Perussuomalaiset: Suomalaisten ei tule pelastaa venäläisten olig

Perussuomalaiset: Suomalaisten ei tule pelastaa venäläisten oligarkkien rahoja

Euroopan unionin on lähiaikoina ratkaistava, pelastetaanko Kyproksen pankit muiden EU-maiden tuella. Ennen kesää maksuun lankeaa 1,4 miljardin lainaerä, josta maa ei yksinään selviä. Kokonaisuudessaan Kyproksen tukipaketin odotetaan olevan noin 18 miljardia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsitteli asiaa ja päätti yksimielisesti vastustaa saarivaltiolle myönnettävää pankkitukea. Euromaa Kypros on valtio, jossa pestään venäläistä likaista rahaa ja joka on käytännössä veroparatiisi euroalueen sisällä.

Viime vuoden lopussa Kyproksen pankeissa oli talletuksia yhteensä 70,15 miljardia euroa, josta ulkomaisen rahan osuus oli lähes 40 prosenttia. Summat ovat valtavia maalle, jonka bruttokansantuote on vain n. 20 miljardia euroa.

Perussuomalaisia ilahduttaa se, että konkarikokoomuslaiset Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi ovat ilmaisseet suhtautuvansa kielteisesti Kyproksen pankkien pääomittamiseen. Tukea linjalle toivotaan myös SDP:stä, joka on puheissaan vastustanut jyrkästi veroparatiiseja. Nyt on tekojen aika. Vetoamme valtiovarainministeri Urpilaiseen, että hän ei suostu osallistumaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla venäläisten oligarkkien hallinnoiman veroparatiisin pelastamiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tapio.sjoman kirjoitti:

Perussuomalaiset: Suomalaisten ei tule pelastaa venäläisten oligarkkien rahoja

Euroopan unionin on lähiaikoina ratkaistava, pelastetaanko Kyproksen pankit muiden EU-maiden tuella. Ennen kesää maksuun lankeaa 1,4 miljardin lainaerä, josta maa ei yksinään selviä. Kokonaisuudessaan Kyproksen tukipaketin odotetaan olevan noin 18 miljardia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsitteli asiaa ja päätti yksimielisesti vastustaa saarivaltiolle myönnettävää pankkitukea. Euromaa Kypros on valtio, jossa pestään venäläistä likaista rahaa ja joka on käytännössä veroparatiisi euroalueen sisällä.

Viime vuoden lopussa Kyproksen pankeissa oli talletuksia yhteensä 70,15 miljardia euroa, josta ulkomaisen rahan osuus oli lähes 40 prosenttia. Summat ovat valtavia maalle, jonka bruttokansantuote on vain n. 20 miljardia euroa.

Perussuomalaisia ilahduttaa se, että konkarikokoomuslaiset Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi ovat ilmaisseet suhtautuvansa kielteisesti Kyproksen pankkien pääomittamiseen. Tukea linjalle toivotaan myös SDP:stä, joka on puheissaan vastustanut jyrkästi veroparatiiseja. Nyt on tekojen aika. Vetoamme valtiovarainministeri Urpilaiseen, että hän ei suostu osallistumaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla venäläisten oligarkkien hallinnoiman veroparatiisin pelastamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu