Hyviä kirjotuksia!

zeppo

1

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kimnice

      "Kosmologinen argumentti
      Tyhjästä on paha nyhjästä! Mitä oli ennen kuin oli yhtään mitään? "
      Ollaan taas unohdettu se vaihtoehto, että energia/materia on voinut aina ollut olemassa. Yksivaihtoehto on se, ettei ole koskaan ollut sellaista tilannetta ettei olisi ollut yhtään mitään olemassa.

      "1.1 Kaikella on alkunsa ja aiheuttajansa"
      Maalaisjärjen mukaan ehkä. Ei ole mitään pakkoa, että kaikella olisi alku ja aiheuttaja.

      1.2 Universumin alku
      "mukaan käytettävissä olevan energian määrä vähenee suljetussa systeemissä, johon ei tule lisäenergiaa ulkopuolelta".
      Tuon lain mukaan suljetussa systeemissä käytettävissä olevan energian määrä pysyy vakiona.

      Evoluution toimintaperiaate
      "Monien tiedemiesten mukaan tämä evoluutiomekanismi on kuitenkin riittämätön selittämään elämän kehittymistä yksinkertaisesta aminohaposta ihmiseksi."
      Ensiksi olisi mukavaa tietää keitä nämä tiedemiehet ovat ja mihin he perustavat väitteensä. Tieteissä ei ole auktoriteettejä eikä tieteellisiä totuuksia saada "huutoäänestyksellä".
      (Toisekseen tuolla sivulla kuvitellaan evoluution etenevän sattumanvaraisesti)

      1.6.2 Purkamaton monimutkaisuus - Vesiosuudet
      "Koska luonnonvalinta voi valita vain jo toimivista systeemeistä, biologinen järjestelmä ei voi syntyä asteittain. Sen pitäisi siis syntyä kokonaan toimivana kokonaisuutena."
      Luonnonvalinnan apuna on tietysti mutaatiotkin; eli ei valita vain jo valmiista järjestelmistä. Mitään estettä asteittaiselle kehittymiselle ei ole löydetty.

      Toisekseen eriosilla on ollut eri tehtäviä. Kressut käyttävät usein silmää esimerkkinä. Silmän ensimmäinen alkumuoto oli valon muutoksia aistiva solu. Hyvin yksinkertainen järjestelmä aluksi. Nämä elimet eivät ole ilmestyneet yhtäkkiä vaan hiljalleen, omaten kokoajan hiljalleen muuttuvan funktionaalisen tarkoituksen.

      Aikani on rajallinen. Kannattaa myös tutustua seuraavaan sivustoon:
      http://www.talkorigins.org/indexcc/list.html
      ja voi myös mennä starttisivulle www.talkorigins.org

      Tuolla on aika kattavasti käsitelty myös näitä sinun sivustolla esitettyjä väitteitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe