Milloin, missä tilanteissa? Autokoulussa opetettiin, että raitiovaunulla on aina etuajo-oikeus. Tähän kuitenkin lisättiin, että niillä on Helsingin alueella vain harvoissa paikoissa kolmiot. Mielestäni aika monikin kolmio "osoittaa" myös raitiovaunulle väistämisvelvollisuutta, mutta mistä sitten tiedät mikä kolmio on raitiovaunulle ja mikä ei?
Esimerkkinä vaikka tultaessa Koskelan hallilta tai Vallilan varikolta raitiovaunuilla on selvästi niille tarkoitetut kolmiot ihan kiskojen vieressä, jossa samassa ei ole käsittääkseni autotietä. Tällöin vaunujen täytyy varmastikin väistää, eiväthän ne voi Koskelan kohdalla hyökätä keskelle moottoritieltä kovassa vauhdissa saapuvien autojen eteen noin vain.
Sitten on kolmiot myöskin esimerkiksi 7A:lla Lautatarhankadun kohdalla käännyttäessä Mäkelänkadulta Hämeentielle, 3B:llä Urheilutalolla käännyttäessä Helsinginkadulle, samoin linja 8:lla Kurvin kohdalla tultaessa Helsinginkadulta Hämeentielle. Koskevatko nämä kolmiot myös raitiovaunuja vai vain pelkästään ajoneuvoja? (Huom. Raitiovaunu ei ole siis virallisesti määritelty ajoneuvoksi, vaan raitiovaunuksi.)
Väistävätkö raitiovaunut näissä tilanteissa? Koskevatko kaikki ne kolmiot, jotka osoittavat raitiovaunujen tulosuuntaan, myös raitiovaunuja? Vai onko raitiovaunuilla etuajo-oikeus vain niissä tasa-arvoisissa risteyksissä, missä ei ole kolmioita niille, vaikka tulevatkin vasemmalta? Raitiovaunullemon hyvä antaa aina tilaa vaikka sen täytyisikin väistää, mutta silti olisi kiva tietää tarkalleen, milloin ne ovat väistämisvelvollisia, milloin eivät?
Raitiovaunu väistää?
11
1505
Vastaukset
- xsdytre
Palstan ainoana stadilaisena (?) vastaan, että kärkikolmio koskee raitiovaunujakin.
Kärkikolmion määritelmässä mainitaan sen koskevan vain ajoneuvoja, mutta TLL 47. pykälä
( "Raitiovaunun kuljettajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajia koskevia säännöksiä, jollei 14 §:stä muuta johdu." ) liittää raitiovaunun kärkikolmion ja stop:n alaisiin.
Kaikissa mainitsemissasi risteyksissä kolmio koskee siis myös raitiovaunua.- Autoilija3
Tasaarvoisissa risteyksissä on raitiovaunulla etuajooikeus. Mutta esim. liikkennevalot koskevat myös ratikoita heillä on kyllä omat valot
- stadin asukki
Erittäin huvittava avaus, raitiotievaunut kuulemma hyökkää keskelle moottoritietä Koskelan kohdalla.
- stadilainen...
Metro-lehteen kelpaisi uutisotsikko:
"Raitiovaunu nähty moottoritiellä" - Älä törpi
stadilainen... kirjoitti:
Metro-lehteen kelpaisi uutisotsikko:
"Raitiovaunu nähty moottoritiellä"Joo,
ko risteyksessä Koskelassa on liikennevalot.
Jos ei toimi, niin aja tosi hiljaa, vaikka olisit etuajo-oikeutettu.
Sattuu jos kolahtaa. - Timppa16
Älä törpi kirjoitti:
Joo,
ko risteyksessä Koskelassa on liikennevalot.
Jos ei toimi, niin aja tosi hiljaa, vaikka olisit etuajo-oikeutettu.
Sattuu jos kolahtaa.Moro,
miten on kun ratikka tulee vastaantulevalla kaistalla ja on kääntymässä sinun edestäsi risteävälle kadulle? - 1+1
Timppa16 kirjoitti:
Moro,
miten on kun ratikka tulee vastaantulevalla kaistalla ja on kääntymässä sinun edestäsi risteävälle kadulle?Raitiovaunu väistää kyseisessä tilanteessa. Samoin raitiovaunu väistää kulkiessaan samaan suuntaan kanssasi vasemmalla puolellasi ja aikoessaan kääntyä oikealle ajamasi ajokaistan yli. Toki näissä niin kuin monissa muissakin tilanteissa on kohteliasta antaa raitiovaunun mennä ensin, mikäli sen voi tehdä vaaratta ja liikenneolot muutoinkin sallivat sen.
- xsdytre
1+1 kirjoitti:
Raitiovaunu väistää kyseisessä tilanteessa. Samoin raitiovaunu väistää kulkiessaan samaan suuntaan kanssasi vasemmalla puolellasi ja aikoessaan kääntyä oikealle ajamasi ajokaistan yli. Toki näissä niin kuin monissa muissakin tilanteissa on kohteliasta antaa raitiovaunun mennä ensin, mikäli sen voi tehdä vaaratta ja liikenneolot muutoinkin sallivat sen.
1 1, jos ymmärsin oikein kysyjän, niin raitiovaunu tulee vastaan ja kääntyy kulkusuunnassaan vasemmalle.
Sanoit "Raitiovaunu väistää kyseisessä tilanteessa."
Se ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Tällöin raitiovaunu ajaa ensin.
TLL 14/2
"Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Samoin on kuljettajan, joka muualla kuin risteyksessä, aikoo poistua ajoradalta tai muuten ylittää sen, väistettävä tien reunaa käyttävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Vasemmalle kääntyvän kuljettajan on lisäksi väistettävä vastaan tulevaa liikennettä."
TLL 14/5
"Raitiovaunulle on tienkäyttäjän risteyksessä, 1 ja 2 momentin säännöksistä huolimatta, annettava esteetön kulku."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P14
Takaatulevasta sanoit
"Samoin raitiovaunu väistää kulkiessaan samaan suuntaan kanssasi vasemmalla puolellasi ja aikoessaan kääntyä oikealle ajamasi ajokaistan yli."
Tästä on 2 ennakkotapausta ja molemmat sellaisessa paikassa, jossa raitiovaunulla oli mahdollisuus ajaa myös suoraan. Tällöin ei raitiovaunua tarvinnut väistää.
Helsinginkatu-Brahenkatu
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1988/19880015
Hämeentie-Kustaa Vaasantie
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1967/19670037t
Jos kiskot vievät vain oikealle, ei ole mitään takeita miten käy oikeudessa.
Tuolla aikaisemmin sanoin
"Raitiovaunun kuljettajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajia koskevia säännöksiä, jollei 14 §:stä muuta johdu."
Kuljettaja ei pysty soveltamaan, kun kiskot "pakottivat" kääntymään.
- Panssarikuski
Jep jep ! Minä näin ratikan laivalla, koskikohan sitä meriteiden säännöt??? Siellä se autokannella pörräili kuin humalaiset ikään, Tallinnasta tultiin..... ;))
- 1+1
Se viimeinen tais olla liikaa ;)
- Sinne meni
1+1 kirjoitti:
Se viimeinen tais olla liikaa ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741349Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531026- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39678Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44641- 30597