Tänään päätin alkaa elämään. Luettuani Trendi-
lehdestä Kata Kärkkäisen "pimahduksesta", koin
valaistuksen. Jälleen kerran.. Ehkä
sadasviideskymmenes parin kuukauden sisään. Mutta
ehkä se tällä kertaa toimii. Ehkä tällä kertaa
löysin jonkun, joka osaa vastata.
Tajusin, että elämä ei ole elämää, jos sen kulkee
läpi rooleilla, tilanteisiin sopeutumalla. Tai
ehkä se on elämää, ehkä silloin saa paljon
tuttuja ketä tervehtiä ohikulkiessa, mutta se ei
silti tunnu oikealta. Kaikki tulee ja menee,
mutta mikään ei pysy. Kuin elokuvien mafiosot,
jotka haluavat nousta huipulle heti-kaikki-tänne
asenteella, he tulevat myös alas sieltä yhtä
nopeasti. Kumma kyllä, se ei ole pelkkää
klisheetä.. pysyviä ystäviä ei voi saada, jos
itse ei ole pysyvä..
Kun sitä jatkaa, unohtaa lopulta sen, mistä lähti
kulkemaan. Lopulta kun huomasin, että helvetti,
en minä ole tällainen, aloin miettimään,
millainen sitten olin. Päässä on miljoona
muistoa, mutta yksikään niistä ei anna vastausta.
Mutta pikkuhiljaa, tarkkaan kuunnellessa, löytää
kitukasvuisen taimen sisältään.. se yrittää
muistuttaa itsestään, kasvaa takaisin.. jos sitä
vaan ei painaisi aina matalaksi alitajunnan
peloilla..
Toivonpa vain, että huomenaamulla herätessäni en
tällä kertaa unohtaisi mitä järkevyyksiä tuli
taas pohdittua koko edellinen päivä.
Täytyy muistaa, että Nyt on se aika. Aika nousta,
olla ajattelematta mitään, ja antaa kaiken olla
niinkuin se on. Vaikka itse muuttuu, ei maailma
muutu mukana. Omassa mielessä kuvitellut harhat
eivät muuta oikeaa ympäristöä, vain sitä totuutta
minkä itse näkee.. ja enää lienee turha puhua
totuudesta.. edes omasta.
Huomenna aion käyttää päihteitä ensimmäisen
kerran kuukauteen. En vaan ole varma, olenko
vieläkään valmis..
En kai, mutta täytyy kokeilla, saako päätä
tyhjennettyä ahdistavista ajatuksista edes
yhdeksi illaksi.. i hope.
lehdestä Kata Kärkkäisen "pimahduksesta", koin
valaistuksen. Jälleen kerran.. Ehkä
sadasviideskymmenes parin kuukauden sisään. Mutta
ehkä se tällä kertaa toimii. Ehkä tällä kertaa
löysin jonkun, joka osaa vastata.
Tajusin, että elämä ei ole elämää, jos sen kulkee
läpi rooleilla, tilanteisiin sopeutumalla. Tai
ehkä se on elämää, ehkä silloin saa paljon
tuttuja ketä tervehtiä ohikulkiessa, mutta se ei
silti tunnu oikealta. Kaikki tulee ja menee,
mutta mikään ei pysy. Kuin elokuvien mafiosot,
jotka haluavat nousta huipulle heti-kaikki-tänne
asenteella, he tulevat myös alas sieltä yhtä
nopeasti. Kumma kyllä, se ei ole pelkkää
klisheetä.. pysyviä ystäviä ei voi saada, jos
itse ei ole pysyvä..
Kun sitä jatkaa, unohtaa lopulta sen, mistä lähti
kulkemaan. Lopulta kun huomasin, että helvetti,
en minä ole tällainen, aloin miettimään,
millainen sitten olin. Päässä on miljoona
muistoa, mutta yksikään niistä ei anna vastausta.
Mutta pikkuhiljaa, tarkkaan kuunnellessa, löytää
kitukasvuisen taimen sisältään.. se yrittää
muistuttaa itsestään, kasvaa takaisin.. jos sitä
vaan ei painaisi aina matalaksi alitajunnan
peloilla..
Toivonpa vain, että huomenaamulla herätessäni en
tällä kertaa unohtaisi mitä järkevyyksiä tuli
taas pohdittua koko edellinen päivä.
Täytyy muistaa, että Nyt on se aika. Aika nousta,
olla ajattelematta mitään, ja antaa kaiken olla
niinkuin se on. Vaikka itse muuttuu, ei maailma
muutu mukana. Omassa mielessä kuvitellut harhat
eivät muuta oikeaa ympäristöä, vain sitä totuutta
minkä itse näkee.. ja enää lienee turha puhua
totuudesta.. edes omasta.
Huomenna aion käyttää päihteitä ensimmäisen
kerran kuukauteen. En vaan ole varma, olenko
vieläkään valmis..
En kai, mutta täytyy kokeilla, saako päätä
tyhjennettyä ahdistavista ajatuksista edes
yhdeksi illaksi.. i hope.
Vastaukset 1
Vanhimmat
toivottavasti pystyt siihen..usko itseesi.