Poliittisia virkanimityksiä

On iljettävää, että Suomessa ei päästä sitten mitenkään eroon poliittisista virkanimityksistä. On tietenkin virkoja, joihin sopiikin nimittää poliittisin perustein, mutta suurimpaan osaan virkoja ja auki olevia paikkoja ei pitäisi voida. Valtiosihteerit pitää voida nimittää poliittisin perustein, mutta ei kovin moneen muuhun paikkaan.

Tämä on yksi suuri poliittinen mädännäisyys, mikä on lahottanut Suomea jo kauan, eikä ole näköpiirissä että siitä päästäisiin eroon.

Oikeuskanslerikin on huomauttanut poliittisten virkanimitysten olevan vastoin lakia, mutta meno sen kuin jatkuu.

SDP on poliittisten virkanimitysten ruletissa se puolue, mikä on eniten historian aikana poliittisia nimityksiä tehnyt ja valitettavasti muut puolueet seuraavat nyt samoja jälkiä ja kulkevat SDP:n viitoittamaa tietä.

Jutta Urpilaisen odotetaan nimittävän Maailmanpankin johtokuntaan Suomen edustajan. Raimo Sailaksen seuraajaksi Jutta Urpilainen nimitti sitoutumattoman Martti Hetemäen, kun missään suhteessa sopivaa demaria ei löytynyt. On kuitenkin aika todennäköistä, että Martti Hetemäen paikkaan Urpilainen kuitenkin nimittää vaikka Markus Sovalan (SDP).

Nämä ovat tärkeitä paikkoja eikä niihin pitäisi nimittää henkilöitä punaisen jäsenkirjan perusteella. Tai jos nimitetäänkin, niin ei pidä sitten suuttua jos julkisuuteen tulee uusia Juhana Vartiaisia.

9

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirvesmies itse

      Demarien kaikki toiminta on perustunut aina rakenteelliseen korruptioon. Valtion virastoja käytetään suojatyöpaikkoina demariveljille - ja siskoille. SAK on myös yksi suurimpia demareiden hallussa olevia rahanpesulaitoksia. Muitakin yhdistyksiä ja säätiöitä käytetään vain veroparatiiseina. Siksi pitää saada aina ryvettynyt demarikaveri oikealle paikalle, jotta saadaan "pestyä" rahaa omaan käyttöön.

    • T.A.Vallinen

      Heinola Nyt. yle.fi 5.3.13

      "Heinolan kaupunginvaltuuston eilisessä kokouksessa ei säästytty draamalta. Kokouksen alussa ilmoitettiin, että kolme merkittävän luottamuspaikan omaavaa demaria on eronnut valtuustoryhmästään.

      Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannele Rämö (sd.), kaupunginhallituksen jäsen Hannu Ulmanen (sd.) ja ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Risto Turunen (sd.) ovat perustaneet oman valtuustoryhmänsä Heinola Nyt. He kertovat tavoittelevansa aidosti avointa ja neuvottelevaa päätöksentekoa.

      Eron taustalla olivat muun muassa erimielisyydet kaupunginjohtajajupakassa, josta SDP oli tehnyt ryhmäpäätöksen.

      - Katsoimme, että emme voi enää olla siinä emäryhmässä. Sen työskentelytapa ja -kulttuuri eivät ole sitä, mitä me haluamme. Me toivomme aitoa keskustelua oikeista asioista, emmekä halua salata asioita, kuvaili Heinola Nyt -ryhmän puheenjohtaja Risto Turunen lähdön syitä.

      - Kyllä se paine, joka siellä valtuustoryhmän kokouksissa oli, se oli vanhaa 60-70-lukua, Turunen lisäsi.

      Kokoomus kohoaa suurimmaksi

      Kaikilla kolmella on Heinolan päätöksenteossa merkittävät luottamuspaikat, joten luottamuspaikkajako saattaa mennä uusiksi.

      - Sen näyttää jatko sitten, me olemme omassa puolueosastossamme tehneet vahvaa työtä niin eduskuntavaalit kuin kunnallisvaalitkin, huomauttaa Turunen.

      Kolmen demarin lähtö tarkoittaa Heinolassa myös sitä, että kokoomus kohoaa suurimmaksi puolueeksi. Turunen muistuttaa, ettei mikään laki kuitenkaan estä SDP:ltä lähtenyttä Hannele Rämöä toimimaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkossakin.

      - Mikään laki ei sitä estä. Luottamuspaikat ovat äänestäjien antamat eivätkä puolueosaston.

      Risto Turunen on myös Heinolan sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja ja Hannu Ulmanen samaisen yhdistyksen puheenjohtaja."

      "Kokoomus kohoaa suurimmaksi" :-)

    • pro mies

      Näitä sinun avauksia muutaman lukeneena, nyt on jo pakko pyytää väitteillesi jotain linkkejä, tai muuta todisteita. Vaikkapa aluksi tuohon "SDP on poliittisten virkanimitysten ruletissa se puolue, mikä on eniten historian aikana poliittisia nimityksiä tehnyt"

      • J.O.Kutoinen

        http://www.sdp.fi/fi/uutiset/6005-uusia-nimityksia-jutta-urpilaisen-esikuntaan

        Tuossa yksi Googlattu. Aikaa meni monta sekuntia.


    • Hm. jospa sinäkin kirjoittaisit niistä Maria Guzeniinan saavutuksista, kun olet häntä ja hänen saavutuksiaan niin hehkuttanut. Voisin pyytää sinua vastaamaan myös vähän oudompiin kirjoituksiisi.

      Mitä mieltä olet pätevämmät hakijat ohittavista poliittisista nimityksistä?

      Mitä mieltä olitkaan vitsipappi Nitron kaahailusta alakoulun lähellä?

      SDP:n johtava asema poliittisiin virkanimityksiin perustuu jo yksinomaan siihen tosiseikkaan, että puolue on ns. vanha valtionhoitajapuolue, joka heilutteli vallan valtikkaa ja nimitti omia jäseniään palkkiovirkoihin tottuneesti.

      Taisit kirjoitella tällä palstalla poliittisesta ajojahdista, kun puoluepoliittisin nimityksin Ylen johtajaksi valittu Junger korvattiin ammattijohtajalla. Yle oli demarijohdossa 30 vuotta. Myös Veikkaus on elänyt demarijohdossa pitkän ajan. Risto Nieminen valittiin demarien lipulla Veikkaukseen ehkä Matti Ahteen jälkeen. Myös Raha-automaattiyhdistys on elänyt demarijohdossa pitkän ajan Sinikka Mönkäre yms. Eläkevakuutusyhtiöönkin nimitettiin Jaakko Kiander toisen eläkkeelle jääneen demarijohtajan jälkeen. Taisipa olla Lauri Ihalainen, joka ilmoitti julkisuudessa varanneensa oikeuden nimittää demarijohtaja eläkevakuutusyhtiöön.

      Millään muulla puolueella ei ole näin likaista poliittisten nimitysten historiaa.

      • pro mies

        A Minä en ole kirjoittanut Maria Guzeniinasta tänne sanakaan. B Niitä todisteita ja linkkejä ei sitten tullut. Niin minä vähän arvelinkin.


      • pro mies kirjoitti:

        A Minä en ole kirjoittanut Maria Guzeniinasta tänne sanakaan. B Niitä todisteita ja linkkejä ei sitten tullut. Niin minä vähän arvelinkin.

        Ahaa, taas mennään tähän juupas jaapas väittelyyn. Minä kirjoitin ison listan valtion virastoja ja jopa yksityisen eläkeyhtiön, joissa on ollut pitkäaikainen demarijohto ja voisin jatkaa listaa aika pitkään.

        Listaa sinä nyt vaikka joku toinen puolue ja vähintään yhtä monta paikkaa, jossa olisi tällaisia poliittisten nimitysten pitkäaikaisia ketjuja. Jollet löydä yhtään, sekin todistaa minun kirjoitukseni oikeellisuuden. Minä olen tehnyt oman osani. Nyt on sinun vuorosi.

        On päivänselvä asia, että suurimmalla puolueella on yleensä eniten mahdollisuuksia poliittisiin virkanimityksiin. SDP on menneiden vuosikymmenten suuri puolue, joka on käyttänyt tätä valtaansa ja mahdollisuuksiaan häikäilemättömästi hyväkseen.


      • selvänpäivät
        pundit kirjoitti:

        Ahaa, taas mennään tähän juupas jaapas väittelyyn. Minä kirjoitin ison listan valtion virastoja ja jopa yksityisen eläkeyhtiön, joissa on ollut pitkäaikainen demarijohto ja voisin jatkaa listaa aika pitkään.

        Listaa sinä nyt vaikka joku toinen puolue ja vähintään yhtä monta paikkaa, jossa olisi tällaisia poliittisten nimitysten pitkäaikaisia ketjuja. Jollet löydä yhtään, sekin todistaa minun kirjoitukseni oikeellisuuden. Minä olen tehnyt oman osani. Nyt on sinun vuorosi.

        On päivänselvä asia, että suurimmalla puolueella on yleensä eniten mahdollisuuksia poliittisiin virkanimityksiin. SDP on menneiden vuosikymmenten suuri puolue, joka on käyttänyt tätä valtaansa ja mahdollisuuksiaan häikäilemättömästi hyväkseen.

        Meillä pitäisi siirtyä USA:n malliin ja vaihtaa korkeita virkamiehiä aina kun hallitus vaihtuu.


      • T.A.Vallinen
        pro mies kirjoitti:

        A Minä en ole kirjoittanut Maria Guzeniinasta tänne sanakaan. B Niitä todisteita ja linkkejä ei sitten tullut. Niin minä vähän arvelinkin.

        "Toisin kävi elokuussa 2008, jolloin silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen sivuutti yksimielisen hallituksen ja nimitti Ritva Viljasen uudelle viisivuotiskaudelle sisäministeriöön. Halosen ratkaisu oli yksi syy siihen, että perustuslakia on jo muutettu. Nyt kansliapäälliköt nimittää maan hallitus, ei presidentti.

        Hallitus tarjosi sisäministeriöön Viljasen sijasta EU:n rajaturvallisuusviraston sitoutumatonta päällikköä Ilkka Laitista. Hän olisi vahva ehdokas nytkin, jos hän olisi virasta kiinnostunut. Tärkeä kysymys kuitenkin on, lähtevätkö virasta kiinnostuneet ja pätevät hakijat liikkeelle, jos lähtökohtana todella on se, että ensin katsellaan mitat täyttävää kristillisdemokraattia.

        Veikkauksen uuden toimitusjohtajan valitsee yhtiön hallitus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö puolueet olisi kiinnostuneita tehtävästä. Erityisen kiinnostunut on SDP, joka on pitänyt Veikkausta läänityksenään, vaikka Risto Niemisellä ei jäsenkirjaa olekaan. Julkisuudessa onkin jo ehditty sovitella Niemisen seuraajaksi SDP:n puoluesihteerin tehtävät toukokuussa jättävää Mikael Jungneria.

        Veikkaus on valtion kokonaan omistama peliyhtiö. Sen vuoksi myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) voi panna oman lusikkansa soppaan. Arhinmäki on vakuuttanut, että uutta toimitusjohtajaa ei valita puoluepoliittisin perustein. Se on hyvä periaate. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan asian etenemistä."

        Savon Sanomat


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      373
      39700
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      114
      8236
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5890
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4368
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3805
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3477
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3051
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      32
      2798
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2381
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      17
      2229
    Aihe