Totuus parantumisista ja parantajista

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Jes.53:2-6

Jeesus Kristus on sama eilen, ja tänään ja iänkaikkisesti.
Hebr.13:8

Jumalan voima on siis sama. Jumala itse valitsee henkilön, kenet hän ottaa käyttöönsä. Valintakriteerit ovat erit mitä teologisissa tiedekunnissa, tuomiokapitulissa tai Isossa Kirjassa. Herra ottaa sen mikä ei mitään ole. Julistaja julistaa aina Jeesusta ja syntien anteeksiantoa Hänessä. Parantumiset ovat vain seurausta, mutta tärkeää sellaista. Konferenssissa tai missä tahansa kristillisessä tilaisuudessa näkee rukousjonoissa, että kansa on sairasta.

Julistus Jeesuksesta ja pelastuksesta on asian 1. On myöskin hyvä katsoa millainen hedelmä on julistajan elämässä. Lankeemuksesta lehty parannus ei ole este, mutta synnissä eläminen on. Ei saata hyvä puu tuottaa pahoja hedelmiä eikä päinvastoin.

Katolinen 14 vuotias tyttö näki 150 vuotta sitten Etelä-Amerikassa uskonnollisia ilmestyksiä 18 kertaa. Paikalla oli kuulemma parantunut ihmisiä. Nyt siinä on kirkko ja sinne vaeltaa tuhansia ihmisiä jatkuvana virtana. Miljoonia käynyt 150 vuoden aikana. Parantuneita kuulemma paljon. Yli 30 kriittistä lääkäri tutki nipun parantuneita ja heitä oli miljoonien joukossa 150 vuoden aikana 67.
Kun ihminen on vapaa stressistä, sterssihormonia erittyy vähemmän ja siinä voidaan ehkä julistaa joku terveeksi vaikka mitään ei ole tapahtunut.

Karkein esimerkki on meedio, joka on transsissa. Hän rukoilee täysin tahdottomassa tilassa ihmisten puolesta. Hän on sanojensa mukaan "korkeimman lähetti". Ihmiset tarttuvat epätoivoissaan vaikka minkälaiseen sielunvihollisen syöttiin.

Oikean julistajan tulee valvoa itseään ja opetustaan. Kuten Niilo Yli-Vainio sanoi, kaiken ihmisluonto voi kestää, ministerin salkun, öljykentän, sun muut rikkaudet, mutta sitä ei ihminen kestä, että Jumala käyttää. Moni näistä kuuluisista evankelistoista on aloittanut puhtaasti, mutta sitten on jokin mennyt pieleen. Kyllä Jumala varoittaa vinosuuntauksista, mutta jos ihminen ei välitä hän paatuu.
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Kuten Niilo Yli-Vainio sanoi, kaiken ihmisluonto voi kestää....."

Tuosta olen samaa mieltä.
Yli-Vainion parantamiset osoitettiin perättömäksi väitöskirjassakin ja hänen sanomansa tempauksen aika on jo mennyt umpeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koleerikko kirjoitti:

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Jes.53:2-6

Jeesus Kristus on sama eilen, ja tänään ja iänkaikkisesti.
Hebr.13:8

Jumalan voima on siis sama. Jumala itse valitsee henkilön, kenet hän ottaa käyttöönsä. Valintakriteerit ovat erit mitä teologisissa tiedekunnissa, tuomiokapitulissa tai Isossa Kirjassa. Herra ottaa sen mikä ei mitään ole. Julistaja julistaa aina Jeesusta ja syntien anteeksiantoa Hänessä. Parantumiset ovat vain seurausta, mutta tärkeää sellaista. Konferenssissa tai missä tahansa kristillisessä tilaisuudessa näkee rukousjonoissa, että kansa on sairasta.

Julistus Jeesuksesta ja pelastuksesta on asian 1. On myöskin hyvä katsoa millainen hedelmä on julistajan elämässä. Lankeemuksesta lehty parannus ei ole este, mutta synnissä eläminen on. Ei saata hyvä puu tuottaa pahoja hedelmiä eikä päinvastoin.

Katolinen 14 vuotias tyttö näki 150 vuotta sitten Etelä-Amerikassa uskonnollisia ilmestyksiä 18 kertaa. Paikalla oli kuulemma parantunut ihmisiä. Nyt siinä on kirkko ja sinne vaeltaa tuhansia ihmisiä jatkuvana virtana. Miljoonia käynyt 150 vuoden aikana. Parantuneita kuulemma paljon. Yli 30 kriittistä lääkäri tutki nipun parantuneita ja heitä oli miljoonien joukossa 150 vuoden aikana 67.
Kun ihminen on vapaa stressistä, sterssihormonia erittyy vähemmän ja siinä voidaan ehkä julistaa joku terveeksi vaikka mitään ei ole tapahtunut.

Karkein esimerkki on meedio, joka on transsissa. Hän rukoilee täysin tahdottomassa tilassa ihmisten puolesta. Hän on sanojensa mukaan "korkeimman lähetti". Ihmiset tarttuvat epätoivoissaan vaikka minkälaiseen sielunvihollisen syöttiin.

Oikean julistajan tulee valvoa itseään ja opetustaan. Kuten Niilo Yli-Vainio sanoi, kaiken ihmisluonto voi kestää, ministerin salkun, öljykentän, sun muut rikkaudet, mutta sitä ei ihminen kestä, että Jumala käyttää. Moni näistä kuuluisista evankelistoista on aloittanut puhtaasti, mutta sitten on jokin mennyt pieleen. Kyllä Jumala varoittaa vinosuuntauksista, mutta jos ihminen ei välitä hän paatuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu