Karkkilalaisten hyvä tietää

Isänmaan puolesta

Parkkifirmat rikkovat rajusti lakia Suomessa ja homma jatkuu edelleen kenenkään siihen puuttumatta.

A:n (maanomistaja/haltija) ja C:n (parkkifirma) keskenään tehty käyttäytymissopimus B:stä (ihminen/sinä) = oikuskelvoton, olemassa olematon sopimus (OikTL 1 luku, 1 §), jota ei voi käsitellä oikeudessa muilla syytteillä, kuin (rikoslaki luku 25, 3 §,1-4) kohta) ihmisen vapauteen kohdistuvina rikoksina.

KKO:n päätös parkkifirman ja helsinkiläismiesten valvontamaksuriita-asiat koko laajuudessaan perustui oikeuspaikan oikeusoppineiden erheelliseen käsitykseen parkkifirman oikeuskelpoisuudesta. Em. jutussa asian omistajia oli ainakin kolme, mutta vain kahta kuultiin, joka jo sinällään yksin riittää vääristämään asian todellisen tilan oikeata hahmottamista.

Koska parkkifirman valvontamaksu oli jo syntyessään lain (5 luku, 3 §, kohta 1-4) mukaan oikeuskelvoton, juttu olisi pitänyt jättää koko oikeuskäsittelyn ulkopuolelle odottamaan oikeaa, lain mukaista parkkifirmaan kohdistuvaa ihmiskaupparikokseen perustuvaa syytettä.

OikTL 1 LUKU Sopimuksen tekeminen, 1 §
Tämän luvun säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä myöskään sopimuksia, joiden päättämiseen vaaditaan suorituksen toimittamista toiselle sopimuspuolelle, ja ovat muuten voimassa vain, mikäli tarjouksesta tai vastauksesta tahi kauppa- tai muusta tavasta ei muuta johdu.

Rikoslain 25 luku (21.4.1995/578) Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 § (9.7.2004/650) Ihmiskauppa
Joka
1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa,
2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,
3) maksamalla korvauksen toista vallassaan pitävälle henkilölle tai
4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen jne....

On myös tärkeää huomata, että onko isännöitsijä maanomistajan / haltijan (työsopimussuhteessa) ominaisuudessa luvatta (todennäköisin vaihtoehto) ryhtynyt parkkifirman ja isännöitsijän välisiin oikeudettomiin, rikollisiin sopimussotkuihin.

Isännöintiyrityksestä muutama ote:
* tiedostaa vastuunsa, velvollisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa.
* tuntee toimialansa lainsäädännön ja normit.
* ylläpitää ja kehittää isännöinnin arvostusta.
* kunnioittaa isännöintialan muita toimijoita ja kilpailee rehellisesti.
* sitoutuu harmaan talouden torjuntaan.

Myös perustuslain 1 luku, 2 §, jossa todetaan, että "kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia". Parkkifirmathan toimivat nimen omaan julkisilla paikoilla, eivätkä välitä Suomen ja EU:n laista pätkän vertaan.

Hyvää lisätietoa sopimusten tekemisestä:
31 §
Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä,
kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai
edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa
siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään
vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido
sitä, jonka etua on loukattu. Jne...

33 §
Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako
voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä
tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen,
ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä
tietäneen.

36 § (17.12.1982/956)
Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi
kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon
ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon
oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja
sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen
jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun
vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se
voidaan määrätä raukeamaan.

Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Jne...

1

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyl mei tieretää

      Mitä ihmettä sölkötät?
      Kyl meil tääl Karkkilas o ikiaikanen oikeus parkkeeraa meitin autot tonne oven etee!
      Ja kaverin tontil on aina saanu jättää vehkees, jos se ei ol ollu tiällä.
      Nää liikennesäänöt o vaa noil muualt tullei varte, kun ne ei osaa ajaa ilman niitä!
      Kyl mei paikkakuntalaiset tieretään kuinka tääl kuuluu ajaa...
      Kallimmal o aina etuajoikeus ja sen piilin saa jättää suajatien eteen siihe pankin ovel.
      Ja mitä se tol peräsajaval kuuluu mihi mää olen käntymäs, kyl sen piräs tiätää et MÄÄ olen menos kotii... tai "assmarkettiin"...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4830
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3012
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      32
      1575
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1021
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      999
    Aihe