israelissa päin ilmestyi jonkin verran paikallista kohua herättänyt dokumenttielokuva, joka käsittelee 1950-luvulla ns. sephardi juutalaisten lapsille suoritettuja pikku säteilytys kokeita. Pojat testailivat tiettävästi amerikkalaisten laskuun röntgensäteilyn vaikutuksia ihmisiin. Keokaniineiksi otettiin tuhansia pohjois-afrikkalaista taustaa olevia juutalaislapsia, joille annettiin n. 35 000 sallittua isompi säteilyannos päähän.
Tuloksia: Muutamia satoja koehenkilöitä kuoli muutaman viikon sisällä, ja useamman tuhatta sittemmin kaikenlaisiin syöpiin yms. Myöskin puutteellisesta muun ruumiin suojauksesta kokeiden aikan johtuen ko. porukka on saanut hyvin mielenkiintoisestikin epämuodostuneita lapsia, jne...
Koeohjelman jäljet johtavat mm. v.1967 sodan aikaiseen pääministeri Levi Eskholiin ja muihin isoihin tappeihin silloisessa poliittisessa establishmentissa.
Eli, mitäs tästä voidaan oppia? No ainakin sen että juutalaisten lienee turha jeesustella muiden puuhista. Ei ainakaan ennen kuin oma pesä on puhdas.
ja jos juutalaiset tekevät tämän omilleen alemman kastin juutalaisille, niin mitä he ovat valmiit tekemään muille roduille.
juutalaiset tekevät ihmiskokeita
lauri österbacka
2
267
Vastaukset
- Lauri Heikkinen
Eivät näytä juutalaiset kauaa muistavan tiettyjä asioita kuten mm. kemialliset kokeet yms. En usko juutalaisten tulevan ikinä oppimaan miten ihmisten tulisi käyttäytyä, kaikki opittu tieto ja tavat tuntuvat unohtuvan heti kun on mahdollisuus tienata ITSELLEEN rahaa, vaikka omaan pesään kusemalla. T: En ole muuten rasisti mutta juutalaiset..
- Ruolinisti
Asuttekos te roskaväki samassa asuntovaunupuistossa, roskiksessa tai ARAVA-kompleksissa? Ottakaa juutalaisista oppia ja tehkää työtä ja olkaa ahkeria, niin ehkä se päivä paistaa joskus sinne paskakasaankin :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243