Jos Jumala haluaa kaikkien pelastuvan ja kaikkien tietävän hänen tahtonsa, miksi Jumala ei tee kaikille selväksi että hän on olemassa?
Suurin osa maapalolla jo eläneistä ihmisistä ei ikinä kuullutkaan "oikeasta" jumalasta. Suurin osa tämän päivän ihmisistä uskoo johonkin muuhun jumalaan kuin kristinuskon Jumalaan tai ei mihinkään. Ja osa nykyihmisistäkään ei ikinä ole kuullutkaa kristinuskosta.
Sitten kristityt. He kilvan väittelevät kenellä näistä lukuisista suuntauksista on se oikea. Miksi Jumala ei selkeästi ilmoita asiaansa ja olemassaoloaan ihmisille. Jokaiselle ihan naamatusten?
Suurin osa maapalolla jo eläneistä ihmisistä ei ikinä kuullutkaan "oikeasta" jumalasta. Suurin osa tämän päivän ihmisistä uskoo johonkin muuhun jumalaan kuin kristinuskon Jumalaan tai ei mihinkään. Ja osa nykyihmisistäkään ei ikinä ole kuullutkaa kristinuskosta.
Sitten kristityt. He kilvan väittelevät kenellä näistä lukuisista suuntauksista on se oikea. Miksi Jumala ei selkeästi ilmoita asiaansa ja olemassaoloaan ihmisille. Jokaiselle ihan naamatusten?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jumala on kaiken ilmoittanut sanassaan, siinä kerrotaan selvästi mitä meidän Hänestä tulee tietää.
Mietitäämpä näin: Kun kerran Aadam ja Eeva oli paratiisissa, ei heillä ollut tietoa hyvästä taikka pahasta. He elivät Jumalan yhteydessä, Jumala puhui ja oli heidän elämässään.
Ilman Hyvän ja Pahan tiedon puuta ei heillä olisi ollut valinnanvapautta. Eeva haukkas kielletystä hedelmästä ja tarjosipa vielä samassa Aadamillekkin. Siinä tapahtui ensimmäinen synti eli rikkomus Jumalaa vastaan.
Siinä meille aukesi hyvä, paha tieto ja valinnanvapaus.
Eeva ja Aadam päätti rikkoa(käärmeen houkuttelemana)Jumalaa vastaan vaikka Herra oli sanonut, että syökää kaikista muista puista, mutta hyvän ja pahan tiedonpuusta älkää syökö.
Paholainen sai sytytettyä valheellaan himon kiellettyyn asiaan Eevassa. Jolloin Eeva seurasi himoaan ennemmin kuin Herran käskyä.
Jos siis olisi vielä niin kuin paratiisissa et sinä olisi voinut valita rakastatko enemmän Hyvää vai pahaa. Olisit vain Herran yhteydessä tietämättäsi mistään muusta.
Nyt meillä on vapaus valita haluammeko totella Hyvää vai haluammeko tehdä pahaa.
Meillä on vapaus rakastaa Jumalaa ja olla rakastamatta, eikös tämä ole suurta rakkautta Jumalalta? Ketään Hän ei pakota.
Meillä on kaikilla mahdollisuus löytää Jumala jos niin haluamme, mutta kysy itseltäsi haluatko sinä todella löytää Hänet? Onko sinulle niin tärkeää löytää Hänet, että olet valmis jättämään sen mikä sotii Hänen käskyjään vastaan?
Jos olet, niin vastaus on Jeesus Kristus, Hänen kauttaan kaikki ne rikkomukset tulee kuitatuksi ja pääset takaisin yhteyteen Jumalan kanssa.
Siis Jumalan käskyt herättää meissä himon kiellettyyn, joko elämme himoillemme tai sitten annamme elämämme Jeesukselle Kristukselle ja lähdetään sotaan sitä himoa ja houkutteliaa(perkelettä) vastaan. Janotaan hyvää inhotaan pahaa.
Perkele tekee kaikkensa, että saisi meidät vangituiksi himoillemme, että olisimme himojemme orjia.
Mutta Jeesus Kristus tarjoaa vapautuksen sillä Hän on vapahtaja!
Jeesus Kristus: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani!
Jumala ei ole piilossa, me piilottelemme Jumalalta.
Niin kuin aiemiin kirjoitin: Kysy itseltäsi haluatko todella löytää Hänet? Onko sinulle niin tärkeä löytää Hänet, että olet valmis jättämään sen mikä sotii Hänen käskyjään vastaan?
Vielä, jos Herra olisi jatkuvasti meidän näköpiirissä ei meillä olisi vapautta lymytä Häneltä. Suuri on se rakkaus, että on ihmiselle annettu vapaat kädet tehdä syntiä tai taistella sitä vastaan ja pyrkiä kirkkauteen!
Siksi Jeesuksen seuraajia vainotaan niin kuin on tämä yli 2000 vuotta vainottu. Se Jumalan sana mitä uskovat viljelee, saa Jumalattoman paljastumaan piilostaan. Jotkut vaihtaa puolta ja haluaa olla etsijöitä, jotkut taas tuohtuu ja etsii entistä paremman piilon.
Tällä tarkoitan sitä, että Jumalan sana paljastaa meidän pahuutemme! Se paljastaa sen, että olemme rikkoneet jossain tai monessakin asiassa Jumalaa vastaan ja tarvitsemme sovitusta. Sovinto tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, Hän on se välikäsi Ihmisen ja Jumalan välillä. Tarttumalla tähän käteen teemme sovinnon Isänkanssa.
Vertauskuvallisesti Jeesus on kättelevä ihmisen ja Jumalan käsi, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen olemme kätelleet sovinnon Jumalan kanssa.
Siksi Jeesus on tie, totuus ja elämä. Eikä yksikään tule Isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta. Eli sovinnon kautta!
Jos olisit riidoissa Isäsi kanssa et sinä menisi Hänen kotiin sopimatta riitaa ensin ja vaikka menisit et sinä Hänen seurassa haluaisi ikuisesti viettää.
Siksi meidän on omasta halusta tehtävä sovinto Isän kanssa mikäli me halajamme Hänen seuraan ja Hänen kotiin.
Muista se sovinto on Jeesus Kristus!
"Jumala ei ole piilossa, me piilottelemme Jumalalta", tosi hyvin sanottu aselon, en ole oikeastaan sitä osannut noin konkreettisesti koskaan ajatellakaan. Periaatteessa mikään ei ole sukupolvien saatossa muuttunut, edelleen ihmiset ovat toisinto ensimmäisestä ihmisparista, joiden sisimmässä on tietoisuus siitä, että elävät Jumalan tahdon vastaisesti ja ihmiset lymyilevät Jumalan kasvojen edestä kuka minnekin ja Jumalan ääni kysyy kuuluvasti, ehkä vähän vaativastikin MISSÄ OLET? Ennemmin tai myöhemmin siihen on jokaisen vastattava halusipa ta ei.
Näinhän se on. Ei mitään uutta auringon alla!
Eli Jumala ei ilmoittele itsetään, koska antaa meille mahdollisuuden valita uskommeko häneen? Siis Jumalan piilottelu antaa meille vapauden valita. Mutta mistä me tiedämme mikä uskonto on totta ja mikä valetta?
Ihminen joka uskoo johonkin muuhun kuin kristinuskoon , uskoo kyllä ihan yhtä tosissaan kuin omaan jumalaansa kuin harras helluntalainenkin. Otetaan esimerkiksi vaikka muinainen Inka Etelä-Amerikasta vuodelta 120. Hän ei ole kuullut Jeesukseta, ei raamatusta . Hänelle on opetettu muinaisen auringonjumalan olevan se suurin jumala. Esi-isien henget ilmoittivat hänelle neuvoja poppamiehen kautta.
"Eikä yksikään tule isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta..." Entäs tämä Inka , eihän se hänen syynsä ollut että syntyi väärään aikaan väärässä paikassa. Kuten miljardit hänen kaltaisensa.
"Eli Jumala ei ilmoittele itsetään, koska antaa meille mahdollisuuden valita uskommeko häneen? Siis Jumalan piilottelu antaa meille vapauden valita."
Lue vielä aikaisemmat kirjoitukseni vielä oikeen ajan kanssa! Jumala antaa meidän piilotella mikäli niin tahdomme.
"mistä me tiedämme mikä uskonto on totta ja mikä valetta?"
Hedelmistään puu tunnetaan!
6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7. niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8. mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
9. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
10. mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - room2
Jumala on oikeudenmukainen ja tuomitsee jokaiselle oikean tuomion.
Sen sijaan kenestä pitää olla huolissaan ovat ne jotka kuulevat evankeliumin, mutta hylkäävät sen. Silloin he ovat kuuleet totuuden, mutta ovat mieltyneet vääryyteen ja mikään ei heitä pelasta tuomiolla.
Valinta on tehtävä tässä ajassa, sinä olet kuullut totuuden. Valitse oikein!
Niin kauan kun elossa olet voit valita, mutta pitää muistaa ettei kukaan tiedä omaa taikka muiden elinpäiviä. Juuri tämä päivä voi olla se viimeinen ja ratkaiseva.
Emme koskaan tiedä, valitse siis oikein jo tänään.
Niin mutta kun sen valkosen miehen uskonto on se oikea ettäs tiedät!
Kuinka oikeudenmukaista se on että toiset saavat tiedon pelastuksesta ja toiset eivät?
Lue vaikka Matteuksen evankrliumin 28 luku, jakeet 19-20 missä Jeesus antoi opetuslapsilleen lähetyskäskyn (tai kehoituksen jos se tuntuu turvallisemmalta käsitellä). Sen seurauksena on täällä Suomessakin uskovia.
Ps. Siinä ei kehoitettu tekemään kaikista kansoista Helluntailaisia, Metodisteja, Lestadiolaisia tai muita "lahkolaisia".
Se on pelastus niille jotka sen ottaa vastaan, niille jotka sen kieltävät, kiltävät he sen totuuden. Eikä he enää voi mitenkään itseään puollustaa.
Jeesus ei tuonut rauhaa vaan miekan. Hullun se tappaa, nöyrä tajuaa olevansa häviöllä ja antautuu. Hullu jatkaa taistelua kuolemaan.
Hulluus on ihmisen ylpeyttä, vaikka tajuaa olevansa häviämässä ei silti lopeta kamppailua vastaan.
Jumalan pelko on viisauden alku, niin kuin sana sanoo, pelkäävä tajuaa antautua. Pelkäävä nielee ylpeytensä ja nöyrtyy Herran tahtoon.
12. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13. eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Hepr4
Niille jotka ei ole kuullut totuutta eli evankeliumia, on heillä vielä mahdollisuus puollustautua mikäli sydän on pyrkinyt hyvään ja rakastaa sitä mikä hyvää on. Sillä meillä kaikilla on hyvä ja paha tieto.
6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan": Room2
Jumalan tuomio on aina oikeudenmukainen ja Hän tuomitsee oikein. Tämän uskon vaikka jotkut asiat ei meistä olisi oikeudenmukaisia. Mistä olet ylipäänsä niin varma, että se oikeudenmukaisuus mikä meissä ihmisissä on olisi se oikea?
1. Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
2. Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
3. Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
4. Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5. Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7. niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8. mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
9. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
10. mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - room2
Www.youtube.com/watch?v=qHKHLRidM4k
Noniin hihhulit, lopettakaas tuo häpeällinen luikertelu. Mitä väitätte, ei ole totta. Tässä perustelut:
Tänäkin päivänä elää maapallon viidakoissa heimoja, joilla ei ole yhteyttä kehityneisiin yhteiskuntiin. Osa ei edes tiedä sellaisen olemassaolosta. Kun tuollaiseen heimoon syntyy lapsi, hän ei voi itse päättää haluaako ruveta uskomaan kristinuskon jumal-satuihin. Hänelle kerrotaan mahdollisesti joku heimon oma luomismyytti ja siinä kaikki. Kukaan ei koskaan mene esittelemään heille mitään muita vaihtoehtoja.
Kun tuo lapsi sitten kuolee ennemmin tai myöhemmin, mitä hänelle käy?
Olen kuullut uskovaisten sanovan että tuollaisessa tapauksessa jumala on reilu ja päästää taivaaseen. Mutta miksi ihmeessä? Kyseinen ihminen ei ole millään muotoa uskonut jeesuksiin tai pyhiin henkiin koskaan eläessään. Hän ei ole koskaan käyttänyt sitä vapaata tahtoaan valita jumalan tai kadotuksen suunta. Miksi ihmeessä hän siis tavallaan tahtomattaan joutuisi taivaaseen?
...se syy miksi kristinuskon ja kaikkien muidenkin taikauskojen pelisäännöt ovat täynnä tälläisiä ongelmia on se, että ne eivät perustu todellisuuteen.
Kirjoituksista käy ilmi lahkolaisten aivopesty ajatuksenjuoksu. Siis ihminen on piilossa eikä Jumala? Mitä tuo nyt oikein on. Kun tapaan ystäviäni (ihmisiä) he puhuvat minulleääneen tai ilmoittavat mielipiteensä kehonkielellä nyökkäämällä hymyilemällä tai keskisormea näyttämällä. Näen, tunnen ,kuulen heidät, ihan konkreettisesti. He eivät ole piilossa. Jumala ei puhu minulle.
Ja sitten tuo kuuluisa oikeudenmukaisuuden määrittäminen. Misä tiedämme että ihmisten oikeudenmukaisuus on se "oikea oikeudenmukaisuus"? Eikös se Jumala juuri antanut ihmiselle mahdollisuuden valita hyvän ja pahan väliltä? Ilman tietoa oikeudenmukaisuudesta ei se olisi mahdollista.
Oikeudenmukaista mielestäni on se ,että jos tämä kristinusko on totta ja sen Jumala olemassa, niin se pitäisi kaikille ihmisille Jumalan toimesta kertoa.Siis kaikille pelisäännöt selväksi. Nythän näin ei ole.
Puu hedelmistään tunnetaan... Tässä tapauksessa on otettava se seikka huomioon että kristinuskon nimeen on tapettu eniten ihmisiä , toisena varmaan islam. Valitsisin tässä tilanteessa uskonnokseni budhalaisuuden he kun eivät tee pahaa kärpäsellekkään, kirjaimellisesti.
Jos et ole Jumalaa piilossa niin oletko valmis tunnustamaan, että olet rikkonut elävää Jumalaa vastaan. Olet valmis pyytämään anteeksi ja antamaan elämäsi Herralle Jeesukselle Kristukselle syntiesi sovittajalle? Jokainen joka nöyrtyy ja pyytää anteeksi ja ottaa Jeesuksen Kristuksen syntien sovittajaksi. Pääsee takaisin Jumalan yhteyteen.
On meillä hyvä ja paha tieto, mutta se ei tarkoita, että meidän tuomiot olisi oikeudenmukaisia.
Mietitään vaikka oikeutta siellä tuomitaan monet asiat kuulopuheista. Ilman, että siellä paikalla olisi silmin-näkijöitä. Saatetaan tuomita syyttömiä. Jenkeissä tiettävästi tuomittu syyttömiä kuolemaan.
ihmisen tunteet sotkevat pakkaa, ihminen tuomitsee myös tunnetilan mukaan.
Ei ihmisen laatimat tuomiot ole oikeudenmukaisia, Jumala näkee meidän koko elämän syntymästä kuolemaan. Hän näkee meidän sydämen asenteen, Hän tuntee meidät kaikki paremmin kuin me itse itsemme tunnemme. Hän on vanhurskas tuomari joka tuomitsee oikeudenmukaisen tuomion, oikean tuomion.
Jos lukisit! Raamattua tajuaisit, että se karsea saasta ja tuho mitä on tehty Kristinuskon nimissä ei ole Jeesusta nähnytkään. Suurin osa on katolilaisten tekosia, katolilaiset on ajautunut todella kauas Jumalan sanasta.
Luin juuri kirjaa uskonpuhdistajista 1200-1700 luvuilla, siellä Paavi lahtasi niitä uskovaisia jotka pysyivät vain Raamatun sanassa.
Jokainen voi sanoa olevansa uskovainen, mutta todella harva oikeasti sitä on. Todellinen uskovainen rakastaa sydämestä Jeesusta Kristusta, haluaa tehdä hyvää, haluaa totella Jumalan sanaa, haluaa rakastaa kaikkia, haluaa antaa anteeksi, haluaa kasvaa uskossa.
Kirjotin haluaa koska juuri se on tärkeintä, että on sydämen halu. Jos on loukattu erittäin pahasti ihminen ei välttämättä pysty antamaan anteeksi ja tähän tarvitaan Jumalan hoivaa.
Pitää muistaa, että vaikka uskossa olemme emme ole täydellisiä. Jeesus Kristus on täydellinen ja siksi meillä on Hänen kauttaan yhteys taivaan Isään.
Www.youtube.com/watch?v=ZPxB0k7VvXo
Islamista vielä sen verra, että siinä allah haluaa, että hänen puolestaan kuollaan. Meillä taas Jumala kuoli koko maailman puolesta ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.
Kaikki ne eri uskonnot on vain sotkemassa totuutta, mikään uskonto ei tarjoa pelastusta koko maailmalle. Sen tarjoaa vain ja ainoastaan Jeesus Kristus!
Christianity is not a religion it's a relationship.
Kaikissa uskonnoissa on jotkut pakolliset asut, rituaalit, ja palvonta sessiot.
Jeesus Kristus tarjoaa vapautta, saamme tulla Hänen luokse ihan missä vetimissä vain, ei ole mitään rituaaleja jne.. Mihinkään ei pakoteta.
Usko Jeesukseen Kristukseen ei ole uskonto, usko Jeesukseen Kristukseen on henkilökohtainen suhde Jumalaan.
Jumala on rakkaus!
Www.youtube.com/watch?v=61faJB_2QPg
"Oikeudenmukaista mielestäni on se ,että jos tämä kristinusko on totta ja sen Jumala olemassa, niin se pitäisi kaikille ihmisille Jumalan toimesta kertoa.Siis kaikille pelisäännöt selväksi. Nythän näin ei ole."
Itse rukoilin useana yönä, että Jeesus tulisi kylään. Unessa Jumala puhui minulle ja sanoi hyvin rakkaudellisesti näin: Ei ole soveliasta pyytää Kuningasta nousemaan valtaistuimeltaan.
Kuningas käyttää palvelioitaan viemään sanomaa eteen päin. Sinun täytyy vain uskoa, että mitä kerron sinulle on totta! Ihmisen ja Jumalan välillä on välirikko niin kauan kunnes ihminen ymmärtää pyytää anteeksi ja haluaa sopia ja vasta sovinnon jälkeen yhteys pelaa taas normaalisti.
Jos minä omiani kirjoittaisin niin olisi mulla silloin paljon järkeväpääkin tekemistä, mutta tämä on todellista totta! En minä tai muut Jeesuksen seuraajat, jaksettaisi tätä omin voimin ei kukaan, ei edes hullut. Puhumattakaan niistä Jeesuksen seuraajista jonka henki on kokoajan altis kuolemalla vainojen tähden. Luuletko todella, että edes hullu olisi valmis saarnaamaan Jeesuksesta pelastajana henkensä uhalla?
Minäkin nuori 22v mies parhaassa iässä voisin vielä mennä tuolla bilettää ja vetää vähän mömmöjä. Pitää "hauskaa", flirttailla naisten kanssa jne jne...
Mutta sydämen tyhjyys ei täyttyisi, sen täyttää vain ja ainoastaan Jeesus Kristus.
Nyt sydän on kokonainen silloin oli vain puolikas jos sitäkään. Kiitos Herralle!
Jos Jumala ilmaantuisi kaikille ihmisille ja tekisi selväksi olemassaolonsa ja tahtonsa niin luulempa että 99 % maailman ihmisistä olisi uskossa.Ei sotia ,murhia,raiskauksia,pahoinpitelyjä.yms. Tässä on juuri se perusongelma mihin vastausta haen. Se että kielletään ongelman olemassa-olo ei ole vastaus tai käännetään asia päälaelleen: "Ihminen on piilossa ei Jumala" .
Se että perustellaan raamatulla Jumalan olemassa-oloa ei todista mitään. Raamattu, kuten koraani tai muinaisen egyptin kuolleiden kirja, on kirja muiden joukossa. Eihän muutkaan kirjat todista siitä että niiden jumalat ovat tosia. Jumalan viisaana olentona pitäisi tajuta ettei ihminen pahuuttaan tai tahallaan jätä häneen uskomatta. Hän ei vain ole tarpeeksi uskottava tai on yhtä uskottava ihmisille kuin Allah tai auringonjumala Ra.
Itse olen ollut uskossa ja uskovasta perheestä lähtöisin joten tiedän ne jutut, niistä vain puuttuu terve logiikka. Voisin vieläkin uskoa Jumalaan jos minulle todisteet annettaisiin.
Jos Jumala ilmaantuisi kaikille ihmisille ja tekisi selväksi olemassaolonsa ja tahtonsa niin luulempa että 99 % maailman ihmisistä olisi uskossa.Ei sotia ,murhia,raiskauksia,pahoinpitelyjä.yms. Tässä on juuri se perusongelma mihin vastausta haen. Se että kielletään ongelman olemassa-olo ei ole vastaus tai käännetään asia päälaelleen: "Ihminen on piilossa ei Jumala" .
Jumala ilmoittaa kaiken sanassaan ja Raamattu on myös ihmisen manuaali, sieltä löytyy kaikki tarvittava Jumalasta ja myös meistä ihmisistä.
Jos kaikki uskoisi, että Raamattu on Jumalan sanaa ja eläisi sen mukaisesti, niin luulenmpa, että 100% maailman ihmisistä olisi uskossa. Ei sotia, murhia, raiskauksia, pahoinpitelyitä. Yms. Tässä on sinulle se vastaus. Ihminen on piilossa ei Jumala.
Epäusko on kuin syöpä se vain kasvaa, kasvaa ja kuolettaa.
Miksi et sitten vain voi uskoa? Eikös tämä kerro, että olet epäuskon kahleissa? Pystytkö vapauttamaan itsesi siitä epäuskosta? Haluat uskoa, mutta et pysty?
Olen itsekkin ollut epäuskoinen, mutta Herralta saat avun siihenkin Hän vapauttaa niistäkin. Rukoile, että Herra auta, vapauta minut näistä kahleista.
Se näkeminenkään ei tee ihmisestä uskovaa. Itse näin pienenä enkelin ja koin ihmeparantumisen, mutta en silti uskonut eli en lähtenyt seuraamaan Jeesusta koko sydämestäni.
Olen itsekkin uskovaisesta perheestä, mutta uskossa olen ollut vasta kohta 2v.
Luulin aina olevani uskossa kun uskoin että Jeesus on olemassa.
Usko Jeesukseen Kristukseen on Hänen seuraamistaan, usko Jeesukseen on elämänsä antamista Jumalan käyttöön.
"Tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni ei minun"
Www.youtube.com/watch?v=zzHuJh9B6AY
Ps.
27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." Luuk16
Raamatusta löytyy ohjeet ja ruokoilu auttaa... Tämä taas johtaa siihen aikaisempaan ongelmaan Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Kaikki maailman ihmiset eivät ole saanet mahdollisuutta rukoilla muuta kuin epäjumaliaan. Eivät ole saaneet niitä oikeita ohjeita ja tietoa raamatusta. Koska ovat eläneet väärään aikaan väärässä paikassa. Eikö olisi siis oikeudenmukaista että kaikki saavat samat mahdollisuudet ?
Edelleen miksi kaikille ei ole ilmoitettu oikean Jumalan tahtoa ja olemassaoloa. Jos Jumala on kaikkivoipa ei hänen siltä valtaistuimelta tarvitse nousta ilmoittaakseen itsestään.
Ei tarvitse naamatusten Jumalan julistaa evankeliumiA"
" Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se AUTA, vaikka joku (Jeesus) kuolleistakin nousisi ylös"... ja kertoisi saman, minkä hän jo antoi Moosekselle ja profeetoille!
Tämän takia, sillä me olemme Jumalan työtovereita, ja opimme siitä näkemään, kuinka uppiniskaista ja jumalatonta on tämä pakana kansakin! terv. benedi
Kyllä aivan varmasti uskoisin jos naamatusten itse luoja kertoisi olemassaolostaan.
Jumala ei siis tee kaikkeaan jotta ihmiset häneen uskoisivat. En tiedä miksi hän sitten tekee niin. Hän tietää kyllä ennalta ketkä pelastuvat ja ketkä ei ,onhan hän kaikkitietävä. Ja sehän tekee tämän maallisen vaelluksemme kutakuinkin turhaksi episodiksi. Ihmisellä on vapaus valita.... se on jännä juttu ,että kuitenkin ennen tämän ihmisen syntymää Jumala tietää pelastuuko hän vai ei.
Isien pahat teot KOSTAUTUVAT kolmanteen ja neljänteen polveen. Jumala kertoo Raamatussa, miten ihmiset lähteävät omille teilleen ja alkavat palvella vieraita jumalia. Miten heidän lapsensa säästyisivät siltä? Kotona puhutaan vieraasta jumalasta ja opetetaan lapsia tuntemaan vieras jumala. Näin isien pahat teot kostautuvat lapsille.
Salomon, joka oli saanut Jumalalta viisautta enemmän kuin muut ihmiset, otti silti vieraita jumalia palvelevia "vaimoja" itselleen ja keräsi näin Jumalan suuttumuksen ylleen. Ei sitä suuttumusta poistanut sekään, että Salomon oli viisas ja oli palvellut Jumalaa. Jumalan viha kohtasi seuraavaa sukupolvea, koska Salomon oli isänä näyttänyt huonoa esimerkkiä. Jumala otti Israelin valtaistuimen Salomonin pojalta pois ja näin Salomonin teot eivät siirtyneet eteenpäin hallinan muodossa.
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Joh 20
Olen tavannut uskovaisia jotka on kohdannut Herran, mutta ei ole silti vielä silloinkaan lähteneet seuraamaan Jeesusta.
Usko on Jeesuksen seuraamista, ihmeet ja merkit auttavat johonkin hetkeen, mutta ne ei auta pysymään uskossa. Vaikka näin sen enkelin ei se minua kauaa enää hetkauttanut. Ne ihmeet haihtuu eikä ne sytytä enää.
Vaikka paljon on ihmeitä uskossakin ollessa tapahtunut, ne on vain ollut apu johonkin vaikeaan hetkeen.
Mitä enemmän uskossa kasvaa sitä vähemmän ne on enää ihmeitä, sitä vaan kiittää Herraa ja voi todeta, että Herra toimii tavalla ja toisella! Uskon alkutaipaleella kun joku ihme tapahtui olin ihan täpinöissä ja selitin sitä ihan innoisaan, totta kai vieläkin sydän iloitsee ja kiittää Herraa, mutta rauha pysyy sisällä ei tule enää sellaista hepulia :D
Pointti oli, että vaikka näkisit Jeesuksen se ei tarkoittaisi, että lähtisit seuraamaan Häntä koko sydämestä.
37. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38. ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
39. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Matt10