Soini rauhoittelee brittimediaa: ”Emme ole ääriliike, nukkukaa rauhassa”
Timo Soini pyrkii parantamaan puolueensa kuvaa maailmalla.
Perussuomalaisten puheenjohtaja korjaa puolueesta syntyneitä mielikuvia BBC:n haastattelussa.
– Muut puolueet ovat valmiita tulemaan kanssamme hallitukseen, Soini kertoo ja täsmentää, että perussuomalaiset haluaa neuvotella EU-asioista.
BBC:n uutisoinnissa maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten on kerrottu saaneen vaikutteita jopa natsismista.
– Emme ole ääriliike, voitte nukkua rauhassa, Soini sanoo.
Soini kritisoi ulkomaisten medioiden kirjoittelua. Monet medioista pelkäävät äärioikeistolaisuuden leviämistä ja ovat huolissaan siitä, miten euroalueen talouden vakauttaminen onnistuu perussuomalaisten nousun jälkeen.
– Tosi paksua puhetta. Olisi kohtuullista, että jos tuollaisia kirjoittaa, tulisi Suomeen ja haastattelisi asianomaisia puolueita, Soini kommentoi.
Timo Soini pyrkii parantamaan puolueensa kuvaa maailmalla.
Perussuomalaisten puheenjohtaja korjaa puolueesta syntyneitä mielikuvia BBC:n haastattelussa.
– Muut puolueet ovat valmiita tulemaan kanssamme hallitukseen, Soini kertoo ja täsmentää, että perussuomalaiset haluaa neuvotella EU-asioista.
BBC:n uutisoinnissa maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten on kerrottu saaneen vaikutteita jopa natsismista.
– Emme ole ääriliike, voitte nukkua rauhassa, Soini sanoo.
Soini kritisoi ulkomaisten medioiden kirjoittelua. Monet medioista pelkäävät äärioikeistolaisuuden leviämistä ja ovat huolissaan siitä, miten euroalueen talouden vakauttaminen onnistuu perussuomalaisten nousun jälkeen.
– Tosi paksua puhetta. Olisi kohtuullista, että jos tuollaisia kirjoittaa, tulisi Suomeen ja haastattelisi asianomaisia puolueita, Soini kommentoi.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Soini onkin länsisuomalainen.
Cameron,Berlusconi. Kumpikin kuuluu Soinin EU-ryhmään. Miksi eivät puolusta Soinia?
Hitlerkin rauhoitteli ja Englannin pääministeri uskoi. Eivät takuulla anna toista kertaa huijata itseään. Suomea tarkkaillaan uuden natsiaallon mahdollisena syntypaikkana. Jos Soini pääsee pääministeriksi, otetaan suurennuslasit esille. Suomen kauppa tulee romahtamaan kun yhteyksiä katkotaan.
The Finns Party. Hohhoijaa...
On rikollista viitata kaikkiin suomalaisiin puolueen englanninkielisessä nimessä.
True Finns on kaikessa valheellisuudessaankin osuvampi nimi marginaaliryhmälle.
Nimi "perussuomalaiset" on nimenä valheellinen. Se on ikäänkuin vääristelevä mainos. Eivät persut ole mitään suomalaisuuden persuskallioita.
Persut yrittivät ensin kaikin keinopi saada heitä itseään onomapoeettisesti hyvin kuvaavan "persu"-nimityksen kielletyksi. Tälläkin palstalla vielä pari vuotta sitten persut vaativat sellaisia avauksia poistettavaksi, joissa heitä kutsuttiin persuiksi. Aivan uskomattomalta tuntuu, että persut yrittivät väenväkisin saada ainoaksi sallituksi vain "perussuomalainen" nimen ja kaikki muut kielletyksi - aika selkeä oire natsimielisyydestä.
Niin kuin kansanedustaja Hirvisaari on aiheellisesti huomauttanut, "persu" on yhtä luokkaava nimitys kuin "n**keri" tummaihoisten afrikkalaisten kannalta. Puhe persuista on rasismia ja vihapuhetta. Mutta vihapuhe lopetetaan heti kun Soini on pääministeri ja PS päähallituspuolue.
Kerro toki mitä tapahtuu sellaiselle henkilölle joka sanoo tai kirjoittaa sanan "perSSu" sen jälkeen kun soimista tulee pääministeri?
Riippuu sitä mitä uusia lakeja tulevaisuudessa säädetään perussuomalaisten johdolla. Ainakin kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisointi ulotetaan vihdoin koskemaan myös kantasuomalaisiin kohdistuvaa vihapuhetta. Suomi on suomalaisten maa. Maassa maan tavalla. Suomessa on kunnioitettava suomalaisuutta.
Niin että linnaa on siis luvassa moisesta sanasta. Mitä luulet että tuosta asiasta ollaan mieltä ulkomailla?
Itsenäisyytemme palauttamisen idea onkin juuri siinä, että suvereenin valtion ei tarvitse ottaa käskyjä vastaan vierailta valloilta tai edes piitata siitä mitä ne ajattelevat. OMASSA MAASSA TEEMME MITÄ TAHDOMME. Suomi kuuluu suomalaisille ja vain suomalaisille. Eikö niin? Suomalaisen Suomen hyväksi vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan veteraanit taistelivat, ei Euroopan liittovaltion eikä monikulttuurisen etnohelvetin. Suomen kansa päättäköön Suomen asioista.
No niin nyt päästiin asiaan. Jos Suomessa tulisi tuollainen lainsäädäntö siitä seuraisi ulkomainen kauppasaarto Suomea kohtaan. Siitä taas seuraisi työttömyyden valtava kasvu koska ulkomaankauppa pysähtyisi, siirtyminen hevosajoneuvoihin koska bensaa ei enää saisi, ihmisten eliniän laskeminen koska lääketuonti vaikeutuisi yms yms yms muuta "kivaa".
Kysymys kuuluu että oletko sinä täysi palikka ja luuletko tosiaan että tömän maan enemmistö kaipaa tälläistä Suomea? Luuletko sinä että edes perSSujen enemmistö seisoisi ehdotuksesi takana?
Turha odottaa ulkomaiden väliintuloa tai painostusta kun Suomen kansan isänmaallinen, demokraattinen enemmistö jakaa oikeutta. Ei pystynyt Neuvostoliittokaan auttamaan Suomen kommunisteja, kun heidän poliittinen toimintansa kiellettiin vuoden 1930 kommunistilakien myötä. Vuosina 1918 ja 1939 Venäjältä yritettiin kyllä tulla punikkeja tukemaan, mutta se tyssäsi suomalaiseen sisuun ja puolustustahtoon. Se on jäänyt muun maailman mieleen, talvisodan henki ja suomalaisten sankariteot. Jos suomalaiset seisovat vahvoina ja selkä suorana, meitä kunnioitetaan.
voi vee mikäm idiootti. kyse on kansainvälisestä painoistuksessa sen nimissä että suomalaiset eivät kunnioita länsimaisia ihmisoikeuksia vaan panevat ihmisiä vankilaan mielipeiteiden vuoksi. tästä seuraa automaattisesti ajatuminen "hylkkiövaltion" asemaan. tarkoittaa laajaa kansainvälistä kauppasaartoa.
näin pienelle maalle kuin suomelle se olisi todella kohtalokas, sillä me elämme kv kaupasta plus pääomaköyhänä maalla meillä pitää olla ulkomaisia sijoittajia. hekin tuollaisessa tilanteessa vetäisivät rahansa heti pois. ainoa maa joka olisi suomen kanssa samoilla olisi pohjois-korea jossa lapsi kuolee nälkään ja sanavapautta on täysin tuntematon asia.
mutta siitä huolimatta pohjois-korean kansa seisoo ainakin paikallisten tiedotusvälineiden mukaan vanhoina ja selkä suorana. tosin sitä kunnioitusta ei kyllä näy missään. pohjois-korea kv.hylkiö jolle riittää kavereita hyvin vähän. mutta ehkäpä täältä pohjoisesta perSSusuomesta sellainen löytyisi, kun täällä alkaa ihmisiä kuolla nälkää perSSujen politiikan seurauksena.
kysymys kuuluu edelleen että oletko sinä täysi palikka ja luuletko tosiaan että tämän maan enemmistö kaipaa tälläistä suomea? luuletko sinä että edes perSSujen enemmistö seisoisi ehdotuksesi takana?
ps.mene pummi töihin,,,
Näin pitkällä jo ollaan: Jyväskylän uusnatsi keräsi listaa juutalaisista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013030316740708_uu.shtml
Varmaan joka kunnassa on nimilistat valmiina vallanvaihtoa varten?
Juu, Pohjanmaalla pitää innokkaimmat sitoa kiinni mäntyihin... hehheh....tirsk!
Soinilla on kokonainen ARMEIJA, samoin Halla-aholla, joskin pienempi. Jos jokainen PS-ARMEIJAN jäsen pitäisi samanlaista univormua, joukkovoima nähtäisiin havainnollisesti ja punavihreät paskoisivat housuihinsa!
Tirsk!
Vaikka tuo persujen oikeistoöyhötys vaikuttaa välillä koulupoikien pilalta, tilaisuuteen tartutaan varmasti, jos toimintaympäristö on otollinen. Siksi on järkyttävää seurata, miten välinpitämättömänä poliisi seuraa toiminnan rakentamista. Se ei olisi mahdollista, jos Suomessa olisi vapaa media. Nykyistä lammaslaumaa ohjataan taloudellisen ja poliittisen eliitin puolelta aivan miten halutaan.
Kokoomukselle ja yritysmaailman päättäjille riittää, että demarit ja keskusta pidetään persujen avulla poissa tärkeimmiltä paikoilta. Persuilla on tämän vuoksi poikkeuksellisen paljon toimintavapauksia kerätä irtoäänet niin äärioikeistolta kuin yhteiskuntaan yleisesti tyytymättömiltä. Persuilta ei vaadita toimintansa pohjaksi oikeata ohjelmaa eikä heidän tekemisiltään vaadita logiikkaa. Soiniltakaan ei kysytä perusteluja hänen esityksilleen tai mielipiteilleen vaan tyydytään toimimaan ikään kuin oltaisiin vain persujen tiedottajia.
Porvarit hyysäävät populisteja. Oikeisto hyysää äärioikeistoa. Poliisit hyysäävät nahkapäitä. Toimittajat hyysäävät Soinia. Tämähän on kuin painajaista, joka aina vain syvenee.
Ei tässä tarvitse enää vartoa.Keskusta kun aloittaa poliittiset täyslaidalliset persuja kohtaan niin Kokkarihallituksen suojamuuri Persut hajoaa kuin akanat tuuleen.
Säätiösotkuista toipunut Keskusta vahvistuu päivä päivältä,mutta Soinismin mätää pursuileva persulinnake ei tarjoa suojaa...
"Keskusta kun aloittaa poliittiset täyslaidalliset persuja kohtaan niin Kokkarihallituksen suojamuuri Persut hajoaa kuin akanat tuuleen."
Sitähän tässä on odotettu, että Sipilä vihdoin täyttäisi isänmaallisen velvollisuutensa. Mikä pidättelee?
Hitlerkin luuli voittaneensa sodan,kun pääsi Volgalle asti. Jytkyllä Soini luuli voittaneensa jotain...Selitelkööt Soini ensin Englannin medioille..
Ai että ovat muut puolueet valmiita Soinin kanssa hallitukseen? Soinin toiveuni vai fakta?
En äänestä mitään sellaista puoluetta, joka ilmoittaa haluavansa tehdä natsihyysärien kanssa yhteistyötä.
Juuri noin! On rohkeasti ilmoitettava jo ennen vaaleja, että sellaisia puolueita ei äänestetä, jotka ovat valmiita persuSS puolueen kanssa samaan hallitukseen. Siinähän soini sitten seisoo h-moilasena ministerinpaikkojensa kanssa.
Mitä vaaraa Suomesta olisi Englannille tai millekkään muulle maalle vaikka meitä johtaisi Natsit?
Kun natsismille antaa vallan, se johtaa tuhoisiin seurauksiin. Tottakai natsismi tapetaan juurilleen. Jos se nostaa päätään Suomessa, sen juuriminen tietää kärsimyksiä syyttömille suomalaisille.
Nykypäivän natsismi ei tarkoita väkivaltaa. Nykyään vaikutetaan politiikan kautta.
Niin, nykyään on Perussuomalaiset.
Hemmetin kova vastus kommareille.
Soinille kelpaa kaikki ääriainekset: IKL, Suomen Sisu, Valkoinen Rintama, Väinö Kuisman Suomi Isänmaa jne. kaikki on Soinin käskystä imuroitu perujen sisälle. Soini sanoo tapahtuneen jälkeenkin : "Perussuomalaisilla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston kanssa". Jos suomessa olisi tutkivaa journalismia ja rohkeita toimittajia, Soini olisi laitettu puheistaan pussiin jo aikoja sitten.
Olisiko syytä ensi rauhoitella Suomen mediaa?