nyt kun ansiokkaasti otit kantaa helliksen kirjoitukseen, tässä toinen, jonka toivon aiheuttavan ajatuksia (ja ehkä terveen järjenkin pilkahduksia moku-propagandan kyllästämässä päässäsi.)
miksi somalit ovat edelleen (ja luultavasti maailman tappiin saakka) tiettyjen tilastojen kärki-, ja toisten häntäpäässä.
onko syy somaleissa, vai suomeen tulleitten somaleiden maahantulosyyssä?
jos tulee lypsämään toiseuden avulla sosiaalitukia, miksi kotoutua, sopeuta, työllistyä tai edes elää länsimaisen oikeuskäytännön ja moraalin mukaan?
sillä juuri somalikulttuurin mukainen perseilyhän takaa elinikäisen täysihoidon.
miksi sopeutua, miksi kouluttautua ja opetella kieltä, miksi nähdä vaivaa?
kuppiin kaadetaan kermaa juuri siksi kun et tee niin.
valehtelemalla ja huijaamalla maahantulleet somalit eivät tule ikinä integroitumaan. eivät koskaan. heistä on jo tullut samanlainen ympäröivän yhteiskunnan elättämä alakulttuuri kuin mustalaisistakin.
et voine kiistää?
(kirjoitukseni ei koske niitä kunnollisia, ahkeria ja sopeutumishaluisia somaleita. tällä palstalla heitä on ollut kaikki kolme. bussikuski, kaupan kassa, ja lääkintävahtimestari.) sekin on muuten enemmän kuin mustalaisia. käytettyjen autojen kauppiaita, ravivalmentajia ja eläkeläisiähän heissä riittää. ne ovat kaikki tasavertaisia, kansanvaltaisia ja lainkuuliaisia ammatteja.
MUFFE HOI!!!!
50
88
Vastaukset
- iso d
hih, piti laittaa hallis eikä hellis... kännissä ei onnistu mikään.
täytyy vissiin jatkaa töitä... Itse asiassa varmaan hyvä, kun otit tämän esiin. Tätä jankataan täällä aamusta iltaan viikosta toiseen siinä mitassa, että jospa pikku näkökulman vaihdos auttaisi.
Ja hyvä, jos voimme hetkeksi jättää itse Halla-ahon sivuun - joka ei näköjään kuitenkaan itse täällä kommentoi.
Ja tämän aloituksesi kommenttisi formulointi mielestäni on aika lailla siinä mallissa jossa asia täällä yleensäkin tulee esiin.
Formuloinnissasi annat ymmärtää tietäväsi tilastollisen käsittelytavan yhden peruskysymyksen ilmaisutavan, jonkun ominaisuuden "esiintyvyysasteen" siinä. Hyvä.
Jostain syystä kerrot ko. asian olevan suhteellinen erikseen viestin loppuosassa, suluilla eristettynä.
Miksi?!! Onko se, että somalien kohdalla sopeutumishaluisista todella ei tarvitse vältättää - heidän kohdallaan voimme unohtaa ne ihmisoikeudet, joita täällä tasan tarkasti omalla kohdallamme kernaasti vaadimme noudatettaviksi?- Mette
"sopeutumishaluinen somali"?
Tarkoitat ilmeisesti sitä lukutaitoista "juristia", joka meidän laskuumme keksii klaanilaisilleen tarinoita, millä pääsee täysihoitoon. Mette kirjoitti:
"sopeutumishaluinen somali"?
Tarkoitat ilmeisesti sitä lukutaitoista "juristia", joka meidän laskuumme keksii klaanilaisilleen tarinoita, millä pääsee täysihoitoon.Oletko sitä mieltä, että kaikki 4 500 somalia kantavat sopeutumattomuusgeeniä?
- ihme tellen
Mover kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että kaikki 4 500 somalia kantavat sopeutumattomuusgeeniä?
Kuinka suuri pitäisi sinun mielestäsi olla kansanryhmään X kuuluvien sopeutumattomuuden määrä, jotta mielestäsi pitäisi rajoittaa heidän maahanmuuttonsa määrää? Prosentteina 25%, 50%, 75 %, 90% vai mikä? Sopeutumattomuudella tarkoitan sitä, että työ- ja opintohalua ei ole edes tilaisuuden tarjoutuessa ja kieltäydytään oppimasta paikallista kulttuuria.
Paljonko on sinun mielestäsi paljon? - ¢
ihme tellen kirjoitti:
Kuinka suuri pitäisi sinun mielestäsi olla kansanryhmään X kuuluvien sopeutumattomuuden määrä, jotta mielestäsi pitäisi rajoittaa heidän maahanmuuttonsa määrää? Prosentteina 25%, 50%, 75 %, 90% vai mikä? Sopeutumattomuudella tarkoitan sitä, että työ- ja opintohalua ei ole edes tilaisuuden tarjoutuessa ja kieltäydytään oppimasta paikallista kulttuuria.
Paljonko on sinun mielestäsi paljon?kyllä Moveri on oikeassa.
Somalien on saatava asua täällä mahdollisimman kotoisasti ja saatava nukkua yönsä rauhassa. Sieltä Afrikan sarvestahan on tullut tänne vain rikkaimpaa porukkaa, jokka on tottuneet yleelliseen elämään ja geeniensä levitykseen. Tietysti olisi eri juttu jos sieltä joku nälkäinen köyhä kävelisi tänne, niin sehän pitäisi majoittaa kamelin sonnasta kasattuun igluun ja jonnekkin korpeen jossa vesikin pitäisi kantaa 10 km päästä kanisterissa pään päällä. ihme tellen kirjoitti:
Kuinka suuri pitäisi sinun mielestäsi olla kansanryhmään X kuuluvien sopeutumattomuuden määrä, jotta mielestäsi pitäisi rajoittaa heidän maahanmuuttonsa määrää? Prosentteina 25%, 50%, 75 %, 90% vai mikä? Sopeutumattomuudella tarkoitan sitä, että työ- ja opintohalua ei ole edes tilaisuuden tarjoutuessa ja kieltäydytään oppimasta paikallista kulttuuria.
Paljonko on sinun mielestäsi paljon?1. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet lähtevät siitä, että ketään ei sorsia muun kuin hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi.
Ei siis ketään. Ok?
2. Se, että nuo kummalliset prosenttipohdiskelusi ovat pelkkää shaibaa, kertoo se, että sekä teoriassa että käytännössä ihan jokaisesta kansanryhmästä - myös Suomeen tulleista pakolaisista aina suurin osa haluaa normaalia elämää, työn tekoa jne. Eri asia on kuinka normiksi heidän elämänsaä on mahdollista järjestää.- $€¥₩
Mover kirjoitti:
1. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet lähtevät siitä, että ketään ei sorsia muun kuin hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi.
Ei siis ketään. Ok?
2. Se, että nuo kummalliset prosenttipohdiskelusi ovat pelkkää shaibaa, kertoo se, että sekä teoriassa että käytännössä ihan jokaisesta kansanryhmästä - myös Suomeen tulleista pakolaisista aina suurin osa haluaa normaalia elämää, työn tekoa jne. Eri asia on kuinka normiksi heidän elämänsaä on mahdollista järjestää.Pöh
Kyllä rasismi on nimenomaan rotuvihaa. Mitään tekemistä yksittäisten ihmisten kanssa. $€¥₩ kirjoitti:
Pöh
Kyllä rasismi on nimenomaan rotuvihaa. Mitään tekemistä yksittäisten ihmisten kanssa.Näin on - sokeaa rotuvihaa.
Sekä sokeaa muslimivihaa.
Sekä sokeaa etnovihaa.
Joka polkee jalkoihinsa yksilön.- iso d
Mover kirjoitti:
Näin on - sokeaa rotuvihaa.
Sekä sokeaa muslimivihaa.
Sekä sokeaa etnovihaa.
Joka polkee jalkoihinsa yksilön.ja mitäs muslimit edustavat? sokeaa vääräuskoisvihaa?
jos jätät lihapalan pöydälle, ja kissa syö sen, eihän se kissan syytä ole.
en muuten ymmärrä, miksi juuri rikollisten sosiaalitukihuijareiden ja ihmisoikeuksien polkijoiden tulee saada nukkua yönsä rauhassa?
onko se joku yk:n muslimirikollisille myöntämä erikois-ihmisoikeus? iso d kirjoitti:
ja mitäs muslimit edustavat? sokeaa vääräuskoisvihaa?
jos jätät lihapalan pöydälle, ja kissa syö sen, eihän se kissan syytä ole.
en muuten ymmärrä, miksi juuri rikollisten sosiaalitukihuijareiden ja ihmisoikeuksien polkijoiden tulee saada nukkua yönsä rauhassa?
onko se joku yk:n muslimirikollisille myöntämä erikois-ihmisoikeus?Osoitus sokeasta muslimivihasta.
- iso d
Mover kirjoitti:
Osoitus sokeasta muslimivihasta.
olen useissa eri yhteyksissä ilmoittanut, ettei minulla ole muslimeita vastaan sinänsä mitään, vain sopeutumiskyvyttömiä ja haluttomia, rikollisia, sosiaalitukihuijareita, ihmisoikeuksien polkijoita.
ei liene minun syyni, että suurin osa länsimaihin loisimaan tulleista muslimeista kuuluu johonkin edellämainituista ryhmistä? jotkut itse asiassa useampiinkin, monet jopa kaikkiin.
töihin tulleet ovat asia erikseen, heistä ei useinkaan ole haittaa.
somalit ovat mustalaisten kaltainen sopeutumishaluton lois- ja rikollisjoukko, joka elää yli 90% yhteiskunnan varoilla. sukupolvesta toiseen.
vai onko vuosien saatossa mustalaisten joukossa esiintynyt MINKÄÄNLAISTA sopeutumista tai integroitumista?
ei ole, eikä tule tapahtumaankaan, aivan kuten ei tule somalienkaan, eikä muslimien kohdalla. missään länsimaassa, jossa sitä rosvojoukkoa elätetään sosiaalituilla.
voihan muffe kysyä somalikavereiltaan jokohan olisi pikkuhiljaa aika integroitua? vielä parempi olisi jos alkaisivat pakata. minä en ainakaan kaipaa yhtään mustanaamaa katukuvaan. iso d kirjoitti:
olen useissa eri yhteyksissä ilmoittanut, ettei minulla ole muslimeita vastaan sinänsä mitään, vain sopeutumiskyvyttömiä ja haluttomia, rikollisia, sosiaalitukihuijareita, ihmisoikeuksien polkijoita.
ei liene minun syyni, että suurin osa länsimaihin loisimaan tulleista muslimeista kuuluu johonkin edellämainituista ryhmistä? jotkut itse asiassa useampiinkin, monet jopa kaikkiin.
töihin tulleet ovat asia erikseen, heistä ei useinkaan ole haittaa.
somalit ovat mustalaisten kaltainen sopeutumishaluton lois- ja rikollisjoukko, joka elää yli 90% yhteiskunnan varoilla. sukupolvesta toiseen.
vai onko vuosien saatossa mustalaisten joukossa esiintynyt MINKÄÄNLAISTA sopeutumista tai integroitumista?
ei ole, eikä tule tapahtumaankaan, aivan kuten ei tule somalienkaan, eikä muslimien kohdalla. missään länsimaassa, jossa sitä rosvojoukkoa elätetään sosiaalituilla.
voihan muffe kysyä somalikavereiltaan jokohan olisi pikkuhiljaa aika integroitua? vielä parempi olisi jos alkaisivat pakata. minä en ainakaan kaipaa yhtään mustanaamaa katukuvaan.Itse en tunne kuin työssäkäyviä somaleita. Mitä sanon heille?
- iso d
Mover kirjoitti:
Itse en tunne kuin työssäkäyviä somaleita. Mitä sanon heille?
jos ovat tuottavassa työssä, eikä somaleille somaleiden takia räätälöidyissä sosiaalisektorin suojatyöpaikoissa, toivota heille hyvää työpäivää.
mitä haluat että minä sanon työssäkäyville filippiiniläisille, norjalaisille, suomalaisille, venäläisille, ja jenkeille täällä laivassa? iso d kirjoitti:
jos ovat tuottavassa työssä, eikä somaleille somaleiden takia räätälöidyissä sosiaalisektorin suojatyöpaikoissa, toivota heille hyvää työpäivää.
mitä haluat että minä sanon työssäkäyville filippiiniläisille, norjalaisille, suomalaisille, venäläisille, ja jenkeille täällä laivassa?Yritä päästä itsesi kanssa yhteisymmärryksen siitä mitä sanoa, mitä ei.
- iso d
Mover kirjoitti:
Yritä päästä itsesi kanssa yhteisymmärryksen siitä mitä sanoa, mitä ei.
kysy sinä puolestasi somalikavereiltasi, joko ovat pakanneet.
minä kyllä toivotan hyvät huomenet/päivät/yöt aina työkavereilleni.
ihonväriin, ja uskontoon katsomatta. veronmaksajien varoilla loisiville rikollisille en halua sanoa mitään.
mieleni kyllä tekee aina niitä p askaelättejä nähdessäni vetäistä pari kertaa oikein kunnolla ärväturpaan. siinä niille sioille sopiva hyvää huomenta. iso d kirjoitti:
kysy sinä puolestasi somalikavereiltasi, joko ovat pakanneet.
minä kyllä toivotan hyvät huomenet/päivät/yöt aina työkavereilleni.
ihonväriin, ja uskontoon katsomatta. veronmaksajien varoilla loisiville rikollisille en halua sanoa mitään.
mieleni kyllä tekee aina niitä p askaelättejä nähdessäni vetäistä pari kertaa oikein kunnolla ärväturpaan. siinä niille sioille sopiva hyvää huomenta.Sinulla on aika pinnassa tuo sympatia väkivaltaan.
Eikö se ole aika alkukantainen - ja tehoton - tapa vaikuttaa?
- suomi suomalaisille
yleismaailmalliset ihmisoikeudet edellyttävät myös että paikallisen kulttuurin ja tapojen kunniotus kuuluu myös maahan tuleville muukalaisille.
kaikkien on elettävä maassa maan tavoilla OK.
somalit eivät hakeudu aktiivisesti mihnkään toim intaan mikä muistuttaa rehellistä työn tekoa,poikkeuksena muutama bussikuski.
jossulla on parempaa tietoa laita tuleen muutama tilasto somalien työllistymisestä,jookos. huom.somaliliiton tulkkipalvelu tai muu hyysärihomma ei ole tuottavaa työtä joten niitä ei lasketa.Sinä sekoitat jatkuvasti tahattomasti tai tahallisesti normin merkityksen - ja sen ohjavuuden merkityksen: Oleellista yhteiskuntamme näkökulmasta on, että kaikille on samat säännöt. Niitä kehitetään aina ajan ja sen vaatimusten mukaan.
Normi jakaa yhteisön halki kaikkien etnisten ym. ryhmien: Yksikään yksilö, oli mamu tai ei, ei pääse pakenemaan lain lujaa kouraa.
Ja tämä on yhteiskuntamme luja persakivi - ja samalla sen sydän.
Muuta ei tarvita - eikä tule yrittää tunkeakaan - tämän yhdenvertaisuuden periaatteen, jolla ihmisten luottamus viime kädessä oikeudenmukaisuuuteen säilyy, väliin.
Ok?- $€¥₩
Mover kirjoitti:
Sinä sekoitat jatkuvasti tahattomasti tai tahallisesti normin merkityksen - ja sen ohjavuuden merkityksen: Oleellista yhteiskuntamme näkökulmasta on, että kaikille on samat säännöt. Niitä kehitetään aina ajan ja sen vaatimusten mukaan.

Ok?Teillä ihmemaan tontuilla sitä juttua piisaa.

Ok?hookay,kukahan täällä sekoittaa . säännöt saattavat olla jollain paperilla mutta esim.sossun harkintavaraisen avun myöntäminen ei koske valkoista arskaa tai almaa.
muuten,onko kellään palstalaisella tietoa paikallisesta köyhästä -ei romaani-joka on saanut sossusta harkintavaraisen älykännyn tai ajokortin.
suomalainen peruskivi ja sydän on murrettu ketkupoliitikkojen toimesta ajat sitten,lain kovaa kouraa ei ole,on vain mämmi koura joka nuolee hyysäriketkuja rasismi kortin pelossa. lainkoura antaa harmaantalouden ja liivimiesten mellastaa mielensä mukaan . miljardeja haaskataan muukalaisten maahantuontiin ja heitin hyysäämiseen sekä suojeluun viranomaisten toimesta.äläviitti lässyttää oikeudenmukaisuudesta suomi suomalaisille kirjoitti:
hookay,kukahan täällä sekoittaa . säännöt saattavat olla jollain paperilla mutta esim.sossun harkintavaraisen avun myöntäminen ei koske valkoista arskaa tai almaa.
muuten,onko kellään palstalaisella tietoa paikallisesta köyhästä -ei romaani-joka on saanut sossusta harkintavaraisen älykännyn tai ajokortin.
suomalainen peruskivi ja sydän on murrettu ketkupoliitikkojen toimesta ajat sitten,lain kovaa kouraa ei ole,on vain mämmi koura joka nuolee hyysäriketkuja rasismi kortin pelossa. lainkoura antaa harmaantalouden ja liivimiesten mellastaa mielensä mukaan . miljardeja haaskataan muukalaisten maahantuontiin ja heitin hyysäämiseen sekä suojeluun viranomaisten toimesta.äläviitti lässyttää oikeudenmukaisuudestaTietoturvan alaisisiin asioihin on mahdotonta ottaa kantaa - eikä niistä ole tietoa - edes sinulla.
Mutta jos kykenet osoittamaan yhdenkin väärinkäytöksen epäoikeudenmukaiseuuden ja puolueellisuuden suhteen hallinnon toimissa - niin olen valmis tukemaan protestiasi.
Muu, ss, on lässytystä.
Ole ihan oikea suoraselkäinen suomalainen - äläk huutele huhuja puskista!
Ok?- $€¥₩
Mover kirjoitti:
Tietoturvan alaisisiin asioihin on mahdotonta ottaa kantaa - eikä niistä ole tietoa - edes sinulla.

Ok?Eipä ole osunut vielä yhtään tummempi-ihoista jolla olisi vaikeuksia maksun kanssa. Näitä kyllä tulee harvase viikko kun kantiksella ei ole rahaa maksaa edes omavastuuta sossu tai kelakyydissä.
Kerro sinä puskahuutelija ip-osoitteesi, niin otetaan selvää missä asut ja kuka olet. - suomi suomalaisille
Mover kirjoitti:
Tietoturvan alaisisiin asioihin on mahdotonta ottaa kantaa - eikä niistä ole tietoa - edes sinulla.
Mutta jos kykenet osoittamaan yhdenkin väärinkäytöksen epäoikeudenmukaiseuuden ja puolueellisuuden suhteen hallinnon toimissa - niin olen valmis tukemaan protestiasi.
Muu, ss, on lässytystä.
Ole ihan oikea suoraselkäinen suomalainen - äläk huutele huhuja puskista!
Ok?on tieto tullut että sinä ole pseudo tieto lässyttäjä joka heittelee kuluneita fraaseja silloinkun pitäisi vastata huutoonsa tai esittää faktoja muukalaisten maahantuonnista.
sinäkun et tiedä minun tietojani tai tietolähteitäni niin älä viitti spekuloida niitä.
esim.lieksassa jaetuista ajokorteista oli juttua ainakin itäsuomen sanomalehdissä,paikallinen sossun päällikkö hermostui kun paikalliset valkoiset tekivät anomuksia samoilla merusteilla kuin maahantuodut vieraamme.
tämä oli uutinen mediasa eikä juttutuvan tarinoita,eisen puoleen kyllä tätä kommentoitiin juttutuvassakin. sanomalehdet harkitsevat tarkkaan,rasismi kortin pelossa mitä he julkaisevat,näin ollen oletan että uutinen ei ole perätön.
jaaniin,minun selkäni on jäykänsorttinen. - suomi suomalaisille
$€¥₩ kirjoitti:
Eipä ole osunut vielä yhtään tummempi-ihoista jolla olisi vaikeuksia maksun kanssa. Näitä kyllä tulee harvase viikko kun kantiksella ei ole rahaa maksaa edes omavastuuta sossu tai kelakyydissä.
Kerro sinä puskahuutelija ip-osoitteesi, niin otetaan selvää missä asut ja kuka olet.jos tarkoitat meikä-mannea niin milloin tahansa,enminä piilossa ole.
mitä tarkoittaa monikkomuoto otetaan.......täh - $€¥₩
suomi suomalaisille kirjoitti:
jos tarkoitat meikä-mannea niin milloin tahansa,enminä piilossa ole.
mitä tarkoittaa monikkomuoto otetaan.......tähOn ihan selvästi Moverille tuo viesti eikä sulle.
On tällä palstalla muitakin, jota kiinnostaa Moverin henkilöllisyys. Sitä tarkoittaa monikko.
Moverihan itse kerää täällä vihollistensa ip pyytämällä lähettämään sähköpostia. - iso d
Mover kirjoitti:
Tietoturvan alaisisiin asioihin on mahdotonta ottaa kantaa - eikä niistä ole tietoa - edes sinulla.
Mutta jos kykenet osoittamaan yhdenkin väärinkäytöksen epäoikeudenmukaiseuuden ja puolueellisuuden suhteen hallinnon toimissa - niin olen valmis tukemaan protestiasi.
Muu, ss, on lässytystä.
Ole ihan oikea suoraselkäinen suomalainen - äläk huutele huhuja puskista!
Ok?notkuvatko suomalaiset työttömät, vähäosaiset ja syrjäytyneet nuoret kaupungilla muotivaatteissa ja mälkättävätkö he uusimpiin älypuhelimiin?
ajelevatko he sossun maksamilla ajokorteilla sossun kustantamilla autoilla?
kokeilkaapa joka kerran, kun näette somalin auton ratissa palvelua, jossa saa auton rekkarilla tiedot.
saatatte yllättyä siitä, kuinka moni somali ajeleekin sossun omistamalla autolla.
jos yli 90% somaleista elää yhteiskunnan piikkiin, on outoa, että yli 90% somaleista näyttää elävän varsin leveästi.
kohtaamisteoria toimii... $€¥₩ kirjoitti:
On ihan selvästi Moverille tuo viesti eikä sulle.
On tällä palstalla muitakin, jota kiinnostaa Moverin henkilöllisyys. Sitä tarkoittaa monikko.
Moverihan itse kerää täällä vihollistensa ip pyytämällä lähettämään sähköpostia.Miksi sinua minun henkilöllisyyteni kiinnostaa?
Miten minä voisin kerätä ip sen kummemmin kuin kukaan muukaan - kaikilla on tismalleen samat s24 postit?suomi suomalaisille kirjoitti:
on tieto tullut että sinä ole pseudo tieto lässyttäjä joka heittelee kuluneita fraaseja silloinkun pitäisi vastata huutoonsa tai esittää faktoja muukalaisten maahantuonnista.
sinäkun et tiedä minun tietojani tai tietolähteitäni niin älä viitti spekuloida niitä.
esim.lieksassa jaetuista ajokorteista oli juttua ainakin itäsuomen sanomalehdissä,paikallinen sossun päällikkö hermostui kun paikalliset valkoiset tekivät anomuksia samoilla merusteilla kuin maahantuodut vieraamme.
tämä oli uutinen mediasa eikä juttutuvan tarinoita,eisen puoleen kyllä tätä kommentoitiin juttutuvassakin. sanomalehdet harkitsevat tarkkaan,rasismi kortin pelossa mitä he julkaisevat,näin ollen oletan että uutinen ei ole perätön.
jaaniin,minun selkäni on jäykänsorttinen.Tietoturva on tietoturva.
Faktaa pöytään, hakemuksista - tai mistä tahansa - muuten ääntä pienemmälle.
Pelko joka tänä päivänä vallitsee (HS 10.3.) on lähinnä se, että esimerkiksi suuribn osa rasismitutkijoista saa uhkailuja - ja se tukkii heidän suitaan - kaikkien tappioksi.iso d kirjoitti:
notkuvatko suomalaiset työttömät, vähäosaiset ja syrjäytyneet nuoret kaupungilla muotivaatteissa ja mälkättävätkö he uusimpiin älypuhelimiin?
ajelevatko he sossun maksamilla ajokorteilla sossun kustantamilla autoilla?
kokeilkaapa joka kerran, kun näette somalin auton ratissa palvelua, jossa saa auton rekkarilla tiedot.
saatatte yllättyä siitä, kuinka moni somali ajeleekin sossun omistamalla autolla.
jos yli 90% somaleista elää yhteiskunnan piikkiin, on outoa, että yli 90% somaleista näyttää elävän varsin leveästi.
kohtaamisteoria toimii...Vihan kyllästämää kateutta - kaiken lisäksi katteetonta!
Voin luvata sinulle, että pakolaiset ryhmänä kuuluvat sosioekonomisesti kattavasti alimpaan kymmenykseen!
Pidä noi tutkimuksesi pöytälaatikossasi.- älä valehtele
Mover kirjoitti:
Vihan kyllästämää kateutta - kaiken lisäksi katteetonta!
Voin luvata sinulle, että pakolaiset ryhmänä kuuluvat sosioekonomisesti kattavasti alimpaan kymmenykseen!
Pidä noi tutkimuksesi pöytälaatikossasi.On yleisesti tiedossa, etteivät köyhät pääse tänne asti edes anomaan turvapaikkaa.
He ovat järjestään vähintään ylempää keskiluokkaa mahtavine omaisuuksineen.
Vain kiintiöpakolaiset voivat olla rutiköyhiä. älä valehtele kirjoitti:
On yleisesti tiedossa, etteivät köyhät pääse tänne asti edes anomaan turvapaikkaa.
He ovat järjestään vähintään ylempää keskiluokkaa mahtavine omaisuuksineen.
Vain kiintiöpakolaiset voivat olla rutiköyhiä.Mitä vikaa, jos on ennestään omaisuutta?
- Mette
Mover kirjoitti:
Mitä vikaa, jos on ennestään omaisuutta?
Varastaa naapurin lampaan...ei sillä vielä somaliasta Suomeen lennetä.
- samoin..
Mover kirjoitti:
Tietoturva on tietoturva.
Faktaa pöytään, hakemuksista - tai mistä tahansa - muuten ääntä pienemmälle.
Pelko joka tänä päivänä vallitsee (HS 10.3.) on lähinnä se, että esimerkiksi suuribn osa rasismitutkijoista saa uhkailuja - ja se tukkii heidän suitaan - kaikkien tappioksi.homoliittoja vastustavat saavat uhkailuja, kaivosfirman työntekijöitä vastaan hyökätään kaasuasein, mutta sinä pidät näitä vain kansalaistottelemattomuutena.
- suomi suomalaisille
$€¥₩ kirjoitti:
On ihan selvästi Moverille tuo viesti eikä sulle.
On tällä palstalla muitakin, jota kiinnostaa Moverin henkilöllisyys. Sitä tarkoittaa monikko.
Moverihan itse kerää täällä vihollistensa ip pyytämällä lähettämään sähköpostia.juu,on mower meikä-mannelle nalkuttanut että minä nimimerkin suojassa kommentoin.
enminä mowerin kaltaista lässyttäjää vihollisena pidä enkä ole kinnostunut hänen henkilöllisyydestään mutta jos hänellä on kanttia vastata huutoonsa,vastaan kirjoituksiini omalla nimelläni ja yhteystiedoilla. - ¢
suomi suomalaisille kirjoitti:
juu,on mower meikä-mannelle nalkuttanut että minä nimimerkin suojassa kommentoin.
enminä mowerin kaltaista lässyttäjää vihollisena pidä enkä ole kinnostunut hänen henkilöllisyydestään mutta jos hänellä on kanttia vastata huutoonsa,vastaan kirjoituksiini omalla nimelläni ja yhteystiedoilla.mutta Moveri ei. Se huutelee täysin S24 suojaamasta sähköpostista anonyymina, josta on jopa IP-osoitekkin saatu piilotettua, mikä haiskahtaa erittäin pahasti rikolliselta toiminnalta.
- auomi suomalaisille
Mover kirjoitti:
Mitä vikaa, jos on ennestään omaisuutta?
seon kato suhteellista,aikanaan australiassa eteläisen afrikan venepakolaiset olivat rhodesiasta ja eteläafrikasta tulleet valkoiset.
saavuttuaan ausseihin niin seuraavalla viikolla he ostivat kolkyt jalkasen ökyveneen.
käsittääkseni suomen kehitysapu pitäisi auttaa hätääkärsiviä eikä huijareita joille hommataan älykännyt ja ajokortit meitin verorahoilla....jeeskö - suomi suomalaisille
Mover kirjoitti:
Tietoturva on tietoturva.
Faktaa pöytään, hakemuksista - tai mistä tahansa - muuten ääntä pienemmälle.
Pelko joka tänä päivänä vallitsee (HS 10.3.) on lähinnä se, että esimerkiksi suuribn osa rasismitutkijoista saa uhkailuja - ja se tukkii heidän suitaan - kaikkien tappioksi.faktaa on lieksan sossun johtajan medialle antama lausunto lisääntyneestä työmäärästä kun paikkakuntalaiset anoivat avustuksia samoilla perusteilla kuin ne myönnettiin maahantuoduille.
suomi suomalaisille kirjoitti:
juu,on mower meikä-mannelle nalkuttanut että minä nimimerkin suojassa kommentoin.
enminä mowerin kaltaista lässyttäjää vihollisena pidä enkä ole kinnostunut hänen henkilöllisyydestään mutta jos hänellä on kanttia vastata huutoonsa,vastaan kirjoituksiini omalla nimelläni ja yhteystiedoilla.Kykenetkö vastaamaan huutoosi kirjoittamalla reksiteröidyllä nimimerkillä?
suomi suomalaisille kirjoitti:
faktaa on lieksan sossun johtajan medialle antama lausunto lisääntyneestä työmäärästä kun paikkakuntalaiset anoivat avustuksia samoilla perusteilla kuin ne myönnettiin maahantuoduille.
Häirintä on joskus faktaa - sen tiedämme kaikki.
Onko häirinnällä perusteita, on toinen juttu.samoin.. kirjoitti:
homoliittoja vastustavat saavat uhkailuja, kaivosfirman työntekijöitä vastaan hyökätään kaasuasein, mutta sinä pidät näitä vain kansalaistottelemattomuutena.
Mistä sinä päättelet noin!
- iso d
Mover kirjoitti:
Tietoturva on tietoturva.
Faktaa pöytään, hakemuksista - tai mistä tahansa - muuten ääntä pienemmälle.
Pelko joka tänä päivänä vallitsee (HS 10.3.) on lähinnä se, että esimerkiksi suuribn osa rasismitutkijoista saa uhkailuja - ja se tukkii heidän suitaan - kaikkien tappioksi.eikös joku laittanut nettiin somalin tiliotteen, missä näkyi aika melleviä tulonsiirtoja sossusta ahmedille.
sitä jahdattiin sitten koko poliisivoimien voimalla, ja hirmuinen "rasismi"kiljunta
täytti koko maan.
kummasti sosiaalituen varassa elelevät somalit ajelevat autolla. jostain ne nuorten ajokortit tulevat. vai joulupukkiko ne maksaa?
olisikin hyvä, jos joku sossun virkailija hakkeroisi esim. kaikki helsingin sosiaalituet nettiin.
nähtäisiin, paljonko sosiaalisomalit todella maksavat. niin kovaa heidän paapomistaan suojellaan, että veikkaan kustannusarvioiden olevan todella alakanttiin... - iso d
Mover kirjoitti:
Vihan kyllästämää kateutta - kaiken lisäksi katteetonta!
Voin luvata sinulle, että pakolaiset ryhmänä kuuluvat sosioekonomisesti kattavasti alimpaan kymmenykseen!
Pidä noi tutkimuksesi pöytälaatikossasi.tiedoksesi, somalit ovat turvapaikanhakijoita, eivät pakolaisia.
voin luvat sinulle, että somalit kuuluvat millä tahansa mittarilla alimpaan kymmenykseen, olipa kyse opiskelusta, työllistymisestä tai integroitumisesta.
rikollisuudessa ja sosiaalitukiriippuvuudessa he ovatkin ylintä kastia.
en ymmärrä, miksi puolustelet saastaa? minä en vastusta kunnollisia somaleita. heitä kun on vain niin kovin vähän. iso d kirjoitti:
tiedoksesi, somalit ovat turvapaikanhakijoita, eivät pakolaisia.
voin luvat sinulle, että somalit kuuluvat millä tahansa mittarilla alimpaan kymmenykseen, olipa kyse opiskelusta, työllistymisestä tai integroitumisesta.
rikollisuudessa ja sosiaalitukiriippuvuudessa he ovatkin ylintä kastia.
en ymmärrä, miksi puolustelet saastaa? minä en vastusta kunnollisia somaleita. heitä kun on vain niin kovin vähän.Kyse oli nyt heidän taloudellisesta statuksestaan - jota liioittelit - ja minä korjasin sen.
- suomi suomalaisille
Mover kirjoitti:
Häirintä on joskus faktaa - sen tiedämme kaikki.
Onko häirinnällä perusteita, on toinen juttu.saivartelet,kerrony faktaa lieksasta....jeeskö
- ¢
Mover kirjoitti:
Kykenetkö vastaamaan huutoosi kirjoittamalla reksiteröidyllä nimimerkillä?
näet siis koneeltasi rekisteröidyn kirjoittajan IP-osoitteen ja mahdollisesti myös henkilötiedot. Muutenhan tuo kommentti on järjetön.
¢ kirjoitti:
näet siis koneeltasi rekisteröidyn kirjoittajan IP-osoitteen ja mahdollisesti myös henkilötiedot. Muutenhan tuo kommentti on järjetön.
Sinulle. Mutta se ei ole uutta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 674421
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h684271Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112947Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv662835Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p212119Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.552002Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151689- 321513
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1111373- 1821286