Kaukolämpöverkko omiin käsiin!

Joko olisi aika ottaa Ilomantsin kaukolämpöverkko omiin käsiin ja sanoa Vapon vuokrasopimus irti. Saisimme kaukolämpöverkosta kunnalle hyvän yrityksen kun alkaisimme tuottaa vastapaineen avulla sähköä.
Eikö se Vapo kehuskellut pellettitehdasta tehdessään, että 2-vaiheessa ryhdytään rakentamaan sähkävoimalaa. Sähköä sanottiin tuotettavan kaukolämmön vastapaineella PKS:n verkkoon.
Olisiko syytä tarkistaa Vapon puheet?
.
Ja tiedoksi.
- Hoskosen haukkujille voi jo edeltäkäsin sanoa, ettei Hoskosella ollut mitään roolia pellettitehtaan rakentamisessa eikä sopimusten teossa, kuten Heimo Ihalainen hyvin tietää.
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sehän oli aikaa kun Bau ja Lehtinen pelasivat yhteen ja saivat monta hyvää hanketta liikkeelle. Silloinhan se torikin tehtiin ja Kalevalantien korjaustyö. Nyt olisi aika taas toimia.

Äänestä

On hyvä muistaa.

Äänestä

Ja muistaa myös, että Hämäläinen ja Päivinen loivat pohjan Ilomansin kehitykselle. Nyt olisi aika alkaa nöyrästi kehittämään kuntaa, kunnan pienyrityksiä ja täyttää tyhjiksi jätetyt liiketilat.
Herätys kunnanjohto.
Ei laajakaista auta jos kylät tyhjenevät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Puhutaan asiaa kirjoitti:

Joko olisi aika ottaa Ilomantsin kaukolämpöverkko omiin käsiin ja sanoa Vapon vuokrasopimus irti. Saisimme kaukolämpöverkosta kunnalle hyvän yrityksen kun alkaisimme tuottaa vastapaineen avulla sähköä.
Eikö se Vapo kehuskellut pellettitehdasta tehdessään, että 2-vaiheessa ryhdytään rakentamaan sähkävoimalaa. Sähköä sanottiin tuotettavan kaukolämmön vastapaineella PKS:n verkkoon.
Olisiko syytä tarkistaa Vapon puheet?
.
Ja tiedoksi.
- Hoskosen haukkujille voi jo edeltäkäsin sanoa, ettei Hoskosella ollut mitään roolia pellettitehtaan rakentamisessa eikä sopimusten teossa, kuten Heimo Ihalainen hyvin tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu