Miksi Stalinia ihaillaan?

Pro Karelia

Tiedote 02.03.2013, julkaisuvapaa

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=2065&author=10
MIKSI 42 % VENÄLÄISISTÄ IHAILEE STALINIA?

- Stalin murhautti 62 miljoonaa kansalaistaan
- Ketkä jäivät eloon, ketkä ihailevat Stalinia?
- Putinin Venäjä kohti Stalinin Neuvostoliittoa
- Nykyvallan legitimiteetti heikko
- Korruptio ja väkivalta eivät pelasta Venäjää


Stalin murhautti 62 miljoonaa kansalaistaan

Ilta-Sanomat kertoo, että Carnegie-tutkimuslaitoksen raportin
mukaan Joseph Stalinia ihaillaan laajasti Venäjällä ja
entisissä neuvostotasavalloissa. Tämä siitäkin huolimatta,
että Stalin oli vastuussa kymmenien miljoonien omien
kansalaistensa murhaamisesta valtakaudellaan.

Havaijin yliopiston (emeritus)professori Rudolph J Rummelin
mukaan Venäjällä ja Neuvostoliitossa valtionhallinnon toimesta
murhattiin noin 62 miljoonaa omaa kansalaista 1900-luvulla.
Tästä valtaosa Stalinin valtakaudella vuosina 1924-1953.
Taulukko on seuraava:

http://karjalankuvalehti.com/images/rummel.pdf


Ketkä jäivät eloon, ketkä ihailevat Stalinia?

Lähes jokainen perhe koki menetyksiä, kokonaiset perheet
voitiin lähettää Siperiaan. Tuskin kukaan aikuinen voi
väittää, ettei tietäisi Stalinin ajan hirmutöistä.
Yksityisiä ihmisiä järjestelmä käytti häikäilemättä
hyväkseen. Miksi erittäin merkittävä osa venäläisistä
silti ihailee Stalinia?

Selvitys on ainakin kaksidimensioinen. The Soviet Story
–dokumenttifilmin ohjaaja ja tekijä Edvins Snore kysyy
yksinkertaisesti: ”Ketkä jäivät eloon?” Hän vastaa
kysymykseensä toteamalla ensin, etteivät uhrit jääneet eloon.

Eloon jäivät ne miljoonat MVD:n ja KGB:n vartijat, sotilaat ja
muut tahot, jotka suorittivat teloitukset, karkotukset ja
kidutukset. Sekä usein näiden ihmisten perheet. Miksi juuri
heillä, eloon jääneillä ja järjestelmän toteuttajilla,
hyötyjillä ja heidän jälkeläisillään, olisi erityisen
huonot tunteet Stalinia kohtaan?


Putinin Venäjä kohti Stalinin Neuvostoliittoa

Toisen selityksen tarjoaa Carnegie-tutkimuslaitos. Sen mukaan
Vladimir Putinin johtama hallinto tarvitsee vahvan auktoriteetin
ja kansallisen voiman symboleja, jotta voitaisiin vakiinnuttaa
uusi yksinvaltainen poliittinen järjestelmä.

Stalinin terrori poikkesi esim. Hitlerin Natsi-Saksan terrorista
siten, että jälkimmäinen kohdistui ensisijaisesti valittuun
etniseen ryhmään eli juutalaisiin, järjestelmän vihollisiin
ja tuhottaviksi päätettyihin ryhmiin. Jos ei kuulunut näihin
ryhmiin ja kannatti järjestelmää, sai elää melko vapaasti.

Sen sijaan Stalinin terrori oli yhtä julmaa kaikkia kohtaan. Ei
kukaan tai mikään ollut siltä suojassa. KGB:n edustajat,
pahimmat järjestelmän kannattajat, puolueen jäsenet,
rahoittajat, tukijat, instituutiot, kaikki olivat yhtä
suojattomia. Tästä oli vain yksi ainoa poikkeus: Stalin itse.


Nykyvallan legitimiteetti heikko

Putinin Venäjä kulkee muutoinkin kohti Neuvostoliiton esikuvia.
Putinin toteamus, että Neuvostoliiton sortuminen oli vuosisadan
suurin geopoliittinen katastrofi, on täyttä totta. KGB-mies
Putin haluaa palauttaa ehdottoman yksinvallan. Se merkitsee
valtiokapitalismia ja yksityisten ihmisten suojattomuutta
hallinnon edessä.

Eivätkö venäläiset ymmärrä, mihin heitä jälleen ollaan
johtamassa? Todennäköisesti merkittävä osa heistä
ymmärtää. Sen vuoksi Putinin hallinnon kansalta saama
legitimiteetti on heikentynyt lähes olemattomaksi. Suuri
Venäjä pysyy kasassa osittain vain väkivallan ja sen uhan
avulla.

Tässä ei sinänsä ole Venäjän historiassa mitään uutta.
Viimeistään Iivana IV eli Iivana Julma rakennutti väkivaltaan
perustuvan, hyvin toimivan järjestelmän 1500-luvulla. Mutta jo
sitä ennen venäläiset etsivät vahvaa johtajaa johtamaan
heitä.


Korruptio ja väkivalta eivät pelasta Venäjää

On mielenkiintoista havaita, että Ilta-Sanomat näyttää
pitävän 42 % suuruista Stalinin kannatusta
”peräti-suuruisena”. Suomessa vastaava kannatus ei näytä
merkitsevän mitään. Karjalan palautusta kannattaa nyt reilut
40 % kansalaisista. Silti poliittiset päättäjät
käyttäytyvät kuin kukaan ei kannattaisi palautusta.

Venäjä menee kehityksessään selvästi kohti federaation
romahtamista. Kyse voi ensin olla taloudellisesta romahduksesta,
jota seuraa federaation hajoaminen pienempiin valtioihin.
Taloudellinen romahdus ei johdu raaka-aineiden valtavasta
määrästä, vaan taloudellisesta ja sosiaalisesta
piittaamattomuudesta.

Voidaan pitää eräänlaisena paradoksina sitä, että mitä
vahvemmin Putin johtaa Venäjää kohti yksivaltaista hallintoa
ja väkivaltapohjaista vallan vertikaalia, johon liittyy myös
KGB-miesten johtama valtiokorporativismi, sitä nopeammin
Venäjä kiihdyttää kohti hajoamistaan. Itäisen naapurimaan
kehityssuunta näyttää huonolta ja epävakaalta. Aivan
kohtuuttomaksi paisunut korruptio ei ole siinä pelastus, vaan
tuhoutumista nopeuttava tekijä.

20

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikoteitä...???

      ProKarelia käyttää melkoisesti "oikoteitä" "tutkiessaan" tilastoja.
      Tuollaiseen menettelyyn ei pitäisi alentua. Tämä ei anna kunnollista kuvaa ProKarelian uskottavuudesta ja luotettavuudesta.
      Onhan tuossa ProKarelian toimesta (ilmeisesti Veikko Saksi) muunneltu IS:n tekstiäkin ja silti viitataan IS:n juttuun asiasta. IS ei ole julkaissut esitetyn kaltaista juttua.

      Tämä on riman alitus ProKarelialta, olisi ollut ehkä aihetta tutustua tekstiin ja esitettyyn tilastoon hieman paremmin. Nyt ei luetun ymmärtäminen ole ollut parasta mahdollista luokkaa ja kaiken kukkuraksi teksti muuntuu ProKarelian tiedotuksessa aivan toiseksi. Hyi sentään!

      • ProKarelia bunkkeri

        Nämä kylmänsodan aikaiset Stalin-miljoonatarinat ja kommunismin mustat raamatut liittyvät Länsi-Saksan rehabilitointiin ja natottamiseen 70-80 luvulla. Mikä sinänsä on mediaväeltä huomattava U-käännös koko propagandasotien historiassa. On vain niin että valloitussotiin tarvitaan maalitauluksi maanpäällelaskeutunut saatana - oli se sitten Aatu, Osama tai Saddam vuorollaan.Juuri nyt Stalinin vaahtosuinen vyörytys mediassa viittaa pahanenteisesti Nato:n tämänhetkisiin suunnitelmiin taustalla.


    • Vieläkö sinä Välittä

      Vieläkö sinä Välittäjä_LKV tarkastat tullen nopeuden kusemalla vastatuuleen? Jos räiskii ruotsalaishuulillesi niin menet perämoottorin konehuoneeseen jynssäämään itseäsi.

    • Pro CCCP

      Miksei Stalinia ihailtaisi ?
      Tehdään niinkuin Suomen poliittinen johtokin. Presidentti Paasikivi piti Stalinia Suomen suurena ystävänä.
      Ei kait Suomen presidentti valehdellut kansalle ?

      • Koroljov

        Se taisi olla silloinen pääministeri Kekkonen, joka tuota sanamuotoa Stalinista muistopuheessaan käytti. Mutta on kiistaton tosiasia, että Stalin kohteli suomalaisia paremmin kuin venäläisiä...


    • wrereeree

      Nuo tilastot ovat ”pro karelian” märkiä päivä unia, jos nuo ”pro karelian” tilastot pitäisi paikkaansa venäläiset olisi ajat sitten kuolleet sukupuuttoon kun otetaan tuolta aika väliltä huomioon keskimääräinen elin ikä sekä syntyvyys ja vähentää tuon tilaston tuloksen.

      Tuosta tilastosta pitää poistaa toisessa maailmasodassa kaatuneet 20 miljoonaa saksalaisten ja suomalaisten tappamaa venäläistä, vai ovatko suomalaiset sodassa kaatuneet lahtarien valtionhallinnon toimesta murhaamia.

      Stalinin syntymäpäivää pitää juhlia suomessa demokraattisen suomen luojana.

      • Koroljov

        "Stalinin syntymäpäivää pitää juhlia suomessa demokraattisen suomen luojana."

        Ei kannata leikkiä vastapuolta elikä ampua omaan jalkaan, niin kuin Bäckman koko ajan tekee.


    • Armenialainen

      Miksi Stalinia ihaillaan vieläkin voimakkaammin Georgiassa, tuossa demokratian kehdossa ja ProKarelian lempivaltiossa?

    • Se Avarakatseinen

      Eipä taida Stalinin ihailu olla oikein "muodissa" entisissä miehitetyissä maissa.

      Nykyisin voi törmätä aika erilaisiin kannanottoihin, kuin rähmällään olon aikoihin:

      http://jojalonen.wordpress.com/2013/08/27/mies-joka-voitti-stalinin/

      Miten lie, olisiko tuolla Liettuassa olevien NIIDEN syytä lähteä Isiensä maita kohti, ÄITI-Venäjälle?

      (NIITÄ on .... paljon)

      • Melkoinen moka

        Etö sinäkään huomannut, mikä mokaus ProKarelialla tuli tässä "tiedotteessa"?

        Eihän tässä puhuta lainkaan oikesta asiasta tuon 42 %:n kohdalla. ProKarelialla on tapana ottaa luetun ymmärtäminen hieman kevyemmin.


      • Se Avarakatseinen
        Melkoinen moka kirjoitti:

        Etö sinäkään huomannut, mikä mokaus ProKarelialla tuli tässä "tiedotteessa"?

        Eihän tässä puhuta lainkaan oikesta asiasta tuon 42 %:n kohdalla. ProKarelialla on tapana ottaa luetun ymmärtäminen hieman kevyemmin.

        Milloin lie Stalinin ihailu ja määrä mitattu?
        Se kai ollut parhaimmillaan 99,99 % ja muutama vuosi sitten palstan "Ironmikesin" mielestä 105%.
        Stalinin ihailu romahti jonkin verran (aidosti?) Hruthsevin aikaan, mutta Paska-Breznev yritti palauttaa vanhan komennon.

        Mitä arvelet tapahtuvan Vl. Putinin kannatukselle/ihailulle kolmen viikon päästä, kun talvi-olympialaiset ovat ohi?


      • Se Avarakatseinen kirjoitti:

        Milloin lie Stalinin ihailu ja määrä mitattu?
        Se kai ollut parhaimmillaan 99,99 % ja muutama vuosi sitten palstan "Ironmikesin" mielestä 105%.
        Stalinin ihailu romahti jonkin verran (aidosti?) Hruthsevin aikaan, mutta Paska-Breznev yritti palauttaa vanhan komennon.

        Mitä arvelet tapahtuvan Vl. Putinin kannatukselle/ihailulle kolmen viikon päästä, kun talvi-olympialaiset ovat ohi?

        Helppo vastata oikein

        " Mitä arvelet tapahtuvan Vl. Putinin kannatukselle/ihailulle kolmen viikon päästä, kun talvi-olympialaiset ovat ohi? "

        Kysymykseesi on äärimmäisen helppo vaststa oikein. Kun Sotshin olympiakisojen loppusoitto on loppunut, niin Venäjällä alkavat mellakat ihan Ukrainan malliin, ja niiden seurauksena Putin syöstään vallasta. Sen jälkeen aloitetaan neuvottelut Karjalan palauttamisesta. Täytyykin ottaa yksi ryyppy tämän asian kunniaksi.


      • Se Avarakatseinen
        EvakkoPoika kirjoitti:

        Helppo vastata oikein

        " Mitä arvelet tapahtuvan Vl. Putinin kannatukselle/ihailulle kolmen viikon päästä, kun talvi-olympialaiset ovat ohi? "

        Kysymykseesi on äärimmäisen helppo vaststa oikein. Kun Sotshin olympiakisojen loppusoitto on loppunut, niin Venäjällä alkavat mellakat ihan Ukrainan malliin, ja niiden seurauksena Putin syöstään vallasta. Sen jälkeen aloitetaan neuvottelut Karjalan palauttamisesta. Täytyykin ottaa yksi ryyppy tämän asian kunniaksi.

        Toivottavasti ennustuksesi toteutuu yhtä varmasti kuin tämä Forecan sääennuste:

        http://www.foreca.fi/Russia/Sochi/tenday

        LOPPU-viikosta lämpenee!

        Ja sehän ME kaikki tiedetään, miten lumille käy, kun YÖLLÄkin on lämmin.
        Hyvin menee, mutta menköön....

        Oletettavasti sitten seuraavana viikonloppuna sataa rankasti ku-si-kuumaa vettä ja lopettajaisiin iskee hirmumyrsky Amerikan malliin ynnä Siperialaiset paukkupakkaset yht' aikaisesti.

        Voisikohan näistä lyödä vetoa, Veikkauksen tai jonkun RAY sivuilla?


      • Lämpenee???
        Se Avarakatseinen kirjoitti:

        Toivottavasti ennustuksesi toteutuu yhtä varmasti kuin tämä Forecan sääennuste:

        http://www.foreca.fi/Russia/Sochi/tenday

        LOPPU-viikosta lämpenee!

        Ja sehän ME kaikki tiedetään, miten lumille käy, kun YÖLLÄkin on lämmin.
        Hyvin menee, mutta menköön....

        Oletettavasti sitten seuraavana viikonloppuna sataa rankasti ku-si-kuumaa vettä ja lopettajaisiin iskee hirmumyrsky Amerikan malliin ynnä Siperialaiset paukkupakkaset yht' aikaisesti.

        Voisikohan näistä lyödä vetoa, Veikkauksen tai jonkun RAY sivuilla?

        No ei lämpene. Eihän talviolympialaisten ulkolajeja pidetä Sotsin kaupungissa meren tasossa, vaan vuoristossa. Sinne on luvassa yöpakkasia, hieman lumisadetta, päivällä lämpötila on nollan molemmin puolin.
        On tulossa oikein hyvät säät talviolympialaisten pitämiseksi.


      • Se Avarakatseinen
        Lämpenee??? kirjoitti:

        No ei lämpene. Eihän talviolympialaisten ulkolajeja pidetä Sotsin kaupungissa meren tasossa, vaan vuoristossa. Sinne on luvassa yöpakkasia, hieman lumisadetta, päivällä lämpötila on nollan molemmin puolin.
        On tulossa oikein hyvät säät talviolympialaisten pitämiseksi.

        Miten se ISO Lumimyrsky nyt viikolla sinne Serbiaan osui? (TV-1 Uutiset eilen)

        Soshissahan sitä olisi tarvittu! Neljän (4) metrin lumikinoksia; olisi ollut lunta mistä "rakentaa".
        No nyt ovat Suomipojat pois kisoista, ellei helikopterilla ? haeta:

        http://www.iltalehti.fi/sotshi-2014/2014013117997030_sb.shtml

        Ehkäpä LUOJA suo Putinin kisoille tupaverroin lunta ensiviikolla. Vai itse Perkelekö noita lumia ja kisojajärjestelee, vrt. "SAATANA saapui Moskovaan"


      • Kauhukabinetin marsa

        Liettua tunnetaan myös NATO-yökerhostaan jossa sisustukseen kuuluu hakaristit ja SS-joukkojen varusteet.


    • Mielettömät evakot!

      Mielettömät evakot! Ja ovat saaneet lisääntyä Suomessa 70 vuota!

    • Sochiin Sochiin,,,

      Sochista tulee hieno lomakohde myös suomalaisille olympialaisten jälkeen.
      Kaupungissa ja rannoilla hieno lämmin kevät,vuoristossa hiihdetään.
      Eiköhän vuodenkuluttua jo lähdetä?

      • Kävin Sotsissa

        Kävin lomamatkalla Sotsissa. Aivan hyvä lomailupaikka, ilmasto on subtrooppinen. Lämpöä riittää alkutalveen ja alkukeväällä alkaa jälleen olla tosi lämmintä. Kasvillisuus on erikoista, muistuttaa aivan Välimerenmaiden tai Pohjois-Afrikan kasvillisuutta. Kuitenkin Sotsi on suunnilleen Pohjois-Italian korkeudella.
        Ilmeisesti tämän ilmaston aiheuttaa vuorten ja meren yhdistelmä, kaupunki sijaitsee vuoriston eteläpuolella. Ilmastotieteilijät osaavat paremmin selittää.
        Ihmiset ovat usein hyvin tummia, kuten Mustanmeren alueen asukkaat ovat. Ilmeisesti koko Mustanmeren alueella on vahva turkkilainen vaikutus ja tietenkin itäpuolella kaukaasialainen.
        Sotsin kaupungin uusin osa on rakennettu enimmäkseen meren rannalle nauhamaiseksi alueeksi. Varsinainen vanha kaupunki toreineen ja historiallisne rakennuksineen on hieman ylempänä rinteellä. On rantanauhallakin myös vanhaa rakennuskantaa ja joku vanhempi kylpylä.
        Varsinainen ranta ei ole hiekkarantaa, vaan pienten kiven peittämää, osalla alueesta on rakennettua hiekkarantaa. Mustanmeren vesi on uimakelpoista, vesi on puhdistunut vuosien myötä.
        Kyllä toivoisi, että myös Suomesta järjestettäisiin matkoja Sotsiin. Nyt ei taida olla matkanjärjestäjiä.
        Niin, se yhteys Karjalaan. Laatokan pohjoispuolella ja myös Äänisen ympäristössä on ilmaston osalta samanmoisia ominaisuuksia. Karjalassa puhutaan "mikroilmastosta". Vaikka alueet ovat mannerilmaston alueita, suuret järvet ja alavien maiden yhteydet Suomenlahteen ja Äänisen osalta etelään vesistöjä pitkin muodostavat suotuisan "mikroilmaston". Keväät alkavat aikaisin ja syksyt kestävät pitkään. Ilmeisesti suuret vesistöt tasaavat lämpötiloja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe