Ikaalisten myllyt

Ahdetieltä

Kuluneen viikon UutisOivassa oli mielenkiintoinen kertomus Myllykartun vanhasta myllystä.

Onkohan Ikaalisissa enää yhtään toimivaa vanhan hyvän ajan myllyä?

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tarinoita näistä myllyistä.

63

1833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mylly kuntoon

      Ny tarvittas kiireesti Eu-rahaa, että se Myllykartun mylly voitas vielä pelastaa. Ja aktiivista kyläseuraa, joka ajaa asiaa. Kunnanvaltuutetut voisivat ajaa asiaa kulttuuriperinnön suojelun kautta eteenpäin.

      Myllyssä on katto täysin mätä ja osin pohjakin jo lahonnut. Katto pitää ensimmäisenä purkaa ja tukea perustukset uudestaan kuntoon.

    • Ahdetieltä

      Myllyhän on Keskisen Arin omistuksessa. Mitähän mieltä Ari itse mahtaa olla? Jotenkin luulen, että hän ei ole kiinnostunut sijoittamaan vanhaan myllyyn.
      Voisin olettaa, että hänellä ei ole mitään vastaan, mikäli joku muu laittaisi myllyn kuntoon.

      • rottt

        Tää Ari ei kuulemma anna myllyyn koskea.

      • Anonyymi

        rupla ketelän veljekset hommiin

    • myllynkivet jauhaa

      Eiköhän Poltillakin ollu joskus Rönneillä mylly, ainakin saha oli.Kasittulassa kukkurakoskella oli Hoikkaloilla mylly viälä 80 luvulla.Eipä niitä enää paljo ole.

      • sähköä pistokkeesta

        Voi Ikaalisten tuntemuksen vähyyttä, lainaa nyt se kirja, on siinä
        suurin osa myllyistä, ei toki kaikki aikanaan olleet, mutta on
        siinä ne jotka ovat jotenkuten pystyssä, valokuvineen.

      • Jappupermo
        sähköä pistokkeesta kirjoitti:

        Voi Ikaalisten tuntemuksen vähyyttä, lainaa nyt se kirja, on siinä
        suurin osa myllyistä, ei toki kaikki aikanaan olleet, mutta on
        siinä ne jotka ovat jotenkuten pystyssä, valokuvineen.

        Mikset halua että myös tällä palstalla keskustellaan vanhoista myllyistä ja henkilökohtaisista muistoista?

      • pitkäsen baarista
        Jappupermo kirjoitti:

        Mikset halua että myös tällä palstalla keskustellaan vanhoista myllyistä ja henkilökohtaisista muistoista?

        Keskustelun henkisyys lähtee siitä että toinen osapuoli
        edes vähän tuntisi asioita ettei kaikkea tarvii A:sta alkaen
        vääntää.
        Mylly Kirjan lukeminen on varmaan ylivoimainen asia joten
        jos hoitojaksojesi aikana Kukkuran Myllystä on tullut
        vesivoimalaitos niin kirippä ohi juossuta aikaa tieostoosi
        kuvien kera kirjasta.

      • Ahdetieltä
        pitkäsen baarista kirjoitti:

        Kysehän on vanhoista myllyistä ja niihin liittyvistä muistoista. Sillä seikalla, että esimerkiksi Kukkuran myllystä ovat myllärit poistuneet ja tilalle on rakennettu voimalaitoslaitos, ei ole mitään tekemistä vanhojen muistojen säilymisen kannalta!

      • Anonyymi
        pitkäsen baarista kirjoitti:

        Keskustelun henkisyys lähtee siitä että toinen osapuoli
        edes vähän tuntisi asioita ettei kaikkea tarvii A:sta alkaen
        vääntää.
        Mylly Kirjan lukeminen on varmaan ylivoimainen asia joten
        jos hoitojaksojesi aikana Kukkuran Myllystä on tullut
        vesivoimalaitos niin kirippä ohi juossuta aikaa tieostoosi
        kuvien kera kirjasta.

        Olisi mukava keskustella myllyjen ohella myös myllärin arjesta ja perheestä. Mistä hoitojaksoista on kysymys? Saiko Kukkuran myllystä myös jotain hoitoja?

      • Anonyymi
        Jappupermo kirjoitti:

        Mikset halua että myös tällä palstalla keskustellaan vanhoista myllyistä ja henkilökohtaisista muistoista?

        kun moden toimiiskitsofreenikko niin mitään ei kannata kirjootella. Skitso alkaa
        sekottaa asioitahullun houruillaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun moden toimiiskitsofreenikko niin mitään ei kannata kirjootella. Skitso alkaa
        sekottaa asioitahullun houruillaan

        Palstan keskustelut ovat erittäin hyvässä hoidossa pätevän moden johdosta.

    • kunnontyöntekijä

      Eikös justii tuollaasiin hankkeisiin oo tapana hakee leader-rahaa jota raneen anneli kehotti posaris ahkerammin hakemaan? Harmittavasti vaan myllykarttu-mansoniemikyläyhdistys taitaa vaa olla aika hiljanen yhdistys, liekkö siel innostusta moiseen...

      • Anonyymi

        kun edes pikkuisen ymmärtää hirsirakenteista niin ymmärtää että kunnostus on 20 vuotta
        myöhässä joten turhaa hourua modelta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun edes pikkuisen ymmärtää hirsirakenteista niin ymmärtää että kunnostus on 20 vuotta
        myöhässä joten turhaa hourua modelta

        Mode on aina ajan tasalla.

    • jauhetaan

      mylläri jauhaa myllyllylsä myllärin tyttö pyllyllänsä juu

      • Anonyymi

        kovelahdessa on toimva mylly ja saha ja höyläämö älä nyt pekka ala houruumaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kovelahdessa on toimva mylly ja saha ja höyläämö älä nyt pekka ala houruumaan

        Ehkä salomaata kiinnostaa rakentaa mylly ikaalisiin?

      • Anonyymi

        vinkumaaneista ei ole hirsitöihiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vinkumaaneista ei ole hirsitöihiin

        Vikmannin suku on hyväksi todettua rakentajasukua. Eipä ole koskaan mitään moitteen sanaa kuulunut heistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä salomaata kiinnostaa rakentaa mylly ikaalisiin?

        myllyjä saa vapaasti rakentaa elleiäijö ala vastustaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myllyjä saa vapaasti rakentaa elleiäijö ala vastustaa

        Äijö kannattaa Ikaalisten rakentamista kukoistavaksi kaupungiksi.

    • Anonyymi

      myllyt sekottavat kylähullun skitso-ketelän tyhjän,varsinkin Kukkuran mylly

      • Anonyymi

        Toimikos siellä myllärinä palstamme ilopilleri Seppo Myllis.

      • Anonyymi

        Myllis oli parasta Kukkuran myllyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllis oli parasta Kukkuran myllyssä.

        kukkurassa on vesivoimalaitos sähköyhtiöllä onko myllis uitettu turbiinin läpi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kukkurassa on vesivoimalaitos sähköyhtiöllä onko myllis uitettu turbiinin läpi

        Julli on myllis.

      • Anonyymi

        Mylliksellä on oma mylly Kauhajoen Myllykylässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimikos siellä myllärinä palstamme ilopilleri Seppo Myllis.

        taas alkoi skitsoominenmylläristä tarkista pekka ruikkuketelä asiatäläkä sekoile

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taas alkoi skitsoominenmylläristä tarkista pekka ruikkuketelä asiatäläkä sekoile

        Sille ei kukaan mitään mahda, että Myllis on paras mylläri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllis oli parasta Kukkuran myllyssä.

        kylähulluja ei myllyihin päästetty remmeihin sotkeutumaan ja paikkoja tahrimaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mylliksellä on oma mylly Kauhajoen Myllykylässä.

        kylähullun houruuta kauhujoen mylly

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kylähullun houruuta kauhujoen mylly

        myllyä pyöritti kukkuran myllyn väki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kylähulluja ei myllyihin päästetty remmeihin sotkeutumaan ja paikkoja tahrimaan

        sierran penkit on tarkoitettu tuohon tarkoitukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kylähulluja ei myllyihin päästetty remmeihin sotkeutumaan ja paikkoja tahrimaan

        kylähulluja ei saanut päästää myöskään pahnapuhaltimiin sekoilemaan elekäähän työ pyrkikökkään sinne pahnan luo vua mänkäähän työ kottiiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kylähulluja ei saanut päästää myöskään pahnapuhaltimiin sekoilemaan elekäähän työ pyrkikökkään sinne pahnan luo vua mänkäähän työ kottiiin

        Kuinka hyvin myllärin lapset omaksuivat annetut ohjeet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myllyä pyöritti kukkuran myllyn väki

        vesivoima sitä pyöritti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vesivoima sitä pyöritti

        se olisi pyörinyt vinhampaan ruikun avulla

    • Anonyymi

      Myllykartussa taas myynnissä tavaraeriä useallla ilmoituksella onkomyyjä
      tehny t ammattimaisesta toiminnastaa n verottajalle ilmoituksen kun Arin ja
      Kivakasvon tuomia esineitä kaupittelee Tori palstalla päivittäin

      • Anonyymi

        Yksityisten ihmisten pikkukauppoja, ei arvonlisäverovelvollisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityisten ihmisten pikkukauppoja, ei arvonlisäverovelvollisuutta.

        jatkuva myyntitoiminta tori palstalla on arvonveronlisä velvollista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jatkuva myyntitoiminta tori palstalla on arvonveronlisä velvollista

        Mutta kukaan järkevä ei sellaisia mene maksamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kukaan järkevä ei sellaisia mene maksamaan.

        järkevä ei mene ostamaa nsieltä toriostot voidaanjäljittää ja hakea pois takaisin
        alkuperäiselle omistajalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        järkevä ei mene ostamaa nsieltä toriostot voidaanjäljittää ja hakea pois takaisin
        alkuperäiselle omistajalle

        Hyvinhän siellä kauppa käy. Tavarat ovat sopivan edullisia ostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinhän siellä kauppa käy. Tavarat ovat sopivan edullisia ostaa.

        sellvällä suomella sanottuna siellä myynissä tunnistettua varastettua esineitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sellvällä suomella sanottuna siellä myynissä tunnistettua varastettua esineitä

        Mitä sen on väliä? Tärkeintä on että Ikaalisiin saadaan edullisia tuotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sellvällä suomella sanottuna siellä myynissä tunnistettua varastettua esineitä

        Myllyihin on hyvä jemmata kaikkea pöllittyä tavaraa. Ei ole Ikaalisissa mitään uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sen on väliä? Tärkeintä on että Ikaalisiin saadaan edullisia tuotteita.

        esineet ova t olleet jo satoja vuosia täällä mutta kaksi rottaa alkoi niitä kuljetella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllyihin on hyvä jemmata kaikkea pöllittyä tavaraa. Ei ole Ikaalisissa mitään uutta.

        myllyissä kävi niin paljon asiakkaita että varastettu tavara olisi heti huomattu sitä ep
        palstan kylähullu hoikkalan vainooja mäki- homola ymmärrä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        myllyissä kävi niin paljon asiakkaita että varastettu tavara olisi heti huomattu sitä ep
        palstan kylähullu hoikkalan vainooja mäki- homola ymmärrä

        Myllyissä on salahuoneita jonne tavaraa voi jemmata ja niissä voi toimittaa Myllysanomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        esineet ova t olleet jo satoja vuosia täällä mutta kaksi rottaa alkoi niitä kuljetella

        eli pekka ja jarmo

      • Anonyymi

        taas paljon esineitä myynnissäammattikauppiaalla tori -palstalla kysyppä myyyjältä
        esineitten alkuperä kenen aittoista löytyi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taas paljon esineitä myynnissäammattikauppiaalla tori -palstalla kysyppä myyyjältä
        esineitten alkuperä kenen aittoista löytyi

        jarmo välittää niitä eteenpäin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli pekka ja jarmo

        kovakasvo ja ari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kovakasvo ja ari

        eli pekka ja jarmo

    • Anonyymi

      Myllyissä jauhettiin jyvistä jauhoja ja eroteltiin jyvät akanoista.

      • Anonyymi

        mode ei tiedä mitä akanat ovat niitä ei vietymyllyyn

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mode ei tiedä mitä akanat ovat niitä ei vietymyllyyn

        mutta kynttilä vietiin pyllyyn

    • Anonyymi

      Nyt on lainvoimassa myynnissä valmiita puromyllyjä joten skitso-ketelät
      mylläriksi tienaamaan uutta Sierraa

      • Anonyymi

        Sierroissa arvokkain osa on apukuskin penkki

      • Anonyymi

        ei tada olla ruikkupepuista mitään ostamaan saati laittamaan toimintaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei tada olla ruikkupepuista mitään ostamaan saati laittamaan toimintaan

        sierran penkin osaavat sotkea vaan

      • Anonyymi

        eikös penkin sotkenut aunen toiseksi nuorimmainen poika?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe