Mitä jos petyn mieheni kalun kokoon?

pieni?

Hei... Olen nuori nainen ja uskon, että pian tulee päivä kun koen ensimmäisen kertani poikaystäväni kanssa. En ole kysellyt häneltä peniksen pituutta sentteinä tai vastaavaa, olisi erittäin törkeätä. Mutta olen silti saanut kuvan, ettei kyseessä ole mikään suurin mahdollinen. Itse herra on kaluunsa tyytyväinen mutta minua huolestuttaa tulenko tuntemaan samoin. Rakastan häntä niin paljon, että pelkään loukkaavani häntä, jos selvä pettymys näkyy kasvoiltani. Voiko normaalia pienempi kalu olla tyydyttävä? Voiko se olla kiihottava? Millaista on seksielämä miehen kanssa, jolla on normaalia pienempi? Oikeasti minua pelottaa, että petyn kalun pienuuteen ja loukkaan syvästi rakastani.

259

21308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumbomela2

      elikkä tulet aika varmasti pettymään mutta suomen rahallahan näistä selviää

      • Eli olet sitä mieltä, että avauksen rouva, eiku tuleva, saa munaa kunhan hilloa piisaa? Mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

        Avaajalle suosittelen tutustumista nuorien naisten sielunelämään. Niitä paljon tutkineena voin sanoa, että avaus ei ollut nuoren naisen kirjoittama. Eikä vanhemman...


      • raakkuna1

        Olet normaali nainen, ja jokaiselle naiselle on luontojaan asetettu tuollainen reaktio asiaan jonka toit mielestäni hyvin asiallisesti esille. Niin Suomen Kansallistietäjä on kaikesta selvillä, ja kykenin saamaan tietooni äsken ihan peukalon ja etusormen välisellä vaaksamitalla ilmoitettuna että rakastamasi poikaystävän penis on stondiksessakin ainoastaan noin 8 centtiä. Niin tämä asia on ilman ilkkumista selvitettävä morsian ehdokkaalle, että hän on sellaisesta suvusta kotoisin jossa miehet ovat olleet todellakin peniksen koon suhteen tuollaista luokkaa. Mutta kuitenkin normaalin työteliäitä ja rehellisiä naistensa kanssa, ja saaneet sen perusteella itselleen aina kuitenkin vastaavan elinikäisen kumppanin, joka arvostaa miehessään muita ominaisuuksia, ja varmuudella ei vaimokaan ole ollut kovin seksuaalisesti suuntautunut. Joten ymmärrät että kyseessä on kuitenkin luonnon asettama asia, joka säätelee parisuhteiden muodostumista vastakkaisen sukupuolen aidon mieltymyksen perusteella. Joten tämän alustavan selvityksen perusteella ymmärrät että olet kohdannut hyvälaatuisen nuoren miehen muilta ominaisuuksiltaan, ja väitän ennustajan kyvyilläni että hän tulee olemaan onnellisempi erään toisen naisen kanssa. Ja sinäkin tulet kohtaamaan vielä aidon aviopuolisosi joka ei missään suhteessa saa sinua epävarmaksi suhteenne onnistumisesta.


      • mieli pide

        niin mitä olete mieltä olik o hitlerillä erityisen pieni?


      • tapsa.
        h-x kirjoitti:

        Eli olet sitä mieltä, että avauksen rouva, eiku tuleva, saa munaa kunhan hilloa piisaa? Mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

        Avaajalle suosittelen tutustumista nuorien naisten sielunelämään. Niitä paljon tutkineena voin sanoa, että avaus ei ollut nuoren naisen kirjoittama. Eikä vanhemman...

        Niinpä. Kyllä suomi24.n taso on laskenut, todella typeriä trolleja nostetaan otsikkopalkkiin. En kyllä maksa senttiäkään tälle sivustolle missään yhetydessä. Onneksi.


      • mieli pide kirjoitti:

        niin mitä olete mieltä olik o hitlerillä erityisen pieni?

        Joku Jani-Petteri eksyny tänne ja keksinyt "todella" hauskan kysymyksen, ikää enintään 13 vuotta ja kielioppi hyvin hallussa.


      • o tempora
        tapsa. kirjoitti:

        Niinpä. Kyllä suomi24.n taso on laskenut, todella typeriä trolleja nostetaan otsikkopalkkiin. En kyllä maksa senttiäkään tälle sivustolle missään yhetydessä. Onneksi.

        Juu, todellakin niin toimituksen keksimä juttu kun olla ja voi. En tajua miksi näitä sivuston puolelta tehtaillaan. Aitojakin keskusteluja syntyy ihan riittävästi.


      • w-wertti
        h-x kirjoitti:

        Eli olet sitä mieltä, että avauksen rouva, eiku tuleva, saa munaa kunhan hilloa piisaa? Mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

        Avaajalle suosittelen tutustumista nuorien naisten sielunelämään. Niitä paljon tutkineena voin sanoa, että avaus ei ollut nuoren naisen kirjoittama. Eikä vanhemman...

        Minkäs mahtaa, jos ak.alla on ho.ro. Ei riitä minkään valtakunnan tappi, jos ei tapiirilta lainaa. Ja viä kehtaa täällä kehua.


      • suurikoollapitää
        w-wertti kirjoitti:

        Minkäs mahtaa, jos ak.alla on ho.ro. Ei riitä minkään valtakunnan tappi, jos ei tapiirilta lainaa. Ja viä kehtaa täällä kehua.

        Aloittaja taitaa olla hevostyttöjä. Niille pitäisi kertoa ettei se ole ihmisellä saman kokoinen kuin hevosella ja norsulla. Totta kai pettymys loistaa hevostyttöjen kasvoilta.
        Neuvoisin laittamaan silmät kiinni tai valot pois ja ensin tunnustella vaikka käsin millaiselta erektiossa oleva penis tuntuu. Kai sitä sitten kurkatakin voi jos kädessä miellyttävälle tuntuu.


      • mieli pide
        teemu_asd kirjoitti:

        Joku Jani-Petteri eksyny tänne ja keksinyt "todella" hauskan kysymyksen, ikää enintään 13 vuotta ja kielioppi hyvin hallussa.

        niin mitä olete mieltä teenk ö minä taidetta vai olenko vain lilli puti hitleri?


      • heil me
        mieli pide kirjoitti:

        niin mitä olete mieltä olik o hitlerillä erityisen pieni?

        Se tykkäsi kaviaari jutuista ja shampanjat päälle;)


      • Alexander11111111
        o tempora kirjoitti:

        Juu, todellakin niin toimituksen keksimä juttu kun olla ja voi. En tajua miksi näitä sivuston puolelta tehtaillaan. Aitojakin keskusteluja syntyy ihan riittävästi.

        ALOITTAJAN KOMMENTISSA EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! JOS PENIKSEN KOKO MIETITYTTÄÄ, AINAHAN VOI VAIKKA TILATA JOSTAIN SEKSILIIKKEESTÄ MYÖS MIEHILLE SOPIVAN ONTON JATKEEN/(SAMANTYYPPISEN MITÄ NAISPARIT KÄYTTÄVÄT), JOTA VOI TARVITTAESSA HYÖDYNTÄÄ. MUISTA ETTEI OLE ONGELMIA, ON VAIN NIITÄ, JOTKA TEKEVÄT ONGELMIA! iTSE OLEN SEURUSTELLUT MALLI -KALIBERISTEN NAISTEN KANSSA NORMAALILLA VARUSTUKSELLA, EIKÄ KOSKAAN OLE TULLUT ONGELMIA JA JOS JOSKUS TULISI RATKOISIN KYLLÄ NE. SITÄ PAITSI ON PALJON MUUTAKIN, MIKÄ TUOTTAA MIELIHYVÄÄ KUIN KÄSIVARREN KOKOINEN MÖHKYLÄ SISÄÄN SURVOTTUNA. KÄYTÄ AIVOJASI, VÄHEMMÄN JOS NE EIVÄT OLE AJATTELUUN TARKOITETTU! VOIMIA!


      • Alexander11111111
        Alexander11111111 kirjoitti:

        ALOITTAJAN KOMMENTISSA EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! JOS PENIKSEN KOKO MIETITYTTÄÄ, AINAHAN VOI VAIKKA TILATA JOSTAIN SEKSILIIKKEESTÄ MYÖS MIEHILLE SOPIVAN ONTON JATKEEN/(SAMANTYYPPISEN MITÄ NAISPARIT KÄYTTÄVÄT), JOTA VOI TARVITTAESSA HYÖDYNTÄÄ. MUISTA ETTEI OLE ONGELMIA, ON VAIN NIITÄ, JOTKA TEKEVÄT ONGELMIA! iTSE OLEN SEURUSTELLUT MALLI -KALIBERISTEN NAISTEN KANSSA NORMAALILLA VARUSTUKSELLA, EIKÄ KOSKAAN OLE TULLUT ONGELMIA JA JOS JOSKUS TULISI RATKOISIN KYLLÄ NE. SITÄ PAITSI ON PALJON MUUTAKIN, MIKÄ TUOTTAA MIELIHYVÄÄ KUIN KÄSIVARREN KOKOINEN MÖHKYLÄ SISÄÄN SURVOTTUNA. KÄYTÄ AIVOJASI, VÄHEMMÄN JOS NE EIVÄT OLE AJATTELUUN TARKOITETTU! VOIMIA!

        TUO MEGAPENISTEN IHANNOINTI ON VAIN SINKKUELÄMÄÄ -SARJAN MUKANA TULLUT FIXAATIO VAILLA MITÄÄN FAKTAPOHJAA (ON YKSILÖSTÄ KIINNI, KUKA NAUTTII YHDYNNÄSSÄ SYNTYVÄSTÄ KIVUSTA SUUREN LIHAMÖHKÄLEEN ETSIESSÄ TIETÄ SISÄÄN). OMAN KOKEMUKSENI MUKAAN NAISET EIVÄT TARVITSE ISOA PENISTÄ, JOS PARTNERILLA ON VÄHÄNKÄÄN LUOVUUTTA!


      • WinWin
        Alexander11111111 kirjoitti:

        ALOITTAJAN KOMMENTISSA EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! JOS PENIKSEN KOKO MIETITYTTÄÄ, AINAHAN VOI VAIKKA TILATA JOSTAIN SEKSILIIKKEESTÄ MYÖS MIEHILLE SOPIVAN ONTON JATKEEN/(SAMANTYYPPISEN MITÄ NAISPARIT KÄYTTÄVÄT), JOTA VOI TARVITTAESSA HYÖDYNTÄÄ. MUISTA ETTEI OLE ONGELMIA, ON VAIN NIITÄ, JOTKA TEKEVÄT ONGELMIA! iTSE OLEN SEURUSTELLUT MALLI -KALIBERISTEN NAISTEN KANSSA NORMAALILLA VARUSTUKSELLA, EIKÄ KOSKAAN OLE TULLUT ONGELMIA JA JOS JOSKUS TULISI RATKOISIN KYLLÄ NE. SITÄ PAITSI ON PALJON MUUTAKIN, MIKÄ TUOTTAA MIELIHYVÄÄ KUIN KÄSIVARREN KOKOINEN MÖHKYLÄ SISÄÄN SURVOTTUNA. KÄYTÄ AIVOJASI, VÄHEMMÄN JOS NE EIVÄT OLE AJATTELUUN TARKOITETTU! VOIMIA!

        Kiitos Alexander tuosta "käytä aivojasi vähemmän, jos ne eivät ole ajatteluun tarkoitettu" lauseesta. Se on todella rentouttava. Liian moni koettaa pinnistää järkeä itsestään, huonoilla lopputuloksilla. Joskus on parempi kertakaikkiaan vaan luovuttaa ja kaikki sujuukin ihan itsestään.


      • Turbo Urpo
        mieli pide kirjoitti:

        niin mitä olete mieltä olik o hitlerillä erityisen pieni?

        Hitlerillä oli ihan sopivan kokoinen jölli koiran panemista varten. Hänhän ei rakastanut ketään ihmistä, mutta sitäkin enemmän susikoiraansa Blondia.


      • No hei,
        olen vanhempi nainen, mutta ei tulisi mieleenikään seurustella miehen kanssa selvittämättä ensin, mitä me molemmat haluamme.
        Onko tämä nykynaisille/miehille niin vaikeaa? Kysyä suoraan?
        Ehkä, jos katsotaan vain netistä pornoa. Se on todellakin aika paljon erilaista , kuin todellisuus.


      • Kyynikki
        tapsa. kirjoitti:

        Niinpä. Kyllä suomi24.n taso on laskenut, todella typeriä trolleja nostetaan otsikkopalkkiin. En kyllä maksa senttiäkään tälle sivustolle missään yhetydessä. Onneksi.

        Et maksa? Suomi24:n laskuri pitää kyllä huolen mainostajien rahastamisesta.
        Typeristä trolleista olen samaa mieltä. Ei tasossa ennenkään ole ollut hurraamista.


      • PiliKullinen44

        Mukavalle se tuntuu pikkusestakin mulukullista se löysäpillukkii. Aina oon orkasmin saanu vaekka olis kuinka iso ronttonen naesella.. :)


      • pippeli pissiimiseen

        peniksen koolla ei ole varsinkaan jos on pieni,ei revi hyviä pilluja piloille.pienimpippeliset on kiihkeämpiä rakastajia,jaksaa useaan kertaan yössä.ja se on vain lisääntymistä varten.se on tärkeää että siittiöitä tulee elossa pussukoista ulos ja hedelmöittää munasolun.pippeli on lisääntymistä,ja pissimistä varten.


      • blaablaaaa

        No millaisen kuvan olet saanut siitä, jaa se toki muillekkin.


        Vai tarkoititko sellaista mielikuvaa? Koska siis siitähän ei voi olla varma


      • Stadin kundi

        minulla on 6cm penis mutta valehtelen sen olevan 26cm tuolla pitkävetopalstalla mutta todellisuudessa en pysty olemaan edes nuorten tyttöjen kanssa koska ne tirskuivat minulle teini-iässä mutta huomasin että vanhemmat miehet olivat pienestä olemuksestani erittäin kiinnostuneita ja käänsin kelkkani ja elän nyt mieslutkana ja saan kaikkkea kivaa kun tyydytän heidän tarpeitaan ja olen jo itsekkin n.35v mutta kaikki alkoi pienelle pililleni nauramisesta ja tarpeeni voin tyydyttää muihin samanlaisiin.


      • E. Humberdick

        Ja tätä Pashkan jauhamista tulee satoja kommentteja. Kuvapalvelun kuva liimattu päälle.


      • Tutkittu asiat
        Alexander11111111 kirjoitti:

        TUO MEGAPENISTEN IHANNOINTI ON VAIN SINKKUELÄMÄÄ -SARJAN MUKANA TULLUT FIXAATIO VAILLA MITÄÄN FAKTAPOHJAA (ON YKSILÖSTÄ KIINNI, KUKA NAUTTII YHDYNNÄSSÄ SYNTYVÄSTÄ KIVUSTA SUUREN LIHAMÖHKÄLEEN ETSIESSÄ TIETÄ SISÄÄN). OMAN KOKEMUKSENI MUKAAN NAISET EIVÄT TARVITSE ISOA PENISTÄ, JOS PARTNERILLA ON VÄHÄNKÄÄN LUOVUUTTA!

        Tanskalainen tutkimus: Tällainen penis miellyttää naista

        http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,7597.0.html


      • islami/kristii
        Tutkittu asiat kirjoitti:

        Tanskalainen tutkimus: Tällainen penis miellyttää naista

        http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,7597.0.html

        kyllä,tunnettu, koettu, taidettu, tiedetty, koettu, tai tilaisuus kokeneilla todentaaa muistoja koetella muistella, parasta oli tarjota, itseltänikin sivu suun, se kokemattomuus on ehdoton itse kullekkin näissä, sen sanoisin jumalan lähimpänä miehenä, sitten muiden luistaneena kadotukseen ja menoihin, turhuuksien turhuus - sietää siten naiset ihmetellä, oliko sen arvoista, muistamme kaikki aivot on osa mailman parhainta kalua ja suolistomme ... joten, en ehdottele muuta kuin, käteen vetoo ja sitten ei vuotoo, vaan käteeen vetoo, käteen vetoo niin se naisilla ja miehillä sama elin ja .....


      • hashg4
        tapsa. kirjoitti:

        Niinpä. Kyllä suomi24.n taso on laskenut, todella typeriä trolleja nostetaan otsikkopalkkiin. En kyllä maksa senttiäkään tälle sivustolle missään yhetydessä. Onneksi.

        Eikös tämä sivusto ole mainosrahoitteinen? Käymällä täällä maksat Suomi24:n piikkiin joka kerta..


    • pieni?

      Ai, mistäs päättelit etten ole nuori nainen? Ei minun sinulle mitään tarvitse todistella, mutta ihmettelen vain, että miksen voisi olla mielestäsi nainen :)

      No juu, itseppä taisin olla tyhmä, kun kuvittelin, että suomi24:stä voisi kunnollisia vastauksia saada -.-

      • sivupersoona Savosta

        Tää ei oo ees fasus, vai oisko joku aloitteleva fasus?


      • asdddfshxasus

        Kaikille naisille tässä kohtaa tiedoksi, että tälle palstalle EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata eksyä. Tämä palsta on vain ja ainoastaan paikka miesten ja pääasiassa pienen miesporukan paskanjauhamiselle.


      • asdddfshxasus kirjoitti:

        Kaikille naisille tässä kohtaa tiedoksi, että tälle palstalle EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata eksyä. Tämä palsta on vain ja ainoastaan paikka miesten ja pääasiassa pienen miesporukan paskanjauhamiselle.

        Näin on ja naisena feikkaaminen ja sen yrityskin on tuhoon tuomittu :)

        Se onnistuu paremmin noilla muilla palstoilla, joissa ei ole valveutuneita feikinhaistajia...


      • advsbdvsdabnd
        asdddfshxasus kirjoitti:

        Kaikille naisille tässä kohtaa tiedoksi, että tälle palstalle EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata eksyä. Tämä palsta on vain ja ainoastaan paikka miesten ja pääasiassa pienen miesporukan paskanjauhamiselle.

        Mille naisille? Onkos vajakilla tällä hetkellä mekko päällä? Tämä on kaikista järkevin osasto ja täällä on asiantuntemusta eniten koko seksipalstalta.


      • Niinkö?
        asdddfshxasus kirjoitti:

        Kaikille naisille tässä kohtaa tiedoksi, että tälle palstalle EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata eksyä. Tämä palsta on vain ja ainoastaan paikka miesten ja pääasiassa pienen miesporukan paskanjauhamiselle.

        Mitä sinä sitten täällä teet. Pelkäät, että miehesi lukee näitä. Vai?


        .......ja ilmoittelet koko ajan ylläpidolle että poistakaa viesti.


      • Waja
        asdddfshxasus kirjoitti:

        Kaikille naisille tässä kohtaa tiedoksi, että tälle palstalle EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata eksyä. Tämä palsta on vain ja ainoastaan paikka miesten ja pääasiassa pienen miesporukan paskanjauhamiselle.

        Niih täällä nainenkin on miehelle vain kädensija ja astia joka on pehmeä jota on hyvä koskea ja tarttua ja käsitellä.


      • katkarapupili

        "No juu, itseppä taisin olla tyhmä, kun kuvittelin, että suomi24:stä voisi kunnollisia vastauksia saada -.- "

        heh
        tyylipuhdas provokaattorin vastaus.
        minä kysyn ihan tosissani, vaikkkin ihan idioottimaisen kysymyksen, mutta kun vastauksetkin ovat samaa laatua, niin heittäydyn ylemmyyden tunnossani sankariksi :-)


      • Niin..

        Ei aina se koko vaan miten sitä käyttää.. Jos et ole huomannu, tällä palsatalla keskustelut ovat suurin osa täyttä paskaa. Suurin osa porukkaa käyttää aikaansa kirjoittelemalla asiattomia kommentteja olipa kyse vitusta tai viidakosta.


      • Kummaallista

        Arka paikka miehille toi koko, ainakin sellaisille joilla ei..21.Itse ovat kyllä haukkumassa naisten rintoja ym.


      • tuppi kull.makarva

        Yes nyt sä hokasit tuon ihan ite!!!!!!!!!!!


    • hmpest

      Niin missä muualla sanotaan asioita suoraan. Lehdissä on joskus sievisteliviä seksineuvoja, mutta ei mitään oikeasti siitä mitä asioita ihminen seksin saralla kohtaa. Se on muutakin kuin kynttilöitä ja tuoksuja. Joskus tosiaan poikaystävällä voi olla liian pieni kalu.

      • Niin, saattaahan

        sillä pojulla olla pieni mutta olen tavannut monia naisia ja jopa tyttöjä joiden pimpero on suoraan sanottuna sellainen rempsa että sinne sopisi kevyesti vaikka minkälainen hevosen jortikka. Voihan se olla myös niin että siellä on sellainen rassi käynytkin paremman puutteessa.


    • ----

      Näin lähtökohtaisesti voidaan sanoa, että kaljuilla se on yleensä isompi ;-) Johtuu runsaasta testosteronista joka on vaikuttanut jo kasvuiässä.

      • Saattaisi vaikka pitää paikkaansa, ainakin jonkin verran...

        Me tuuheatukkaiset voisimme hakea sakset ja ja partakoneen ja alkaa hämäyshommiin. Isomunaista kumppania etsinyt on hämillään, kun housut pudotetaan, mutta silloin on jo myöhäistä.

        Ennen seksihommien alkua on hyvä vakuuttaa kumppani siitä, että sidontaleikeillä tulee aloittaa kaikki uudet suhteet ja myös täytyy pitää huoli, että itse toimii sitojana.

        Koska kaikki alle 18 sentin omaavat ovat maailmanmestaruustason sekstaajia, niin isomunaista hakenut saattaakin purskahtaa itkuun ja syvästi katua aikaisempia arvovalintojaan... Sellaisia kyytejä on meillä valekaljuilla annettavana :D


      • eräs lukija
        h-x kirjoitti:

        Saattaisi vaikka pitää paikkaansa, ainakin jonkin verran...

        Me tuuheatukkaiset voisimme hakea sakset ja ja partakoneen ja alkaa hämäyshommiin. Isomunaista kumppania etsinyt on hämillään, kun housut pudotetaan, mutta silloin on jo myöhäistä.

        Ennen seksihommien alkua on hyvä vakuuttaa kumppani siitä, että sidontaleikeillä tulee aloittaa kaikki uudet suhteet ja myös täytyy pitää huoli, että itse toimii sitojana.

        Koska kaikki alle 18 sentin omaavat ovat maailmanmestaruustason sekstaajia, niin isomunaista hakenut saattaakin purskahtaa itkuun ja syvästi katua aikaisempia arvovalintojaan... Sellaisia kyytejä on meillä valekaljuilla annettavana :D

        :O) :o)))))))))
        en voinut olla naagramatta


      • Kkhftukoy

        Tunnen kaljuuntuvia piipittäjiä monia, ja vitut niillä testosteronia sen enempää. Parran runsas kasvu kylläkin kertoo mulkunkoon isoudesta.


      • Sipi-Vaari
        Kkhftukoy kirjoitti:

        Tunnen kaljuuntuvia piipittäjiä monia, ja vitut niillä testosteronia sen enempää. Parran runsas kasvu kylläkin kertoo mulkunkoon isoudesta.

        Hai kun abituurientit saavat lakkinsa maan neitsyet menettävät neitsyytensä.


      • ...
        Kkhftukoy kirjoitti:

        Tunnen kaljuuntuvia piipittäjiä monia, ja vitut niillä testosteronia sen enempää. Parran runsas kasvu kylläkin kertoo mulkunkoon isoudesta.

        Hyvä hyvä, parrankasvu kertoo yhden asian, puberteetti on ohi. Kaljuus sen sijaan nimenomaan kertoo siitä, että testosteronia on paljon, jopa niin paljon että sitä riittää päänahkaan asti muuttumaan dihydro testosteroniksi. Pitkäleteillä on enemmän estrogeenia ja vähemmän testosteronia kehossa ja tästä syystä hiukset kasvaa, eli siis pitkäletit ovat hormooniensa puolesta aikamoisia neitejä kaljuihin nähden.


      • kasvuhuonekaasu

        "Johtuu runsaasta testosteronista joka on vaikuttanut jo kasvuiässä. "

        ehkä jossain turuuuus testosteroni on myös kasvuhormoni :-)


      • masa44
        h-x kirjoitti:

        Saattaisi vaikka pitää paikkaansa, ainakin jonkin verran...

        Me tuuheatukkaiset voisimme hakea sakset ja ja partakoneen ja alkaa hämäyshommiin. Isomunaista kumppania etsinyt on hämillään, kun housut pudotetaan, mutta silloin on jo myöhäistä.

        Ennen seksihommien alkua on hyvä vakuuttaa kumppani siitä, että sidontaleikeillä tulee aloittaa kaikki uudet suhteet ja myös täytyy pitää huoli, että itse toimii sitojana.

        Koska kaikki alle 18 sentin omaavat ovat maailmanmestaruustason sekstaajia, niin isomunaista hakenut saattaakin purskahtaa itkuun ja syvästi katua aikaisempia arvovalintojaan... Sellaisia kyytejä on meillä valekaljuilla annettavana :D

        Mahoton kun rupes naurattamaan,sori.....


      • korviksenkera
        ... kirjoitti:

        Hyvä hyvä, parrankasvu kertoo yhden asian, puberteetti on ohi. Kaljuus sen sijaan nimenomaan kertoo siitä, että testosteronia on paljon, jopa niin paljon että sitä riittää päänahkaan asti muuttumaan dihydro testosteroniksi. Pitkäleteillä on enemmän estrogeenia ja vähemmän testosteronia kehossa ja tästä syystä hiukset kasvaa, eli siis pitkäletit ovat hormooniensa puolesta aikamoisia neitejä kaljuihin nähden.

        Kaljut on niitä kokovartalo k***iä.


      • Kyllä,
        Sipi-Vaari kirjoitti:

        Hai kun abituurientit saavat lakkinsa maan neitsyet menettävät neitsyytensä.

        ylioppilas Larvanto onkin kova panomies kun laitumelle pääsee.


      • kuutamolla.,.
        ... kirjoitti:

        Hyvä hyvä, parrankasvu kertoo yhden asian, puberteetti on ohi. Kaljuus sen sijaan nimenomaan kertoo siitä, että testosteronia on paljon, jopa niin paljon että sitä riittää päänahkaan asti muuttumaan dihydro testosteroniksi. Pitkäleteillä on enemmän estrogeenia ja vähemmän testosteronia kehossa ja tästä syystä hiukset kasvaa, eli siis pitkäletit ovat hormooniensa puolesta aikamoisia neitejä kaljuihin nähden.

        Testosteroidit kun menee kaljuun niin alapäästä jää uupumaan se on lääketieteellinen totuus.

        Riittääkö naisille että saavat silitellä vain kaljua?


    • pienonen

      koolla ei naida vain taidolla
      iso muna on vain pahaksi naiselle
      jos sulla on lehmän vittu niin on eri asia
      mut naisen tavaraan on sopiva suomalaisen miehen 13 senttinen kalu

      • Nainen85............

        13 senttinen :D se on kyllä ihan liian pieni, mietippäs nyt itsekin ettei se muna kokonaan mitenkään onnistu sisälle uppoamaan. Ei tuollaiset pikkunakit tunnu missään, lähinnä ärsyttää, vähintään 18-19 cm pitää olla.


      • huhhuh
        Nainen85............ kirjoitti:

        13 senttinen :D se on kyllä ihan liian pieni, mietippäs nyt itsekin ettei se muna kokonaan mitenkään onnistu sisälle uppoamaan. Ei tuollaiset pikkunakit tunnu missään, lähinnä ärsyttää, vähintään 18-19 cm pitää olla.

        Harvemmin sinne kukaan muniaan työntää, ellei se? ole ämpärin kokoinen !


      • pippeli 16
        Nainen85............ kirjoitti:

        13 senttinen :D se on kyllä ihan liian pieni, mietippäs nyt itsekin ettei se muna kokonaan mitenkään onnistu sisälle uppoamaan. Ei tuollaiset pikkunakit tunnu missään, lähinnä ärsyttää, vähintään 18-19 cm pitää olla.

        Minulla on 16 senttinen ja aika paksu, aika moni nainen on ollut tyytyväinen..:)
        Pano on taitolaji, iso kalu tietty plussaa jos väljät paikat rouvalla..:)


    • Jorma123546

      Niin mikä se tässä ongelma olikaan.
      Ei se mukavalta tunnu liian väljilläkään vesillä soudella..
      Liian tiukassa tavarassa yleensä taas naisella ei ole hyvä fiilis missään vaiheessa..
      Mutta eihän sitä varmaan kukaan sun puolesta tule tietämään ennen kuin kokeilette, mistä sitä tietää vaikka yllättyisit ihan positiivisesti.

      • eevertti1

        Väljillä vesillä tuntemus on kuin nyrkkiä ladonovella puis!!


    • Isokynä itse

      Naurettavaa. Eikös keskinäinen kiintymys ole tärkeintä? Itselläni on tosin 19 sentin kalu ja jopa 5 sentin paksuinen, mutta senpä kanssa voi käydä niin, että se harvoin seisoo todella lujaa. Koosta johtuen useimmiten kalu on kuitenkin jonkinverran "löysä", vaikka seisookin niin paljon että naintia voi tehdä.
      Jos jätkäkaverillasi seisoo lujaa, mutta on muuten pieni niin menkää pornokaupasta hakemaan "peniksenjatke" jatkokappale, jolla saa pienemmänkin munan isommaksi.

      • ---BigLover---

        Kannattaisi ehkä lekurissa käydä, omalla kundilla on isompi kuin sinulla, ja se kyllä seisoo kunnolla, eikä lepuuttele aktia-aikoina. Luultavasti voit auttaa asiaa, esim potenssilääkkein, lerputtele ei ole normaalia seksin aikana. Ei tuo todellakaan koosta johdu, vaikka niin luulet.


      • saat haluatko
        ---BigLover--- kirjoitti:

        Kannattaisi ehkä lekurissa käydä, omalla kundilla on isompi kuin sinulla, ja se kyllä seisoo kunnolla, eikä lepuuttele aktia-aikoina. Luultavasti voit auttaa asiaa, esim potenssilääkkein, lerputtele ei ole normaalia seksin aikana. Ei tuo todellakaan koosta johdu, vaikka niin luulet.

        nii .... in ja kuvastotkin vaihtelee ja tiedämme eri kulttuurien ja uskontojen käytellä erilaisia ja missä ennättää niin ettei ennätäkkään saakeli noi pikaiset panot ja lapsetkin sitten isättömiä Pietari katulapsoia ja asunnottomia ja kodittomia ja ...


    • Tietotaito

      Sillä pienellä on se etu, että terska osoittaa kohti taivasta eikä maata kuten suurella. Se on myös kova kuin rautakanki. Omistaja yleensä osaa käyttääkin sitä verrattuna ison omistajaan.

      Et varmasti pety.

    • liian pieni muna?

      vai liian iso kenno?

    • Jätä se

      Sika !

    • valssaajakonepajalla

      Pienimunaisten itsepetosta... kyllä se on iso joka tuntuu, kysykää vaikka naiseltanne!

      • HESANGIMMA***

        TOTTA!!!!!


      • Stadinkundi 50V
        HESANGIMMA*** kirjoitti:

        TOTTA!!!!!

        Hesangimmakin on varmaan maaltatullut. Aito stadilainen nimittäin olis stadingimma.

        Maaltatulleet puhuvat aina "Hesasta", Stadilaiset "Stadista".


    • Huoh, ap=pissis

      Mistä ihmeestä aloittaja tietää, että poikaystävän kalu on liian pieni? He eivät ole vielä sekstailleet, mutta tietää kuitenkin eli on siis nähny tämän alastomana? Muta asiaan: kukaan nainen ei voi olla niin inhottava, että näyttäisi miehelle pettymyksen asiasta, jolle mies ei mitään voi. Ei siinä auta muu kuin niellä asia.

      • Stadinkundi 50V

        Sekstaillet (Sekstailu=suutelemista) varmaan ovat, mutta eivät ole harjoittaneet SEKSIÄ.

        Täällä stadissa on sekstailu ollut kautta aikojen suutelemista tarkoittavaa.

        Tiedoksi teille maaltatulleille.


    • 22cmmmm

      pieni munasten pitäs tulla katsomaan vierestä kun 22cm pitkällä ja paksulla kalulla pannaan naista..näkisisitte miten nainen nauttii..

      • Ei, ei, ei

        Vai 22 cm. Liian iso, eipä kiihottaisi nähdä!


      • niin varmaan..
        Ei, ei, ei kirjoitti:

        Vai 22 cm. Liian iso, eipä kiihottaisi nähdä!

        Heh heh. Kateelliset pikkupippelit...


    • Näin asiat ovat

      Kyllähän miehen peniksen koko on suhteen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, se on selvä.

      Itse olen pienikaluinen mies ja kaikki 3 seurustelusuhdettani on tyssännyt pieneen kaluuni, siis naiset ovat jättäneet minut siitä syystä.
      Kaluni on erektiossa noin 14 cm ja uskoisin että paksuutta on suht normaalisti, mutta eihän näin lyhyt riitä näille nykynaisille kun ovat tottuneet pornovideoita katselemalla ja myös tosielämässä kookkaampiin meloihin.

      Olen jo 40 - vuotias ja en enää aio edes yrittää suhdetta vaan elelen yksinäni tätä elämää ja monasti mietin että minkähänlainen olisikaan ollut elämäni kulku jos minullakin olisi ollut kunnollisen kokoinen penis.

      • ...mitä skeidaa!

        Voin vakuutta, että elämäsi imisi niinsanotusti p3rsettä pilillä. Raamattu ehdottaa naimattomuutta parhaana vaihtoehtona, intialaisten srimad bhagavatamissa, taas on mm. otsikot "nainen portti h3lvettiin" ja "perhe elämän synkkä kaivo". Se on vain niin, että naisten kanssa ei kannata ryhtyä yhtään mihinkään. En toki homoilua kannata, vaan sanon nyt sitä, että se on oikeasti ihan jokapäiväinen stressi. Oikein sääliksi käy niitä piruoparkoja joilla on todella nätti tyttöystävä, koska eipä vissiin ole tuhat tyyppiä kiipeämässä päälle, tai vaihtoehtoisesti JO kiivennyt päälle.

        Jos onkin iso kulli, niin se tarkoittaakin sitten sitä, että jatkuvasti saa olla naimassa, kun niskasärkykään ei naisella enään hellitä ilman panemista. Kusisempi juttu jos tulet ennemmin, kuin nymfo muijasi. Mehut on jo sinusta lähtenyt, mutta homma jäikin kesken. Nainen toki pidättää oikeuden saada tyydytyksensä joltain muulta... rikkaammalta, komeammalta, fiksummalta, menestyneemmältä, kuuluisammalta... jne... jne...


      • Oikeesti hyvä

        Kuulehan nimim. Näin asiat ovat. 14 cm.nen ei ole pieni, vaan ihan hyvänkokoinen. Kyllä sut on jätetty jostain muusta syystä. Et kai koko ajan väheksy itteäs (ja kalusi kokoa) naisille. Sellainen on luotaantyöntävää. Mä rakastan miestä, jolla on erektiossa oikeesti 8-9 cm, enkä ikinä vaihtas häntä isokaluisempaan. Isommastakin on kokemusta.Silti hän on paras ja osaa tyydyttää naisen. Se rakkaus katsos on kaiken A ja O.


      • hullu maailma
        Oikeesti hyvä kirjoitti:

        Kuulehan nimim. Näin asiat ovat. 14 cm.nen ei ole pieni, vaan ihan hyvänkokoinen. Kyllä sut on jätetty jostain muusta syystä. Et kai koko ajan väheksy itteäs (ja kalusi kokoa) naisille. Sellainen on luotaantyöntävää. Mä rakastan miestä, jolla on erektiossa oikeesti 8-9 cm, enkä ikinä vaihtas häntä isokaluisempaan. Isommastakin on kokemusta.Silti hän on paras ja osaa tyydyttää naisen. Se rakkaus katsos on kaiken A ja O.

        Onkohan kyse siitä että mies on itse pelännyt omaa kokoaan ja myös pelännyt naisten suhtautuvan häneen vajavaisena miehenä jolloin mies on käyttäytynyt nöyrän ja kiltin miehen tavoin. Joillekin naisille kelpaa kiltti tossun alle laitettava mies jonka he haluavat muuttaa "kunnolliseksi mieheksi". Myöhemmin nainen kuitenkin toteaa että tätä kautta miehestä tulee äärimmäisen nöyrä sen sijaan että miehestä tulisi itsevarma ihminen. Sitten nainen löytää sen todellisen uroon joka on äärimmäisen itsevarma jonka jälkeen kiltti mies jätetään. Tämä itsevarmuus voi perustua suuriin lihaksiin, hienoon BMW:hen tai vaikkapa suureeen alapäähän. En sitten tiedä kuinka suurta merkitystä näillä lihaksilla tai suurella peniksellä on parisuhteen kannalta. BMW:llä pääsee kyllä kauppaan jos ei pidä liikunnasta.

        Syyksi jättämiseen nainen voi sanoa pienen peniksen koska nainen ei halua musertaa miestä kertomalla miehelle totuuden. Totuus on se että nainen on hullu ja haluaa hullun miehen, eli sellaisen miehen joka arvostaa lihaksia ja BMW:tä. Lihaksien tai BMW:n avulla mies pärjää toisia miehiä vastaan. Samoin peniksenmittauskilpailuissa pisin mies voittaa jolloin lyhyet miehet joutuvat häpeämään omaa lyhyyttään.


      • ex SEPEPESESSEX
        Oikeesti hyvä kirjoitti:

        Kuulehan nimim. Näin asiat ovat. 14 cm.nen ei ole pieni, vaan ihan hyvänkokoinen. Kyllä sut on jätetty jostain muusta syystä. Et kai koko ajan väheksy itteäs (ja kalusi kokoa) naisille. Sellainen on luotaantyöntävää. Mä rakastan miestä, jolla on erektiossa oikeesti 8-9 cm, enkä ikinä vaihtas häntä isokaluisempaan. Isommastakin on kokemusta.Silti hän on paras ja osaa tyydyttää naisen. Se rakkaus katsos on kaiken A ja O.

        lahjoittaisin uusimman dildomme, suunnittelen tosin sitä (saunassa) = sademetsissä, mutta ostaa saa ellei lahjoittajaa löydy, valmistusvaiheessa kokeilen parhaillaan eri muro-osa aikatauluissa heittoa (luonnollisesti orgasmi), naiset jäi vähemmälle, aihetta olisi ollutkin naiset olla kiinnostuneina ...................


    • kikulimies

      Ite treenailin aivan vihtun pitkään himassa perusvehkeellä ja kun vihdoin ja viimein sain naisen käsiini, niin johan alkoi työ tekijäänsä kiittään. Nyt jopa asutaan yhdessä ja lapsikin tuli, kun ämmä ei pystynyt elämään ilman!

      • pidä kii jos saat

        Loistava asenne ja meininki, tykkään! :]


    • Ongelma on su ISO pillusi.

      • vbvbbnbmnjbh

        Niinhän ne pieni kaluiset valittaa...


    • vaikka tulevaa silmä

      no olisit pikimmiten tutustunut kaverisi housun sisältöön....vai ensinkö seurustelua viitisen vuotta
      heh ja hah

    • h-x ex-fani

      En ole palstalla käynyt ainakaan vuoteen, mutta nyt kun oli pompahtanut tuonne suosikeiksi niin vikaisin. Sain jättinaurut kun huomasin h-x rekisteröineen nimensä.

      • Mitä... Etkös enää ole mun fani?
        That´s not funny :D


    • ainok.

      Siinä kun himot hyrrää unohtuu koko kokonaan ,kaikkea kokoja olen itse kokeillut
      60v. asti ja kokemuksesta voin sanoa ettei koko aina ratkaise.Nämä pienemmin varustetut omaavat kummasti muut taidot paremmin kuin isovehkeiset..

    • LIIAN SUURI PILU hyi

      Ei mulggu koskaan ole liian pieni vaan jos pilu on ämpärin kokoinen, niin samahan se mitä sinne laittaa...

      • Leia44

        Kuulehan , hassulainen!
        Mene ja lue anatomian kirjasta naisen vaginasta.
        Se on lihas.
        Lihas on joko treenattu tai ei ole treenattu.
        Nainen, jonka rakkauselintä on hyvin hoideltu, ei ole koskaan liian iso tai liian pieni.
        Voi tätä miesporukkaa , joka ei edes vaivaannu tutustumaan naisen anatomiaan , vaan näyttää totaalisen kokemattomuutensa ja tietämättömyytensä kaikelle kansalle.
        Siis : naisen pimpsa on hoidettuna aina juuri omalle kullalle sopivan kokoinen :-)
        Ja te miehet : uskokaa itseenne , penis , on aina pikkusormea suurempi ja pikkusor,mellahan me naiset itsetyydytys hoidellaan.
        Se tästä tyhmästä " elinten koko" asiata.


    • s.l.a.

      No on sullakin murheet. Etkö tiedä et ei se koko vaan teho.

    • fsfsfsss

      sellainen on sopiva mikä tuntuu hyvältä,vaihda ukkoa

    • !3 cm hyvin riittäny

      Naisen pillu on noin 7 cm syvä ja glitoris (herkin alue) ihan pilluaukon suullaq joten ei se kalun koko paljoa merkitse.

    • Ei huolta

      Yli 17 senttinen on täysin normaali.

    • Haltuunotto on alkanut, huomaan...

      Tuossa on jo talenttia, myönnän ja väistän :D

      Tekstien täytyy olla valmiina, kun minuutin välein saa tyrkättyä niitä ja kaikki asiaa... lol

    • mistä näitä sikiää

      Niin, olet nuori ja hyvin kokematon sekä tietämätön asiosta.
      Jos sinulla olisi vähäisintäkään kokemusta miehestä,
      tietäisit ettei sillä koolla ole merkitystä, vain sillä miten mies käyttää sitä.
      Sukupuolielimesi herkimmät alueet kun eivät ole emättimesi pohjassa,
      suuri elin emättimessäsi voi jopa tuottaa pelkkää kipua haluamasi nautinnon sijaan

      • Nyrkki-Kyllikki-57v

        Heh heh, eikö tuon aloituksen voisi tulkita niinkin, että tälle miehelle ei ole halunnut antaa pi:a kuin pitkän kiusaamisen jälkeen. Onhan nainen ehkä kokeillut isomunaisia miehiä useampiakin ennen pienimuuunnnaiseksi arvelemaansa poikaystävää. Vai onkohan nainen katsellut niin paljon pornofilmejä, joista on hakenut oppinsa parrun koosta ja pppanemisen tahdista.


    • viipukka78

      No totta hitossa sillä koolla on väliä. Eihän tekopeniksiäkään myydä hemmetin pieniä. Se vaan on sitten vähän ikävämpi juttu, jo jollakin on pienehkö penis. Onneksi harva nainen saa oikeasti orgasmia itse yhdynnässä, joten toivottavasti mies osaa tyydyttää myyllä tavoin.

    • vaveve

      hei pliis s24 älkää nostako tämän pelleosion kirjoituksia

    • Texas texas

      Voi miten elämää suurempi asia on taas nostettu keskusteltavaksi...
      "Meillä Texasissa on kaikki niin suurta"...
      "Mistä päin Texasia neiti olikaan"?

    • jööteri

      pieni muna on hyvä peppuseksissä

      • että näin..

        Tässä on kuitenkin kyseessä heterosuhde.


      • Dorkako
        että näin.. kirjoitti:

        Tässä on kuitenkin kyseessä heterosuhde.

        Anus se on heterollakin? Vai onko


    • pikkunen keppi

      Jaa pieni ,kun olet tarpeeksi kiimassa on aivansamantekevää onko pieni tai kookas orgasmi tulee, jos miehesi on käsitellyt sinua oikein, ilman elintäkin asia hoituu, miehet on eri kokoisia, se ei ole nautinnon määrite, valmius ja esileikki on avain koko hommaan, onnea hommaan

      • jeps.

        Niinpä. Kunhan miehet joskus vaan osaisi tai opettelisi kuuntelemalla. Osa sählää ja säätää itsekseen kuin epävireinen vatkain leipomossa. Opit suoraan filmistä, ei toimi.


    • minä vaan

      Eihän se koko mitään vaikuta, vaan miten sitä käyttää.

      • 20cm

        Pienen kun laittaa poikittain, niin jo alkaa kipinät lentelemään.


    • hankalaa1

      En saanut mitään kun miehellä oli ohut ja pitkä, hän satutti tahallaan. Ei lyhyemmillä ja ohuillakaan saanut aiemmin elämässä. Miehet eivät yrittäneet tehdä mitään toisen saamisen eteen, vaan omansa pelkästään. Joko pitää elää saamatta mitään seksistä (onko järkeä, ei ole) ellei mies opettele (alkaa harmittaa jossain vaiheessa jos toista ei kiinnosta), homma lässähtää siihen. Nainen voi tehdä jotain, mutta miehellä on oma osuutensa liikkeissä. :O
      Naiset saattavat katsoa liian pitkään asioita läpi sormien, koska mies on muka niin komea ja pelätään että se häipyy. Itsekäs mies on kuitenkin hankala.

    • miki-66

      Siis kyllä pienelläkin peniksellä itsensä tyydyttää!

    • 11+4 = 69

      Vit¤¤ja ei ole kuin kahdenlaisia; iiiisoja ja ihan mahottomia. Ja sen peeniksen koolla ei ole merkitystä, vaan sillä, kuinka utelias se on.

    • 60v+risat

      Voi tavaton näitä nuorten juttuja,mistä sinä olen saannut mitat kun nyt olisi eka kerta.Älä tyttö parka luule ettei se pojan penis kasva kun rupeatte niin hommiin.Ei se aina seiso niinkuin sanotaan.Kyllä se on hyvän pitkä kuhan aikanne nujuatte esileikkiä.Kyllä ei ole isokaa hyvä jos on kuin hevosella,minä olen kokenut sellaisen on pitänyt lopettaa siihen kun ei ole mahtunut minun sisälle.Eli ajattele sitä kokoa se voi olla pieni housun päältä kun hipaiset mutta tosipaikan tullen sopiva.Nauttikaa toisistanne.

    • kukkurukuu2013

      Eerikäisen Pekkaan pätee vanha kansanviisaus: Mitä isompi mies,sitä
      pienemmät munat. Voi peukaloista ja pitkä lettikin vielä. Varma hinaaja?

    • tasarvo...

      Miksi tässä asiassa sivuutetaan tasaarvo ja miehet poljetaan syylisinä jalkoihin?
      Molemmilla on sukupuolielimet,molempien koko vaihtelee.

    • jep jep ?

      Mites sitten jos sulla on värkki väljä kun ladon ovi ?
      Mies ei löydä reunoja vaikka kuinka etsisi !
      Ai niin ! käynti kirurgilla auttaa tai vaihtaminen lakupekkaan ;o)

    • knier

      Normaali penis on 13 cm erektiossa keskimäärin EU:ssa. Ne 18cm on sitten todella harvalla. Kortsut tehdään EU standardin mukaan 13cm varten. Penis mitataan erektiossa yläpuolelta. Tavallisella peniksellä joka mies myös pärjää oli se sitten minkäkokoinen tahansa. Kyllä on Suomi24 keskustelujutut sieltä syvältä no joutaville ihmisille joutavia asioita.

    • minä, minä, minä, mi

      pieni?,

      peniksen normaali pituus on noin 15 senttiä eli ei mikään jättiläinen. Peniksen pidennyksiä tekevät plastiikkakirurgit ja paksuuttakin toki saa kyseiseen vehkeeseen.

      Peniksen koosta puhuminen on vain turhamaisten ihmisten hössötystä, ja miehen peniksen koolla ei itse asiassa ole mitään merkitystä, vaan sillä, miten sitä käytetään.

      Vaikka olisi kuinka hoikka ja laiha nainen, niin silti emätin voi olla turhan väljä, eikä seksielämä näin ollen onnistu. Tähänkin löytyy apu plastiikkakirurgeilta, jos on varaa pulittaa vajaat 10 000 euroa onnensa eteen.

      http://www.revalclinic.com/finland/kirurgia/miehille.htm

      Alla olevassa linkissä olevalla nuorella miehellä on identiteettikriisi, eikä syy ole peniksessä. En edes usko, että hänellä olisi tuon mittainen vehje.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10104011

      http://www.plastic-surgery-estonia.com/plastiikkakirurgia/peniksen-suurentaminen.html

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Plastiikkakirurgia

      Jos sinulla ei ole muita murheita elämässäsi, niin kovin on pieni elämänpiirisi.

      Emätin joustaa yleensä miehen koon mukaan, eikä pienipeniksinen mies yleensä joudu ongelmiin vehkeensä kanssa. Kokeile itse pysyykö emättimessäsi kuulakärkikynä tms. putoamatta, jos ei pysy, niin sinussa on vikaa ja kannattaa mennä leikkauttamaan emätintä pienemmäksi.

    • tätä mieltä olen

      Just niin. Naiset että kehtaatte solvata miehiä. Parempi katsoa/tutkia se oma värkki ensin. Olen nainen itsekkin.

      • Totta ko

        Tässä pieni juttu ikäneidosta lihakaupassa. Oli ostamassa lauantai makkaraa. Valikoi 30 senttisen pätkän, myyjä kysyi viipaliodaanko. Neito nosti hameenhelmaa näyttääks tää joltain taatanat CD-soittimelta.


    • hei !

      muistuu mieleeni, kun pikkupoikana hiivin tätini selän taakse samaan sänkyyn, kun vilutti. Tätini nukahdettua ainakin niin luulin, ryhdyin varovasti raplaamaan hänen pilluaan. Hän nukkui pelkässä yö paidassa Pillun tultua kosteaksi työnsin sinne varovaisesti pippelini. Nytkyttelin pippeliäni edes takaisin nyt jo märässä pillussa. Kohta sainkin ensimmäiset orgguni. Aamulla huomasin hänen katsovan minua aivan toisin silmin. Mahtoikohan hän kuitenkaan nukkua....

      • asssssssssssss

        En usko tuollaista.


    • Varaa naureskella

      Taas pienipilisiä kiusataan ja se on oikeastaan ihan hauskaa nähdä heidän selittelynsä.

      • Hehheh ;))

        Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa :D


    • Kannatti vempata

      Siis ei oo runkannu sulle edes webbikamerassa vielä? Eli pieni on aika varmaan, kun ei ole pokkaa edes tuohon :D

    • hyi h****tti

      Jos on pieni pitää olla vikkelässä perseessä kiinni, en ottas vastaan nakkia.

    • ruusula1

      Kyllä maailma on kohdallasi vasta alullaan kun tuollisesta huolta kantaa, eikö ole muuta tärkeämpää ajateltavaa.
      Tuntuu aivan hömöltä näitä lulkea täällä yleisellä palstalla.
      Maailman kirjat ovat sekaisin.

    • paikat piukaksi

      Sitten vaan jumppaamaan alapää kuntoon. Sormen kokoinen on riittävän suuri, jos paikat on kunnossa.

      Isomunat on tarkoitettu väljille horoperseille.

    • -.-

      Ota aidosti kalju ja mies niin saat kunnon melaa!

      T: 21cm

    • järkeä peliin, hei!

      Mitä te naiset edes kyrvällä teette? Painakaa värisevä tekomulkku tussuunne se antaa paremmat rallit, kuin perinteinen sisään ulos -mulkku, ja antakaa ukkonne pökkiä samalla perseeseen sillä pikkunakilla, niin kaikilla suu napsaa, eikö?

    • isoplussa

      Jos petyt niin tule tänne, kyllä asia täällä korjaantuu, tulet varmasti toisenkin kerran kun olet makuun päässyt

    • ori130cm

      hevostallilla ois isoo tarjolla.mars vaan heppojen pariin.

    • Mo ei koolla väliä vaa miten sitä käytetään,seksi muutaki ku kalun mittailemista,misu pitää virittää vireeseen kunnolla sillon aivan sama millä tökkii.

    • Rudi...

      Enpä usko...
      Onhan näitä forumeita....

    • ikää minulla 63 v

      Katso ja koe ennenkä päättelet mitään. Miksi murehtia etukäteen.

      Jos nainen saa tyydytyksen jopa pikkurillillä tai kielellä, niin mitä peniksen koko merkitsee. Ei mitään.

      Ei se koko, vaan se tapa. Olen ollut niin monen miehen kanssa, että osaan sanoa tuon kokemuksesta. Parasta seksi on silloin kun on kumppaniinsa rakastunut. Silloin kaiken kokoinen on ihana.

      • Aina valmis

        KYLLÄ
        Koolla ja paksuudella on väliä !
        Seksi ei tunnu miltään jos nakki kokoa painetaan sisään.....
        Kyllä se näin on , että ensin "koeajo" ja sitten rakastutaan jos nautintoa tulee ja
        mies omistaa semmoisen vehkeen et sillä jaksaa "ajella"
        vuodesta toiseen, niin ettei muita miehiä tee edes mieli !

        Hyvän miehen ei tarvitse puutteessa elää jos vaan nostetta löytyy ;)


    • tässäpäolisi
    • Yleinen vuodattaja

      Onko sinulla sitten poikkeuksellisen suuri emätin (venynyt tai jo luonnostaan)?

    • kaniini

      Koolla on tottaikai välä jos mennään ääripäihin, eli jos ei saa edes sinään tai sit on liian iso. Pääasia et osaa edes kielellä hoidella naisen, mut kyllähän jokainen nainen haluu sen jälkeen munaa:)

    • niinON!!

      Semmosta se on kun homous on sairaus...

    • pienen munan ystävä

      Ei peniksen koolla ole mitään merkitystä, onko se liian pieni, vaan sillä on merkitys miten sitä käytetään ja miten esileikki tehdään. Liian isosta peniksestä on vaan tiukalle pillulle haittaa, sillä se vahingoittaa pillun tosi kipeäksi ja araksi.

    • Sykerö !

      Oletko tullut ajatelleeksi, että sinulla voisi olla kohtuuttoman väljä (kohtuuttoman väljä) emätin ??? Joka johtuu kohtuuttoman laajasta lantioaukosta, ja on helpottava tekijä synnyttäessä !!!
      Pistäppä heinällä, tai Sormellasi nenäsieraimeen, niin kumman kosketus on nautinnollisempi ?

    • Kokemusta molemmista

      Miehelläni on normaalikokoinen, seksielämä ollut ihan ok. Mutta mutta.. olen tapaillut jonkin aikaa toista miestä, jolla on pienempi, mutta seksielämä tämän toisen kanssa on huomattavasti parempaa. Asiaan vaikuttanee, että tämä toinen on kokeneempi (vanhempi) ja tietää miten naista käsitellään. Että jos poikaystäväsi on kovin nuori ja/tai kokematon, saattaa olla pettymys edessä, tai sitten joudut kädestä pitäen opettamaan mitä naiselle pitää tehdä. Mutta periaatteessa pienikokoisenkin miehen kanssa voi kokea oikein hekumallisia hetkiä...Tsemppiä!

    • ansku-2

      Hei ei se koko vaan se miten sitä käyttää ! Jos rakastat niin nautis jo hyväilyistä .Älä tollasta mieti .

    • 65v

      Aloittaja ei ole nainen vaan joku nuori pojanloppi jolla itsellä epävarmuus kalun koosta.
      Kyllä se on niin, että taidolla n.... eikä kalun koolla.

      Näin sanon kokeneena jo vanhana reissumiehenä joka monenlaiset ladut hiihtänyt.

    • Ajatuksia naisista

      Minä olen monesti pettynyt naisen emättimen valtavan laajaan kokoon. Monesti olen miettinyt, että kaikkea sitä tuleekin nussittua. Samalla on mieleen tullut väistämättä ajatus, että kukahan n*kru tätäkin avaraa v*ttua on mahtikyrvällään bylsinyt.

      • otan osaa

        Ei ole helppoa varmaan kun on pieni penis. Minulla miehenä on 18 cm ja ikinä en ole löysään törmännyt. Kumppaneja takana noin 60 kpl ja nykyisin jo vakiintunutkin.


    • 28 centiä

      Miulla ola 28 cm pitkä kalu ola vähä lia pieni ainaki oma mielestä.Paksua ola 7 sentiä koko laila hyvästi,pärjätä täytyy.

      • teuvo-iso-mela

        "Miulla ola 28 cm pitkä kalu ola vähä lia pieni ainaki oma mielestä.Paksua ola 7 sentiä koko laila hyvästi,pärjätä täytyy. "

        mul onki 28 jalkaa pitkä kalu.


      • Al Bundy
        teuvo-iso-mela kirjoitti:

        "Miulla ola 28 cm pitkä kalu ola vähä lia pieni ainaki oma mielestä.Paksua ola 7 sentiä koko laila hyvästi,pärjätä täytyy. "

        mul onki 28 jalkaa pitkä kalu.

        Herranen aika. Sullahan menee valtava summa rahaa vuodessa pelkkiin jalkineisiin.


    • ei voisietää

      Pieni ja veltto on kauhistus naiselle.

      • öljytty aivo

        "Pieni ja veltto on kauhistus naiselle. "

        kyllä, erityisesi veltto.
        siinä joutuu taas miettii, et mikä on ku tissien riippu ja roikku korreloi nii hyvin kaverin intoon :-)


    • 15cm mitattuna

      Johan Junnukin lauloi että "pätkä iskee kaikkein tiheimmin"! Eli minkä määrässä menettää sen nopeudessa voittaa!

    • Aarghhhhhh

      Voithan hittolainen. Ei koolla oo väliä.

    • jortikka

      Mulla on taas sellasia murheita että vaimoni pillu on syvä,iso ja märkä kuin kyllikki saaren suohauta.oma lemmen valtikkani on iso kuin obelixin ryhmys sauva.se ei tässä tapauksessa lohduta.sama kuin yrittäisi sinivalasta rapalalla.

    • oma ilo
    • 21c

      jos naisella on niin väljä,on kuin heiluttas lajonovella,ei silloin ole miehellä liianpieni

    • Amigos84

      Mulla 15 senttiä pitkä ja 6,5 senttiä paksu. Hyvin pärjänny. Naisia ollu n.30. Ja nykyään vaimo ja lapsi. 2 löysäpimppistä ollut ja kyllä se on miehenä kauheeta painaa sellasta löysää.eli 28 noista mun naisista on ollut hyvässä tiukahkossa kunnossa alapäästä ja seksi on toiminut hyvin.

    • naura vaan rohkeasti!

    • unclepapa

      Anna sen pökkiä suo perseeseen.

    • IMU1

      Vanha sanonta sanoo "mitä halko siellä tekee, korsi se on joka kutittaa". Joten ole vain tyytyväinen.

    • wide hole

      löysä=lortto.... ei kalu ole pieni, reikä vaan on niin lortto...

    • mies_vm86_

      KAnnattais ehkä treenata niitä lantiopohjanlihaksia. Mies ku ei pysty penistään kasvattamaan, mutta nainen pystyy treenaamaan itsestään tiukemman.

    • wanhaviisas

      Toinen wanha sanonta sanoo, "ei pienimulkkuisia miehiä ole olemassakaan, ne on isovittuisten naisten huhupuheita".

    • anttianaali

      en ottais löysää toosaa,miksi teillä ei ole kaikilla yhtä tiukka ku kakkonen.mieluummin perseeseen kun suohon pökkiä.

    • Keskiverto

      Missä menee pienen ja suuren raja sitten? Jos herra on vehkeeseensä tyytyväinen, niin onko sinun alaraja esim.pituudessa joku min.20cm??Ei se pelkkä koko kuitenkaan kaikkea ratkaise. Mitäs semmosellakaan "isolla" tekee mikä tulee ennenkuin vauhtiin pääsee. Eiköhän nuo isot melat ole pikemminkin vain visuaalisesti kiihoittavia,kuten jotkut tietyt naisenkin avut.

    • aulis vastaus

      Vittusi on hyvin joustava ja tarkoitettu lapsen päästöön eli synnyttämiseen. Voit tietenkin täyttää emätintäsi millä tahansa esineillä.

    • kotir*nkkari

      Tottakai koolla on väliä. Nykyään pitää olla speksit kunnossa jos mielii menestyä (pärjäämistä ei lasketa). Aloitusviesti antaa ymmärtää jonkinlaista rakastumista jo tapahtuneen. Pidetään vaan tunteet erillään näistä asioista, kunhan ulospäin näyttää hyvälle.

      Tietysti voitte myös viettää intohimoista ja täyteläistä seksielämää jos ulkopuoliset asiat ei ole tärkeitä. Teillä on toisenne.

    • Näin kävi kerran

      Jos sitä piliä täytyy oikein etsimällä etsiä karvojen seasta niin sitten se on liian pieni...

    • yksjukkis

      Ei kannata ollenkaan alkaa seukkaamaan eikä muihinkaan hommiin, jos on alle 30cm vehe siinä ohje, joka on yksinkertainen ja pitävä:D ei tarvii miettiä mitään huuhaata ja muuta hölynpölyä.

    • koke1

      Neuvoisin ottaa asiasta eka selvää! Kokemuksesta tiiän valitettavasti että pienellä pippelillä ei isoja nautita, tää on faktaa!

      • pieni?

        Monet miehistä omaavat isomman spermasauvan ,ja maksavat paremmmin "sisääntulostaan" :D

        Avauksen kuva on kyllä IJILJIIMÄÄLLÄ kuvattu, vaikka itse sen sanonkin.


    • Nainen 111111111111

      Minulla on kokemusta todella pienestä, verrattavissa pikkurilliin...
      Suihin otto oli... hmmm... aika piperrystä :D Kyseessä oli siis n.3-kymppinen mies.
      Kielitaito oli kyllä todella hyvä ja nämä pienet pilit on sopivia kakkoseen.

    • sinulla on

      löysä pillu, siksi sinua pelottaa. -tiukkamimmi

    • Aviomiesx

      Uskon varmasti pienelläkin pärjää ja (naisen) vaimon tyydyttää. Kovuus ja kohtuullinen kestävyys on tärkein ei sen suuruus.Jättkullit aiheuttavat vain turhaa kipua, jo kosteus ei alussa riitä.

    • maximuna

      Taas näitä suomi24:n tekemiä omia naurettavia juttuja!!!!
      Jos ämmällä on niin isovittu niin onhan se ongelma oli semulkku sitten minkä kokoinen tahansa!!!!

    • banksss

      Totuushan on se, että kaikki naiset tykkäävät isommasta. Seksi ei tietenkään ole kaikki kaikessa enkä usko että kovin moni valitsee kumppaninsa vain koon perusteella, mutta onhan siinä selvä ero jos ***** on 13cm tai 20cm :) Tietysti aina löytyy näitä teeskentelijöitä ''olen niin tiukka! en tykkää isoista. semmonen 12 cm on ihan hyvä!'' hah. Itse olen 17v ja vain kahden henkilön kanssa harrastanut seksiä elämäni aikana. Näillä herroilla oli koossa suuri ero ja olihan se nyt sanomattakin selvää kumpi tuntui paremmalta. ja ihan hyvin meni sisään semmoinen 21cm neitsyenä :D haha. Kyllä kaikki tän tietää muttei myönnä koska itsevarmuus nollassa :) huh huh.

      • jo on jutut

        "ja ihan hyvin meni sisään semmoinen 21cm neitsyenä"

        Tarkastipa osasit arvioida peniksen pituuden katseen perusteella vai aloitko mittaamaan viivottimella siinä "neitsyyttäsi" vietäessä.

        :D haha, "neitsyt" = näppynaamainen teinipoika


    • Huumorilla siitä

      selvii, alat nauramaan ja sanot että ihan ku mulkku mutta paljon pienempi, poikaystäväsi kyllä ymmärtää koska on tietoinen asiasta.

    • Ron Jeremy

      Kyl se niin on ettei pienellä pilillä mitään panna. Reilu sen olla pitää.

    • löysä neitsyt.

      Neiti banksss ! kyllähän se 21cm mela menee löysälle neitsyelle kun kuuma veitsi voihin ! Sä olet vaan niin niin löysä neitsyt että vain lakupekka voi suo tulevaisuudessa tyydyttää ! sääli sinäänsä koska aikas harvalla suomalaisella on yli 20cm mela taskussa ! lortto mikä lortto vaikka voissa paistas.

      • Kateusko iski

        Kateellisen panettelua!


    • 14,8

      Avaus on täysin keksitty. Mies muka kaluunsa tyytyväinen ja on antanut sinun ymmärtää, että se on pieni. Minullakin on pieni, mutta aina se on lauennut, kun on tuntunut hippeimmältä.

    • jorma 10"

      Aloittaja on ehkä huolestunut veltosta vaostaan, siihen voi ehkä auttaa lantiopohjan lihasten harjoittelu. Veltolla porttikongilla ei pysty puristamaan minkään kokoista kalua.

    • kuumasilli1

      ihan sopiva se juhlakunnossa on niinkuin kaikki muutkin, ei muuta ku kokeilemaan

    • tosi vajaa

      Nyt on fasus polleena, kun sai erään tyhmimmistä trolleistaan otsikoihin. Jätetäänpä tämä ketju suosiolla amatööreille, jookos h-x, asus ja muut?

      • mittarimato

        Toisaalta tässä keskustellaan palstan otsikot mukaisesti koon vaikutuksesta naisen sukupuoli elimeen.

        Yleensä palstalla on kinastelua keskimitatasta Suomessa ja maailmalla sekä eri mittaus tyyleistä.

        1. Onko keskimitta Suomessa 13 vai 16cm
        2. Mitataanko kikkeli varren päältä luuhun painettuna vai persereiästä altapäin.


    • marabu1

      joopa, itteläni 27 cm ja ranteen paksunen jos tod rakastat sitä ukkoos ni ei se siihen värkin kokoon voi kaatua. sit oot heikoilla jos noin on, osta vaik joku kunnon täryytin jos helppas. minkä kukin sille voi jos on iso tai pieni, kuka vittu sulta on jotain kysyny ko oot syntyny.

    • Juhlakalu 22 cm

      Olisit hyvä tyttö kokeillut muutamaa muutakin miestä ettet olisi heti ensimmäisen kanssa kokeilemassa! Totta nimittäin on, että, kun nainen pääsee kunnon kalun makuun, niin ei joku 13 cm tunnu missään. Ja paksu pitää olla, se on vieläkin tärkeämpää kuin pituus. Ai että, kun naiset voihkii, kun ne saa multa 22 - senttistä ja 4,5 cm vahvaa ja kivikovaa kalua! Ja pituutta on hyväolle sen verran, että toiset haluu syvemmälle, niin on varaa antaa lisää... Ja kovana pitää pysyä, ettävoi välillä tarjota toiseenkin reikään... ja vaikka kolmanteenkin! Tulit kyllä kysymään ihan oikeaan osastoon! Täältä saa asiantuntevia neuvoja... :) Sanoo mies, jolla on 22 cm pitkä ja 4,5cm vahva... siis juhlakunnossa...

      • mies afrikasa

        somi muna pikumuna,mula on 35cm iso,mustakalu,ehehehehehe,ela naurata


      • ex penis
        mies afrikasa kirjoitti:

        somi muna pikumuna,mula on 35cm iso,mustakalu,ehehehehehe,ela naurata

        same täele. minul naisia ei, nille aina parempio jättää paras kokematt oo 13, vaihtotorilta saines


    • Pieni vinkki

      Voisin vastata ''alkuperäiseen kysymykseen''. Jos oikeasti rakastat henkilöä, niin tulet olemaan iloinen,että sait kokea tämän juuri HÄNEN kanssaan, oli hänellä minkälainen tahansa. Näitä vehkeitä on kuitenkin monee lähtöön. Olen itse tyytyväinen omaan poikaystävääni, vaikka hänellä ei metrikalua olekkaan. Valitettavasti minulla sattuu poikakaverini mainitsemaan asiasta,että hänellä on pieni ja vertaa tätä muihin. Olen sanonut että hän on täydellinen minulle, vaikka kuinka väittäisi vastaan, kerta molemmat saamme kuitenkin tyydytyksen. Rakastatte toisianne, joten en usko että asiassa tulee sen suurempia hankaluuksia (:

    • PieniMies&Penis

      Pieni parempi, pimppisi pitää siitä, eivät paikat repeä!

    • asasdafafaef

      aahhahhahahaa :D

    • sarvet2

      kyllä se siitä kasvaa viisinkertaiseksi.Tämä juttu taitaa olla huumoria.

    • how original!

      Onko ylläpidolla ideat lopussa kun pitää jo tehtailla samoja trolleja uudestaan ja uudestaan?

      • Justjooko

        On, kyllä ideat ovat lopussa. Ovat olleet jo pitkään. Aina ne kumminkin puhuttavat.
        Kun klikkauksia on kymmeniä tuhansia, niin Suomi24 kerää siitä isot rahat. Ei tasolla ole väliä, kunhan rahaa tulee.


    • Hyeena1

      Ilmoitetaan ylläpidolle, että 11 kilon joulukinkkua pienempi ei kelpaa, mutta kyllä on oikeasti ideat loppu, jos tällä tasolla liikutaan. On tietenkin hienoa, että tällälaillahan se pornon tasa-arvokuva toteutuu!!!!!

    • Koon näkee sitten, kun on jäykistynyt. Mies saattaa pitää penistään alamittaisena, nainen sopivana itselleen. Tietysti siihen vaikuttaa myös millaisten penisten kanssa on aikaisemmin ollut tekemisissä. 15/5 ei ole sama mitä 20/7.

      Koko sinänsä ei vaikuta, myös mitä muuta sängyssä tekee ennen aktia ja aktin aikana ja jälkeen aktin.

      • WinWin

        Kyllä naisen vaisto sanoo, onko asiat menossa, kuten pitää, vai ei. Ehkä se säätäminen sopii joillekin, toisille kaikki on oltava täydellistä jo ennen asiaan pääsyä.

        Vähän huumoria mukaan tähän keskusteluun , hei.


      • WinWin kirjoitti:

        Kyllä naisen vaisto sanoo, onko asiat menossa, kuten pitää, vai ei. Ehkä se säätäminen sopii joillekin, toisille kaikki on oltava täydellistä jo ennen asiaan pääsyä.

        Vähän huumoria mukaan tähän keskusteluun , hei.

        Huumori, on yliarvostettua


    • Sopivanakin

      Etsin tuhannetta naista alleni. Jokaiselle sadannelleni olen antanut satasen ja tuhannelleni annan tonnin,mutta en paljasta milloin olet tunnes. 28-senttinen vain.

    • dasadasdasd

      Suoli24:n taso on vajonnut alemmas kuin luulin olevan mahdollista.

    • MiaNeito

      Kannattaa ensin mennä sänkyyn sen miehen kanssa ja sitten vasta tehdä päätöksiä. Jos tuntuu siltä on kuin patongilla vetelisi porttikonkia, niin sitten teillä on ongelma. Itsellänikin on väljä emätin. Laitan sinne kolme tai neljä dildoa aina yhdynnän yhteydessä. Ja anna tietenkin mielelelläni kakkoseen. Jokaisen naisen pitäisi antaa kakkoseen. Se tekee miehet tyytyväiseksi, eikä niitä harmita iso vagina se enempää, kunhan saavat tulla kakkoseen. Sinnekin voi laittaa dildoja tai muuta täytettä, jos venymistä on tapahtunut.

    • kauhee kalu

      Eihän pettymystä osaa peittää tietenkään mutta pienenkin kalun kanssa varmaan oppii elämään niinkuin suurin osa suomalaisista naisista täytyy :) Kuulun itse siihen heimoon joka omistaa hieman kookkaamman kalun ja toki sen kanssa eläminen ja sen kanssa toimiminen on aina antoisampaa puolin jos toisin, Mutta jos sinusta jo tuossa vaiheessa tuntuu että kaverin kikkeli ei riitä jo kuulopuheitten perusteella niin heivaa heti.,,! OOt selvästi suuren mulkun maija jota pienet ei tyydytä... ei voi mitään...

    • mittarimato

      Täytynee tässä laittaa kaikkien muistutukseksi HK sinisen olevan 21cm pitkä ja 13,5cm ympärysmitaltaan.

      Alan taipua Asuksen kanssa samalle kannalle, miten ihmiset näitä kikkeleitään mittaa, kun naiset ainakin väittää 18cm olevan pieni. Siis vain 3cm siivu makkarapötköstä pois tekee hk sinisestä pienehkön.

      Paksuus ratkaisee käsittääkseni kuitenkin koko asian. 12cm pitkä ja 18cm ympärimitalta on paljon järeämpi meisseli, kuin 20cm pitkä ja 10cm ympärysmitaltaan.

    • typerää touhua

      Suomi 24:n toimitus sitten jaksaa ja jaksaa keksiä näitä juttuja tänne....hohhoijaa. Provoa provon perään. Älkää nyt ihmiset uskoko, että näitä aloitusjuttuja, joita julkaistaan etusivulla, latelee kukaan muu, kuin toimituksen väki.

      • PYH!

        Suomi 24:n toimitus sitten jaksaa ja jaksaa keksiä näitä juttuja tänne....hohhoijaa. Provoa provon perään. Älkää nyt ihmiset uskoko, että näitä aloitusjuttuja, joita julkaistaan etusivulla, latelee kukaan muu, kuin toimituksen väki.


    • mikä mittana

      mikä lie se mitta on jos pieni tai iso

      ja kuka se kertoo jos naisella oikein iso tavara, lompsa, riemurasia,lärppä,

      rämpytin

    • pitkä&pätkä

      kaverini HKn blues järkyttää kaukoidän tyttöjä ja oma kabanossini miellyttää,mutta suomessa se on toisin päin ainakin synnyttäneillä muijilla,paikat löystyy kakaroiden jälkeen,huomaahan sen kun panee tytärtä ja äitiä,tytär on kireempi eli yli 30v.adios.

    • large mutta löysä

      et taida rakastaa jos kalun koko ensimmäisenä huolettaa.rupea aikuisviihde näyttelijäksi tai mee kallioon myymään itseäsi.tai laita sitten treffipalstalle ilmoitus että etsitään komeaa,hellää,rikasta miestä,ps munan pitää olla vähintään yhtä iso kuin holmesin johnnilla.ei mahda löyty löysä pillulle miestä.

    • Kannatti herätä :)) Entäs jos miehellä onkin sentin tai kaksi jo sisäänvetäytynyt? Ja naisella aukinainen ko hollituvan ovet...Siin se vasta saattaakin olla itku lähellä ;))) kannattaa kysyä äidiltä ja isiltä kuinka ne tavarat on sopint yhteen heillä ;))

    • Belladonna

      Älä ole huolissasi. Itse ainakin valitsisin mielummin hieman pienemmän peniksen omaavan miehen kuin suuren.

    • Eloveena

      Koolla ei ole väliä kummallakaan! Se on taitolaji.

    • pienikö

      pieni?nuori löysä horo

    • Itse näen..

      Itse näen että ei ole pieniä munia, vaan isoja pimppejä. Tilavuus on joillakin pimpissä sitä hehtaariluokkaa johon mahtuu käsittämättömän paljon ja mikään ei sitten riitä. Suositelkaa siirtymään hevosiin tai norsuihin jos ei muna riitä.

    • pippelikeli

      Voi herttinen sentään. Itse olen seurustellut ja mennyt kihloihin asti ja emme olleet ns. harrastaneet perinteistä seksiä, koska siihen ei miun 40-vee mies pystynyt. Meillä oli äärimmäisen HYVÄ seksielämä ja hään penis oli kyllä ihan normaalin kokoinen. Löytyy niin paljon muitakin keinoja nämä rakastelut hoitaa, kun perinteinen seksi, että käytä mielikuvitusta. Joskus parikymppisenä kyllä on herättänyt erään miehen peniksen koko hämmästystä, kun se ei ollut varmaan peukaloa isompi. Jos elämä kaatuu kalun kokoon, niin sitten mene nunnaluostariin. Niin ISON, kun pienenkin kalun kanssa tyydytetty nyt 5-kymppinen nainen ;)

    • Kaiku vastaa

      Senjuska4209 puhutko nyt omasta tavarastasi??

    • hehhee

      jos nainen noin tyhmä niin ei ainakaa seksuaalisesti kiihota.sitten vielä jos vulvaa nuolee ni huuletki roikkus ku norsun korvat.toivottavasti et ikänä saa suurta etkä pientä ja kuolet mahona neitsyenä.

    • vink.

      Varaat hommaan mukaan sokeripalan ja pinsetit. Jos on niin pieni, että ei näy, vaan on vetäytynyt sisään päin, niin sokeripalalla houkuttelet ensin pippelin pään näkyville ja sitten pinseteillä nappaat päästä kiinni ja vedät madon ulos. Kyllä se sitten siitä kasvaa kun lämmittelet sitä jollain. Ajattelet asiaa vaikka niin, että jos heinänkorsi työnnetään nenään, niin kutittaa kummasti, mutta jos nenään työntää vaikka peukalon, niin eihän se tunnu niin kivalle?

    • ex morsio

      Nainenhan harvoin saa emätinonrgasmin, joten siksi koko ei ole se määräävin.
      Toki peniksen koko vaikuttaa, mutta muilla keinoin voi sitten tarvittaessa sen täyttymyksen hakea.
      Itselläni on kokemus oikeasti prinssinnakista, ikävä ilmaisu todella, mutta tutustumisvaiheessa mies kehui seksitaitojaan ja pettymys oli melkoinen, varsinkin kun koko touhu oli melkoista teatteria. Minut mies koetti sitouttaa itseensä kuljettamalla sukulaisissa ja puhumalla kihlauksesta ja avioliitosta, vain ja ainoastaan koska kunnioittaa minua niin paljon, samasta syystä halusi alunperin yhteisen yömmekin hamaan tulevaisuuteen, kenties kihlajais- tai hääyöhön.
      Mutta alkuperäiseen aiheeseen, pienehkölläkin kalulla voi saada paljon nautintoa, varsinkin jos samalla klitoris saa riittävää kiihotusta. Ihan käytönnön vinkkinä, voi vaikka kiihottaa naista lähelle huippua ja sitten vasta varsinaiseen yhdyntään.
      Rakkaudellista tulevaisuutta teille.

    • saatko

      Voi hyvänen aika on taas aihe. No sen verran voin kokemuksesta sanoa että jos mies osaa hommasa niin sillä peniksen koolla ei ole väliä.
      Kokemuksesta tiedän että on todella nautinnollista rakastella miehenkanssa vaikka on pieni. Jopa on käynyt niin että ison kalun omistaja on tumpelo rakastellessa kun luulee että se kalu siinä ratkaisee, kyllä se on kaikki muu mikä rakastelusta nautittavan tekee kuin pelkkä akti se on vain se huipennus.

    • vanhempi rouva.....

      Kyllä iso on visuaalisesti kiihottavampi. Mutta ratkaisevaa on se, kuinka osaa rakastella. Tyhmä ei onnistu edes sen kokoisella mitä pollella on.

    • Kunnon panomies

      ei huutele pimpankokoa eikä nainen kullinsuuruutta tai pienuutta.On elämässä paljon muutakin kuin seksi uskon siihen, että parinvalinta suoritetaan muilla perusteilla kun N a i m i s l l a tai siittimen koko vedoten.

    • Soviva

      Tämä on miehen kirjoittama viesti, ei nuoren naisen. Miehet
      miettivät näitä juttuja, eivät naiset. Miehet luulevat että naiset
      pitävät jättivehkeistä, mutta asia ei pidä paikkaansa.

    • Koko ei merkitse

      Koko ei ole ongelma !

      Jos nainen opettelee käyttämään lantiopohjan lihaksia !

      Silloin omaa kokoa voi säädellä, eikä miehen koolla ole väliä,
      ja näin voi itse vaikuttaa myös omaan nautintoonsa ja sitä
      ja miehin nautintoa säädellä.

      Näin toimivat monet maksulliset naiset, eli akti loppuu, kun he
      haluavat, eli lisäävät painetta !

      Itämaissa kai äidit tai vanhemmat naiset opettavat nuoremmille naisille
      tämän asian, mutta länsimaissa on kai tuntemattomampi ???

    • joopa joo

      Eikö sun kandeis miettiä että millanen sun pesäs on?
      Eli onko sulla se sitä kokoa että jos pienimunanen tunkee kikuliansa sinne niin vastaan tulee hevonen ja heinäkuorma ja Expressin bussi sekä Idän pikajuna.

      Eli onko sun toosa Sama kokoa kuin Laatokan järvi, jonne uppoaa kerraala vaikka koko venäjän kikkelit, ja jos on niin ei siinä sitten auta edes hevosen kokonen mulkku.

      Joopa joo, ehkä ymmärsit mitä nyt ajoin takaa sun kirjoitukseen eli sehän on TROLLI

    • Onhan sillä väliä!

      Kokemuksesta tiedän, että "pienellä varustuksella" olevat ovat juuri niitä itsetuntonsa pönkittäjiä eli pettäjiä ja naisten vihaajia. Kannattanee heti ottaa "hyvin varustettu" ja ainakin hyvällä itsetunnolla varustettu!

      Kokenut Nainen

    • pilve

      Eikö teillä ole tosiaan elämässä muuta kuin noita alapäänjuttuja. Elämä on täynnä kaikkea ihanaa, joku sukuelinten mittaus ja pähkäilyt ovat tyhmien ihmisten touhuja. Olette jääneet koukkuun toisarvoisiin asioihin, että tavallinen elämä menettää merkityksensä. Tehkää töitä ja reippailkaa vapaaaikoina, koska avioon jos aikoo silloin on kädet täynnä töitä eikä jouda mittausjuttuja miettimään. Kaikki ihmiset on sellaisia kuin on, ei ketään valita sukupuoli elimen koon peruusteella normaalioloissa ainakaan. Täytyy jo olla melkoinen kalujen tuntija ja käyttäjä, kun se tuntuu olevan noin tärkeä asia, että oikein sivuilla kyselee mitä tekee moisen asian kanssa. Olisit ollut viisaampi kun yksin olisit miettinyt noita tunteitasi kyseiseen asiaan.

      • jättiläis kukko

        No tämänkin jutun on joku parikymppinen poika tms. trolli aloittanut taas...


    • sanni1989

      Seurustelin 5 vuotta ensimmäisen poikaystäväni kanssa, joka oli ihana ja kaikkea, ja seksi tuntui kivalta. En ajatellut peniksen kokoa lainkaan, sillä tuota ihmistähän rakastin. Suhde alkoi ahdistaa kun ymmärsin miehen olevan huono itsetuntoinen, kun samaan aikaan itse aloin menestyä. Sitten päätin jättää miehen, mihin auttoi uuden rakkauden kohtaaminen. Seksi tämän uuden miehen kanssa on ollut todella ihanaa ja hänen peniksensä on aivan eri luokkaa kuin ex-poikaystäväni. Pitkä ja paksu, täyttää minut kokonaan yhdynnässä, tunnen olevani todella OIKEAN itsevarma MIEHEN kanssa, en pienen epävarman pojan.

      Koolla on näköjään väliä, en tiennyt sitä vaan ennen :) joten kanssasiskot laittakaapa ne pienikaluiset vaihtoon ja uudet oikeat MIEHET tilalle! :DDDD

      • komppaan

        enne ku joku rupee sanomaan mitään niin näi se on, pieni penis ei tunnu missään. jätin ex mieheni pienen peniksen takia (13cm) ja löysin uuden rakastajan jolla iso paksu penis (22cm/6cm). elämä hymyilee nyt jaksaa olla koulussa kun mies odottaa kotona ja saa kunnon kyytiä oikealta äijältä eikä miltään kikkihiireltä. joten pienikaluist antakaa olla ja jättäkää hommat kunnon miehille!!!!!!! ;))


      • Niin kaiku vastaa

        > Koolla on näköjään väliä, en tiennyt sitä vaan ennen :) joten kanssasiskot laittakaapa ne pienikaluiset vaihtoon ja uudet oikeat MIEHET tilalle! :DDDD

        Laitoin vaihtoon kaltaisesi äpärän jolla oli alapäässä autotallin ovet, joihin huutamalla kaiku vastasi vasta sekuntien päästä.


      • jhfjhgfghj
        komppaan kirjoitti:

        enne ku joku rupee sanomaan mitään niin näi se on, pieni penis ei tunnu missään. jätin ex mieheni pienen peniksen takia (13cm) ja löysin uuden rakastajan jolla iso paksu penis (22cm/6cm). elämä hymyilee nyt jaksaa olla koulussa kun mies odottaa kotona ja saa kunnon kyytiä oikealta äijältä eikä miltään kikkihiireltä. joten pienikaluist antakaa olla ja jättäkää hommat kunnon miehille!!!!!!! ;))

        Komppaan..Mies odottaa kotona ja saa kunnon kyytiä oikealta äijältä..eli miehes on homo?:D Widdu että olet säälittävä..


      • tyhmä kuin saapas!

        Kylläpä oli typerä kirjoitus taas. Siis ex-miehesi pieni kalu (jolla seksikin tuntui hyvältä) ei kestänyt sitä kun sinä aloit "menestyä"?

        Ja kirjoitit vielä tuohon itsellesi "vastaten" jatkoviestin eri nimimerkillä, kukapa muukaan näin pitkässä viestiketjussa olisi noin äkkiä viestisi jälkeen (6 min) siihen jo osannut vastata täysin samansisältöisellä viestillä kuin sinä itse!


      • Tietäjä
        Niin kaiku vastaa kirjoitti:

        > Koolla on näköjään väliä, en tiennyt sitä vaan ennen :) joten kanssasiskot laittakaapa ne pienikaluiset vaihtoon ja uudet oikeat MIEHET tilalle! :DDDD

        Laitoin vaihtoon kaltaisesi äpärän jolla oli alapäässä autotallin ovet, joihin huutamalla kaiku vastasi vasta sekuntien päästä.

        Oletko kaiku kotko huuhaalta. siellähän sun nysälles on naurettu jo pari vuotta. Tuosta DDDDDD:stä tunnistin, harvoin näkee muiden käyttävän.
        Eikös totuus vaihtoonlaittamisesta kuitenkin ole niin, että exäs lähti sun luotas kun kävit nysääs Kainuussa tarjoilemassa.


      • jarna1937

        Jaksat pitää tunnelmaa yllä. Siihen ei vaadita kuin ymmärtämystä, mitä kukakin haluaa. Itselläsi ei ole kovin suuria vaatimuksia, joten voit keksittyä muihin.


    • Huoelt POIS

      Ole tyttö ihan huoletta!

      Näinä aikoina tuntuu ettei naiset tarvi penistä ollenkaan. Keskenään vaan, .. Sen verran penistä löytyy joka mieheltä

    • Marru vaan

      Olet aika TYHMÄ nainen. Tuskin rakastat tätä miestä, jos tuommoiset asiat pyörivät mielessäsi. Olet tainnut kokeilla todella isoa melaa ja nyt pelottaa, että tämä olis pienempi. Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että mulla on ollut todella pienipippelinen mies ja rakastelu hänen kanssaan oli TAIVAALLINEN NAUTINTO. Ja vastaavasti mulla on ollut aivan valtavan kalun omaava mies ja se mies ei kyllä osannut käyttää vehjettään ollenkaan. Rakastelu oli pelkkää kivun tunnetta. Isosta munasta ei ainakaan minulle ollut mitään nautintoa, ihan pelotti, kun piti alkaa sekstailemaan. Onneksi tämä suhde ei kestänyt pitkään, koska muuten mun paikat olis hajonneet. Kokeile edes, ennenkuin alat tollasia kirjoitteleen.

    • Ninnuli92

      Pienimunaisten uikutusta

      • jepuliiiis

        Vittuja on isoja ja oikein isoja!


    • TrolliPoju

      Jooillekkin elämä on pelkkää naimista, ja erityisesti pitää olla 22X6cmm,, jne..

      Kyllä elämä vielä teidät harhoissa haaveilijat opettaa että ihmissuhde koostuu paljon muustakin kuin naimisesta..

      Pornofilmeistä kopioituja kliseitä, trolli-aloittajalla, joka on todennäköisesti finninaama keskenkasvuinen teinipoju..

      Katsokaa vaan pornofilmiä, siellä kaikkein epätodellisimman käsityksen erotiikasta saa..

    • on siinä polonen

      Takuu varmasti aloittaja on mies ja erittäin epävarma.

    • cacaow

      kannattaa deittailla afromiehiä. ne on muutenkin parempia kuin suominössöt!

      • Nimim. Erkki

        Itse olen tyttöjen illoissa parikin kertaa kuullut, miten mies päätyy isäksi.

        1. Nainen haluaa lapsen ja mies ei. Nainen "unohtaa" ottaa pillerinsä ja tulee "vahingossa" raskaaksi.

        2. Nainen on umpirakastunut mieheen, joka ei kuitenkaan osoita kiinnostuksen merkkejä mihinkään syvällisempään. Lähdetään porukalla baariin, päädytään "vahingossa" tämän miehen kanssa sänkyyn ja... kuinka ollakaan... tullaan raskaaksi. Ihmeellistä, kun kuitenkin nainen vannoi ja vakuutti käyttävänsä pillereitä. (eihän se tyhmä mitää tajunnu ku oli nii kännissä *naurua*)

        3. Kyllä se on tuo naapurin Matti niin kauhean komea ja sillä on hieno autokin. Rahaakin löytyy. Vähän se menee viinaan ja on huono tavoiltaan, mutta ei se mitään. Mähän rakastan sitä yli kaiken ja kyllä se siitä rauhottuu ja ottaa vastuun elämästä, kunhan se lapsi syntyy.

        Jokaisessa tapauksessa näistä mies on se sika. Mies ei välitä lapsestaan ja mies ei kanna vastuutaan. Kuinka ne miehet kehtaakin olla sellasia sikoja. Ihan kamalaa jättää nyt avuton nainen yksin yhteisen (?) lapsen kanssa. Joo on ne ihan sikoja, ne miehet meinaan. Törkimyksiä oikein. Nainenhan siis on AINA oikeassa. Sodassa, rakkaudessa ja lasten saannissa kaikki keinot on sallittuja.

        Oma isäni oli sitä laatua, että varmaan nykylapsena olisin päätynyt sosiaalihuollon "hellään huomaan" jo syntymästäni saakka. Ei ollut iskä mukana leikkipuistossa. Ei käynyt iskä vanhempainilloissa. Ei ostanut iskä karkkia kaupasta. Ei vienyt iskä lastaan harrastuksiin. Viinaakin se joi. Isässäni oli kieltämättä puutteensa, kuten meissä jokaisessa. Siltikin nyt aikuisena kunnioitan tuota miestä eniten tässä maailmassa. Kaikesta huolimatta se piti aina perheensä puolia. Kasvatti lapsensa pärjäämään elämässä, jossa kaikki ei aina ole kivaa eikä mene suunnitelmien mukaan. Isän ankaralla, mutta aina järkisyillä perustellulla, kasvatuksella saimme oppia ottamaan vastuun omista hölmöilyistämme. Opimme ymmärtämään mitä on kunnia ja vastuu omasta elämästä ja omista tekemisistä. Ei pahoinpidellyt lapsiaan, eikä koskaan edes korottanut ääntään. Silti isän sana oli aina laki, ei tullut kenellekään mieleen kyseenalaistaa sitä.

        Isyys ei ole mikään tilasto. Paras iskä ei ole se, joka ostaa eniten karkkia kaupasta tai kalleimmat lelut. Minulle ainakin lapsena oli ihan tuon taivaallisen sama, mitä sitä vanhempiensa kanssa touhusi. Ei tarttenu mennä huvipuistoihin (vaikka niissä toki kivaa olikin), ihan yhtä nastaa on pienelle lapselle osallistua vaikka kotitöihin. Pääasia on se, että on sitä yhteistä aikaa. Minä ainakin lapsena tunsin itseni tärkeäksi, kun sain osallistua aikuisten juttuihin (pihan haravointi, autonkorjausavustaja, pyykkikoneen käyttäminen oli ihan huippujuttu...) . Yksinkin olin kotona paljon. Avain kaulaan ja menoksi. Oltiin kavereilla tai kaverit oli meillä tai sitten pyörittiin keskenämme ulkona leikkikentillä tai isoissa kaveriporukoissa. Siihen aikaan vielä lapsiin luotettiin. Annettiin vastuuta. Nykyäänhän kaikki tuollainen lasketaan jo vähintään heitteillejätöksi ja huonoksi vanhemmuudeksi. Sosiaalihuoltoon soitellaan mitä ihmeellisimmistä asioista, samalla kun ne ihan oikeat ongelmat painetaan villasella. Kyllä minä aina tiesin ja voin luottaa siihen, että jos on joku hätä tai ongelma, niin iskä auttaa. Ei sellaista pulaa tai ahdinkoa ollutkaan, mistä ei iskä olisi perhettään neuvonut eteenpäin.

        Älkää toljottako sitä mitä perhe tekee. Katsokaa sitä miten perhe voi. Hyvältä näyttävässä perheessä saattaakin lapset muuttaa "yllättäen" alaikäisinä pois kotoaan ja "huonoissa" perheissä voikin kaikki oikeasti olla ihan mallillaan. Jos kaikki eivät elä samassa arvomaailmassa kuin juuri SINÄ, se ei tarkoita sitä että se toinen elämäntapa olisi välttämättä väärä


    • mlukku

      Aloittajalla, jos nyt sattuu nainen olemaan, niin kuitenkin sen verran kanttia että tunnustaa oman värkin väljyyden. Siitähän se kyse on aina.. Miesten vehkeet osaa muuttaa kokoaan mutta naisilla on vaan joko tiukka tai väljä.

    • isoja munia sexsopis

      Kohta onkin afrikan poika jyystämässä pesäpallomailan puolikkaalla.

    • Rok´sah

      Nainen voi paljonkin vaikuttaa omaan kokoonsa luonnollisin keinoin - mies ei.

    • Not lazy

      Olit jo erittäin törkeä ja lisäksi vielä tietämätön. Loukkasit jo.Taidat olla enemmän huolissasi omasta koostasi? Sille voit tehdä paljonkin - jos sinua kiinnostaa huolehtia itsestäsi? Yleensä on toki helpompi hakea vikaa toisesta kun itsestään... Miehet eivät voi luonnollisn keinoin vaikuttaa kokoonsa, mutta me voidaan. Lopeta ruikuttaminen ja tee jotain itsellesi - siihen voit vaikuttaa.

    • isopilu-pikkupilu

      Olipa kerran niin isopiluinen nainen ,joka ei voinut ajaa polkupyörällä.

    • Jos rakastat ystävääsi oikeasti,niin siinä ei merkitse mitään kyrvän pituus.Olisiko ongelma pääkopassasi,voisit käydä seksiterapeutin juttusilla.

    • Kuuma rakastaja

      Kokemuksestani sanon, että seksi kumppanina on ollut mies, jolla penis 23cm, mut käyttäjänä ihan surkea ja yhdyntä teki kipeää. Toinen kokemus, jossa peniksen koko 14cm. Mies mitä upein rakastaja. Saanut minut tään 22vuotta olevan avioliittomme aikana joka rakastelussa tuntemaan, et taivas repeää. Ettei mielestäni sen koolla ole merkitystä, vaan käyttäjän taidoilla.

    • Pöllix

      Pääasia on, että nainen on läpeensä tyytyväinen.

    • Ellun muna

      Ei se pieni kalu mihinkään riitä. Pippelin sijasta jokainen nainen haluaa munaa. Kun saan ison tatin rasiaani, niin siitä tämä mamma tykkää. En voisi kuvitellakaan seurustelevani pienimunaisen miehen kanssa. Ja vielä jos lyhyt ja laiha olis, niin hyh, hyh. Miehessä pitää olla kokoa.

      Kerran muistan, kun pienimunainen mies hoiteli minua, niin uh, tuntu, että onko sillä sitä kalua sitten ollenkaan.

    • Ellun muna

      Ihanaa, piti ihan tykätä tuosta sun kommentista. Tiedät tarkalleen mitä mun lörtsykkä haluaa, mutta jätä koira kotiin, jos haluat nyrkkiä työntää Ellukkaan.

    • elskanteido

      mun miehellä on ihan normikokonen, about 16-17cm, ihan jees pimperossa, mut aijestas ku se menee anaaliin, siis voi luoja miten ihanalle se tuntuu. en vois olla iso aseisen miehen kanssa, sen verran tykkään b rappu jutuista. paljon käytetään myös dildoja. liputan normi munien puolesta!! en isojen mutta en pientenkään :)

    • harry balls

      vaihat isompaan tai pienempään

    • ota hoitoon

      kaksi äijää sellainen jolla helkarin iso ja toinen iso sopivat sitten yhtäaikaa molempiin reikiin tai molemmat ylempään reiään.

    • suikkiin vaan

      mielummin suuhun nylkyttää,tuntuu paremmalta.

    • Vitun vajakki

      Miehes todennäköisesti pettyy joko liian pieniin tai roikkuviin tisseihisi. Perse tuskin on riittävän kiinteä vaan tutisee kuin hyytelö kävellessäs. Lisäksi sulla on todennäköisesti matala jalkaholvi eli ns. lättäjalka. Niillä lätystely ei ole järin naisellista. Pillusi löyhkää jokseenkin etovalta ellet pidä hygieniastasi riittävästi huolta. Lisäksi erilaiset kelailusi, vatvomisesi ja neuroosisi ajavat miehesi toisinaan baariin, missä hän tuntee hetkittäin elämän olevan elämisen arvoista ja olevansa normaali vapaa ihminen ilman vittumaista vatvojaa, joka vatvoo kullien kokoja ja luulee olevansa ns. älykäs ihminen.

    • Siinä on

      tosi alansa asian "tuhtija".

    • tyydytä itse itsesi niinhän se miehesikin joutuu tekemään, taitaa olla löysät paikat itselläsi

    • stalin4

      Etsi ensin sopiva penis ja siiten rakkaus!

      • Anonyymi

        Vehkeiden koolla ei ole mitään merkitystä kunhan toimivat että saa lapsen tehtyä ja elää normaalia elämää.
        Jos taas ei lapsia voi saada ei sekään maailmanloppu ole,rakastavainen puoliso on tärkeämpi kuin mittailla vehkeitä!


    • Anonyymi

      ota tummaihoinen ja räjähtäväkaluinen penetraattori jostain esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta. Kalu on takuulla vähintään 18cm ja paksu ja tärisevä.

      Abdullah Bin Hussein Al Hussein.

    • Anonyymi

      Maistuuko 22 senttinen kova kikkeli Afrikasta? Sellasen sain kerran perseesee ja iso se oli. Paskalla hankalaa edelleen. Hankala töötätä kun sinne lauettu.

      Visa abdullah irma iman Virtanen.

    • Anonyymi

      Vaihda mies. Sillähän se menee.

      Minde

    Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      715
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe