Huonosti menee hihhuleillakin

Kypsä Arska

Nyt tuli postiluukusta pahinta roskaa pitkään aikaan. Sain juuri äsken scientologeilta mainoksen, jossa kerrotaa L. Ron Hubbardin löytäneen äskettäin todisteita sen puolesta, että käytämme vain kymmenettä osaa henkisistä voimavaroistamme. Aika hyvin kun ottaa huomioon että äijä on ollut viime aikoina ja jo vähän kauemminkin kuollut kuin kivi.

Tämän väitteen johdoista minun pitäisi mainoksen mukaan tilata luettavakseni Hubbardin kirja 'Dianetiika: nykyajan tiede mielen terveydestä', jonka avulla ilmeisesti oppisin käyttämän henkisiä voimavarojani tehokkaamin. Olen kuitenkin lukenut sen jo 1980-luvun alussa, jolloin se ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi, mutta eipä ole vaikuttanut millään tavalla. Johtuu ehkä siitä etten ostanut sitä vaan löysin sen junasta, joten siitä ei kilahtanut penniäkään scientologien kassaan, mikä on heidän oppiensa mukaan aino tie henkiseen kehitykseen. Minulla on se yhä jossain enkä aio uutta ostaa vaikka olisn sen hukannutkin, joten taidan olla scientologien mielestä tuomittu jäämään tyhmäksi.

En myöskään ymmärrä mikä siinä kirjassa on niin nykyaikaista. Onhan sen ensimmäinen laitos julkaistu jenkeissä 1950-luvun alussa ja viimeinenkin joskus 60- ja 70-luvun vaihteessa. Saman tien voisi kutsua hippiliikettä tulevaisuuden kansanliikkeeksi, koska se on sentään kymmentä vuotta nuorempi.

Toisaalta Hubbardin ammattitaito mielenterveyden tutkijana rajoittuu tiettävästi siihen, että hän keksi scifitarinoihinsa kuvitteellisen tieteen ja uskonnon sillisalaatin, jonka hän onnistui lanseeraamaan myös todellisen maailman palikoiden uskottavaksi. Niinpä onkin yksi ja sama mitä se on, koska sen keskeinen tarkoitus on synnynnäisien silmään kustavien silmään kuseminen ja siihen virkaan riittää melkein mikä tahansa teksti, jolla on riittävästi pituutta antamaan kirjan kansien väliin riittävästi täytettä.

Hubbardin kuvaa mainoksesta ei löytynyt, mutta Einsteinin kuva siinä kyllä on. Sinänsä ymmärrettävää, sillä Hubbard tai yksikään ole tiettävästi päässyt neron kirjoihin. Hullun kirjoissa heistä on sitten useampikin.

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oooo

      Käy katsomas kirjastost.Sielt löytyy ja on ihan hihhulia.

      • Teknohihhuli

        Ja sitäpaitsi scientologia on tiede,ei uskonto


    • pkr

      ne scientologit jostain ovat saaneet ongittua tietoonsa vakuuttavat todisteet, että käytät vain kymmenen prosenttia henkisistä voimavaroistasi ja sillä perusteella ovat päätelleet sinut oivaksi postauskohteeksi?
      Oletettavasti erehtyivät jälleen tavoilleen uskollisina?

      • Kypsä Arska

        Sittenpä ovat väärässä. En minä kymmeneen prosenttiin yllä.


    • .......

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe