lapsikasteeseen.
En tiedä, kuinka usein tätä aihetta on käsitelty tällä palstalla, kun en ole kovinkaaan tarkkaan seurannut. Mutta kun tuonne Luterilaisuuspalstalle tulee jatkuvasti sellaisia kirjoittajia, jotka tuomitsevat lapsikasteen ja puhuvat lapsikastelusta, pakanallisesta riitistä ja jotkut jopa ovat sanoneet, että luterilaiset ovat pakanoita, joita myös koskee lähetyskäsky, niin päätin tulla tänne kysymään asioista.
Onko aikuiskasteen kannattajille vaikea hyväksyä se, että kaikki eivät ajattele kasteesta samalla tavalla? Kokeeko joku todella luterilaiset pakanoiksi, joita koskee lähetyskäsky? Onko jonkun mielestä aikuiskaste ainoa oikea? Onko lapsikastelu helluntailaisten parissa virallisesti hyväksytty sana puhuttaessa luterilaisten lapsikasteesta?
Kysymyksiä suhtautumisesta
18
547
Vastaukset
- "netti pastori"
Minun, siis vain minun näkemykseni on seuraava.
Raamattu opettaa että kaste tapahtuu uskoontulon jälkeen. Kasteessa ei tapahdu uudestisyntymistä vaan se tapahtuu Kristuksen sanan kautta ja se tulee kuulemisesta.
Kaste ei ketään pelasta.
Näkemykseni on siis tämä, että kasteelle tulisi mennä vasta kun tulee uskoon siis vanhemmalla iällä kuin vastasyntyneenä. Pidän siis ns aikuiskastetta raamatullisena mutta en hylkää myöskään lapsena saatua kastetta. Uskon kautta me pelastumme emme kasteen kautta.
Jos nyt ajattelisimme että vain aikuisena saatu kaste tekisi autuaaksi niin kaikki esim luterilaiset olisivat kadotettuja mutta näin en ajattele.
Kasteella ei ole sellaista pelastavaa merkitystä (ei edes sen muodolla: valelu/upotus) minkä monet sille antavat.
Tämä asia saa mielestäni suuremman painon kuin sen tarvitsisi ja repii uskovien yhteyttä mikä on valitettavaa.- huomio
Et vastannut ollenkaan siihen kysymykseen, mitä keskustelun avaaja tarkoitti.
- "netti pastori"
huomio kirjoitti:
Et vastannut ollenkaan siihen kysymykseen, mitä keskustelun avaaja tarkoitti.
Tietääkseni vastasin, minun kantani tulee selvästi siinä esille. En koe että luterilaiset ovat pakanoita joita täytyy evankelioida. tämä koskee ainoastaan sitä osaa joka tosissaan on uskossa eikä ole ns. nimikristittyjä.
- Verna
"netti pastori" kirjoitti:
Tietääkseni vastasin, minun kantani tulee selvästi siinä esille. En koe että luterilaiset ovat pakanoita joita täytyy evankelioida. tämä koskee ainoastaan sitä osaa joka tosissaan on uskossa eikä ole ns. nimikristittyjä.
sanaa "nimikristitty". Eikö se, joka sitä käyttää, rupeakin toisen tuomariksi? Mistä kukaan ulkopuolinen tietää, kuka on "nimikristitty" ja kuka ei?
- "netti pastori"
Verna kirjoitti:
sanaa "nimikristitty". Eikö se, joka sitä käyttää, rupeakin toisen tuomariksi? Mistä kukaan ulkopuolinen tietää, kuka on "nimikristitty" ja kuka ei?
En pidä sitä sitä tuomarointina. Se on vain asiantilaa kuvaava sana, ei mikään haukkumasana.
Päälleppäinhän se ei näy mutta sen huomaa jo pinnallisista keskusteluista uskon alueella, onko joku ns. uskossa vai ns nimikristitty. Jos esim kysyy uskovalta kuka on elämäsi herra niin hän ei vastaa että minä tai pankinjohtaja ym. vaan että Jeesus Kristus. Myös muu suhtautuminen kristinuskoon on hyvin oinnallista ja miltei vihamielistä. He eivät käy kirkossa muutenkuin silloin kun on jonkun sukulaisen/ ystävän jotkin juhlat jne.
Jeesus myös opetti että hedelmistä te tunnette heidät.
- nettirabbi
HELLUNTAILAISUUDESSA AJATELLAAN SEURAAVASTI:
1. Jeesuksen sovitustyö tuli kasteen perustaksi
(Room. 6:3-4)
2. Jeesuksen asettama kaste tuli koskemaan kaikkia ihmisiä. Johannes kastaja kastoi ainoastaan israelilaisia. (Luuk.. 1:16-17, 76-77)
3. Kasteen pitää tapahtua Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Matt. 28:19)
Apostolien teoissa mainitaan kastetun myös Jeesuksen nimeen (Apt. 2:38, 10:48) ja Herran Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5) Kastettava tulee Jumalan omaisuudeksi. (Room. 6:13)
4. Jeesuksen asettamaan kasteeseen kuuluu myös syntien anteeksi saaminen. (Apt. 2:38, 22:16)
5. Lupaus Pyhän Hengen lahjasta (Apt. 2:38, 19:26)
6. Jeesuksen säätämä kaste kuuluu opetuslapseuteen. (Mark, 16:15-16, Matt. 28:20)
APOSTOLIEN TEOISSA:
Apostolien tekojen kastekertomuksissa järjestys on: julistaminen, kääntyminen, usko, syntien anteeksisaaminen, kaste, Pyhän Hengen vuodattaminen.
siis: julistus, usko, kaste
TÄRKEÄÄ HUOMATA JA MUISTAA:
Kaste ei korvaa kääntymystä tai uskoa. Eikä kaste lunasta ja sovita ihmistä Jumalan edessä. Anteeksiantamus perustuu täysin Kristuksen uhriin. (Room. 8:16, 10:17) Kaste kuten ehtoollinen ja synninpäästökin liittyvät anteeksiantamukseen. Tämä on voimakkas vakuus ja vahvistus syntien anteeksiantamuksesta. Uskovienkasteessa veden runsaus puhuu Jumalan armosta ja anteeksiantamuksen määrästä ja osallisuudesta. Se on myös merkkinä tälle maailmalle valitusta Jeesus tiestä hänen seuraajanaan!- Verna
Luterilaisuuteen kuuluu lapsikaste ja helluntailaisuuteen taas aikuiskaste. Itse hyväksyn sen, että helluntailaiset ajattelevat kasteesta eri tavalla kuin luterilaiset. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jotkut kannttavat aikuiskastetta.
Koska Luterilaisuuspalstalla jotkut helluntailaiset käyvät kovasti kritisoimassa lapsikastetta, niin haluaisin tietää, onko tämä kanta yleinen aikuiskasteen kannattajien parissa.
Olisiko tärkeää saada luterilaiset muuttamaan kantaansa ja siirtymään aikuiskasteen kannattajaksi? Vaikka näin olisikin, niin minä en siihen pysty. - nettirabbi
Verna kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu lapsikaste ja helluntailaisuuteen taas aikuiskaste. Itse hyväksyn sen, että helluntailaiset ajattelevat kasteesta eri tavalla kuin luterilaiset. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jotkut kannttavat aikuiskastetta.
Koska Luterilaisuuspalstalla jotkut helluntailaiset käyvät kovasti kritisoimassa lapsikastetta, niin haluaisin tietää, onko tämä kanta yleinen aikuiskasteen kannattajien parissa.
Olisiko tärkeää saada luterilaiset muuttamaan kantaansa ja siirtymään aikuiskasteen kannattajaksi? Vaikka näin olisikin, niin minä en siihen pysty.En halua tuomita lapsikasteeseen opetettuja, mutta Raamatullinen se ei ole. Uskon lapsikasteen saaneiden kulkevan samaa taivasta kohti kuin me helluntailaiset. Helluntailaisille Raamatun mukainen uskovien kaste on avautunut erilailla ja sitä halutaan noudattaa Raamatun esimerkin mukaan.
Kirjoitin joitakin aikoja sitten täällä lapsikasteesta seuraavaa:
LAPSIKASTEEN PERUSTA!
Lapsikasteen perustan loi kirkkoisä Augustinus (354-430) perisyntiopin pohjalta. Perisynti on ihmisessä syntymästä asti asuva turmeltunut luonto, taipuvaisuus pahaan ja kykenemättömyys hyvään. Tämän turmeltuneen luonnon ihminen on saanut langenneen Aadamin suvun perintönä kuten Uusi testamentti antaa ymmärtää.
On kuitenkin kokonaan toinen juttu miten luterilainen kirkko kaste- ja pelastusopetuksensa esittää. Sitä ei tunneta alkukristillisyydessä lainkaan ja se ei edusta ns. oikeaa hengellistä näkemystä.
VASTASYNTYNYT LAPSI
Vastasyntynyt pieni lapsi ei ole Jumalan sanan mukaan Jumalan edessä syyllinen ja tuomionalainen. Pienen lapsen autuas asema Jumalan edessä perustuu täydellisesti Kristuksen lunastustyöhön. Lapsi on vastuullinen teoistaan Jumalalle vasta silloin, kun hän voi:
- vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan tehdä henkilökohtaisia valintoja.
- kyetä kuuntelemaan ja ymmärtämään Jumalan sanaa
- kääntyä Jumalan puoleen
- uskoa Jeesukseen
- pyytää hyvää omaatuntoa
- pyytää kastetta
- käydä pyhälle ehtoolliselle
- liittyä seurakuntaan
LUTHERIN NÄKEMYS
Luther piti katollisen kirkon kastenäkemyksen tapaan lujasti kiinni siitä, että ihminen tulee autuaaksi kasteessa. Pysyäkseen kuitenkin erossa keskiaikaisesta skolastisesta teologiasta, jonka mukaan sakramentit antavat vastaanottajalle armon "tehdyn teon perusteella" hän opetti ettei sakramentti itsessään vanhurskauta, vaan ainoastaa usko. Luther joutui sydämessään kamppailemaan varmasti tämän asian edessä säilyttääkseen sekä lapsikasteen että opetuksensa johdonmukaisuuden. Hänen täytyi kehittää mitä huikeimpia selityksiä sen puolesta, että vastasyntynyt lapsi voi uskoa ja hänet voidaan kastaa. Aika hyviä selityksiä kun ne hyväksyttiin Raamatun linjasta selvästi poikkeavina ja ulkopuolisina noudatettaviksi. Oppia lapsikasteesta on helppo noudattaa, kun vain papit kykenevät ja saavat opettaa Raamattua luterilaisessa kirkossa luvattuaan ensin uskollisuutta opille.
Rukoilkoon jokainen tässä asiassa Jumalalta viisautta ja tehköön niin kuin Jumalan tahto on!
nettirabbi
- Ritva
Minä en ole koskaan kuullut tuota sanaa lapsikastelu. Olen sitä mieltä, että se on rumasti sanottu. Itse en käyttäisi sellaista sanaa, vaikka olenkin uskovien kasteen kannalla. Mutta se on minun mielipide, enkä tahdo muita pakottaa ajattelemaan samalla tavalla kuin minä. Oli se kaste otettu lapsena tai aikuisena, se ei pelasta ketään, vain yksin Jeesus pelastaa.
Tärkeämpi asia on, että ihmiset ottaisivat Jeesuksn vastaan elämäänsä. Minun mieheni otti Jeesuksen vastaan viimeisenä elinpäivänään. Kun ajattelen ristin ryöväriä, joka pyysi Jeesusta muistamaan tätä. Luukas 23: 40-43 kertoo tästä tapahtumasta. Jeesus sanoi ryövärille: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Ei ryöväri ehtinyt käydä kasteella, mutta hän otti siinä ristillä roikkuessaan Jeesuksen vastaan elämäänsä. Hän tajusi, että siinä hänen vieressään on Jumalan Poika. Joku on sanonut, että ryöväri oli ensimmäinen pelastettu, joka meni sen sillan yli, jonka Jeesus rakensi ristin kuolemallaan.
Minä haluan kunnioittaa myös niitä, jotka eivät ajattele samalla tavalla kasteesta kuin minä. Minusta oppiriidat ovat kurjia ihmisten keskuudessa, koska ne estävät meitä rakastamasta toisiamme. Usein olen ajatellut, että me palvelemme samaa Jumalaa, mutta meillä on lihan kirves kädessä, jolla voimme toisiamme hakata. Voi kunpa meillä olisi rakkautta toisiamme kohtaan enemmän, niin nekin ihmiset, jotka eivät tunne Jeesusta, haluaisivat tulla Jeesuksen luo.- 2.kaste
voi saada uuden vieraan hengen sisälleen
- tode
eli >tänne helluntailaisuus-palstalle tulee jatkuvasti sellaisia kirjoittajia, jotka tuomitsevat uskovien kasteen ja puhuvat...<
minusta tuntuu, että ongelma on tasan molemminpuolinen.
lapsikasteen kannattajien on erittäin vaikea päästä iänikuisesta lahkolaisuus-ajattelusta ja joidenkin vapaiden suuntien uskovien on vieläkin vaikea ymmärtää, että myös luterilainen voi olla tosi uskova.
aikamoinen mellakka täällä on ollut koko kesän ajan. uusia "juppeja" ilmaantuu, kuin sientä sateella väittelemään kasteiden oikeellisuudesta.
kaipa sinne luterilaisuus-palstalle on joku hellari käynyt tekemässä kostoretkiä?- Seppo Sisäavaruus
Minun puolestani kastevettä voitaisiin myydä vaikka lähimarketeissa, jos siitä kerran saa
uskolle lisää vahvistusta. Toinen ottaa sixpäckin ja toinen litran kastevettä. Molemmat tyytyväisiä.
Kunhan ei höpistä jonossa mistään synnistä. - Verna
"kaipa sinne luterilaisuus-palstalle on joku hellari käynyt tekemässä kostoretkiä?"
Eiköhän niillä kostoretkillä ole käytetty vähän liian vahvoja aseita. Vai mitä mieltä ollaan näistä eilen Luterilaisuuspalstalle tehdyistä "kostoretkistä"? Tässä Lutheria käsittelevästä ketjusta poimimani esimerkit:
"Pelastusvarmuus ja ainoa turva on Jeesuksessa Kristuksessa eikä saatanallisimmasta saatanallisimmassa perkeleen eksytyksessä: kirkollinen lapsikastelu. " ( ninm. Jeesuksen turvissa )
"Onko Jeesus sinut pelastanut vai kirkollinen saatanan teko: lapsikastelu, jossa ei ole pelastuksen häivääkään?" ( nimim. Riku )
"Turvaudu Jeesukseen ja irtisanoudu kirotusta lapsikasteluriitistä ja kaikesta siihen liittyvästä, ja pelastus on sinun." ( nimim. Minna )
"Toiseksi lapsikasteluharhavalheoppi sisältää monimutkaista ja usein hämmentävää sepustusta, jota kaikkien lapsikasteluharhalahkovalheoppijärjestelmässä on noudatettava tyydyttääkseen ja miellyttääkseen lapsikasteluharhavalheoppikirkkoaan. " ( nimim. asiantuntija )
"Lapsikasteluharhalahkovalheopin väite, että lapsikastelussa on pelastus, ei yksinkertaisesti ole totta." ( nimim. Jeesuksen oma )
"Raamatun asettamaan arvoon tulee asettaa kaikki harhaopit, kuten esim. lapsikasteluharhaoppi, sillä ei ole Raamatun Hengen mukaista helliä pimeyden ruhtinaan, saatanan, perkeleen valhekyhäelmä - ja sepitelmiä kuten juuri lapsikaste." ( nimim. Aarne )
"Kuulkaas lapsikasteluttajat lapsikasteluttamisen jumalanne on itse saatana." ( nimm. piispa )
"Jos hyväksyt esim. porton kasteluopin, niin sinun täytyy kieltäytyä kuulemasta Jumalan sanoja." ( nimim. Maija )
"Lapsikastelu on jatkuvasti ollut porttolaitokselle se keino, jolla maailmallisia ihmisiä voidaan pitää porttolaitoksen uskollisena kannattajana ja tukijana." ( nimim. uskova )
Itse hyväksyn lapsikasteen luterilaisuuteen ja aikuiskasteen helluntailaisuuteen kuuluvana. Siksi minua ihmetyttävät nämä tuomitsijat ja kiihkoilijat, ovat he sitten minkä uskonnon kannattajia hyvänsä.
Jos oletettaisiin, että hylkäisin jostain syystä luterilaisuuden ja siirtysin helluntailaisuuteen, niin olisin kyllä melko varma siitä, että jos tuollaiset kiihkoilijat taustani tietäisivät, niin kimppuun he kävisivät sen vuoksi, että joskus olisin kannattanut "lapsikasteluharhavalheoppia".
Joskus tuntuu siltä, että olisi hyvä, jos olisi kiihkoilijoille omat ryhmänsä ja muille omat ryhmänsä. - tode

Joskus tuntuu siltä, että olisi hyvä, jos olisi kiihkoilijoille omat ryhmänsä ja muille omat ryhmänsä.hurjat on mielipiteet! luulisi, että helluntaikirkoissa saarnataan samalla antaumuksella lapsikastetta vastaan.
onhan näin varmaan tehtykin menneinä vuosina. aivan samoin kuin luterilaisia on varoitettu ankarasti sekä saarnaspöntöntöissä että kirjallisuuden kautta helluntailaisuudesta ja muista pahoista lahkoista.
luin äskettäin olavi tarvaisen kirjaa "systemaattisen teologian pääpiirteitä" (vlta-82), jossa uskonnollisia yhdyskuntia esitellessä tarvainen on luokitellut helluntaikirkot otsakkeen "lahkot" alle.
en tiedä nykyisistä systemattisen teologian oppikirjoista, mutta aika puritaaniselta tuo kirja muutenkin vaikuttaa.
uskoisin siis, että tiukoista perinteistä ja opetuksistahan näiden keskustelujen hurjimmat mielipiteenvaihdot kimpoavat.
yllättävän tiukasti vain ovat jotkut kiinni asenteissaan.
vaikka koulumaailmassa vielä kuulemma kuulee nimitystä "lahkolainen", ovat seurakuntien aktiiviset, uskovat nuoret aivan eri aaltopituudella: oman srk nuorisotyössä, leireillä ym. on aina myös luterilaisia ja heitä on siellä myös isoisina eli ryhmänvetäjinä. niin oli menneenä leirikautenakin ja olipa oikein yksi papin tytärkin!
meillä vanhemmilla olisi syytä ottaa heistä oppia? yhteiskristillisyys toimii nuorisotyössä selvästi sujuvammin, kuin se toimii muussa yhteydessä.
en ole koskaan kuullut, että helluntaikirkossa käytäisiin uuden tulokkaan kimppuun sen tähden, että tämä on kastettu vauvana. ajatuksesi on siis hieman kärjistetyn oloinen. - Verna
tode kirjoitti:
hurjat on mielipiteet! luulisi, että helluntaikirkoissa saarnataan samalla antaumuksella lapsikastetta vastaan.
onhan näin varmaan tehtykin menneinä vuosina. aivan samoin kuin luterilaisia on varoitettu ankarasti sekä saarnaspöntöntöissä että kirjallisuuden kautta helluntailaisuudesta ja muista pahoista lahkoista.
luin äskettäin olavi tarvaisen kirjaa "systemaattisen teologian pääpiirteitä" (vlta-82), jossa uskonnollisia yhdyskuntia esitellessä tarvainen on luokitellut helluntaikirkot otsakkeen "lahkot" alle.
en tiedä nykyisistä systemattisen teologian oppikirjoista, mutta aika puritaaniselta tuo kirja muutenkin vaikuttaa.
uskoisin siis, että tiukoista perinteistä ja opetuksistahan näiden keskustelujen hurjimmat mielipiteenvaihdot kimpoavat.
yllättävän tiukasti vain ovat jotkut kiinni asenteissaan.
vaikka koulumaailmassa vielä kuulemma kuulee nimitystä "lahkolainen", ovat seurakuntien aktiiviset, uskovat nuoret aivan eri aaltopituudella: oman srk nuorisotyössä, leireillä ym. on aina myös luterilaisia ja heitä on siellä myös isoisina eli ryhmänvetäjinä. niin oli menneenä leirikautenakin ja olipa oikein yksi papin tytärkin!
meillä vanhemmilla olisi syytä ottaa heistä oppia? yhteiskristillisyys toimii nuorisotyössä selvästi sujuvammin, kuin se toimii muussa yhteydessä.
en ole koskaan kuullut, että helluntaikirkossa käytäisiin uuden tulokkaan kimppuun sen tähden, että tämä on kastettu vauvana. ajatuksesi on siis hieman kärjistetyn oloinen."en ole koskaan kuullut, että helluntaikirkossa käytäisiin uuden tulokkaan kimppuun sen tähden, että tämä on kastettu vauvana. ajatuksesi on siis hieman kärjistetyn oloinen."
Noinhan se varmaan on, että vain harva kävisi kimppuun, mutta ikävältä se tuntuisi sekin, jos tällaiset kuin Maija, Riku, asiantuntija, Minna, piispa, kirkkoherra, uskova ja Aarne niin tekisivät.
Hyvä, jos nuoremmat ovat suvaitsevaisempia. Mutta myös vanhemmilta uskovilta voisi odottaa vähän suurempaa ymmärtämystä. Eikö iän pitäisi sitä tuoda meille kaikille? - tode
Verna kirjoitti:
"en ole koskaan kuullut, että helluntaikirkossa käytäisiin uuden tulokkaan kimppuun sen tähden, että tämä on kastettu vauvana. ajatuksesi on siis hieman kärjistetyn oloinen."
Noinhan se varmaan on, että vain harva kävisi kimppuun, mutta ikävältä se tuntuisi sekin, jos tällaiset kuin Maija, Riku, asiantuntija, Minna, piispa, kirkkoherra, uskova ja Aarne niin tekisivät.
Hyvä, jos nuoremmat ovat suvaitsevaisempia. Mutta myös vanhemmilta uskovilta voisi odottaa vähän suurempaa ymmärtämystä. Eikö iän pitäisi sitä tuoda meille kaikille?kyllähän sitä ymmärtämystä voisi odottaa,mutta lieneekö tuo niin realistinen toive, kun lukee täällä kirjoittelevien juppen & co ja vastapuolen vänkytystä?
eikä olisi parasta vain laittaa ne omaan piikkinsä? - juppe
tode kirjoitti:
kyllähän sitä ymmärtämystä voisi odottaa,mutta lieneekö tuo niin realistinen toive, kun lukee täällä kirjoittelevien juppen & co ja vastapuolen vänkytystä?
eikä olisi parasta vain laittaa ne omaan piikkinsä?Vai vänkytystä! siinä taas nähtiin miten helluntalainen haukuu uskovia. Kyllä minä olen tuonnut monessakin kirjoituksessa esille ne harhaopit teidän seurakunnastanne. Kyllä tosi asia on että kasteessa olaan eri mieltä. Jos ihminen on kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Niin ei sitä enää tarvii kastattaa uudesti niin kuin helluntaiseurakunnasssa tehdään. Siellä painostetaan kasteelle, ellet käy kasteella et voi osallistua ehtolliselle esimerkiksi...:) Terv. juppe.
- ...
juppe kirjoitti:
Vai vänkytystä! siinä taas nähtiin miten helluntalainen haukuu uskovia. Kyllä minä olen tuonnut monessakin kirjoituksessa esille ne harhaopit teidän seurakunnastanne. Kyllä tosi asia on että kasteessa olaan eri mieltä. Jos ihminen on kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Niin ei sitä enää tarvii kastattaa uudesti niin kuin helluntaiseurakunnasssa tehdään. Siellä painostetaan kasteelle, ellet käy kasteella et voi osallistua ehtolliselle esimerkiksi...:) Terv. juppe.
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393