Turkisrarhaus kiellettyEuroopassa

Ollaan vähän jäjessä:

Onko tarhalaiset jo nukkumassa:

Muissa maissa:

Bulgaria: Turkistarhaus on kielletty.

Hollanti: Kettujen ja chinchillojen häkkikasvatus on kielletty. Tarhauskielto astui voimaan vuonna 2008, ja lopuille tarhaajille annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika. Parlamentti hyväksyi vuonna 2009 myös minkkitarhauskiellon, mutta päätös vaatii vielä senaatin hyväksynnän.

Irlanti: Turkistarhaus on kielletty vuonna 2009 kolmen vuoden siirtymäajalla.
39137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Jatkoa edelliseen luetteloon:

Iso-Britannia: Turkistarhaus on ollut kielletty eettisistä syistä vuodesta 2003 lähtien (myös Pohjois-Irlannissa).

Israel: Lakiesitystä sekä turkistarhauksen että turkiskaupan kiellosta käsitellään parhaillaan.

Itävalta: Turkistarhaus on kielletty eettisistä syistä.

Italia: Turkiseläinten hyvinvointisäädöksiä on kiristetty, mutta laintulkinnassa on epäselvyyksiä.
Kroatia: Vuonna 2006 turkistarhaus kiellettiin 10 vuoden siirtymäajalla.

Ruotsi: Kettutarhaus on käytännössä loppunut, sillä vuoden 2001 alusta lähtien kettujen kasvattaminen on ollut sallittua vain tiloissa, joissa eläimillä on kaivamismahdollisuus, virikkeitä ja mahdollisuus elää luontaisena sosiaalisena ryhmänä. Tällä hetkellä Ruotsissa kampanjoidaan voimakkaasti minkkitarhauksen kieltämiseksi.

Saksa: Vuonna 2006 tehdyn päätöksen mukaan koko Saksassa vaaditaan häkkeihin kiipeilytelineet, ketuille maapohja ja minkeille uima-allas sekä vähintään kolmen neliömetrin häkit 5-10 vuoden siirtymäajalla.

Sveitsi: Eläinsuojelulaki käytännössä estää turkiseläinten häkkikasvatuksen. Esimerkiksi vankeudessa kasvatettavalle minkille vaaditaan vähintään kuuden neliömetrin tilat ja yhden kuutiometrin vesiallas.

Tanska: Vuonna 2009 tehdyn päätöksen mukaan kettujen tarhaus on kielletty siirtymäajalla.

Yhdysvallat: Maassa ei ole yksittäistä turkiseläinten pitoa tai tappamista säätelevää lakia. Turkistarhausta ei ole kielletty yhdessäkään osavaltiossa, mutta jotkin osavaltiot ovat kieltäneet kettujen pitämisen vankeudessa, koska ovat huolissaan tautien leviämisestä luontoon. Kaliforniassa on tiettyjä määräyksiä kettu- ja minkkitarhoille, mikä tekee tarhauksesta siellä kalliimpaa kuin muissa osavaltioissa. New Yorkin osavaltiossa turkiseläinten lopetus sähköllä on kielletty. Turkistarhausta harjoitetaan eniten Wisconsinin ja Utahin osavaltioissa.

Salakuvausoperaatioita muissa pohjoismaissa

Ruotsi

Elokuussa 2010 ruotsalainen eläinoikeusjärjestö Djurrättsalliansen julkaisi materiaalia minkkitarhoilta, mikä herätti keskustelun minkkitarhauksen tilasta Ruotsissa. Kuvamateriaalia julkaistiin viidennekseltä maan tarhoista. Julkaistussa materiaalissa näkyy häiriökäyttäytymistä, sairaita ja vammautuneita eläimiä, kannibalismia ja kuolleita eläimiä häkeissä. Kriittiseen keskusteluun liittyi myös turkistarhaaja, joka myönsi, että minkit eivät voi tarhoilla hyvin, ja että tarhaolosuhteet aiheuttavat minkeille kärsimystä. Kampanjan seurauksena hän päättikin lopettaa turkistarhauksen.

Ruotsissa kasvatetaan noin 1,2 miljoonaa minkkiä vuodessa. Kettutarhaus on jo aiemmin tehty Ruotsissa mahdottomaksi määräämällä tarhat noudattamaan eläinsuojelulakia. Näin ketuille olisi pitänyt taata muun muassa mahdollisuus kaivamiseen. Kettutarhaus onkin siksi lopetettu taloudellisesti kannattamattomana.

Norja

Nettverk for dyrs frihet julkaisi myös samanlaisia kuvia 39 norjalaiselta turkistarhalta vuoden 2010 syksyllä. Vuosi oli jo kolmas peräkkäin, kun turkistarhoilta julkaistiin materiaalia. Vuonna 2008 järjestö julkaisi kuvia 100 turkistarhalta ja vuonna 2009 taas 45 turkistarhalta. Tällä hetkellä Norjassa on noin 300 turkistarhaa. Ennen 2010 julkaistua kampanjaa Norjan maa- ja metsätalousministeri Lars Peder Brekk sanoi, että turkistarhaus menettää kaikki tukensa, jos samanlaisia tapauksia vielä paljastuisi. Tällä hetkellä maassa käydäänkin keskustelua turkistarhauksen jatkosta. Tuen loppuminen tarkoittaisi käytännössä tarhauksen loppumista. Aiemmin Norjan eläinlääkäriliitto on esittänyt turkistarhauksesta luopumista, koska eläimille ei voida tarhoilla taata riittävää hyvinvointia.

Tanska

Vuonna 2009 tanskalainen eläinoikeusjärjestö Anima julkaisi kuvia 34 minkkitarhalta. Julkaistu materiaali oli samanlaista kuin muistakin pohjoismaista. Videoilla näkyi loukkaantuneita, sairastuneita ja stereotyyppisesti käyttäytyviä eläimiä. Tanskalaiset turkistarhaajat yrittivät oikeusteitse estää kuvien pääsyn julkisuuteen, mutta kuvamateriaali saatiin kuitenkin julkaista oikeuden päätöksellä. Kettutarhaus on Tanskassa jo aiemmin kielletty siirtymäajalla. Maassa kasvatetaan vuosittain noin 14 miljoonaa minkkiä.

Bosnia-Herzegovina Turkistarhauksen kieltävä laki on säädetty keväällä 2009, mutta lain voimaan tulosta on vielä epäselvyyksiä.

Teksti lainattu www.tarhauskielto.fi sivuilta.
Sivustolla myös kattavasti muuta tietoa aiheesta, sekä videomateriaalia.

Äänestä

Noista parin maan tekemät ratkaisut tarjoavat parantavat Suomen mahdollisuuksia lisätä vientiään tällä sektorilla ja lisätä valuuttatulojaan. Toki on realistisesti syytä muistaa, että useat listassa olevat maat eivät ole tarjonneet tähänkään asti minkäänlaista vastusta joko tuotantonsa vähäisyyden vuoksi tai siksi, että sijaitsevat lämpimissä maissa, joissa turkki ei kasva tuuheaksi.

Suomen päähaastajat turkistuotannossa lienevät Venäjä ja Kiina?

Äänestä
  • "Suomen päähaastajat turkistuotannossa lienevät Venäjä ja Kiina?"

    Vaikka Venäjällä ei yleisesti ottaen esiinnykään turkiseläinten kohtelussa sellaista hirveää raakuutta ja piittaamattomuutta kuin Kiinassa, toivoisin Putinin hallinnon puuttuvan Venäjän turkistilojen oloihin. Vanhaa aitovenäläistä turkiselinkeinoa ei pidä lakkauttaa, mutta jotain on tehtävä nykytilanteelle jo puhtaasti eettisistä syistä.

    Äänestä

  • Suomen päähaastajat turkistuotannossa lienevät Venäjä ja Kiina?
    Olen samaa mieltä, eläinrääkkäyksen Ykköshaastajat.

    Met luovutamme koska.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Suomen päähaastajat turkistuotannossa lienevät Venäjä ja Kiina?"

    Vaikka Venäjällä ei yleisesti ottaen esiinnykään turkiseläinten kohtelussa sellaista hirveää raakuutta ja piittaamattomuutta kuin Kiinassa, toivoisin Putinin hallinnon puuttuvan Venäjän turkistilojen oloihin. Vanhaa aitovenäläistä turkiselinkeinoa ei pidä lakkauttaa, mutta jotain on tehtävä nykytilanteelle jo puhtaasti eettisistä syistä.

    Valitkaa nyt sitten kumpaan siirrytte jatkamaan eläinrääkkäystä.

    Äänestä

Mitäs sitten jos sipuli alkaa levitä?

Moni turkistarhaaja tuntee termin.

Pystyyn_kuollut sai sieraimiinsa pahoja herneitä

Äänestä
  • Mikse se sitten meillä on sallittua. Ihme!

    Äänestä

Ei ole enää pitkään.

Äänestä
  • Ei sitävastuste kuin vihreät, joten se säilyy. Täyttä pelleilyä kieltää tarhaus, mutta sallia turkisten käyttö. Kun on kysyntää, on tuotantoa jossain.

    Onko vihreiden mielestä parempi että ne tuotetaan maissa, joissa ei paljon sääntöjä ole??

    Äänestä

Se on Turhaa räksytystä tuo turkistarhausten kieltäminen.Kieltäkööt muualla meillä pitäisi nostaa vain turkistarhausten osuutta näin saame Suomea entistä paremmalle kasvu uralle.

Äänestä
  • kasvu ala
    määrä ala
    osmäärä

    älykkyyosamäärä

    Äänestä

Päin vastoin tässä turkistarhausasiassa Suomi on aivan järkevällä kannalla. Sen sijaan esimerkiksi alkoholia saa sivistyneessä maailmassa nautittavakseen paljon vapaammin kuin mutruhuulisessa ruttuvaari-Suomessa. Samoin moni muu vapaus on Suomessa enemmän uhattuna kuin sivistysmaissa yleensä. Muiden muassa sananvapaus, jonka nävertämisestä Suomi saa jokseenkin säännöllisesti muistutuksia ja tuomioita.

Äänestä

Suomikin kuuluu Eurooppaan ja EU;n 1995
Loppuu suomessakin 10-15 v, kuluessa. Pitää antaa alasajoaikaa 5-10 vuotta.

Äänestä

turkistarhaus on sallittua ja pysyykin sallittuna. Ja miksi ei pysyisi?

Äänestä

Miksi suomessa sitten sallitaan laillinen eläinrääkkäyselinkeino?

Äänestä

Aloitteen tavoitteena on kieltää turkistarhaus Suomessa. Tämä tarkoittaa luopumista elinkeinosta, jossa eläinten hyvinvointia ei pystytä riittävissä määrin takaamaan ja joka on haitallista ympäristölle. Turkistarhaus ei kuulu eettisesti toimivaan nyky-yhteiskuntaan. Turkistarhauksesta voidaan luopua siten, että nykyisille tarhaajille etsitään keinoja siirtyä muille aloille.

Kansalaisaloitteiden tekeminen on ollut mahdollista Suomessa maaliskuun alusta 2012 lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi.

Pääjärjestäjinä turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävässä aloitteessa toimivat Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta Eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto.

Lakialoite
Lakialoitteen muistio (taustatietoja turkistarhauksen nykytilanteesta ja aloitteen tavoitteista ja vaikutuksista)

Lakialoitteen vireillepanijat: Kati Pulli, Leo Stranius, Helinä Ylisirniö
Edustaja: Kati Pulli, kati.pulli[a]animalia.fi, p. (09) 720 659 10, 050 384 5072

Lisätietoa turkistarhauksesta Suomessa
..

Äänestä
  • Hauskasti se Luonto-liittolainen oli varautunut jo kansalaisaloitetta jättäessään etukäteen varmuudella tietämäänsä asiaan, ettei aloite johda turkistarhauksen kieltoon, joten heti saman tien suullisesti toivoi, että tehtäisiin edes jotain lisäsäädöksiä tarhauksen ehtoihin.

    Äänestä

Niin kovat kriteerit tarhaukseen, että sen on loputtava. Suomi on takapajula, mikäli tarhausta jatketaan.
Koska tarhaajilta puuttuu moraali, on se oltava päättäjillä. Onko nyt niin, ettei kansalaisten mielipide ole minkään arvoinen?

Äänestä
  • On sillä merkitystä, tarhauksen kieltäjät ovat vähemmistö.

    Äänestä

ajasivat nämä sateenkaari hipiät oikeeta asiaa Kuten Talvivaaran ympäristö ongelmia eikä turkistarhaus kieltoa.Vihreätkin ovat pitäneet visusti suunsa kiinni Talvivaaran asioista Varmaankin sen takia kun niiden luontojärjästöiltä menisi rahahanat kiinni jos rupeavat suureen ääneen huutelemaan.

Äänestä

Sivistysvaltioilta edellytetään turkistarhauksesta luopumista.

Äänestä
  • Mikäpäs siinä. Luovutaan vaan.

    Äänestä

  • 5-10 vuotta alasajoo kirjoitti:

    Mikäpäs siinä. Luovutaan vaan.

    Kansalaisista ylivoimaisesti suurin osa vastustaa turhistarhasta.
    Kansalaisista 60-70 % vastustaa, 15 % puoltaa ja 15 eos

    Äänestä

Joutaapa tuo

Äänestä

Miksi ihmeessä muiden EU-maiden esimerkkiä pitäisi seurata? Onko kukaan koskaan edes tavannut yhtään turkistarhaajaa? Minä olen.

Äänestä
  • No ei se tietysti itsesiarvo, ole mutta eettisyys ja eläinrääkkäys elinkeinoa ei sallita.

    Äänestä

Suomi on osa sitä. Jopa Eu:ta. Kepuhan halisi sinne.

Äänestä
  • Loppuu varmasti Suomessakin.

    Äänestä

Sinä valehtelet!! Ei ole kielletty!!!!

Ainoastaan muutamassa maassa jotka sattuvat olemaan euroopassa.

Äänestä
  • EU:N alueella kielletty koka maassa. Lue viestin alulkupuolelta.

    Äänestä

  • alan asiantuntija kirjoitti:

    EU:N alueella kielletty koka maassa. Lue viestin alulkupuolelta.

    EU:n alueella kielletty joka maassa.
    Kepuhan halusi EU:hun.
    Kyllä se loppuisi meillä vaikka ei oltaisi EU:ssa.

    Äänestä

  • Arkkadian terveiset kirjoitti:

    EU:n alueella kielletty joka maassa.
    Kepuhan halusi EU:hun.
    Kyllä se loppuisi meillä vaikka ei oltaisi EU:ssa.

    Me perussuomalaiset vastustamme EU:ta, mutta kannatamme turkistarhausta, koska suuri osa meistä elää siitä. Meidän kannaltamme asiassa ei siis ole mitään ristiriitaa. Päinvastoin, turkistarhaus on yksi suomalaiskansallisuuden tärkeimmistä tukipylväistä.

    Äänestä

  • Arkkadian terveiset kirjoitti:

    EU:n alueella kielletty joka maassa.
    Kepuhan halusi EU:hun.
    Kyllä se loppuisi meillä vaikka ei oltaisi EU:ssa.

    Väh'än niityä eu maita näkyyolevan jos jka maassa kielletty:D Tuossa aloituksessa on mainittu kolme:D

    Siis selvä vähedmmistö.

    Hehehe

    Äänestä

Mekin voimme kieltää kirahvien tarhauksen.

Äänestä

Onko tarhalla ja navetassa kaikki hyvin?

Äänestä

Arkadianmäelläkin oli tänään seesteistä, vai oliko sittenkin sähköistä.
Eli asiastanne ei keskusteltu,

Äänestä

Etusivun asia etusivulle

Äänestä

Etusivun asia etusivulle

Äänestä

no loppuhan se pian meilläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noin muualla kirjoitti:

Ollaan vähän jäjessä:

Onko tarhalaiset jo nukkumassa:

Muissa maissa:

Bulgaria: Turkistarhaus on kielletty.

Hollanti: Kettujen ja chinchillojen häkkikasvatus on kielletty. Tarhauskielto astui voimaan vuonna 2008, ja lopuille tarhaajille annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika. Parlamentti hyväksyi vuonna 2009 myös minkkitarhauskiellon, mutta päätös vaatii vielä senaatin hyväksynnän.

Irlanti: Turkistarhaus on kielletty vuonna 2009 kolmen vuoden siirtymäajalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu