Se oikea

Uskomatonta, mitä elämä tuo kohdalle, silloin kun
sitä vähiten odottaa.

Nuorena tyttönä, nuorena tyttönä luulin
löytäneeni sen elämäni miehen, jonka kanssa
viettää koko loppuelämä, mutta siitä elämästä
tuli lopulta pelkkä painajainen, fyysistä ja
henkistä pahoinpitelyä. Itsetuntokin niin
alhaalla, että en tyhmä älynnyt poiskaan lähteä,
koska luulin, ettei minua kukaan muukaan huoli.
Ihanasta, herkästä pojasta oli vuosien saatossa
kasvanut hyvää vauhtia alkoholisoitumassa oleva
juro mies, joka ei puhunut, ei pussannut, mutta
jota piti passata ja totella. Muutoin otti
ohraleipä; lättyyn tuli eikä siinä itku
markkinoilla auttanut. Lopulta olin siinä
tilassa, etten välittänyt mitä hän teki; hän sai
mennä ja tulla kuten tahtoi, edes riitaa en
suostunut haastamaan mistään aiheesta vaikka hän
sitä kuinka yritti.

Elämä oli pelkkää paskaa, ainoa ilo ja lohtu
pieni yhteinen lapsemme (josta hän ei pahemmin
tuntunut välittävän) ja rakkaat ystäväni, jotka
jaksoivat minua tukea ja joiden rohkaisemana
vihdoin uskalsin aloittaa uuden elämän.

Eron jälkeen suorastaan loistin; sain työpaikan,
laihduin, pidin kerrankin hauskaa ystävieni
kanssa ja pieni lapsenikin käyttäytyi kuin
enkeli, kun huomasi kuinka äitikin oli
onnellinen. En etsinyt ihmistä vierelleni,
ajattelin nauttia sinkkuudesta (yh-äiti
kategoriaan en halua kuulua), mutta kuinkas
kävikään...

Sattuman kauppaa, kummallisella sattuman sumalla
tutustuin mieheen, jollaista en uskonut voivan
olla edes olemassa! Meillä tuntuu aivan kaikki
olevan yhteistä. Teemme kaiken yhdessä. Arjen
pikku askareetkin tuntuvat ylellisyydeltä, kun
niistä saa suoriutua rakkaan ihmisen rinnalla.

Hän rakastaa lastani kuin omaansa, ja lapseni
häntä. Rakkautemme vain kasvaa ja kasvaa päivä
päivältä. Vihdoin tuntuu siltä, että olen tullut
kotiin, paikkaan, jota olen koko elämäni etsinyt,
Hänen syliinsä.

Elämää on yhdessä suunniteltu jo eteenpäin,
asumme nyt yhdessä, menemme naimisiin ja lisää
lapsia on toivelistalla. Elämältä emme muuta
pyydä kuin, että saamme olla onnellisia yhdessä
aina.

Silti en usko, että vuodet exän kanssa olisivat
hukkaan heitettyjä, niistä olen saanut paljon
elämänkokemusta, ja olihan niissä vuosissa jotain
hyvääkin hartaasti toivotun lapsen muodossa.
Välit entiseen ovat parantuneet, en jaksa olla
katkera, en vihainen, sillä onhan hän aina
lapseni oikea isä, vaikka nykyinen Mieheni ehkä
enemmän isä lapselleni onkin.

En uskonut voivani enää koskaan rakastaa, mutta
nyt rakastan enemmän kuin koskaan ennen. En
uskonut saavani elämältäni koskaan sitä onnea
mitä vain mies voi naisen elämään tuoda. Nyt kun
sen sain, kiitän ajatuksissani elämää tästä onnen
tunteesta joka ikinen päivä.
5417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihanaa että olet löytänyt elämässäsi sen oikean
ihmisen!!! toivottavasti kaikki menee hyvin ja
saatte paljon lapsia! onnea!!!!!

Äänestä

toivotaan, että siitä uudestasi ei tule
Wagner ajan oloon

Äänestä

Onnea teille! :)

Äänestä
  • olet *onnenpossu*..

    Äänestä

Lähinnä ehkä kirjoitin kuitenkin vinkkinä
kaikille kohtalotovereille, että tajuavat lähteä
samankaltaisesta suhteesta. Kertoa, että elämää
on aidan toisella puolella ja siellä se elämä on
paljon parempaa. Ettei kaikkeen tarvitse tyytyä
mitä elämä eteen lättää.

Mutta kiitos vaan kaikille onnitteluista,
lämmitti kovasti mieltä.

Ja juu... toivotaan toivotaan, että tämä mies
näin ihanana pysyy... Uskon kyllä, että näin on
koska hän on minua 8 vuotta vanhempi ja ehtinyt
jo "muodonmuutoksensa" tehdä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*TAHDON* kirjoitti:

Uskomatonta, mitä elämä tuo kohdalle, silloin kun
sitä vähiten odottaa.

Nuorena tyttönä, nuorena tyttönä luulin
löytäneeni sen elämäni miehen, jonka kanssa
viettää koko loppuelämä, mutta siitä elämästä
tuli lopulta pelkkä painajainen, fyysistä ja
henkistä pahoinpitelyä. Itsetuntokin niin
alhaalla, että en tyhmä älynnyt poiskaan lähteä,
koska luulin, ettei minua kukaan muukaan huoli.
Ihanasta, herkästä pojasta oli vuosien saatossa
kasvanut hyvää vauhtia alkoholisoitumassa oleva
juro mies, joka ei puhunut, ei pussannut, mutta
jota piti passata ja totella. Muutoin otti
ohraleipä; lättyyn tuli eikä siinä itku
markkinoilla auttanut. Lopulta olin siinä
tilassa, etten välittänyt mitä hän teki; hän sai
mennä ja tulla kuten tahtoi, edes riitaa en
suostunut haastamaan mistään aiheesta vaikka hän
sitä kuinka yritti.

Elämä oli pelkkää paskaa, ainoa ilo ja lohtu
pieni yhteinen lapsemme (josta hän ei pahemmin
tuntunut välittävän) ja rakkaat ystäväni, jotka
jaksoivat minua tukea ja joiden rohkaisemana
vihdoin uskalsin aloittaa uuden elämän.

Eron jälkeen suorastaan loistin; sain työpaikan,
laihduin, pidin kerrankin hauskaa ystävieni
kanssa ja pieni lapsenikin käyttäytyi kuin
enkeli, kun huomasi kuinka äitikin oli
onnellinen. En etsinyt ihmistä vierelleni,
ajattelin nauttia sinkkuudesta (yh-äiti
kategoriaan en halua kuulua), mutta kuinkas
kävikään...

Sattuman kauppaa, kummallisella sattuman sumalla
tutustuin mieheen, jollaista en uskonut voivan
olla edes olemassa! Meillä tuntuu aivan kaikki
olevan yhteistä. Teemme kaiken yhdessä. Arjen
pikku askareetkin tuntuvat ylellisyydeltä, kun
niistä saa suoriutua rakkaan ihmisen rinnalla.

Hän rakastaa lastani kuin omaansa, ja lapseni
häntä. Rakkautemme vain kasvaa ja kasvaa päivä
päivältä. Vihdoin tuntuu siltä, että olen tullut
kotiin, paikkaan, jota olen koko elämäni etsinyt,
Hänen syliinsä.

Elämää on yhdessä suunniteltu jo eteenpäin,
asumme nyt yhdessä, menemme naimisiin ja lisää
lapsia on toivelistalla. Elämältä emme muuta
pyydä kuin, että saamme olla onnellisia yhdessä
aina.

Silti en usko, että vuodet exän kanssa olisivat
hukkaan heitettyjä, niistä olen saanut paljon
elämänkokemusta, ja olihan niissä vuosissa jotain
hyvääkin hartaasti toivotun lapsen muodossa.
Välit entiseen ovat parantuneet, en jaksa olla
katkera, en vihainen, sillä onhan hän aina
lapseni oikea isä, vaikka nykyinen Mieheni ehkä
enemmän isä lapselleni onkin.

En uskonut voivani enää koskaan rakastaa, mutta
nyt rakastan enemmän kuin koskaan ennen. En
uskonut saavani elämältäni koskaan sitä onnea
mitä vain mies voi naisen elämään tuoda. Nyt kun
sen sain, kiitän ajatuksissani elämää tästä onnen
tunteesta joka ikinen päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu