Naistutkimusta

Housuun kakkaamisen lisäksi persé tuntuu muutenkin kiinnostavan feministiä kovasti:

Livia Hekanaho: Viruksen veljeskunta. Bareback-alakulttuurin siittämisen ja synnyttämisen fantasmat

Esitelmäni aiheena on homomiesten barebacking-alakulttuuri sekä sen psykoanalyyttiset tulkinnat. Hi-viruksen fetissoinnin ja ”aidoksi” koetun suojaamattoman seksin erotisoimisen sekä rajoittamattoman intiimiksi tulkitun kumittoman kohtaamisen ideaalien ympärille rakentunut barebacking-alakulttuuri on herättänyt yhtä lailla psykoanalyyttistä kuin etnografistakin kiinnostusta.
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruskea perse kakkoineen on jotenkin vähemmän korskea hajuineen muilla geeneillä kuin suomalaisilla taas kerran.Suomalaisuus on syntynyt puhtaissa olosuhteissa sinicvalkoisten pilviensä ja taivaittensa joukossa kuten myös alun puhtaissa lumimaisemissa ja kymmenissä tuhansissa puhtaissa järvissämme merenrantoineen.Kauppa ja merenkulku toivat maahamme juppituotteina kaiken saastan tarpeellisen ohella.Suomalaisen miehen sanaan voi ennen luottaa,mutta se oli ennen.Nyt perheet murhaavat ja kiduttavat lapsiaan ja silitetään pumpulilla päätä ja 5.n tähden hotelliin kirjastoon opiskelemaan.Kaikki vastaava on tullut omaan takkiimme ja suuntaus voimistuu?Avuttomat vastuunkantajat,kysykää edes Harkimolta neuvoa saadaksemme ryhdikkäämmäksi oikeudentuntomme ja vastuumme toisistamme ja maastamme?

Äänestä

Hiv-fetissi? Onko feministi nyt ihan varma asiastaan, siis siitä, että homot haluavat hiviä ihan homona ja oikein palvovat sitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruskea on kaunista kirjoitti:

Housuun kakkaamisen lisäksi persé tuntuu muutenkin kiinnostavan feministiä kovasti:

Livia Hekanaho: Viruksen veljeskunta. Bareback-alakulttuurin siittämisen ja synnyttämisen fantasmat

Esitelmäni aiheena on homomiesten barebacking-alakulttuuri sekä sen psykoanalyyttiset tulkinnat. Hi-viruksen fetissoinnin ja ”aidoksi” koetun suojaamattoman seksin erotisoimisen sekä rajoittamattoman intiimiksi tulkitun kumittoman kohtaamisen ideaalien ympärille rakentunut barebacking-alakulttuuri on herättänyt yhtä lailla psykoanalyyttistä kuin etnografistakin kiinnostusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu