kansalais aloite

Seuraavaksi kielletään lattiakanalat. Sitten lehmien pito. Naudanlihan tuotanto. Maatalous. Metsätalous. Metalliteollisuus.hmm Eihän tämän jälkeen jää enää mitään mitä voisi kieltää. No kalastus kans kieltoon.
2988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Eläinten pitäminen koneen osina tulisi kieltää. Esim sika on älykkyydeltään samaa luokkaa kuin koira mutta koska kyseessä on tuotanto eläin sitä ei tarvitse tai saa kohdella hyvin.

Äänestä

Mistä olet saanut tällaisen päätelmän että kaikki nuo ollaan kieltämässä? Eihän se nyt niin mene että jos joku asia kielletään niin sitten kielletään kaikki! Kotieläinten olot tiloilla voidaan tehdä eläimen tarpeita vastaaviksi siten että ala voi silti jatkua kannattavana. Niinhän on moni jo tehnytkin kts. luomutilat. Turkistarhaus yritetään kieltää kokonaan, siksi että eläinten oloja ei voi tehdä eläimen tarpeita vastaaviksi siten että ala voisi jatkua kannattavana. Ja muutenkin turkismarkkinat ja lihamarkkinat ovat pikkuisen eri kaliiberissa; suurinosa suomalaisista syö lihaa mutta vain harva enää käyttää turkiksia.

Joten ole vain ihan huoleti, ei kukaan ole eläinperäisiä elintarvikkeita kieltämässä!

Äänestä
  • Eläinperäisistä elintarvikkeista saisi kieltää minun mielestäni ensiksi kaikki ne lihatuotteet jotka tulee maista joissa eläinten hoito tai teurastus ole asian mukaista. Esimerkiksi tuntuu järjettömältä tämä Hevosenlihan tuonti suomeen. Suomessa tilateurastus on tehty todella vaikeaksi järjestää perusteina hygienia ja eläinsuojelulliset syyt. Itselläni on tarkoitus alkavan kesän aikana hankkia lihakarjaa ja haluaisin hoitaa kaiken itse myös teurastuksen. Mielestäni tilateurastus tulisi sallia suomessa jo pelkästään jo siitäkin syystä että suomeen tuodaan lihaa maista joiden Hygienia ja Eläinsuojelu säännökset on todella kaukana länsimaisista säädöksistä.

    Äänestä

  • C.L76 kirjoitti:

    Eläinperäisistä elintarvikkeista saisi kieltää minun mielestäni ensiksi kaikki ne lihatuotteet jotka tulee maista joissa eläinten hoito tai teurastus ole asian mukaista. Esimerkiksi tuntuu järjettömältä tämä Hevosenlihan tuonti suomeen. Suomessa tilateurastus on tehty todella vaikeaksi järjestää perusteina hygienia ja eläinsuojelulliset syyt. Itselläni on tarkoitus alkavan kesän aikana hankkia lihakarjaa ja haluaisin hoitaa kaiken itse myös teurastuksen. Mielestäni tilateurastus tulisi sallia suomessa jo pelkästään jo siitäkin syystä että suomeen tuodaan lihaa maista joiden Hygienia ja Eläinsuojelu säännökset on todella kaukana länsimaisista säädöksistä.

    Yleensäkin on minusta naurettavaa tuoda Suomeen mitään sellaista jota Suomessa itsekin tuotetaan! Ehkä ei olisi Suomen maatalous niin huonolla tolalla jos oikeasti heitettäisiin h*lvettiin nuo tuonti höpötykset! Kuka on oikeasti päättänyt että kaupanhyllyjen pitää olla täynnä kaikenmaailman tuotteita ja että maailma kaatuu jos joku on loppu?? Naurettavaa touhua! Keskityttäisiin omaan tuotantoon ja tuotaisiin ulkomailta vain se mitä ei itse kyetä tuottamaan.

    Äänestä

Tuotantoeläinten oloja ei koskaan saada sellaisiksi, että toiminta olisi eettisesti hyväksyttävää. Myös yleisesti ottaen eläinten tappaminen on väärin, aivan kuten ihmistenkin tappaminen. Eläimet eivät ole omaisuutta. Ne ovat oman elämänsä subjekteja.

Ainoa eettisesti ja ekologisesti kestävä ratkaisu on veganismi.

Äänestä
  • "Tuotantoeläinten oloja ei koskaan saada sellaisiksi, että toiminta olisi eettisesti hyväksyttävää"
    Miksi ei saada?

    Äänestä

  • kettukiittaa kirjoitti:

    "Tuotantoeläinten oloja ei koskaan saada sellaisiksi, että toiminta olisi eettisesti hyväksyttävää"
    Miksi ei saada?

    Koska suurin osa maailman väestöstä tulisi olla v. 2050 kasvisssyöjiä. Sehän on tullut monen kertaan selväksi, että kaikki eläinperäinen on kärsimystä eläimelle. Millaisia kenkiä saamme käyttää paukkupakkasilla kävellessämme n. 20-30 min. työpaikalle.....
    Pikkuhiljaa kiristetään sitä ja tätä ja niin saadaan pikkuhiljaa eläintuotanto loppumaan.

    Äänestä

  • Itselläni on tavoitteena hankkia Higlandereita luultavasti aloitan muutamalla lehmällä ja sonnilla homman. Omistan alueen jossa on kuivaa kangas metsää ja sitten metsittynyttä peltoa. Aitaan alueen (noin 3ha), laitan juoma ja makuu katokset eläimille ja itselleni tarhan alueelle Grillikodan. Kun eläimillä on tilaa vaihteleva maasto missä on virikkeitä ja monipuolista ravintoa perusasiat on kunnossa. Se mihin etsin ratkaisua on eläinten teurastus koska en hyväksy että ensin eläimet pakotetaan rekkaan ja kuljetetaan pitkät matkat teurastamolle missä sitten joku joka ei välitä eläinten hyvinvoinnista teurastaa ne. Teurastuspaikan pitää olla tarhan lähellä ja eläimet on otettava myös Teurastattettaessa huomioon mistä syystä ei liukuhihna teurastusta vaan siisti tila johon eläimet tuodaan yksitellen teurastettavaksi.

    Äänestä

  • kettukiittaa kirjoitti:

    "Tuotantoeläinten oloja ei koskaan saada sellaisiksi, että toiminta olisi eettisesti hyväksyttävää"
    Miksi ei saada?

    Eläinten tappaminen on väärin, ja kuten sanoin: eläimet eivät ole omaisuutta. Jokaisen eläimen elämä on itsessään arvokas, eikä sitä saa siltä riistää.

    Tuotantoeläimet elävät aina vankeina, eivätkä voi elää luontaisesti. Eläimillä on luonnossa suuret reviirit, ne liikkuvat laajoilla alueilla ja etsivät itse ravintonsa. Nämä eivät toteudu vankeudessa. Luomueläintuotanto on tietysti tehotuotantoa eettisempää, mutta se jää kuitenkin eettisyydessä puolitiehen.

    Äänestä

  • eettinen maailma kirjoitti:

    Joku sanoikin täällä aiaisemmin, että lehmä asuisi metsässä ja tekisi puun alle pesäkolon. Nukkuisiko lehmä sitten talviunta puun alla vai mistä saisi ruokaa?

    Äänestä

  • C.L76 kirjoitti:

    Itselläni on tavoitteena hankkia Higlandereita luultavasti aloitan muutamalla lehmällä ja sonnilla homman. Omistan alueen jossa on kuivaa kangas metsää ja sitten metsittynyttä peltoa. Aitaan alueen (noin 3ha), laitan juoma ja makuu katokset eläimille ja itselleni tarhan alueelle Grillikodan. Kun eläimillä on tilaa vaihteleva maasto missä on virikkeitä ja monipuolista ravintoa perusasiat on kunnossa. Se mihin etsin ratkaisua on eläinten teurastus koska en hyväksy että ensin eläimet pakotetaan rekkaan ja kuljetetaan pitkät matkat teurastamolle missä sitten joku joka ei välitä eläinten hyvinvoinnista teurastaa ne. Teurastuspaikan pitää olla tarhan lähellä ja eläimet on otettava myös Teurastattettaessa huomioon mistä syystä ei liukuhihna teurastusta vaan siisti tila johon eläimet tuodaan yksitellen teurastettavaksi.

    Kuulostaa ihan kivalta jos tarkoituksena harrastaa ja harrastuksethan maksaa. Ikävä kyllä lainsäädännöllä ja kaiken maailman vaatimuksilla on saatu aikaan se, että tuo ei toteudu taloudellisesti kannattavasti. Tuokin määrä jo syö melkolailla eikä pelkillä puolukan varvuilla elä. Tuo eläinten hommaaminen onkin aina se helpoin asia ja alueen aitaaminen myös. Sen jälkeen se ilo sitten alkaakin. Viime vuosina olen seurannut vierestä naapuripalstan highlandien hoitoa enkä kyllä itselleni niitä ristiksi ottaisi kirveelläkään. Mutta jos haluaa harrastaa ja rakastaa sitä niin mikäs siinä. Kannattava eläintenpito onkin sitten eri asia. Ja byrokratia on kova tuossa harrastamisessakin.

    Äänestä

  • C.L76 kirjoitti:

    Itselläni on tavoitteena hankkia Higlandereita luultavasti aloitan muutamalla lehmällä ja sonnilla homman. Omistan alueen jossa on kuivaa kangas metsää ja sitten metsittynyttä peltoa. Aitaan alueen (noin 3ha), laitan juoma ja makuu katokset eläimille ja itselleni tarhan alueelle Grillikodan. Kun eläimillä on tilaa vaihteleva maasto missä on virikkeitä ja monipuolista ravintoa perusasiat on kunnossa. Se mihin etsin ratkaisua on eläinten teurastus koska en hyväksy että ensin eläimet pakotetaan rekkaan ja kuljetetaan pitkät matkat teurastamolle missä sitten joku joka ei välitä eläinten hyvinvoinnista teurastaa ne. Teurastuspaikan pitää olla tarhan lähellä ja eläimet on otettava myös Teurastattettaessa huomioon mistä syystä ei liukuhihna teurastusta vaan siisti tila johon eläimet tuodaan yksitellen teurastettavaksi.

    Se vielä unohtui sanoa, että metsä tuhoutuu myös täysin tuossa hommassa.

    Äänestä

  • kettukiittaa kirjoitti:

    "Tuotantoeläinten oloja ei koskaan saada sellaisiksi, että toiminta olisi eettisesti hyväksyttävää"
    Miksi ei saada?

    Siksi ei saada koska raha määrää kaiken.Ja kustannukset nousee koko ajan. Sitten kun rahasta päästään eroon se voi onnistua. Toinen vaihtoehto on kymmenkertaistaa elintarvikkeiden hinta. Sitten olisi rahaa laittaa eläinten olot eettisiksi. Tosin kulutus romahtaisi joten ei sekään toimi. Yksi keino olisi helpottaa lainsäädäntöä ja byrokratiaa jolloin saataisiin pientilat kannattavammiksi ja edes osa eläintuontannosta parempaan suuntaan. Usko vain, että moni haluaisi perustaa pienen eläintilan mutta sitten kun faktat lyödään pöytään niin johan mieli muuttuu. Omalta tilalta esim. lihan myyminen kuulostaa mukavalta mutta lainsäädäntö ja tuotanto ja myyntitila vaatimukset on tehty useimmille mahdottomiksi toteuttaa tai ainakin poskettoman kalliiksi. Periaatteessa koneellista pakastetilaa suomessa ei edes tarvi kuin muutamana kuukautena vuodessa. Jos on liikkunut vaikkapa keskieuroopassa niin eron voi nähdä todella selvästi. Siellä on lähes joka kylässä alalta kuin alalta omaa tuotantoa jota lähialueen asukkaat käyttävät. Samojen direktiivien alla toimitaan mutta täällä niitä tulkitaan täysin eri tavalla. Omasta mielestäni tällaisiin asioihin tulisi eläintensuojelijoidenkin kiinnitää päähuomio koska vain sitä kautta voidaan positiivinen muutos saada aikaan. Toki voidaan vaatia asioiden kieltämistä mutta siitä vain ei seuraa mitään hyvää. Ja vielä kerran kun talousasiat on koko euroopassa kuralla niin kyllä suurin osa ihmisistä kannattaa kuitenkin työllisyyttä. Esimerkiksi tarhauskiellon vaatiminen ei voisi huonompaan aikaan olla esillä. Ajonkohta on kansalaisaloitteen kannalta huonoin mahdollinen.

    Äänestä

No teurasta itse tilalla, sieltähän joudut lihankin myymään, jos haluat saada siitä toimeentulosi. Muuten joudut myymään sovitulla tuottajahinnalla ja se ei kata kustannuksia tuollaisesta projektista.

Äänestä
  • Eläinlääkärin täytyy tutkia eläimet ennen teurastusta ja teurastuksen jälkeen, mikäli aiot myydä lihaa muille.

    Äänestä

Kotiteurastuksessa ei tarvita eläinlääkärin tarkastuksia enään, jos lihat myydään yksityishenkilöille.

Äänestä

Aktivisteille ei mikään riitä. Siksi aloittaja luetteli vain osan lopetettavista eläimiin liittyvistä ammateista. Aktivistit vänkäävät eläinjuttujaan maailman tapiin asti.

Koskaan he eivät saa kyllikseen. Eläimillä saa myöskin helposti mainetta. Eläinakstivistit pääsevät helposti eduskuntaan.

Kyse on valtaan pääsystä. Siksi pitää olla laki että ..eläinten hyväksikäytöllä ei saa päästä eduskuntaan.

Äänestä
  • ystyvätkö eläinaktivistit muuttamaan kylmän lämpimäksi. Vaikka enpä silti ole kuin kerran ostanut keinonahkaiset kengät. Ne riittivät minulle, koska eivät olleet hyvät jalalleni. Ainoastaan nahkaisia kenkiä, laukkuja, vöitä, kelsiturkki, turkislakkiaym.
    Eihän eläintarhoissakaan saa olla heidän mielestään eläimiä ja yrittiväthän ne lopettaa delfinaationkin. Mitään ei saa vangita, mutta sitten kuitenkin lemmikkieläimiä pidetään pienissä häkissä päivät pitkät.

    Äänestä

  • Now- kirjoitti:

    ystyvätkö eläinaktivistit muuttamaan kylmän lämpimäksi. Vaikka enpä silti ole kuin kerran ostanut keinonahkaiset kengät. Ne riittivät minulle, koska eivät olleet hyvät jalalleni. Ainoastaan nahkaisia kenkiä, laukkuja, vöitä, kelsiturkki, turkislakkiaym.
    Eihän eläintarhoissakaan saa olla heidän mielestään eläimiä ja yrittiväthän ne lopettaa delfinaationkin. Mitään ei saa vangita, mutta sitten kuitenkin lemmikkieläimiä pidetään pienissä häkissä päivät pitkät.

    Mitään lemmikkieläintä ei pidetä suhteessa kokoonsa yhtä pienessä häkissä kuin turkiseläimiä pidetään. Vai pidetäänkö kissoja ja koiria yleisesti koko elämänsä 0,8 m² kokoisissa häkeissä? Myydäänkö lemmikkikaupoissa hamstereille maitopurkin kokoisia häkkejä?

    Ainakin suomalaisissa eläintarhoissa eläimille on taattu eläinten hyvinvoinnille riittävät olot. Eläintarhasäädösten mukaan esimerkiksi ketulla tulee olla ulkotarha, jonka koko on 600 m² . Turkistarhasäädösten mukaan ketulle riittää 0,8 m² kokoinen virikkeetön verkkopohjahäkki. Eläintarhasäädösten mukaan supikoirille on taattava mahdollisuus nukkua talviunta, ja minkeille mahdollisuus uida. Turkistarhoilla eläimillä ei ole mahdollisuuksia toteuttaa näitä lajilleen tyypillisiä käyttäytymismuotoja. Turkistarhasäädökset ovat räikeässä ristiriidassa muiden eläinsuojelusäädösten kanssa, vaikka kyse on samoista eläinlajeista!

    Äänestä

  • Turkistarhaton Suomi kirjoitti:

    Kissa on petoeläin ja kissalla pitäisi olla 400 neliömetrin tarha, jossa kissa voi pyydystää hiiriä ym. saalista. Kuitenkaan kissaa ei päästetä ulos metsästämään, vaikka metsästäminen on kissan mielipuuhaa. Kissalla ei siis ole mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä.
    Jos otan ketun lemmikikseni, täytyykö sille rakentaa 600 neliömetrin tarha? Vai voinko pitää kettuani häkissä kuten muitakin lemmikkieläimiäni? Kani jyrsii kaiken, minkä eteensä löytää. Siinä menee kaikki johdot ja jopa tapetit.

    Äänestä

  • Eläimiä kirjoitti:

    Lainmukaan villieläintä ei saa ottaa lemmikiksi, eikä aljoksi...

    Lemmikkikissat ovat kesyyntyneet ihmiseen ja tottuneet vankeudessa elämiseen. Sisäkissoilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa sitä lajityypillistä käyttäytymistä, jota niillä jalostuksen jälkeen vielä on jäljellä. Sisäkissat voivat esimerkiksi kiipeillä, raapia, juosta, simuloida saalistamista lelujen kanssa, sekä luoda sosiaalisia suhteita ja hoitaa toistensa turkkeja (mikäli omistajalla on useampia kissoja).

    Turkiseläimillä ei ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa lajilleen tyypillisiä tarpeita, sillä ahtaissa häkeissä eläimet hädin tuskin mahtuvat liikkumaan, saatikka juoksemaan, liikkumaan tunneleissa tai kiipeilemään. Turkistarhattavat ketut eivät voi toteuttaa kuopimisviettiään, minkeillä ei ole mahdollisuuksia uida, eikä supikoirilla ole mahdollisuutta nukkua talviunta. Turkiseläimiä on jalostettu vasta muutamia vuosikymmeniä, joten niillä on jäljellä hyvin vahvasti villit vaistot ja vietit.

    Miten muuten takaisit, että siellä 400 neliömetrin tarhalla sitten kissalle hiiriä ym. saalista riittäisi, ja kissa saisi toteuttaa sitä metsästysviettiään ja pitäisitkö kissaasi ulkotarhassa läpi talven?

    Minkä vuoksi ihmisten täytyy sitten ottaa eläimiä vankeuteen. Eikö kaneillakin olisi parempi olla luonnossa kuin pienessä häkissä sisällä.

    Jos sisällä juoksentelee hiiriä, niin sliloin voi metsästää niitä. Se onkin kissalle mieluista puuhaa.
    Hiiret liikkuvat maan päällä ja maan alla, joten kyllä hiiriä voisi silloin tällöin tulla tarhaankin. Kissa myös mielellään juoksentelee perhosten perässä ja siten nauttii kesästä täysin siemauksin. Välillä on mukava loikoilla ja kuunnella lintujen laulantaa. Talvisin kissa tarkenee olla ulkona melko kovillakin pakkasilla. Kissalle voi laittaa tarhaan lämpömökin samanlailla kuin koiirillakin on tarhoissaan.

    Äänestä

  • taas laillista kirjoitti:

    Lainmukaan villieläintä ei saa ottaa lemmikiksi, eikä aljoksi...

    Ei tarhakettu ole villieläin, koska se on kesyyntynyt ihmisiin. Täytyiskikö minun rakentaa sille 600 neliömetrin tarha vai voinko pitää sitä häkissä kuten muitakin lemmikkejä.

    Äänestä

  • Eläimiä kirjoitti:

    Ei tarhakettu ole villieläin, koska se on kesyyntynyt ihmisiin. Täytyiskikö minun rakentaa sille 600 neliömetrin tarha vai voinko pitää sitä häkissä kuten muitakin lemmikkejä.

    Ai että varastaisit turkistarhalta ketun lemmikiksesi, niinkö?

    Suomessa turkiseläimiä on tarhattu vasta muutamia vuosikymmeniä, ja kantaa on täydennetty suoraan luonnosta aina 1980-luvulle asti. Turkiseläinten jalostus on keskittynyt pääasiassa tuotannollisiin asioihin, kuten pentuetuottoon, eläinten kesyyntymisen kustannuksella. Siksi turkistarhattavilla eläinlajeilla on edelleen vahvat vaistot ja vietit, joita ne eivät häkeissä pysty toteuttamaan, ja tämän takia turkiseläimet voiva huonosti.

    Miksi pitäisi varastaa? En ymmärrä????

    Äänestä

No ei tuollasella kansalaisaloitteella vielä mitään kielletä. Eduskunnassa äänestetään aloitteet nurin, niin se on kielto kaukana siitä.

Äänestä

Eipä taida tuo aloite mennä edes äänestykseen vaan jossain pikku kabinetissa siitä päätetään kuten pitääkin. Eihän noin pienellä äänimäärällä isoon saliin tulisi vielä päästäkään.

Äänestä

Pohtivat sitä voiko heittää roskakoriin, vai miksi pitää viedä suureen saliin.
Mielummin heittäisivät roskiin, mutta nyt pohtivat, kuinka ásia saadaan näyttämään siltä, että kansalaisilla olisi tuollainen oma vaikutuskanava.
Se taas johtuu siitä, että pelkäävät äänestysprosentin laskevan entisestään, jos löyvät aloitteet mappi ööhön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

heti perään. kirjoitti:

Seuraavaksi kielletään lattiakanalat. Sitten lehmien pito. Naudanlihan tuotanto. Maatalous. Metsätalous. Metalliteollisuus.hmm Eihän tämän jälkeen jää enää mitään mitä voisi kieltää. No kalastus kans kieltoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu