http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/supisuomalaisuus_-_satusetien_sepite_36967.html
"Suomalaisuuden tunnukset ovat ulkomaalaisten luomia.
Helsinki, valkoinen pääkaupunki, on berliiniläissyntyinen arkkitehdin Engelin luomus. Saksalaisen käsialaa on myös Turussa ja Oulussa.
Maamme Laulun, kansallishymnin, sävelsi hampurilaissyntyinen Pacius Runebergin ruotsinkielisiin säkeisiin.
Lutherilaisuus taas toi saksalaisvaikutteita.
Sauna ei ole suomalainen. Kaikilla mantereilla alkuperäiskansat ovat tunteneet hikoilukylvyt.
Perusruokamme peruna, Perun inkojen ikiaikainen eväs, tuli Saksanmaan kautta Pommerin sodasta ruotusotilaiden mukana. Mielijuomamme kahvi on yhtä vähän suomalainen kuin pitsa. "
Saankin aina hyvät naurut kun sepitesuomalaisuudella oikeutetaan junttimainen toisten kansojen ja kulttuurien, sekä erilaisuuden halveksunta.
Joka kerta kun joku avaa suunsa ja vaatii minua olemaan sepitesuomalainen saadakseni edes olla täällä saan siitäkin hyvät naurut, koska nämä ihmiset eivät itse edes huomaa miten tietämättömiä he ovat.
No niin kaikki menkäähän palvomaan sepitesuomalaisuuttanne satutarina supisuomalaisuudesta on tarkoituksella sepitetty yksinkertaiseksi, jotta sen pystyvät ymmärtämään myös nuoret ja tietämättömät.
Suomalaisuus on satusetien sepitettä
19
182
Vastaukset
- ei kansallisuutta
Useimmat "suomalaisen" kulttuurin keskeisimmät piirteet syntyivät joskus 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, suomenruotsalaisten taiteilijoiden ja vaikuttajien ansiosta. He kehittivät sen mitä sanotaan suomalaisuudeksi. Sitä ennen suomalaisuutta ei juuri kieltä lukuunottamatta ollut. Suomen kulttuurin kehittäminen oli pakonomaista, sillä täällä oli niin vähän mitään juuria sille. Se olikin pääosin vain yläluokan harrastusta.
Ja ennen Venäjän vallan aikaa Suomi oli vain yksi Ruotsin maakunnista ilman mitään erikoisasemaa tai kulttuuria.
Jos haluamme sitten etsiä jotain oikeasti "suomalaista"kulttuuria, niin meidän on palattava ajassa about 2000 vuotta taaksepäin, milloin Suomi oli saamelaisten asuttama. Saamelaiset ovat Suomen alueen alkuperäiskansa, nykyisten "suomalaisten" esivanhemmat saapuivat tänne vasta keskiajalla ja häätivät saamelaiset Lappiin.- Härrarna har vi allt
Ylen markkinoiman "suomalaisuuden" tunnusmerkki onkin sinipunainen itsensähalventaminen ja omien saavutusten halveksinta. Keltaisen lehdistön ja roskaviihteen kasvattamat ikäluokat ihailevat brysseliläistä byrokratiaa, afrikkalaista viidakkokulttuuria ja anglo-amerikkalaista fasismia. Ovathan ne jotain hienompaa kuin tasa-arvoinen ja rauhantyön ja huipputeknologian alalla alalla tunnettu perussuomalainen arkikulttuuri.
- tasa-arvoako?
Härrarna har vi allt kirjoitti:
Ylen markkinoiman "suomalaisuuden" tunnusmerkki onkin sinipunainen itsensähalventaminen ja omien saavutusten halveksinta. Keltaisen lehdistön ja roskaviihteen kasvattamat ikäluokat ihailevat brysseliläistä byrokratiaa, afrikkalaista viidakkokulttuuria ja anglo-amerikkalaista fasismia. Ovathan ne jotain hienompaa kuin tasa-arvoinen ja rauhantyön ja huipputeknologian alalla alalla tunnettu perussuomalainen arkikulttuuri.
Perussuomalaitsehan kyllä perustelee juuri suomalaisuudella tasa-arvon vähentämistä...
- Jaa-a
Avauksella ei näyttäisi olevan mitään tekoa palstan aiheen kanssa.
- juu juu
No siinä mielessä on, että jos ei olisi "suomalaisia" niin ei olisi perustetta Suomen valtiolle... Ja kyllähän valtaapitävät käyttää kansallismielisyyttä hyväkseen. Ilman kansallisuuksia ei olisi valtioita.
- Kannattaa...
juu juu kirjoitti:
No siinä mielessä on, että jos ei olisi "suomalaisia" niin ei olisi perustetta Suomen valtiolle... Ja kyllähän valtaapitävät käyttää kansallismielisyyttä hyväkseen. Ilman kansallisuuksia ei olisi valtioita.
varmaan katsastaa tuolta linkin blogin takaa niitä kommenttejakin.
Valtio taas, se on hyvä asia, aluksi oli pieniä yhteisöjä valtioiden paikalla, niitä on edellen jopa apinoilla, myös apinat käyvät sotia toisia apinayhteisöjä vastaan, saavat omista yhteisöistään tukea ja turvaa.
Ihmisten yhteisöt kehittyivät ja tekivät yhteisöistään omanlaisiaan, pohjoismaat esimerkiksi ovat kovin erilaisia kuin monet muut kulttuurialueet ja maat, jo jokamiehenoikeus joka pohjoismaissa on, on harvinaisuus muualla maailmassa.
- P=NP
Kansallisuus on konstruktio, jota valtaapitävät käyttävät kuin uskontoa.
Määritellään "tarkasti" keitä ovat "ME" ja keitä "NE".
Miten "ME" erottuu kun sitä verrataan "NE":hen, tekaistaan "omintakeiset" todisteet, historian värittelyä, ruokakulttuurin, taiteen, perinteiden, urheilun ym. manipulointia ja pakkoyhdenmukaistamista, jotta "ME" realisoituu.
Mikä on "hyvää" ja mikä on "pahaa" järjestelmän ja siinä elävän yksilön kannalta.
Miten ja missä määrin "pahasta" rangaistaan ja miten "hyvästä" palkitaan vai palkitaanko ollenkaan.
Mitä kansalaisen odotetaan tekevän ja mitä ei.
Kuinka kansalainen todistaa uskollisuuttaan järjestelmälle.
Päätetään mitä kansalaiset saa ja mitä ei.
Peloitteena ei toimi jumala, vaan väkivalta ja pelko muiden järjestelmän toimijoiden syrjinnästä. Pelko että sinut leimataan "NE"-porukkaan jolloin itseen kohdistuva niin henkinen- kuin fyysinenväkivalta on "oikeutettu".
Tuloksena saadaan isänmaallinen talkoohenki, joka toimii esirippuna kun taustalla tapahtuu ryöstöjä. Hyväuskoiset kansalaiset kantavat selkävääränä vähäiset euronsa yhteiseen kassaan ja vieläpä iloitsevat siitä. Jos mieliala on jostain syystä kriittinen tässä vaiheessa, "Suomalainen lätkähuuma" yms massapsykoosit pitävät huolen siitä että saat muuta ajateltavaa. "Leipää ja sirkushuveja" - tämä tiedettiin jo antiikin Roomassa ja menetelmä todettiin hyväksi, miksi siis sitä muuttamaan..- Tuolla on
"Suomalainen lätkähuuma" yms massapsykoosit pitävät huolen siitä että saat muuta ajateltavaa. "Leipää ja sirkushuveja" - tämä tiedettiin jo antiikin Roomassa ja menetelmä todettiin hyväksi, miksi siis sitä muuttamaan.."
Nimikin, sitä sanotaan tittytainmentiksi, siitä hieman...
"The Global Trap"
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Global_Trap
Tuolla erinomainen kuvaus.
"'tittytainment' - the elite laugh at 'little people' by mocking them - intoxicating entertainment and sufficient nourishment
Source: Banzai Pipeline
The sleeping and lethargic effect that is produced when a baby is breastfed
Tittytainment is a term describing the propaganda designed to protect the capitalist and neo-liberal principles that govern globalization..."
http://www.abeldanger.net/2010/07/tittytainment-elite-laugh-at-little.html
Globaali mediastrategiaa,
”Saksalaisen Der Spiegel -lehden taloustoimittajat Hans-Peter Martin ja Harald Schumann esittivät kymmen vuotta sitten kirjassaan ”Globalisaatioloukku - Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan” väitteen, jonka mukaan uusliberalistinen markkinatalous ja yhteiskuntapolitiikka jakavat maailman väestön kahtia hyvä- ja huono-osaisiin.
Keskeinen tulevaisuuden poliittinen suhdeluku on 20:n suhde 80:een.
Tissiviihde/tittytainment on globaali mediastrategia, jolla rikkauksien ja vallan ulkopuolelle jäävä tavallinen väestö oloutetaan rauhallisen apaattiseksi kotisohville, sillä aikaa kun se 20 prosenttia johtaa maailmaa.”
"Tittytainment" on nykyversio leivästä ja sirkushuveista. Saksalaisteos Globaliseringsfällan ennustaa, että 80% ihmisistä tulee vajoamaan "tissiviihteen" maailmaan. Uppsalan sairaalan professori Håkan Erikson kirjoittaa, kuinka joka neljäs ruotsalainen tulee osoittautumaan liian tyhmäksi tähän maailmaan, koska heidän lahjoillaan ei kilpailla entistä vähemmistä ja vaativimmista työpaikoista.
Massatapahtumia on helppo markkinoida lukutaidottomalle syrjäytyneelle videoitten ja pelien lisäksi. Panokset kaukalossa kasvavat bisneksen tahdittamana, ja sanavarasto katsomossa suppenee peukalon liikkeeksi ylös alas...Media osaa tehtävänsä rahavirtojen uoman ruoppaajana.
Makuamme ja mieltymyksiämme muokataan niin että olemme tulevaisuudessa arvostelukyvyttömiä ja mentaalisesti samanikäistä"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4788631 - Todellakin...
Tuolla on kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/4788631Anarkistit vastustivat globalisaatiota vielä 90-luvulla jopa henkensä kaupalla, siitä kuvausta linkissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9733408/#comment-48845900
Sen jälkeen jotain on muuttunut ja anarkistit on saatu hyväksymään globalisaatio. Se on aika mielenkiintoinen juttu, että miten tuo asia on tehty. - Se on
Todellakin... kirjoitti:
Anarkistit vastustivat globalisaatiota vielä 90-luvulla jopa henkensä kaupalla, siitä kuvausta linkissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9733408/#comment-48845900
Sen jälkeen jotain on muuttunut ja anarkistit on saatu hyväksymään globalisaatio. Se on aika mielenkiintoinen juttu, että miten tuo asia on tehty.Ollut laajaa taustatyötä ja mediamanipulaatiota, myös vasemmiston lehdissä.
- JSSPSJ
Eipä sillä nyt ole hirveästi merkitystä, olemmeko me oikeasti mistä juurtuneet tai sillä, että vaakunassamme on leijona. Ainoastaan sillä on merkitystä koska tämä valtio on luotu pysyväksi ja ne, jotka sitä pysyvyyttä ja totuttua suomalaisuutta koittavat horjuttaa, heitä ei koeta tai haluta mieltää suomalaisiksi.
Ihmisten syrjiminen on typerää ihan mihin syihin vedoten tahansa, mutta niin on myös sekin, että perustelemalla perustellaan, miksi suomalainen ei saisi kokea itseään suomalaiseksi - eikös sellainen ajattelu juurikin ole sieltä rotuopista tuttua?
Olen valkoinen, kansallisuuteni on suomi ja minulla ei ole osaa eikä arpaa kenenkään alistamiseen. En suostu kantamaan valkoisen miehen taakkaa. - yks unohtu
Ja Fazerkin on sveitsistä, samoin juustot. Suomen kieliopin kehitti suomenruotsalainen Agricola.
Suomalaisiin on kehittynyt omanlaisia piirteitä myöhemmin kuten ruisleipä, salmiakki, sauna ja kova oluen juonti. Musiikki on melankolista, ehkä vähän saksaan viittaavaa.
Suomalaisissa on jotain alkukantaista junttimaisuutta, sulkeutuneisuutta ja väkivaltaisuutta verrattuna moniin muihin maailman kansalaisiin. Toisaalta ulkomaalaiset tuppaa olemaan turhan kevytkenkäisiä. - Joopajoo ...
Millä tavalla eroaa minkään muun maan tilanteesta?
Ei yhtään mitenkään.
Suomalaiset ovat kovia juomaan kahvia, joten eikö se ole silloin "suomalaisten juttu"... - No ei
Eihän tämä niin monimutkaista ole.
"Mikä näitä individualismiin pohjautuvia yksilöoikeuksiamme ja -vapauksiamme sitten tänä päivänä eniten uhkaa?
Sanoisin että suurin uhka on nyt kansallisvaltioiden hajoamiskehitys. Olemme menettämässä kansallisvaltion ja sille ominaisen demokratian, koska pohjimmiltaan keskiaikainen ja uskonnolllinen järjestelmä, talous, on vahvistanut uskonnollista peruslaatuaan, kasvanut ylikansalliseksi globaaliksi taloustotalitarismiksi, jossa kasvoton kaikkivoipa raha alistaa ihmiset talousajattelun ptolemaiolaiseen orjan rooliin. "
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150866-maahanmuuttokritiikin-alkeet-persuille
"talousajattelussa vaikuttavan sokean individualismin ja uskonnollisen valtalegitimaation varaan rakennettava liittovaltio ei ole ihmisyhteisö, vaan talousajattelun sairauden terminaalivaihe. "- 12+12
Ainoa mikä tätä maata pitää kasassa on Suomalaiseen kansanluonteeseen periytynyt tyytyväisyys siitä kun joku panee halvalla.
Toivotaan että kun oikeen kumarrellaan niin iso herra vois lykkiä perseeseen. Ei Suomalaisten auttaminenkaan mitään auta kun eihän se onnistu jos sä oot koko ajan repimässä jengiä pystyyn sieltä ja anna pyllistellä rauhassa. Toi Karl Marx blogistikin on lopettanut bloginsa pidon kun se on turhaa yrittää vaikuttaa.
No ainakin maailman parhaat sadomaso / homoseksuaalitaiteilijat ovat Suomalaisia siitä sietäisi saada aikaiseksi Suomen talouden kivijalkaa kun kaikki muut kaatuvat ympäriltä pois. Ihan vaikka tuonne Tom of Finland jatkoksi. - Jaa..
12+12 kirjoitti:
Ainoa mikä tätä maata pitää kasassa on Suomalaiseen kansanluonteeseen periytynyt tyytyväisyys siitä kun joku panee halvalla.
Toivotaan että kun oikeen kumarrellaan niin iso herra vois lykkiä perseeseen. Ei Suomalaisten auttaminenkaan mitään auta kun eihän se onnistu jos sä oot koko ajan repimässä jengiä pystyyn sieltä ja anna pyllistellä rauhassa. Toi Karl Marx blogistikin on lopettanut bloginsa pidon kun se on turhaa yrittää vaikuttaa.
No ainakin maailman parhaat sadomaso / homoseksuaalitaiteilijat ovat Suomalaisia siitä sietäisi saada aikaiseksi Suomen talouden kivijalkaa kun kaikki muut kaatuvat ympäriltä pois. Ihan vaikka tuonne Tom of Finland jatkoksi."Toi Karl Marx blogistikin on lopettanut bloginsa pidon kun se on turhaa yrittää vaikuttaa."
Piti tauon, tuo linkin blogi on aikas tuore, 4.10.2013. Siellä blogistanissa väkihän oikein kaipaili kyseisen blogistin kirjoituksia joku päivä takaperin. Usein ovaty sden verran kattavia ja pitkälle ajateltuja, nuo blogit, että niihin ei vastaajia aina löydy.
- Rauhoitutaampas
Mielestäsi siis kaikki kulttuurit ovat sepitettyä?
Kaikki kulttuurit ovat saaneet toisistaan vaikutteita. Toiset enemmän, toiset vähemmän.
Ei ole yhtäkään kulttuuria, joka ei olisi kopioinut jotain toiselta.
Jos totta puhutaan, niin saksalaisethan vasta saksalaiseen kulttuuriin pakotettuja ovatkin, koska koko maa oli pieniä itsenäisiä ruhtinaskuntia 1900-lukua aiemmin.
Sitten Bismarck ne yhdistäen pakotti kaikki saksalaiset heimot hyväksymään yhtenäisen saksalaisuuden.
Muistetaan myös, että esimerkiksi Iso-Britannian kuningassuku on yhtä englantilaista alkuperää, kuin vaikka Tarja Halosen suku. Elisabeth II suku on saksalaista tuontitavaraa.
Mutta toki täytyy muistaa, että tämä keskustelu on täynnä sitä täydellisintä, oikeinta ja aidointa suomalaista kulttuuria. Itsensä ja oman maansa mollaamista ja vähättelyä. Minkäänlainen kansallisylpeys ei yleisesti suomalaisiin tunnu sopivan. Eurooppalaiset juhlivat liput liehuen pieniäkin asioita, kun taas täällä pohjolassa valitetaan, kun Suomeen leimataan yhdysvalloista asti maailman parhaan maan leima. - Olen Idea
olen idea tajuattexte ette varmaan juntit
- f+f0fgib odofo ndn d
valtio ja kansa ilman kultuuria...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780