Vapaaehtoistyöstä samalla mukava harrastus

Ahdetieltä

Usein kuulee monien sanovan, ettei Ikaalisissa ole hyviä harrastusmahdollisuuksia eikä ole mitään tekemistä.

Asian voi korjata liittymällä vapaaehtoisjärjestöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi SPR, autoliitto ja vanhustyö. Näistä voit saada itsellesi mukavan harrastuksen ja itsellesi sekä monille muillekin hyvän mielen!

Auttavia käsiä ei koskaan ole liikaa.

52

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoikka2

      Suostuisikohan Jokinen ottamaan kauppakeskus-
      työmaalleen vapaaehtoisia auttajia, vaikkapa lapion-
      varteen taikka lautoja kantamaan?

      Monien puolueiden (paitsi persujen) jäsenet varmas-
      ti haluaisivat kantaa kortensa kekoon Ikaalisten
      kehittymisen ja hyvinvoinnin eteen.

      • oliskoos tuo homo ?

        SPR : n esittelyihin saapuu aina firman liivit päällä
        esiintmishaluinen jouhinaama istumaan tuolille hetkeksi.
        Ensimmäisenä tuo tyyppi paikalta häipyy ja jättää
        muut kokoamaan teltat ja esitemateriaalin pois.
        Tärkeintä onkin olla paikalla kunnes valokuvat
        on otettu.
        Vapaaehtoistyössä yksi arvostetuimmista on postijussi
        mutta ainahan porukkaan loinen pesiintyy.


      • Hoikka2
        oliskoos tuo homo ? kirjoitti:

        SPR : n esittelyihin saapuu aina firman liivit päällä
        esiintmishaluinen jouhinaama istumaan tuolille hetkeksi.
        Ensimmäisenä tuo tyyppi paikalta häipyy ja jättää
        muut kokoamaan teltat ja esitemateriaalin pois.
        Tärkeintä onkin olla paikalla kunnes valokuvat
        on otettu.
        Vapaaehtoistyössä yksi arvostetuimmista on postijussi
        mutta ainahan porukkaan loinen pesiintyy.

        Kyllä SPR:n esittelyissä ja muissa tilaisuuksissa kaikki antavat tasapuolisesti oman panoksensa yhdistyksen toimintaan. Jotkut saattavat olla oma-aloitteisempia ja aktiivisempia kuin toiset, mutta mukava ryhmä.

        Suosittelen liittymään ja tukemaan toimintaa hyvän asian puolesta!


      • Anonyymi

        kommareita ei vapaaehtoistöissä näe eikä yleensäkään töissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kommareita ei vapaaehtoistöissä näe eikä yleensäkään töissä

        miksi kommarit loisivat menkööt Neukkulaan


    • Ahdetieltä

      Tämän päivän Pohjois-Satakunta-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu SPR:n järjestämästä paneelista 14.3. Omalla Tuvalla.

      Paneelin aiheena on omaishoitajat ja ikäihmiset. Toivokaamme runsasta osanottoa tähän hyödylliseen keskusteluun.

    • vanhuksille oikeutta

      Joo ja vanhukset jo osasta pelkää noita vapaaehtoisii, sosialisoidaan kuulemma niidenkin omaisuus. Parhaimmat vapaaehtoiset ovat kuulemma pyytäneet jopa nimiä papereihin vanhuksilta, toinen vakava asia on noin uskonnon varjolla toimivat.

    • Sontatakikko

      Ei työtön uskalla enää mihinkään vapaaehtoistoimintaan liittyä ja työsskäyvät eivät viitsi tai jaksa. Talkootyö kaavaillaan kiellettäväksi tai siitä pitäisi maksaa vero, kun se on veronkiertoa. talkootyö alkaa olemaan muinaisjäänne.

      • Anonyymi

        moni ns. työtön on ahertamassa suoramaksuperiaatteela ja ottaa kela tuet myös


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moni ns. työtön on ahertamassa suoramaksuperiaatteela ja ottaa kela tuet myös

        Se on rahantulon optimointia


    • Täti HoikkalanJarmon

      Mitäpä olisi Ikaalisten SPR:n osasto ilman Kreivin panosta? -Eipä juuri mitään!!

      • Pilvipouta420

        Liitännäisenä voisi ajatella harrastepuutarhaa.

        Tässäkin voisi Kreivi-Veivi reivata purjeita kotiinpäin.

        Aina kotikukka anopinkielen voittaa.


      • Anonyymi

        redkrossijohtajat pölliivät rahat itselleen


      • Anonyymi

        oikein kommentoit ,,,,,,,,,eipä juuri mitään


    • Jarmo Hoikkala täti

      Kyllä Kreivi on tehnyt mittavan työn vuosien mittaan luotsatessaan SPR:ä oikeaan suuntaan.

      • demarit vallassa

        Miksi eripuolilla maata jatkuvasti paljastuu rahallista kähmintää
        SPR- järjestössä ?


      • Rouva Hoikkala
        demarit vallassa kirjoitti:

        Miksi eripuolilla maata jatkuvasti paljastuu rahallista kähmintää
        SPR- järjestössä ?

        Epäiletkö Kreivistä samaa?


      • Anonyymi

        spr on remurien järjestö jos annat satasen niin koohteeseen menee 3 euroa
        loppu johtajien Saariselän majan kuluihin


    • Pistolero

      SPR ei ole hyvä vapaaehtoisharrastus. Mielestäni SPR on yhdenlainen pyramidihuijaus, jossa raha kerätään yhmisten hyvyyttä hyväksikäyttäen. Miksi SPR:n johtajat eivät tee vapaaehtoistyötä? Ainakin vuonna -09 SPR:n pomon palkka ol i€ 98 228.

      Ei lainkaan paha, vai mitä?

    • Pistolero

      Voisiko langan aloittaja valoittaa, mikä olisi hyvä harraste Ikaalisissa, jos siis ei halua osallistua eliitin palkanmaksuun?

      Metsästäminen kenties? Saako joku aseluvat enää tänä aikana?

      Yleisurheilu ja pesäpallo ovat niin amatöörien käsissä, että ne eivät kiinnosta.

      Hiihtäminen? Voisiko siinä enää pärjätä ns. "natuna"? Katselin dokumentin, jossa eräältä tunnetulta tytöltä kyseltiin veriarvoista ja hän ei vastannut, poistui vain paikalta.

      Nouski? Onko sitä enää, en tiedä. Suunnistus ei ole koskaan ollut kiinnostava laji.

      Parempi kun vaan keräilen pulloja, että saan maksettua nettimaksut ja sitä kautta kirjoittaa tunteistani tänne. Harrastus kai tämäkin.

      • karva noppa

        Vapaaehtoityötä voit tehdä vanhusten parissa ulkoiluttamalla
        syöttämällä, puhtaanapidossa, kuljettamalla torilla tai muuten
        vain antamalla osan ajastasi juttelemalla heidän kanssaan


      • Pistolero
        karva noppa kirjoitti:

        Vapaaehtoityötä voit tehdä vanhusten parissa ulkoiluttamalla
        syöttämällä, puhtaanapidossa, kuljettamalla torilla tai muuten
        vain antamalla osan ajastasi juttelemalla heidän kanssaan

        Mikä on vastuukysymys, jos vanhus minun saattamanani vaikka murtaa lonkkansa torilla? Suomalaiseen oikeuteen tahi vakuutusjärjestelmään kun ei voi luottaa yhtään.


      • nopat on
        karva noppa kirjoitti:

        Vapaaehtoityötä voit tehdä vanhusten parissa ulkoiluttamalla
        syöttämällä, puhtaanapidossa, kuljettamalla torilla tai muuten
        vain antamalla osan ajastasi juttelemalla heidän kanssaan

        Haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä nuorten poikien parissa. Onnistuuko tämmöinen harrastutoiminta hyvin Ikaalisissa ja missä voin ilmoittautua halukkaaksi?


      • karvaton noppa
        nopat on kirjoitti:

        Haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä nuorten poikien parissa. Onnistuuko tämmöinen harrastutoiminta hyvin Ikaalisissa ja missä voin ilmoittautua halukkaaksi?

        Itseäni kiinnostaisi vapaaehtoistyö nuorten tyttöjen parissa. Yhdistykset ilmoittautukoot.


      • kreivin aikaan apua
        karvaton noppa kirjoitti:

        Itseäni kiinnostaisi vapaaehtoistyö nuorten tyttöjen parissa. Yhdistykset ilmoittautukoot.

        Paikkakunnan mustat lesket haluavat vapaaehtoisia varakkaita
        herrasmiehiä luokseen yöksi asentelemaan geishapalloja


      • Jarmo Hoikkala täti
        kreivin aikaan apua kirjoitti:

        Paikkakunnan mustat lesket haluavat vapaaehtoisia varakkaita
        herrasmiehiä luokseen yöksi asentelemaan geishapalloja

        Täytyy tuottaa sinulle suuri pettymys. En ole koskaan asentanut Rouvaan mitään geishapalloja. Mitään anustappiakaan en aio sinuun asentaa, joten pidähän minut erossa typeristä kirjoituksistasi.


      • kreivin aikaan
        Jarmo Hoikkala täti kirjoitti:

        Täytyy tuottaa sinulle suuri pettymys. En ole koskaan asentanut Rouvaan mitään geishapalloja. Mitään anustappiakaan en aio sinuun asentaa, joten pidähän minut erossa typeristä kirjoituksistasi.

        Täti kulta, jatka sitten vain sormipelillä kutkuttaen.
        Mutta miksi esität fiksua kun nimmarisikaan ei sitä ole ?


      • Jarmo Hoikkala täti
        kreivin aikaan kirjoitti:

        Täti kulta, jatka sitten vain sormipelillä kutkuttaen.
        Mutta miksi esität fiksua kun nimmarisikaan ei sitä ole ?

        Nimimerkille "kreivin aikaan". Onko sinulla jotain minua tai Jarmo Hoikkalaa vastaan, kun et pidä nimimerkistäni? Nimimerkkini on täsmälleen yhtä fiksu kuin Reijo Leppänen täti-nimimerkki.


      • kerivin aikaan
        Jarmo Hoikkala täti kirjoitti:

        Nimimerkille "kreivin aikaan". Onko sinulla jotain minua tai Jarmo Hoikkalaa vastaan, kun et pidä nimimerkistäni? Nimimerkkini on täsmälleen yhtä fiksu kuin Reijo Leppänen täti-nimimerkki.

        Mitä nuo nimmarit minuun liittyvät ?


      • Jarmo Hoikkala täti
        kerivin aikaan kirjoitti:

        Mitä nuo nimmarit minuun liittyvät ?

        Ota selville, kuka todellisuudessa olet.


      • www.panosuhde.com
        Jarmo Hoikkala täti kirjoitti:

        Ota selville, kuka todellisuudessa olet.

        Olen Seppo Syren


      • Anonyymi

        Kyllä Nouski on edelleen olemassa. Itse seurassa suunnistamisen lopetin viime kaudella ja siirryin naapuriseuran KyRa n väreihin, mutta Nouski on edelleen vahvempana, kuin koskaan😂
        Mutta eihän Ikaalisista pitkä matka oikein minnekkään ole, Parkano Tampere yms. ihan vajaan tunnin ajomatkan päässä. Ja kummastakin löytyy kaikkea ilmaista tekemistä


      • Anonyymi
        www.panosuhde.com kirjoitti:

        Olen Seppo Syren

        Olet pmk


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pmk

        häivy palstalta ja mene hoitoon ja syö lääkkkeet säännällisesti


      • Anonyymi
        karvaton noppa kirjoitti:

        Itseäni kiinnostaisi vapaaehtoistyö nuorten tyttöjen parissa. Yhdistykset ilmoittautukoot.

        Yksi johtava remuri teki vapaaehtoistyötä pesäpallotyttöjen kanssa.Muutti
        sitten pois täältä kun asiat julkistuivat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi johtava remuri teki vapaaehtoistyötä pesäpallotyttöjen kanssa.Muutti
        sitten pois täältä kun asiat julkistuivat

        ei kutenkaan kreivi


      • Anonyymi
        karvaton noppa kirjoitti:

        Itseäni kiinnostaisi vapaaehtoistyö nuorten tyttöjen parissa. Yhdistykset ilmoittautukoot.

        johtava remuri teki itseään tykö pesäpallotyttöjen parissa mutta käryn jälkeen
        muutti paikkakunnalta


      • Anonyymi
        karvaton noppa kirjoitti:

        Itseäni kiinnostaisi vapaaehtoistyö nuorten tyttöjen parissa. Yhdistykset ilmoittautukoot.

        johtava demu teki pesäpallotyttöjen parissa työtä ihan iholla joten kiinni
        jäätyään muutti paikkakunnalta


      • Anonyymi
        Jarmo Hoikkala täti kirjoitti:

        Ota selville, kuka todellisuudessa olet.

        kuka aloittaisi p käkivetelän eheyttämisen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuka aloittaisi p käkivetelän eheyttämisen

        eiköös nim merkki prouva h yrittäny joskus eheyttää vitsiä.? ainakin niin lupas tehä jos se suostuu kokeiluun. ei onnistunu.


      • Anonyymi
        karva noppa kirjoitti:

        Vapaaehtoityötä voit tehdä vanhusten parissa ulkoiluttamalla
        syöttämällä, puhtaanapidossa, kuljettamalla torilla tai muuten
        vain antamalla osan ajastasi juttelemalla heidän kanssaan

        menkää siivoamaan kommarien takapihat jätteistä. kommarit ovat sottasin eliölaji
        maassamme


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        menkää siivoamaan kommarien takapihat jätteistä. kommarit ovat sottasin eliölaji
        maassamme

        Siististi asuvat lantapatterien alla!


    • kunnontyöntekijä

      Tekemisen puutteesta ja hyväntekeväisyyden tarpeen saa täytettyä ilman järjestöjäkin pienellä mielikuvituksella. Esim. viemällä kynttilöitä hautausmaalle niille joiden luona ei vierailijoita näy käyvän, samalla suoden heillekin ajatuksen. Ravintoloissa, kahviloissa tai melkeinpä missä tahansa palvelupaikassa voi pelkän kiitoksen lisäksi tarjota tippiä sopivaksi katsomallaan summalla sikälimikäli kokee palvelun erityisen hyväksi tai muuten itsestä siltä tuntuu. Marketissa kun normisti kuappa-asiointinsa hoisii nopiaan voisi tehä poikkeuksen ja pysähtyä juttelemaan niitänäitä muiden kanssa tai bussissa kanssamatkustajien kanssa, sekin voi piristää jonkun päivää plus tietysti omaasi. Pienillä asioilla voi olla usein suuri merkitys.

      Joku varmasti nyt taas kohta nuokin ehdotukseni leimaa lapsellisiksi joten kerrottakoon että noihin edelmainittuihin asioihin olen törmännyt ja -koska osaan iloita pienistäkin asioista tässä elämässä- olen kokenut ne pelkästään positiivisina ilmiöinä, samoin vastapuoli, ihan poikkeuksetta! Esim. opiskeluaikana silloisessa työpaikassani saamani tipit todellakin vaikuttivat silloiseen budjettiini olennaisesti, monta harmaata päivää on kirkastunut jutellen entuuestaan tuntemattomien mukaviksi osoittautuneiden ihmisten kanssa ja nyt oman talouteni kohentuessa opiskeluvuosista olen tipannut ja saanut siitä hyvän mielen molemmille.

    • jujigrj

      uppia

      • Anonyymi

        kompissa on jo tarpeeton laituri ja sepelikenttä ja 5 tyyhjää loossiia misei sinne
        tehdä lentokenttää


      • Anonyymi

        vajakin vanhoja houruja taas


    • Anonyymi

      Ikaalisten SPR on ollut vähän vaisu viime aikoina, väki tullut vanhaksi?

      • Anonyymi

        Rahat juotu, se lamaannuttaa


    • Anonyymi

      greivi

    • Anonyymi

      drmariinien harrastusjärjestöt opettavat pahoja tapoja

    • Anonyymi

      kylähullun moden vajakkilässytystä kaikki aiheet, samoja vanhoja houruja mode
      toistelee

      • Anonyymi

        mutta osaa tehdä sen todella mielenkiintoisesti ja upeasti. suuren suuri kiitos hänelle <3


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe