää.

    Äänestä


  • PS ei pelasta :( kirjoitti:

    ilmassa nuo soinin ajatusten muutokset. ryynit on sulaneet,jäljellä vain pettymys.
    se on sitten putous ja petosjytky. hyvästi siunattu soini. ala paaviksi,voi onnistua paremmin.
    ajatelmat eu:sta ovat kuitenkin vääriä,koska eu:n toiminnan jatko on sula mahdottomuus,
    on pelkkää keinotekoista hinkuyskän ja astman henkitoreen hoitoa,joka ei parane tässä elämässä milloinkaan.

    eu:n ilmastokäry ja tämä aika ei yksinkertaisesti luo enää onnistumisen mahdollisuuksia,on niin paljon asioita,joita
    eu ei enää pysty korjaamaan. maailman muutokset ei ole eu:n hallinnassa,ei nyt,ei huomenna,kuvitelmat ja luulo ei enää riitä,myös kaikki kouluopit on loppuun kaluttu.

    valitan, vain purkutuomio voi muuttaa hieman asioita,
    koska siten jokainen maa kulttuureineen pystyy jotenkin hiljalleen sopeutumaan omin tavoin ja muiden lähialueiden avulla,mutta tooodeeella hitaasti.

    voimakas..kiihtyvä kehitys kaikessa ja kaikkialla tuotteissa,tuotannoissa ja tiedon lennon vuoksi sylkee jokaisen maan silmille jatkossa enemmän ja enemmän. köyhät henkilöt ja maat ei millään pääse kuin korkeintaan kärryn perälaudalle istumaan,suuria määriä jää seisalleen ja kaatuu paikoilleen.

    ainoat takuutuotteet ovat työttömyyden korkea kurssi ja lisääntyvä pahoinvointi.

    valitan,näin fakta-asiat vaan menee,eikä mikään keinotekoinen näköispatsas eu pysty asioita korjaamaan.

    Äänestä

  • leijaillut pitkään kirjoitti:

    ilmassa nuo soinin ajatusten muutokset. ryynit on sulaneet,jäljellä vain pettymys.
    se on sitten putous ja petosjytky. hyvästi siunattu soini. ala paaviksi,voi onnistua paremmin.
    ajatelmat eu:sta ovat kuitenkin vääriä,koska eu:n toiminnan jatko on sula mahdottomuus,
    on pelkkää keinotekoista hinkuyskän ja astman henkitoreen hoitoa,joka ei parane tässä elämässä milloinkaan.

    eu:n ilmastokäry ja tämä aika ei yksinkertaisesti luo enää onnistumisen mahdollisuuksia,on niin paljon asioita,joita
    eu ei enää pysty korjaamaan. maailman muutokset ei ole eu:n hallinnassa,ei nyt,ei huomenna,kuvitelmat ja luulo ei enää riitä,myös kaikki kouluopit on loppuun kaluttu.

    valitan, vain purkutuomio voi muuttaa hieman asioita,
    koska siten jokainen maa kulttuureineen pystyy jotenkin hiljalleen sopeutumaan omin tavoin ja muiden lähialueiden avulla,mutta tooodeeella hitaasti.

    voimakas..kiihtyvä kehitys kaikessa ja kaikkialla tuotteissa,tuotannoissa ja tiedon lennon vuoksi sylkee jokaisen maan silmille jatkossa enemmän ja enemmän. köyhät henkilöt ja maat ei millään pääse kuin korkeintaan kärryn perälaudalle istumaan,suuria määriä jää seisalleen ja kaatuu paikoilleen.

    ainoat takuutuotteet ovat työttömyyden korkea kurssi ja lisääntyvä pahoinvointi.

    valitan,näin fakta-asiat vaan menee,eikä mikään keinotekoinen näköispatsas eu pysty asioita korjaamaan.

    nyt eri herrakerhot aloittaneet kisailun keskenään,kenellä on todellinen valta,kenen pitää ketäkin kuunnella ja kuka on ketäkin suurempi herra viisauksissaan ja hölmöyksissään.

    eri tasojen herrakerhojen keskinäinen "taistelutietous" oli tiedossa ennen eu:n alkua,
    näin "asioiden" hoito & merkitys joku pvä muuttuu ja nyt on saavutettu aika,
    jolloin aletaan taistella vain jokaisen herrakerhon keskinäisestä vallasta,rahasta ja eri herratasojen päätöksien sisällöistä merkityksineen.
    lisäksi ollaan perustamassa lisää "kerhoja" ja tietysti kuluja,jotka jo nyt ovat valtavat.

    näin supertollot eu-herrat osoittaa kasvavaa ja röyhkeää vallanhimoaan ja vi..ut veisaa eri maiden kansalaisten kasvavista elämisen ongelmista,hintojen jatkuvasta ja kiihtyvästä noususta,
    velkakierteestä,pahoinvoinnista,köyhyydestä,työttömyydestä,
    asunnottomuudesta,mamujen valtavasta määrästä kasvavine ongelmineen.

    eu-tollojen äärettömän röyhkeä,härski ja ruma toiminta vain pahenee ja jälki on jatkossa tuhon omaa.

    Äänestä

otetaan vaan lisää velkaa, ei meitä huolet paina

Äänestä

taas heitä taas saapuu EU:n avustamina ja suurin suosituksin,noita ihania erilaisia kulttuurien harrastajia vieraiksemme kaikkialle maahan.

avatkaa lukkonne,ovenne,lompakkonne ja autojenne ovet,jotta he pystyvät vapaasti käyttämään tarvitsemiaan asioita ilman rikkomista.
kaikki tavarat,tuotteet ja ideat tulee olla esillä ja helposti saatavilla,näin suomi saa EU:ssa erityisen suositun maan aseman,jota kaikki kunnioittaa.

kansalaisten tulee olla erityisen aktiivisia apua ja toimia heille järjestäessään,jotta tulijoiden mieltymys maahamme saadaan kohotettua,vain siten he tulevat meille myös jatkossa.
he vain lainaavat kaiken tarvitsemansa, he eivät varasta. poliisi ei saa puuttua eikä suuttua rakkaisiin kesävierasiimme,koska eduskunta hallitus haluaa erityisesti suosia heitä ja heidän kaikkia ihanaia ja erityisiä toimiaan.

Äänestä

nyt kyprostellaan,on jo venäjäkin pesukoneruplineen mukana.
kreikka aivan sekaisin,viha ja kiihkot kasvaa ja syystäkin. kaikkeen syyllisiä on vain päättäjät ja saata..nal..liset tolvanapomot...he ovat päättäneet nykytilan.
italiassa syvä sisäinen tauti,korjaus mahdoton.
espanjan työttömät liikkeellä läpi euroopan ja siitähän vaan ongelmat paranee.
saksan työttömyys ja orjapalkkateollisuus pahenee,vaikka puheet muuta.
ruuan hinta jo niin karmaisevaa meillä,ettei pysty ostamaan kohta mitään.

jos noista ja muista tuhansista asioista ei tule ongelmia lisää, olkoon sitten eu voimissaan....mutta niin ei vain tule käymään.
eu-yhtälö on niin kuuma ja väärä,että ratkaisu mahdoton nykyisin pakkokeinoin.
purkaminen helpompaa,kuin pakkoliitoksen vääntö.

Äänestä

KAIKKI TYÖTTÖMÄT HAKEMAAN SAKSAAN TOITÄ!
Romaniat,Kreikat,Espanjat,Bulkariat,Kyprokset;ym.
Sielä talous kunnossa,tarvii orjia

Äänestä

  • saksassa n.82milj. v.2010...joista mamuja n, 16milj.,mutta nyt mamuvauhti kova ja
    luku varmaan 17milj.
    työttömiä "vain" n.6milj. + pimeää väkeä n. 3milj.

    mamut suuri ongelma saksassa monin paikoin heidän rikollisuuden ja käyttäytymistapojen vuoksi. mamut ovat uskomattoman sikamaista väkeä,kaikki sotkee urakalla ja syytää kaiken kaduille ja talojen käytäviin lapsesta aikuisiin. ei voi uskoa ilman kokemusta.

    sosiaalimamuja ja lapsia valtavasti, muijat 90% vain kotona sosiaalipummeina ja lapsitehtailijoina.
    saksalle mamut maksaa todella älyttömästi maltaita.
    kallis elättää mamuja,sossiapu,lapset eri vaiheissaan,asunnot,sotkujen siivous,virkavalta,rikollisuus,pimeä työ...jne.

    työt orjapalkkaisia suuri osa. pimeä työ "mamujen kesken" todella suurta,eikä siihen rinkiin pääse kuin mamut.
    ....mutta täytyy myöntää, pieni osa mamuista todella ahkeria,mutta verot ne osaa verottajalta kiertää oikein hyvin...siinä sukulaisuus pelaa täysillä.

    Äänestä

Syynä on varmaan perimä,kun pienestä pitäen opetetaan tekemään
päin helv, kkaria

Äänestä

on täysin kuralla,kerrassaan käy sääliksi 28.3 tulleen tv:n ulkolinja-ohjelman tietojen perusteella.
kansa on pantu todella kontalleen,joten nousu sieltä vie sukupolvien ajan jos koskaan korjaantuu maassa,josta teolliset tai "älylliset" tuotannot puuttuu. pelkillä hedelmillä ja hiekkarannoilla ei asiat parane.

työttömyys "virallisesti" 17%...käytännössä varmaan 25-30%,100 000 koulutettua lähtenyt pitkin maailmaa,palvelut alas,eläkkeet ja palkat alas,mutta tietysti hinnat jatkuvaan kiitonousuun,muuten ei eu:n säännöstö toteudu,
koska joku-jotkut "käppyrät" tulee osoittaa ylöspäin ilman todellisuutta.

kaupungit autioituu..jopa pääkaupunki lissabon,ränsistyy ja muuttuu lähes aavekyliksi. kaduilla asuu ihmisiä enemmän kuin milloinkaan ilman mitään toivoa huomisesta.

rehn ei ole terve päästään,sillä vuotaa kaikki venttiilit ja samoin koko eu-ketkujen troikalla. selvästi rehn valehtelee,eikä vain tajua päätöksiä,joita hän ja eu suoltaa.
eu tappaa koko euroopan,kaiken sen "vähänkin hyvän",jota ennen eu:ta oli.

tuleva tuho on kaameaa jälkeä,on menty täysin liian pitkälle väärin toimien.
eu on sukupolvien ja kulttuurien tappokone,jota vihaa pian jokainen ja todella aiheesta.

jos nykynäkymät on eu-pomojen mielestä oikeaa,heidät tulee laittaa jokainen torille
näytille ja naru kaulaan. kansat päättää,milloin potkuri työnnetään kenenkin
jalkojen alta pois. vain niin voidaan palata todellisuuteen,vähemmän köyhään aikaan kuin nyt ja huomenna.

Äänestä
  • Sama kohtalo on meilläkin vielä edessä, kun tämä tarpeeksi pitkälle menee.
    Ei tule päättymään hyvin tämäkään "rauhanprojekti".

    Äänestä

  • miten oli ennen eu:ta eri maiden tilanne ? varmasti parempi,mutta pankki- finanssilaitosten petos eu on vienyt eri maiden perusasiat maan rakoon.

    miksi eurooppa on tuhottu ?

    Äänestä

  • haluan tietää kirjoitti:

    miten oli ennen eu:ta eri maiden tilanne ? varmasti parempi,mutta pankki- finanssilaitosten petos eu on vienyt eri maiden perusasiat maan rakoon.

    miksi eurooppa on tuhottu ?

    Eurooppa on tuhottu koska valtaan on päässyt samanlaiset rikolliset kuin mitä taloussanomien jutussa kerrottiin. Heitä on sekä EU:n päättävillä paikoilla että suurissa pankeissa. Ja kun rosvot ovat vallassa ja sopineet kekenään saaliinjaosta, niin nyt he ryöstävät niin paljon kuin mahdollista.

    Äänestä

Ensin oli neuvostoliitto kun se hajosi niin tehtiin toinen samanlainen viereen.
Ei isot päättäjät ajattele maansa etuja vaan omia etuja. Ei ihmis luonteeseen kuulu sellainen ja aina se on niin ollut ja tulee olemaan.

Äänestä
  • Jos olisit perillä EU:n taustoista, niin tietäisit että idea EU:hun juontaa jo aikaan ennen Neuvostoliiton perustamista. Virallisetkin sopimukset allekirjoitettiin ennen Neuvostoliiton hajoamista.

    Kannattaisi ottaaa selvää faktoista, niin ei tarvitse nolata itseään elämällä fantasiamaailmoissa.

    Äänestä


Tämä EU juuri sinällään aiheuttaa tätä kurjuutta. EU:hun liittymisen jälkeen kukin maa alkoi elää yli varojensa luottaen siihen, että kyllä isoveli tulee apuun , kun hätä on edessä. Tottakai se hätä tulee ennen pitkää, kun yli varojen eletään, sille ei voi mitään. Jos EU:ta ei olisi ja kukin maa joutuisi mitoittaaan elämänsä resurssien mukaan. tilanne olisi aivan toinen. Kun joutuu itse vastaamaan elämästään, tulee halu elää suu säkkiä myöten. EU on hulttioille surman loukku, mikä vie lopulta kaikilta maksukyvyn.

Äänestä

mitä,miten ja millä keinoilla ns. eu:n ongelmamaat saadaan tuottamaan sellaisia tarpeellisia erilaisia uutuustuotteita jatkuvana virtana,joita vielä joku laadullisesti,hinnallisesti ja uutuuksina todellisina tarpeina ostaa???

tietäiskö jykä vai berluskoni? vaiko rehn tai barroso?
vaiko persujen sampo terho tai soini?
entäpä merkel tai urpo yleväinen?
kuka ja mitä,se minua todella kiinnostaa.

väkeä johtamisiin,suunnitteluun,tuotekehityksiin,tuotantoihin ja toimituksiin ym. toimintoihin on eu-alueella min 25 miljoonaa täysin joutilasta.
mitä järjellistä ja tuotannollista tekemistä tuolle
joutosakille keksitään,kun kaikki uusi kuitenkin pääosiltaan valmistetaan automaatioiden avulla?
lisäpahuus on totuus,että meiltä ei nyt juurikaan mitään tavaraa tai roinaa puutu,
mutta ihmisille tulee silti saada kohtuu palkalla työtä ja siten myös sosiaalista yhtenäisyyttä,köyhillekin.

Äänestä

siellä rysselisä pääsiäisöinä päätettiin ? vai raavittako vain munianne ?
antakaapa tietova,kuka,mitä,missä,miten ja milloin eu lopetetaan kannattamattomana.
oon aatellu jos liityttäis vaikka brasiliaan,sipisko teile? laajennuttas samala vaikka kaukoittään,vois olla hyvä homma. vain mitä?
kuuluu kummia,kun mitkään luppaukset ei piä paikkaansa. onko se niin nyt pääteety?

Äänestä

Toivottavasti tämä rauhanrojekti ei pääty vertenvuodatuksiin.

Äänestä
  • toivotaan niin,mutta eu-alueen työttömyys edelleen lisääntyy,joten yksi tilastokäppyrä on nousussa eu-alkulupausten mukaisesti.
    nousua olla pitää,vaikka "alaspäin"...kenties euroopassa tulee tappolinjat käyttöön.

    Äänestä

Nauti omasta ja koko Suomen kansan tyhmyydestä. Tyhmä kansa äänesti tyhmät poliitikot päättämään. Vielä tyhmempiä ovat kaltaisesi juopot, jotka eivät ole äänestäneet koskaan.

Äänestä

EU luotiin, jotta Euroopan julkiset taloudet ja rahajärjestelmä voitaisiin tuhota. Globaalin talousromahdusken (myös dollari tullaan tuhoamaan) jälkeen alkaa antikristuksen valtakausi,ns.uusi maailmanjärjestys, jolloin varsinainen kidutus vasta alkaa. Joten emme ole nähneet vielä mitään...

Äänestä
  • Antikristuksen valtakausi päättyy ydinasein käytävään maailmansotaan, ihminen tuhoaa itsensä ja kotinsa maapallon.

    Äänestä

Joko niitä halvempia autoja pian saa ?

Äänestä
  • tulee niitä,ootellaan hamaan loppun. tulee eu-tiedote sitten aikanaan.

    Äänestä

On aika ymmärtää että vain itsenäisyys ja kommunismiin siirtyminen voi meidät enää pelastaa!

Äänestä
  • Itsenäisyyden tielle siis!

    Äänestä

  • Erotaan eu:sta kirjoitti:

    Itsenäisyyden tielle siis!

    saatte kokea karmeuksia täysin kahelien eu-päättömien takia.

    Äänestä

suomen työttömyys on jälleen "virallisestikin" saatu 300 000 henkilöön ja pimeät pätkäporukat kitupalkoin päälle.
euroopassa vain 30 000 000 työtöntä ja pimeät päälle. saavutus aivan mahtava ja jatkoa seuraa.

euroopan laskulle ei enää tule loppua, sekin upeaa eu-tappokoneen toimintaa.
kohta alkaa virallinen kansojen tappaminen keinoja kaihtamatta. upeaa...

omassa maassa ei saa kohta edes ruokaa tuottaa ja kasvattaa,tappokone eu kuulemma määrää senkin.

suomen päättäjät vain kehuu "saavutuksistaan". he eivät todellakaan ole yksikään täyspäisiä
puheissaan ja toimissaan.

Äänestä
  • tosi asiaa suomesta ja maailman roistotoiminnoista.

    suomipäättäjät ovat kuin vähä-älyisiä loisia,päättömiä elukoita,jotka vallan ja varallisuuden eu-kiimassa toimii aina vastoin yhteiskuntamme ja kansalaisten etua
    huolehtien vain korkeasti palkatuista ja itsestään...ja ennekaikkea EU:sta. MIKSI ?

    "onneksi" myös suomen nuoret ovat kohta suurtyöttömyyden ansassa,joka on tietoisesti rakennettu "eläkeikää nostamalla" ja ikääntyvät aina ensin pihalle potkimalla. näin kukaan ei voi työllistyä ja elää kohtuullisen tulevaisuuden toiveessa.

    on noissa em. yhtälöissä sellaiset haagan torit,fagerholmit & ainstaini älyttömyydet ja väärinlaskelmat,ettei entiset eikä nykyiset koulutukset riitä alkuunkaan kenelläkään.

    jykä riepu ei käsitä laskelmista,toiminnoista ja tulevaisuudesta mistään mitään,eikä saman pas...kan jauhaminen
    vuosikausia todellakaan tuota kuin pahoinvointia raskaimman jälkeen.

    firmoille vaan veroetuja lisää ja ihmisille orjapalkkaa tai mieluummin työttömyys...on ihanaa olla nuori tai vanha suomessa,tässä erivärikulttuuri rikkauksia himoitsevien sosiaalipummien valtiossa.
    ja kaiken takana järjettömin ihanne EU, tuo maailman kuuluisin ghettoroistojen sekametelisoppatykkiäkin pahempi tappokone.

    Äänestä

Minä lähden lomalle Norjaan ja vien ostovoimani parempaan maahan.

Äänestä

maksaa paljon,mutta vuoret ei mätänäne kuten eu kaikilta osin.
eu on eurooppalaisten petosmylly.
todellisuus on kaikonnut nyt äärimmäisen kauas, sitä ei ole enää olemassakaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eu:n huippukehitystä kirjoitti:

työttömyys ja köyhyys HUIPPULUOKKAA,suurempaa kuin koskaan ennen.

NAUTITAAN nyt jokainen suomalainen koko sydämellä noista etuisuuksista,
kukaan tai mikään ei olisi pystynyt parempaan.

ihaillaan eu:ta ja sen suurtakin suurempia saavutuksia. EU on ykkönen.

voidaan todeta,että jopa neuvostoliitto jää nyt kuudenneksi saavutuksillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu