Matkustaminen yksin ja yksinäisenä

Jos haluat jotain sosiaalista kanssa käymistä ihmisten kanssa ulkomaan reissun aikana, niin suosittelen ihan perus seuramatkaa. Ne on ihan hauskoja tapoja matkata varsikin kun katsot, että matkan teema on siunua kiinnostava. esim. kultturi, urheilu... Reppu matkalaisena ei ole tosiaankan kovinkaan helppoa mennä jutteleen vetovieraiden kanssa. Poikkeuksena tinanteet, että menet harrastamaan jotain ulkomaille. Itse harrastan aktiivisesti urheilua, pyöräilen, surfaan, sukellan jne. Näiden harrastus juttujen kautti pystyy hyvin tutustuun muihin ihmisiin.

En osaa neuvoa, kun tyrmäät jo etukäteen sen ainoan toimivan vaihtoehdon eli että alkaisit vain jutella ihmisille. Matkustan itse aina yksin ja aina omatoimimatkoilla (paitsi jos kyseessä on työmatka jolloin seurueeseen saattaa kuulua muitakin). Majoitus useimmiten B&B-paikoissa tai hostelleissa, joissa on myös 1 hh majoitusmahdollisuus. Kohteeni valitsen sen mukaan, mitä haluan nähdä, eli en sinänsä matkustele tavatakseni muita turisteja. Mieluummin tutustun paikallisiin ihmisiin, koska he ovat osa sitä kohdetta.

Voisitko ajatella niin, että nimenomaan matkoilla voi toimia ihan toisin kuin normaalisti, koska sinun ei tarvitse enää ikinä nähdä niitä ihmisiä? Kotiseudulla voi mietityttää, että "entäs jos mokaan itseni ja sitten kaikki muistavat mokani aina kun näkevät minut" mutta matkoilla voit tehdä ihan mitä tahansa eikä myöhemmin enää tarvitse kohdata samoja ihmisiä.

Myös NLP-harjoituksista voisi löytyä jotain, mikä antaisi lisää rohkeutta.

Ikävä kyllä en osaa kertoa kokemuksia tai neuvoja, koska kumpaakaan ei minulla ole. Tuota matkustamista olen kuitenkin ajatellut, koska kovin usein elämä Suomessa tuntuu tyhjältä ja muuttumattomalta. Jos jonakin päivänä vain ottaisi repun täyteen tavaraa ja lähtisi pois "toistaiseksi".

olen myös yksinäinen ja ujo jopa autistinen. 23-vuotiaana lähdin yksin interreilaamaan eurooppaan. haaveenani oli muuttaa surkeaa elämääni. kuitenkin elämä oli samanlaista. sielu pysyy samana mutta vain ympäristö vaihtui. muut ihmiset ottavat herkästi kontaktia hostelleissa. heillä tuntui olevan asenne, että juttelemalla selviää kuka toinen on. he lähestyivät helposti ja antoivat olla oma itsensä. en kuitenkaan pystynyt antamaan vastakaikua sillä ihmissuhdetaitoni ovat hyvin puutteelliset. myös englanninkielentaitoni oli illuusio.
käytännössä matkani oli psykoosissa tehty ex-tempore vaellus missä ei ollut mitään järkeä. voitin veikkauksessa muutaman tuhat euroa rahaa ja lähdin viikon päästä voitosta matkaan kun koulustakin oli lomaa.
oma vinkkini sinulle on että luo matkasi jonkun rakkaan asiasi ympärille. intohimot yhdistävät ihmisiä. tulet huomattavasti paremmin toimeen ihmisten kanssa kun on jotain yhteistä. kielimuurikin on silloin matalampi. lähde rohkeasti intohimosi kohteisiin. lue matkalla paljon sillä aikaa on.

Hostelleja vältän, koska niissä liikkuu liikaa epämääräistä sakkia, varkaita ja huumehemmoja.

Yksin reissatessa välttäisin myös kännäämistä ja narkkaamista, erityisesti ns. uusien tuttavuuksien kanssa. Paras tapa tulla ryöstetyksi on lähteä tuntemattomien kanssa kännäämään.

Opettele tutustumaan ihmisiin selvinpäin ennen matkalle lähtöä. Kansalaisopistoilla on kaikenlaisia sosiaalisuutta auttavia kursseja,
sinne vaan.

Valitse matkakohde huolella.

Yksin matkustamisessa on se hyvä puoli, että saa vapaasti valita kohteet, missä haluaa vierailla, eikä kenenkään kanssa tarvitse neuvotella asiasta :) Huono puoli taas se, että pitää syödä yksin ja se matkalaukun odottelu hihnalta on melko tylsää & hankalaa yksikseen - etenkin kun on hirvittävä vessahätä ja oma laukku ilmeisesti siellä viimeisten joukossa.

Enivei, kun on elämässä muutenkin tottunut pärjäämään yksin, kyllä ulkomaillakin pärjää. Itse en suosi hostelleja, menen enemmän vain lukkoon kun on hirveästi ihmisiä, vaan otan yhden hengen huoneen hotellista, jotta minulla on "tukikohta", johon voin vetäytyä omaan rauhaani kun olen päivän pyörinyt suurkaupungissa. Ystäviä en ole matkoillani löytänyt, mutta kuitenkin jutellut vieraiden ihmisten kanssa, ja matkoista on jäänyt positiivinen fiilis. Sitä voi toimia jotenkin vapaammin, ja tuntuu, että ihmiset ovat myös olleet näissä paikoissa jotenkin "altiimpia" keskustelulle kuin täällä kotimaassa. Tai ehkä vika on minussa ;)

Kuten simasuuneiti edellä hyvin toteaakin, matkoillahan voi juuri kokeilla rohkeammin päästä keskusteluihin muiden kanssa - jos joku menee päin mäntyä, et todennäköisesti koskaan enää näe noita ihmisiä, kotiseudulla asia on toisin. Itse aloitin keskustelua museoissa / gallerioissa yms paikoissa, esimerkiksi Pablo Picasson maalausta katsellessa joku toinen ihminen vierellään on tavallaan "helppo" aloittaa keskustelu / kysymys siitä, mitä tämä toinen pitää Picasson tyylistä. Tai esim upeiden roomalaisaikaisten raunioiden luona voi todeta toiselle, että nämä rakennukset olivat varmaan aikanaan todella upeita. Näillä ohjein olen ihmisten kanssa sitten keskustellut luontevasti.

Maaseudulla ja kaupungilla on eroa. Maaseudulla ihmiset ottavat enemmän kontaktia ja ovat uteliaampia vierailijan suhteen. Itse olen matkoitani saanut muutaman ystävän. Joskus ihmisen vain kohtaa vaikka suurimman osan vain tapaa.

ensin hommaisit itsellesi kaverin ja sitten vasta lähtisit reissuun. Reissussa harvoin tutustuu kehenkään, koska ollaan muutama yö yhdessä paikassa. Sä voit tutustua kaveriin netissä tai lenkkipolulla. Helppoa se ei ole, mutta jos käy riittävästi ihmisiä läpi, niin kyllä on suuri todennäköisyys että silloin joku nappaa.

Älä missään nimessä lannistu. Olet puhuva kävelevä ajatteleva ihminen ja varteen otettava tuttavuus. Tämä haikeuden tunne, mikä korostuu tällä Yksinäisyys -palstalla, on tuttu itse kullekin.

Skitsoboun viesti jotenkin kolahti, samanlaisia fiiliksiä itselläkin ollut, tosin olen matkustanut yksin vain kerran. Kuinka pitkän reissun teit? Omana tarkoituksenani oli kerrankin heittäytyä seikkailuun, tutustua ihmisiin, päästä eroon omasta "rajoittuneesta elämästä", mutta niinhän se elämä vain seurasi mukana ja lähinnä vain ahdisti koko matkan ajan. Haluaisin opetella sellaista avarampaa ja sallivampaa katsomistapaa. Vaikka tuntisikin olevansa lukossa itsensä sisällä, nekin fiilikset voi vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin - ei kukaan loppujen lopuksi niin välitä, vaikka toinen vähän lukossa olisikin, kunhan vain on silti positiivinen ja avoin. Luulen, että niin sitä voi pikkuhiljaa päästä eroon siitä sisäisestä soimaavasta äänestä joka kertoo, että olet jotenkin huonompi ujouden ja sosiaalisen eristyneisyyden vuoksi. Jos antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on voivat ne estotkin vähän hellittää. :) Ei se ujous kuitenkaan sinua kokonaan määrittele, tietyt lapsuuskokemukset yms. vaan ohjaavat ihmistä oppimaan tietynlaisia käyttäytymismetodeja josta on myöhemmin todella vaikea pyrkiä irti. Itse olen hyvä kuuntelija, mutta huono puhuja. En koskaan oppinut sellaista näkyvillä olemisen taitoa vaan pyrin erinäisistä syistä enemmänkin piiloutumaan. Lapsuudessa opituista selviytymiskeinoista onkin sitten aikuisena ollut vain haittaa, ja tuntuu, että muurit tulevat vastaan kun haluaisi olla erilainen mutta ei vain osaa. Myös introversiota voi olla vaikea hyväksyä itsessään jos taistelee sen ohessa negatiivisten tunteiden kuten epävarmuuden kanssa.

Olisi kivaa löytää jotain tyyppejä joita kiinnostaisi yhdessä vaikka lähteä reilaamaan pariksi viikoksi. Sellainen once in a lifetime -kokeilu, kuinka pärjää ihmisten kanssa joiden sosiaalisia vaikeuksia itsekin voi ymmärtää. Ei tarvisi välttämättä kokoajan yrittää virittää keskustelua vaan voisi vaan jakaa kokemuksen ja maisemat, olla välillä hiljaa jos siltä tuntuu ilman sellaista väkinäisen "tutustumisen" painetta. Tai tavata muuten vaan. Mistä päin olette? Haluaisin tutustua kiltteihin ja mukaviin ihmisiin joiden kanssa voisi jutustella näistäkin asioista. :)