Älkää menkö mukaan peliin!

Non-believer

Kuten on nähty viime aikoina, vaikuttaminen politiikan ja vaalien kautta asioiden parantamiseksi ei toimi. Siinä pelissä voittavat aina sama pelaajat, jotka samalla omistavat pelin ja määräävät säännöt.

Koko yhteiskunta ja kaikki sen sortomekanismit perustuvat sille että ihmiset hyväksyvät ne totuuksina, mitä ei voi muuttaa. Kaikki perustuu sille että luodaan vaihtoehdottomuuden uskonto, missä ihmiset alistuvat rahan, kapitalismin ja valtioiden alaisuuteen ja kumartavat auktoriteettejä. Auktoriteettien kritisoijat pyritään marginalisoimaan ja heistä koitetaan tehdä mediassa naurunalaisia ja heitä syytetään perusteetta rikoksista ym. Tämä osoittaa sen että kuinka epätoivoisia valtaapitävät ovat anarkistien kanssa. Valtaapitävät käyttäytyvät kuin koulukiusaajat.

Mutta tästä pelistä voi kieltäytyä. Koska koko järjestelmä perustuu vain uskoon! Ja jos tarpeeksi monet ihmiset kieltäytyvät uskomasta, niin tulee koko järjestelmä romahtamaan.

Edellytyksenä tälle muutokselle on se, että uskonsa hylänneet ihmiset kerääntyvät yhteen ja perustavat valtioista riippumattomia, omavaraisi yhteisöjä. On toki mahdollista että valtio yrittää murskata niitä väkivalloin, mutta se vain lisää toisinajattelijoiden määrää. Ja kun vastarinta ylittää määrässä kriittisen pisteen, valtio menettää kaiken kontrollin.

Joten kerääntykäämme kaikki yhteen! Irrottaudutaan epäoikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Meidän ei ole pakko totella sortavia voimia! Meillä on jokaisella syntymästä saakka oikeus olla omia itseämme ja päättää omista elämistämme.
Ihminen on syntynyt vapaaksi olennoksi! Meidän on vain toteutteva vapautta jokapäiväisissä elämissämme. Älä ota paskaa vastaan vain sen vuoksi kun se tulee auktoriteetiltä.

4

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poht1

      Joo tämä nettiäänestys homma on uusin vitsaus tällä pelittämisellä, Katsoin yleareenan interaktiivisista uutisista, se on kaikkein pahin ylen aivo pesu ohjelmista, siinä väkivaltakoneiston pyörittäjät yrittävät, saada takaisin valtaansa ihmisiä jotka netti on vapauttanut. Onneksi ei onnistu kaikkista tilastoista ja mitauksista huolimatta, kestän ohjelmaa jotain 2min sitten on pakko lopettaaa. alkaa niin ottaa päähän, en tiedä miksi edes katson sitä, ilmeisesti haluan varmistua siittä ketkä on viholisiani, siinä oli netti-äänestys juttua sellaisella piilo mainonnalla että olet homofopinen natsi jos et tule systeemiin mukaan.

      Toinen paha ohjelma on A-studio stream kuin aukiolo ajoista ollu ohjelma, ei ollut ollenkaan, oikeaa kantaa, että ihmisen tulis saada myydä milloin hauaa omia tavaroita pakoteet on väkivalta koneistosta , eli epämoraalisia, tyypillistä suomalaista kaksois-propakandaa jota ei voi mitenkään johtaa nappiin. Vaan ihmisille annetaan kaksi tai useampi ajattelu kaava jonka tämä alamainen sitten päässään säätä siihen väliin, kumpaakaan ei ole mitenkään perustelttu vaan tunketaan sanoja jotka herätttää tietyn laisia mielipiteitä.

      • pohti

        nonkonformistista pohdintaani, en ole kirjoittamisessa osa systeemiä


      • pohti

        Termien korjausta:
        nettiäänestys= kansalais aloite
        interaktiivisista uutisista= yle uutiset suora linja
        nap= non aggression principle


      • pohti

        Suorassa linjassa oli taas "hyvä heitto"

        3/4 opiskeliasta työskentelee opintojen ohella.

        Niin varmaan, kun on näin korkea nuoriso työttömyys, niin varmaan työn antajat palkaavat ennemmin osa-aikaisesti opiskelevia väsyneitä nuoria kuin nuoria joilla olisi koko enerkia käytettävissä,

        kunpa yle loppuisi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe