Visiota palestiinalaisvaltiosta on eletty todeksi sitten Oslon sopimuksen jo toistakymmentä vuotta. Tuolloin ns. palestiinalaisille luvattiin lähes tulkoon kaikki eli Juudean, Samarian ja Gazan alueet ja kaiken huipuksi jopa suuri osa Jerusalemista. Mutta, että ns. palestiinalaiset olisivat alkaneet luomaan konkreettisesti ja rauhanomaisesti omaa valtiotaan eli rakentamaan rauhaa kiihkoilun sijasta, niin kuin rauhansopimuksessakin edellytettiin, he aloittivatkin ennennäkemättömän terrorin, jolle ei näytä loppua olevan. Viimeisimmän intifadan aikana on kuollut yli 1000 viatonta israelilaista ja yli 6500 on haavoittunut tai vammautunut. Tämän todellisuuden edessä Israel on joutunut aloittamaan turva-aidan rakentamisen, jonka teho itsemurhaiskujen torjunnassa on ollutkin huomattava. Toisissa olosuhteissa joku toinen valtio olisi yksinkertaisesti murskannut väkivallan ja häätänyt sen kannattajat muualle.
Arabiosapuolen osalta sanat ja teot rauhasta eivät kohtaa. Alkaen PLO:n peruskirjasta, joka on Israelin hävitttämisineen PLO:n kovan linjan "ulkoministeri" Farouk Kaddoumin keväisen lausunnon mukaan edelleen voimassa. Taannoin ministerinä toiminut Abd El Aziz Shahian totesi muutama vuosi sitten, että "Oslo on vain ensimmäinen askel Israelin tuhoamisessa". Johtaviin ns. palestiinalaisiin kuuluva Saeb Erekat tuomitsi itsemurhaiskun maaliskuussa englanniksi, mutta arabiaksi toisessa yhteydessä ylisti iskua. Lokakuussa 2003 ns. palestiinalaisten virallinen televisiokanava lähetti ohjelmaa, jossa Israel tuhottiin ja tilalle luotiin palestiinalaisvaltio. Suomenkin rahoittamissa ns. palestiinalaisten oppikirjoissa kiistetään Israelin oikeus olemassaoloon. Heidän kartoissaan vihreänä oleva "Palestiinan valtio" käsittää koko Israelin mukaan lukien ns. miehitetyt alueet. Tämänkaltainen luettelo arabiosapuolen "rauhan rakentamisesta" on loputon.
Israel on perustamisestaan lähtien ojentanut kättään rauhan rakentamiseksi, mutta sen käteen on ollut harvoja tarttujia. Egyptin ja Jordanian kylmä ystävyys ei paljon lämmitä. Olisi vältettävä kansalliskiihkoilua, mutta tämän voisi ensimmäiseksi mennä kertomaan Hamasin ja Jihadin edustajille.
Take A Pen 04.08.2004
KUUKAUDEN VALEHTELIJA HEINÄKUUSSA 2004
The Associated Press
http://www.take-a-pen.org/english/Articles/Art31072004.htm
Lukekaapa, mielenkiintoista feikkausta!
Todellinen rauhantahto puuttuu
2
101
Vastaukset
- Dreamer
Erittäin mielenkiintoista luettavaa, kiitos linkistä!
Tuo kuvasarja kakkonen muuten on valitettavan yleistä kaikkialla maailmassa... Lapset ottavat osaa mellakoihin (usein edes tietämättä, mitä vastaan tai minkä puolesta riehuvat), hajottavat paikkoja, uhmaavat virkavaltaa ja heittelevät kiviä. Kun sitten poliisi ottaakin kiinni ja hieman "kovemmalla" kädellä kohtelee, niin jo ollaan itkemässä sitä, kuinka pahoin heitä runnellaan! Ei voi kuin ihmetellä niitä ihmisiä, jotka ottavat näissä tapauksissa noiden "mellakkapentujen" puolen!?
Kuinka sitten saataisiin Israeliin aikaiseksi pysyvä rauha? Minä olen sitä mieltä, että niin kauan kuin vallassa pysyvät samat omiin arvoihinsa uskovat päättäjät (Arafat & Sharon), ei rauhaan päästä koskaan.
Ketkä sitten seuraaviksi vallanpitäjiksi? Onko olemassakaan nuorempia, jotka kykenisivät tätä asiaa puimaan neuvottelemalla? Onko tuolla kyseisellä alueella olemassakaan yhtään todellista RAUHANTAHTOISTA ihmistä? Vai onko valitettava totuus se, että tuo silmitön molemmminpuolinen väkivalta ja sen kierre on turruttanut kaikkien mielet?
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tuo viimeinen vaihtoehto on se, joka paikkaansa pitää. Surullista.- Shalom1
... siihen, ovatko Arafat ja Sharon oikeita päättämään rauhasta alueella, puutun vain yhteen yksityiskohtaan.
Sharon on vaaleissa valittu ja virkakauttaan virallisesti työstävä israelilainen virkamies.
Arafatin virkakausi on päättynyt jo pari vuotta sitten, eikä häntä ole uudelleen tehtäväänsä valittu. Siis hänellä ei ole edes kansansa valtuutusta hoitamaan tehtäväänsä.
Palestiinalaisten olisi syytä pitää uudet vaalit välittömästi, että vastapuolelle saataisiin virkamies, jonka allekirjoituksella mahdollinen rauhansopimus voitaisiin sitovasti allekirjoittaa. Arafatilla kun ei ole enää oikeutta allekirjoittaa mitään kansansa puolesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327