Kaikki tietävät miten suurta vahinkoa nämä ahneet viinaa trokaavat henkilöt tekevät. Miksi heitä ei saada kuriin vain onko tuolla viinalla noin jumalallinen valta?. Kuinka monen ihmisen pitää vielä henkensä heittää - koska trokarien työtä on tehdä joalkoholi riippuvaisesta alistettu orja ja esiintyä vielä hyväntekijänä.
Viedään pankkikortit ja ollaan nk. tilipäivänä tai oli se sitten eläkepäivä tai muu etuuspäivä viemässä kuukausittain tulevasta rahasta suurin osa. Viinavelat kun eivät vanhene.
Trokarit häipyvät kuin tina tuhkaan jos jotain sattuu. Ovat vielä olevinaan parempia ihmisiä. Oikeita rottia sanon minä!
Toivoisin, että Lieksassa kiinnostuttaisiin myös siitä kuinka monta turhaa kuolemaa, tuehaa väkivalta tapausta ym. näitten trokareiden toimesta on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Toivon, että sinä joka välität teet tälläistä ala-arvoista trokaus työtä tuntisit edes sielllä olemattoman omantuntosi sisällä edes pienen omantunnon soimauspistoksen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuu se olisikki viinnaa,van ei oo,se on ihka aitoa pontikkaa. Pontikan tuottajia Lieksassa on monta ja ovat hyviä kurnuttajia.
Ja voi helevata - sitten toimittavat sitä paskapontikkaansa tai paska viron/ venäjänpaskaviinojaan näille kiskurihintaan ja "luotolla" ja vielä vievät rahat ja evväät. Oikeita emäpaskoja koko trokareiden "ammattikunta" - munistaan tai muista ulokkeistaan joutasivat hirteen. Ja näitä hellantelttuja vieläl ihmisiksi tituleerattaan........!!!
Niin ja vielä sitten ajelevat nahkatakeissaan juppiautoillaan nuo trokarit!
Mulla on vain -86 mallinen kosla. ei kato sittä harmita jos polliisi viepi sen rikoksetekovälineenä.
Totta puhut hyvä aloittaja. Ei ole mitään niin kieroutunutta sakkia kuin nämä nk. "hyväntekijät". Ihmisten hyväksikäyttäjiä, kiristäjiä ja suoranaisia varkaita koko röyhkeitten trokareiden "ammattikunta".
Eräs iäkäs ihminen sanoi, että viina velat eivät ole velkoja.
Se on juuri tuota ihmisten hyväksikäyttöä, johon pitäisi puuttua yhteiskunnan taholta.
Joka paikkakunnalla ovat ne vakiotrokaarit.
Kyllä poliisit tietävät ja yksityisetsivät.
Tämä on ehkä ollut tabu Suomessa, mutta pitää ottaa esille, koska tuo aiheuttaa monenlaista kurjuutta.
Asunnosta häädöt, uhria painostetaan, ulosotot. Omaiset joutuvat auttamaan, kun tili on heti tyhjä ja elämiseen ei jää rahaa.
Ongelmat jatkuvat vielä kuolemankin jälkeen.
Vainajan ulosotto vie hautausrahoja ym.
No miksi ostavat trokareilta, ostaisivat suoraan alkosta!
Samaa ihmettelen... Ja vahvaa kaljaa saa joka puodista. Kiljun tekokin onnistunee joka torpassa.
Hiton koppavaa porukkaa nämä viinanmyyjät. Varmaan sitä ammattiylpeyttä?
Se on se viina, se on se viina, se on juu.
Savonlinnassa toimi, vai toimineeko vieläkin, samanlainen ns. vähemmistöön kuuluva rotta. Voisin kirjoittaa mielipiteeni mitä tuollaisille olisi tehtävä, mutta ehkäpä kaikkein fiksuimmat palstankäyttäjät kykenee sen päättelemään muutenkin.
Pieksettävä ja laitettava jokeen uimaan, kun on ensin niitä sotkuja ensin itse juoneet, ettei joessa pallele.